Ladataan...
Puutalobaby

"Kops", sanoi rautainen trapetsi, kun Kristan takaraivoon kalahti.

"Rautainen. Trapetsi. Tipahti. Takaraivoon", toisti päivystävä lääkäri monotonisella äänellä ennen kuin potilaan yöksi kotiin lähetti.

"Vaatteet! Mä haluan tällä kertaa vaatteet!", uikutti huuto-oksentava Krista ennen kuin aamuyöllä ambulanssiin rojahti.

"Silva itkee", viestitti Joel, kun yön tapahtumista järkyttynyttä naperoa hoivasi.

"Mä oon äitiyslomalla", vastasi potilas, kun lääkäri tajunnan tilaa päivämäärää kysymällä testasi.

*******

"Heti takaisin, jos miehesi huomaa, että alat puhua höpöjä", pitkän tarkkailuyön jälkeen kotiin lepoon ja tarkkailuun päästävä lääkäri linjasi.

"...ja sit se vaan seuraavana yönä kuoli", tilannetajuton taksikuski omasta tutustaan tarinoi.

"Äidin vaistot! Mä oon koko viime yön nähnyt painajaisia, että joku yritti hakata jotain pientä eläintä päähän", oma äitini puhelimessa ihmetteli.

*******

Lepoa ja tarkkailua. Ja sanokaa, jos mä alan puhua höpöjä.

Share

Ladataan...
Puutalobaby

Voi ihana Lastenklinikka! <3

Kävimme eilen Silvan kanssa pyörähtämässä Lastenklinikalla (ihan terveinä siis ollaan, halusivat vain tsekata käsien "lentskariasennon") ja voi, miten hauskaa meillä olikaan!

Kyllä: hauskaa sairaalassa. Tai mehän siis luulimme menevämme sairaalaan, mutta päädyimmekin sirkukseen!

Odotusaulassa meitä nimittäin tervehtivät aivan mahtavat sairaalaklovnit Tri Tomera ja Tri Hoppson. Tomera paukutteli peltipurkkirumpuaan ja improvisoi sanoituksia, Hoppson puolestaan puhalteli t-ä-y-s-i-n lumoavia saippuakuplia. Vautsi. Silva oli ihan myyty, ja äiti nauroi vedet silmissä vauvan vilpittömälle innostukselle ja sätkivillepotkiville pikkujaloille.

Niin tekivät muuten myös muut odotusaulassa. Nauroivat siis. Klovnien ilmestyttyä paikalle emme olleetkaan enää tuppisuita tuntemattomia, vaan yhtä äkkiä me siinä sairaalan käytävällä hekottelimme yhdessä. Koko tunnelma oli muuttunut.

Sairaalaklovnien esitteessä mm. arkkiklovniatri Rockenfaller.



Ihan mielettömän hieno juttu.

"Klovnitohtorien vierailu saa lapset hetkeksi unohtamaan sairautensa ja antaa luvan hyvälle mielelle, hulluttelulle ja vapauttavalle naurulle keskellä sairaalan arkipäivää", Tri Hoppsonin ojentamassa esitteessä sanotaan.

"Iloinen muisto sairaalaklovnien käynnistä kantaa pitkälle, ja auttaa sairaalakokemuksen käsittelyssä myös jälkikäteen. Pitkäaikaispotilaille tieto siitä, että klovniystävät tulevat aina uudelleen tervehtimään, muodostaa ainutlaatuisen tuen."

Meidän käyntimme oli vain pieni pistäytyminen. Mutta ihan tippa nousee silmäkulmaan (hormonit?), kun ajattelen pieniä pitkäaikaispotilaita klovniystävineen.

Oh. Ihanat ihanat klovnit!



Ps. Kantsii käydä kurkkaamassa sairaalaklovnit Facebookissa; kivoja kuvia klovnitohtoreiden pelleilyistä sairaaloissa sekä sydäntälämmittäviä palautteita pienten potilaiden vanhemmilta <3

 

Share

Ladataan...
Puutalobaby

Elämässä silloin tällöin tulee eteen näkyjä, jotka haluaisi kokonaan deletoida verkkokalvoiltaan kummittelemasta. Kärkijoukkoon kiilasi eilen tämä: veltto vauva roikkumassa ihan väärässä asennossa kaksin kerroin auton turvaistuimessa...

Long story short:

Ajeltiin babyn kanssa keskustasta kotiin Toukolaan ja juututtiin Sturenkadun sulkemisesta johtuvaan ruuhkaan. Puolivälissä Silva sai huutohepulin ja pysähdyttiin Olympiastadionille hyssyttelemään, sitten laitoin rauhoittuneen vauvan takaisin turvakaukaloon ja jatkoin matkaa.

Kun vihdoin pääsin kotiin, näin jo auton sivuikkunoista, että jotain on vialla. Pahasti. Juoksin velton vauvan luo, irroitin turvakaukalosta, juoksin kotiin ja laitoin vauvan olohuoneen lattialle. Riisuin kaikki vaatteet kiireellä pois ja nipistelin - ja se virkosi!

Yksi elämän suurimmistä järkytyksistä.

Terveysneuvontanumerosta suositeltiin käyntiä Lastenklinikalla, eli sinne sitten lähdettiin. Ennakolta jännitin kauhutarinoita viiden tunnin odotuksista ja rähjäisistä tiloista, mutta turhaan: en ehtinyt kuin aulassa sanoa taikasanat "vauva meni veltoksi", kun lasikopista meidän luo ampaisi ensimmäinen sairaanhoitaja.

Meidät ohjattiin pieneen omaan huoneeseen, hoitaja tutki perusteellisesti Silvan (todeten, että akuuttia hätää ei ole), labra otti kokeita ja lääkärikin tuli paikalle alle tunnin kuluttua saapumisestamme. Kaikki kovasti pahoittelivat kiirettä ja ruuhkia, mutta silti jokaisella oli selvästi aikaa keskittyä juuri meihin silloin, kun he meidän ovesta astuivat sisään.

Yöksi jäätiin vielä tarkkailuun. Aamulla lääkäri tutki uudelleen ja mittailtiin kaikenlaista, otettiin vielä ekg-käyräkin.

Baby piuhoissa.

Lopputulema: kaikki kunnossa. Huh. Mutta ilmeisesti auton lämpötila oli päässyt nousemaan niin kovaksi, että kyseessä oli jonkunlainen lämpöhalvaus.

Tuntuu tietysti kamalalta, että etupenkillä ajellessani en voinut kuvitellakaan, että takana olisi jokin hätä. Silva oli suht kevyesti puettu, tuulettimet puhalsivat täysillä, Silvan puolen ikkuna oli raollaan eikä ilmakaan ollut niin lämmin.

Kammon autoiluun tästä varmasti ainakin saa. Harkitsemme, että alamme pitää turvakaukaloa etupenkillä niin kuin ystäväpariskuntamme kuulemma tekee: vaikka mahdollisessa kolaritilanteessa takapenkki olisi turvallisempi, etupenkiltä pystyy paremmin tarkkailemaan vauvan lämpötilaa.

Kesäksi suunniteltu pohjoisen sukulais-reissu pitkine ajomatkoineen taitaa jäädä tekemättä.

Huh. Nyt menen katselemaan pientä vauvaamme ja olemaan onnellinen siitä, että selvisimme säikähdyksellä.

Share