Ladataan...
Puutalobaby

Kaupallinen kampanja, yhteistyössä: Silja Line

En muuten yhtään liiotellut, kun meidän Skansen-päivästä kertoessani totesin, että näitä varsinaisia laivakokemuksia pitää ehkä haudutella päivän tai kaksi ennen kuin niistä pystyy sanomaan oikein mitään. Niin järjettömän paljon kaikenlaista aktiviteettihärdelliä nimittäin siellä Silja Symphonyn Ruotsin-risteilyllä oli nonstoppina käynnissä, että pää surisi vielä vuorokautta myöhemminkin. Ja sanottakoon vielä, että suurimmaksi osaksi hyvällä tavalla siis surisi.

Niin sitä mielikuvat tuulettuvat. Ennen päällimmäisin mielikuvani Ruotsin-laivoista oli, että siellä sitä parikymppiset tyypit ryyppäävät ja harrastavat irtosuhteita. No - nyt oli sitten ihan erilainen kokemus! En itse asiassa nähnyt yhtä ainutta kännistä tyyppiä. Muumidiskossa hyppiviä lapsiperheitä sitäkin enemmän. Voi hitsi sentään. Huhhuh. Ja edelleen siis suurimmaksi osaksi positiivisella tavalla huhhuh.

Kun uudistetusta Silja Symphonysta sanotaan niiden netissä, että uudistus on tehty lapsiperheitä ajatellen, niin se hitsi vie kyllä todellakin näkyi. Leikittävää ja tekemistä oli paljon. Ihan valtavasti siis. Silja Land -leikkipaikan lisäksi kesän ajaksi oli kokoustiloihin tehty ihan yhtä iso Summer Center, jossa itse asiassa viihdyimme jopa "oikeaa" leikkipaikkaa paremmin. Silja Landissa meno nimittäin oli välillä aika hektinen, Summer Centerissä se oli ehkä asteen verran rauhallisempaa. Ja lattian pehmellä kokoustila-kokolattiamatolla oli hyvä myös 1-vuotiaan säntäilijän muksahdella.

Tosi hyvä veto siis Siljalta tehdä toinenkin leikkipaikka laivalle tähän loma-aikaan, jolloin lapsiperheet ovat sankoin joukoin paikalla leikkimässä.

Ja ne molemmat leikkipaikat olivat tosi-tosi kivoja. Oli pallomerta (kaksi kappaletta; toinen isommille ja toinen pienemmille), pomppulinnaa, kiipeilyhommia, karusellia, potkumopoja, muumitalon muotoista leikkimökkiä, videoita, legonrakennusta, värityskirjoja, pelejä....  siis sanoinko jo, että huhhuh.

Ainoa miinus varmaan ajankäytöstä - ja sekään miinus ei kuulu Siljalle vaan ihan tälle meidän omalle lapsiperhehärdellille. Kun aikaa laivalla on kuitenkin aika vähän, pitäisi ehtiä myös syödä ja nukkua, ja tekemistä on niin huikeanmielettömän paljon... Välillä meidän rauhallinen tirppakin vaan juoksi ympäriinsä (muoviset leikkipaistinpannut käsissään) kirkuen falsetissa innoissaan, kun leikkimistä olisi ollut niin paljon eikä mihinkään olisi malttanut keskittyä.

Minä jo meinasin lempeästi opastaa, että hei leikittäisiinkö kuitenkin yhtä leikkiä kerrallaan. Mutta Joel totesi, että kuule anna sen nyt vaan riehua, kun kerran täällä näin hyvä mahdollisuus on ja sillä on noin hauskaa. Nojoo. Oikeassa oli.

Ja siis muutakin tekemistä oli kuin ne varsinaiset leikkihuoneet. Taas pitää sanoa, että huhhuh. Oli muumidiskoa, illan perheshow'ta, Harri Hylkeen leikkejä, kylpylää, sirkustelijoita... Me oltiin varmaan koko ajan liikkeellä ja ehdittiin nähdä vain ihan murto-osa. Ja kun elämystä 3-vuotiaalle (saatikka 1-vuotiaalle) oli tietysti jo pelkästään pillimaidon juominen kannella tai tanssiminen laivan diskossa.

Jokin asia sentään oli samaa kuin viimeksi silloin vuonna 1995 Ruotsin-laivalla ollessani - diskomusiikki. Hehehe Dr. Alban ilmeisesti rulettaa edelleen. Nojoo, ehkä aikuisten yökerhossa olisi ollut vähän erilaista. Me vedettiin siis muumien kanssa ysäridiskoa.

Isoa-isoa plussaa siis Siljalle kaikkinensa lasten huomioinnista ja aktiviteettimäärästä. Laivareissu oli lapsille todellakin täysimääräinen elämys. Aika huikeaa.

Mutta... Täytyy sanoa, että tämä laivareissu ei kuitenkaan ollut meille ihan pelkästään positiivinen kokemus.

Tällaisen risteilypalveluelämyksen tarjoaminen on varmasti ihan tosi-tosi haastava juttu. On niin paljon pieniä osasia, joiden pitää loksahtaa just oikeille kohdilleen, jotta asiakas olisi kokonaisuuteen tyytyväinen. Ja - tästä mä oon kirjoittanut eri yhteyksissä aikaisemminkin - etenkin jos joku asia ei suju niin kuin kuuluisi sujua, miten sen asian voisi korjata niin, että asiakkaalle jää kuitenkin kokonaisuudesta päälle positiivinen fiilis. Vaikea juttu varmasti! Jo ihan pelkästään tyyliin yksittäisessä ravintolakäynnissä, mutta entäpä sitten tällaisessa palvelukokonaisuudessa, jossa asiakas on paikalla useamman vuorokauden...

No niin. Asiaan.

Me olimme toka iltana lähdössä laivan kylpylään. Minä olin Silvan kanssa kylppärissä, ja Joel alkoi ottaa yläsängystä (jota ei oltu ollenkaan käytetty) pyyhettä, kun... ...RYSÄYS.
"Tää yläsänky romahti ja Seela on alla - ÄKKIÄ!!!!", Joel parkaisi.
Minä loikkasin nappaamaan taaperon pois.

No, sänky ei onneksi tullut kokonaan alas - pelkästään toisesta päästään. Toisesta päästä se jäi vielä normaalisti kiinnikkeisiin, mutta toinen pää siis irti roikkuen 30 senttiä alempana...

Jaahas. No, ei siinä mitään; onneksi ei käynyt pahemmin. Mennään infoon kertomaan asiasta, se varmasti korjataan.

Infossa pahoiteltiin vilpittömästi ja asiaankuuluvasti. Sanottiin, että se mennään korjaamaan saman tien. Okei, hieno homma!

Mutta kun tulimme kylpylästä, sänky repsotti samalla tavalla edelleen. Ei mitään viestiä missään. Hmm onkohan täällä edes käyty. Takaisin infoon.
"Joo, sitä käytiin katsomassa - ja korjaaja totesi, että kyllä se pysyy", oli vastaus.

Pitkä keskustelu lyhyesti: vastaus oli, että kyllä se pysyy. Mun ja Seelan olisi siis heidän mielestä pitänyt nukkua toisesta päästään irrallaan roikkuvan 50-kiloisen yläsängyn alla, koska "kyllä se pysyy". Ei hemmetti. Ette ole tosissanne? Eikö sitä voisi edes köyttää jollain tavalla? Nostaa ylös? Poistaa kokonaan? Keskustelu tiukkeni. Vähän piti suuttuakin. Lupasivat... ...mennä uudelleen katsomaan.

No, me lähdettiin leikkihuoneelle ja sitten syömään. Mutta pakko myöntää, että meidän aikuisten tunnelmat olivat ihan totaalipannukakkulässähtäneet. Miten hemmetissä me nukutaan ens yönä? Mietittin, että voiko patjoja nostaa lattialle - äh, ei siinä kopperossa ole edes tilaa siihen. Mua harmitti myös se, että oli pitänyt suuttua ennen kuin mitään oli (ehkä) alkanut tapahtua. Ja jollain kummallisella tavalla mieltä painoi myös se, että mun on pakko kyllä rehellisesti kirjoittaa tästä. Totta hemmetissä olisin vaan mieluummin kirjoittanut täyspositiivisen laivakokemusbloggauksen. Ja kun kaikki muu on ollut niin kivaa. Ja sit... ...äh, miks-miks-miks tää meni näin.

Kun menimme sitten muutaman tunnin kuluttua katsomaan, niin...

Tän alla me Seelan kanssa sitten nukuttiin. Ihan pätevän näköinen solmu tietysti, ei siinä mitään. Mutta kyllä yöllä nukkumaanmennessä piti kerrata, että "kuoltaisko me, jos tuo tuolta nyt sit kuitenkin tipahtaisi - jos se vaikka toispuoleisen rasituksen takia nyt irtoaisi siitä toisestakin päästä..." Ei välttämättä paras mahdollinen minilomahyvänyöntoivotus.

Okei. Ei mennä ihan syövereihin, vaikka toi tietysti kurja juttu meidän risteilyssä (ennen kaikkea palvelukokemuksena) olikin. Meidän kohdalta nimittäin myös aika hyvin piti paikkansa se vanha mainoslause. Että "hyvä ruoka - parempi mieli". Ruokakokemukset laivalla nimittäin olivat etenkin minulle kasvissyöjänä ihan huikea positiivinen yllätys.

Joskus hamassa menneisyydessä kasvissyöjän laivaruokakokemus oli hyvin lähellä nollaa. Muistan eräänkin seisovan pöydän (se oli joskus 90-luvun lopulla ja ei Ruotsin-risteilyllä vaan sellaisella "lillutaan täällä lahdella eikä mennä maihin" -risteilyllä), jossa hemmetin vihersalaattiinkin oli piilotettu katkarapuja. Söin sitten leipää ja kostoksi (heko heko) join koko rahalla hanavalkkaria spriteen laimennettuna.

Örp.

Mutta kasvissyöjän ruokamahdollisuudet olivat nytkähtäneet arviolta valovuoden eteenpäin. Ensimmäisen illan päivällinen Tavolàta-ravintolassa näytti jokseenkin tältä:

...ja sen epäonnisen info-asiakaspalvelukokemuksen jälkeen paikkailimme (onnistuneesti) fiiliksiämme buffetissa, joka ylitti kaikki odotukset. En ehkä kestä! Pelkästään mun alkupalalautanen näytti tältä:

Kyllä. Enempää en sitten jaksanutkaan, pääruoat jäivät mun osalta maistelematta. Taas on pakko sanoa, että huhhuh. Ihan järjetetömän hyvää oli. Oi kyllä, kyllä.

Oiskohan mun aika tiivistää vielä meidän risteilykokemuksesta jotain...? Osaankohan tehdä niin?

Jotenkin näin: Ihan huippua, että Silja Line on ihan todella ja aidosti huomioinut lapsiperheet Silja Symphonylla. Tekemispuitteet ovat kohdillaan, uudistusten jälki näkyy ja tuntuu. Ravintolat olivat hyviä ja palvelu niissä tosi ystävällistä. Lähes kaikki nappiin siis.

Vielä kun hiotte palvelumallin myös sellaiseen tapaukseen, jos kaikki ei jostain syystä menekään nappiin. Sen kun teette, niin laivalta poistuu varmasti tyytyväiset matkalaiset, jotka ilolla suosittelevat laivamatkailua muillekin tuttavilleen.

Sen infossa käydyn tiukan keskustelun jälkeen muuten totesin, että mua harmittaa tämä tosi paljon. Myös siksi, että itse asiassa oon täällä laivalla vierailevana bloggaajana kirjoittamassa tästä kokemusjuttua; ja mun on tietysti pakko rehellisyyden nimissä kertoa jutussani myös tämä.
"Sellaista on elämä", infohenkilö vastasi.
No, niinhän se on.

Sellaista on elämä.

Tirpan "mä en halua lähteä täältä pois" -look, kun laiva oli jo Helsingin satamassa ja leikkihuone välkytti valomerkkiä.

Kävimme myös matkan päätteeksi "mitä mieltä nyt olemme - mennäänkö joskus uudelleen?" -keskustelun.
Joel: EI.
Minä: No hei mut ehkä. Vaikkapa ystäväperheen kanssa, jolloin lapset leikkisivät välillä keskenäänkin (esimerkiksi ravintolassa ruokia odotellessa) niin, etteivät kaikki ruokailuhetket yliväsyneiden ja yliviriketilassa tärisevien lasten kanssa päättyisi ihan katastrofiin...

Silva: JOOOOOOOO!!!! LAIVALLLLEEEEEEEEE!!!!!!
Seela: Gää gää gälägälägälägälä GÄÄ.

Kolme-yksi. Sori, Joel.

Hytissä on parhaat bileet?

 

PS. Laitoin heti perjantaina eteenpäin palautetta tapahtuneesta ja juuri ennen kuin tässä ehdin painaa "julkaise"-nappia, sain erittäin vilpittömät ja aidot pahoittelut tapahtuneesta. Meille oli ilmeisesti sattunut ihan satumaisen huono mäihä tuon sängyn kanssa - tuollaista ei tiedetä koskaan ennen tapahtuneen. Hyvä niin. Samoin asiakaspalvelutilanne käydään heillä sisäisesti läpi, ja tarjoutuivat tietysti myös korvaamaan (esim. uudella risteilyllä) - mutta koska ei oltu omalla rahalla hyttiä maksettu (vaan siis blogiyhteistyö), niin totesin, että ei me tarvita mitään korvausta. Pahoittelut kuitenkin mielellään vastaanotettiin.

No niin, no niin: juuri näin, hyvin toimittu kuitenkin sitten loppujen lopuksi. Vielä kun asia olisi hoidettu kunnialla heti alkuunsa siinä infossa (ettei loppuristeily olisi lässähtänyt), niin ten points. Tai no ysimiikka. Mutta hei: "sellaista on elämä".

Share

Ladataan...
Puutalobaby

Kaupallinen kampanja, yhteistyössä: Silja Line

Terveiset tulikuumasta Tukholmasta - sääennuste näytti 29 astetta, ja uhhuh siltä kyllä tuntuikin! Mutta en valita! Vielä. Vettä ja aurinkorasvaa kyllä kului, mutta hei vihdoinkin tuli se helleaalto!

Jätskihetki Skansenilla. Seela sai maistiaisen Solerosta - ilme kertonee paljon.

Niin kuin Istagramin (ja tuon blogin sivupalkin Instagram-kuvalinkin) seuraajat ovat varmasti huomanneet, meidän porukka siis jatkoi lomailuja Silja Linen kutsumana ensin uudistuneella Silja Symphonylla, sitten Tukholmassa, ja sitten taas laivaillen takaisin koti-Suomeen. Sellainen Päivä Tukholmassa -risteily siis: yhteensä kaksi yötä laivalla ja se niiden välinen päivä Tukholmassa. Mulla olikin sitten ensimmäinen Ruotsin-risteily sitten vuoden 1995... Se oli just silloin, kun Suomi voitti jonkun jääkiekkokisan. Ihan eilen siis. Det glider in.

Laivahommista lasten kanssa lisää myöhemmin - sieltä kertyi niin paljon elämyksiä, että ensin pitää vähän henkisesti hengähtää ja nukkua kotisängyssä yö. Tai ehkä kaksi. Mutta hei Skansen! Niitä tunnelmia tässä heti näin tuoreeltaan!

Tämä on ehkä monelle tuttua; ei me mitään extreme-erikoisuuksia siellä Tukholmassa tehty. Ihan samaa siis kuin varmaan kaikki muutkin lapsiperheet :) Mutta meille tämä kaikki oli kuitenkin ihan uutta! Olin kyllä suunnilleen kuullut sanat Junibacken ja Skansen ennenkin, mutta kohteiden tarkempi sisältö oli suht voimakkaan hämärän peitossa.

Uutta meille oli esimerkiksi se, että nämä suositut lapsiperhekohteet sijaitsevat kaikki lähekkäin samalla saarella, Djurgårdenissa. Ja sinne pääsee bussilla suoraan Siljan satamasta. Siljalla olisi itse asiassa ollut tarjota oma sinne menevä sukkulabussi, mutta laivan infossa neuvottiin ottamaan ihan kaupungin julkinen bussi (nro 76) - mahtuu paremmin ja halvemmaksikin tulee. Niin tehtiin.

Bussipysäkillä seisoi neuvoja, joka antoi meille käteen muistilapun kulkuyhteyksistä. Mahduttiin tuplarattainemme heti ensimmäiseen bussiin (iso ylläri; pelkäsin etukäteen pahinta) ja kaikin puolin hyvin toimi homma. Takaisinkin löydettiin (ja taas mahduttiin ekaan bussiin), vaikka sitä pysäkkiä etsittiinkin vähän kauemmin; ei ollut suoraan vastapäätä tulopysäkkiä vaan vähän pidemmällä.

Päivätekemiseksi me valittiin siis Skansenin ulkoilmamuseo - ajateltiin, että siellä menee kivasti koko lämmin kesäpäivä. Meriakvaariota ja Junibackenin satumaailmaakin siellä Djurgårdenissa olisi siis ollut, mutta ei haluttu lähteä säntäilemään moneen paikkaan. Säästettiin ne siis seuraaville kerroille.

Ja hyvä niin. Skansenilla todellakin meni koko päivä ja itse asiassa siellä olisi voinut olla paljon-paljon pidempäänkin.

Heh mehän ei siis oltu mitenkään tutustuttu paikkaan etukäteen netissä. Mentiin portille, maksettiin ja otettiin karttta ja sitten alettiin tavata, että no mitä täällä nyt sitten on.

Ensimmäiseksi bongattiin tällainen kaapelijuna - no, hypätään kyytiin.

Skansen on tosiaan museoalue (kröhöm tämä siis huomattiin sinne saavuttuamme), mutta se pitää sisällään myös eläintarhan; ilmeisesti eniten pohjoismaisia eläimiä. Me nähtiin... ööö kanoja? Poni? Aaa ja possuja! Olisi siellä ollut enemmänkin, mutta ei vaan ehditty pidemmälle. Aikaa me vietettiin eniten ehkä lasten eläintarhassa Lill-Skansenissa, jossa lapset pääsivät kivasti kiipeilemään ja tutkimaan paikkoja.

Lill-Skansenin takaa löytyi pari lastenhärveliä, kuten vanha karuselli - aika kiva.

...ja koska tirppa halusi vielä "huvitella" lisää, käveltiin vielä viimeisiksi tunneiksi pieneen Galejan-huvipuistoon Skansenin toiselle puolelle. Olisikohan siellä jotain viisi lastenlaitetta ollut - hauskin taisi tirpan mielestä olla vanha ketjukaruselli:

...jonka koristeina tankkaavat Disney-hahmot, hmmm:

Seelakin pääsi ensimmäistä kertaa laitteisiin - autoradalle äidin sylkyssä (hitsi että muuten käänteli rattia innoissaan) ja karuselliin isin sylkyssä. Aika jännää oli:

Mutta joo, olisi siellä viihtynyt ihan vaan hengaillenkin - kävellen tällaisissa maisemissa:

...ja katsellen tällaisia:

Paljon näkyi paikallisia perheitä esimerkiksi puistopiknik-vilteillä puiden varjossa. Ehkä vähän kadehdin. Meidän lounasravintolakäyntiä kun ei voi varsinaisesti menestykseksi kutsua - molemmat lapset olivat kuumuuden väsyttämiä ja ravintolasali... ...hmmm ei ollut akustiikaltaan varsinaisesti tähän tarkoitukseen suunniteltu.

Auts ja anteeksipyyntö. Ens kerralla yritetään vaan suosiolla löytää joku leikkipaikallinen Rosso :D

Suositteluni siis Skansenille! ...vaikka ei siellä tosiaan yksi käynti riitä, tekemistä olisi ollut niin paljon. Hyvä syy mennä joskus toisenkin kerran.

Share

Ladataan...
Puutalobaby

Meitä suomalaisia varmasti eniten (?) koskettanut luonnonkatastrofi on Se Yksi, vai oletteko samaa mieltä: se tsunami vuosimallia 2004. Paitsi uhrilukunsa vuoksi, se kosketti tietysti myös siksi, että tsunamissa meneytyi (Wikipedian mukaan) 179 suomalaista. Kaikenkaikkiaan kuolonuhreja oli saman lähteen mukaan 296 684.

Minua itseänikin, ihan henkilökohtaisella tasolla, tämä tsunami aika kovasti kosketti. Vuodenvaihteessa 2004-2005 olin juuri lähdössä vapaaehtoistyöhön Intiaan (siitä mm. täällä)  - vain muutama päivä tsunamin iskemisen jälkeen.

Kun lähdin kohti tuhoaluetta, oikeastaan aika lailla kaikki oli vielä epäselvää. Sen jo tiesin, että alkuperäiseen vapaaehtoistyöpaikkaani, lastenkotiin Cuddaloressa, en voisi ainakaan heti alkuun mennä - se oli lähellä rantaa eikä edes lasten tilanteesta ollut vielä selvyyttä. Että onko niitä lapsia enää siellä edes olemassa. Lentokenttävirkailijakin kysyi, että oletko varma, että aiot matkustaa tuohon suuntaan - juuri silloin suomalaisten evakuointilentoja kovaa vauhtia järjestettiin vastakkaiseen suuntaan.

Olin kuitenkin varma. Jotenkin kummallisella tavalla olin varma, että minun täytyy mennä sinne.

Pari päivää myöhemmin Suomen lööpit huusivat milloin minkäkinlaista koleraepidemiavaaraa. Minä seisoin kumisissa varvastossuissani keskellä täysin tuhoutunutta intialaista kalastajakylää, kaiken romun keskellä, ja tunsin olini hyvin-hyvin epätodelliseksi. Ruumiit oli sentään jo kannettu pois. Yhtään taloa ei ollut pystyssä.

Cuddaloren lastenkotilapsia, tsunamista selvinneitä.

Intiassa elämä pyöri tsunamiavustustöiden ympärillä - ja toisaalta tavallaan ei. Järjestö teki avustustöitä, mutta johtajan näkemys oli varmasti oikea: länsimaalaisen kalpeanaaman ei kannata olla konkreettisesti paikalla avustustyökohteisssa. Minä istuin toimistolla, jossa oli sähköä tyyliin puolen tunnin ajan päivästä ja yritin tehdä edes jotain. Ei minusta varmasti ollut mitään apua. Pari intialaisella tarkkuudella (heko. heko.) tehtyä raporttia taisin kirjoittaa länsimaalaisille avustusjärjestöille siitä, mihin heidän antamansa varat on käytetty ja miten avustustyöt etenevät.

Mutta joo - en missään nimessä halua antaa vaikutelmaa, että olisin ollut joku merkittäviä tuloksia aikaansaanut länsimaalainen suuri avustaja. Heh heh. Kunhan vaan yritin elää siellä ja jotenkin tulla mukana olematta liikaa tiellä.

Moni asia omassa elämässä otti kuitenkin vähän niin kuin vaivihkaa uutta suuntaa tuon Intia-kokemuksen jälkeen. Ehkä arvoja tai jotain. Äh, enmätiedä. Itse asiassa jossain vaiheessa ihan vakavasti harkitsin, että hakisin SPR:n avustustyöntekijäksi - sellaiseksi, joka kutsuttaisiin tarvittaessa lyhyelläkin varoitusajalla katastrofialueelle. Okei okei, en ole lääkäri enkä hoitaja, mutta luin silloin jostain, että siellä tarvitaan monesti vaikkapa viestinnästä vastaavia henkilöitä.

No, sitten tulivat lapset. Ehkä joskus 20 vuoden päästä?

Nämä muistot heräsivät tietysti Nepalin viimelauantaisen maanjäristyksen uutisointia seurattuani.

Tämä kirjoitus puolestaan syntyi Lauraxxx:n eiliseen bloggaukseeni jättämästä kommentista, jossa oli linkki Väestöliiton blogiin. Luin tekstin ja meinasin alkaa ratikassa itkeä liikutuksesta. Lainaan suoraan:

"Kriisitilanteissa tytöt ja naiset ovat erityisen haavoittuvia. Raskaudet ja synnytykset eivät katoa kriisin iskiessä. Katastrofin keskellä naiset ja vastasyntyneet ovat vaarassa, sillä lääkkeistä, terveydenhuoltopalveluista ja ehkäisyvälineistä on pulaa eikä neuvolapalveluja tai synnytysapua ole saatavilla. Usein äidit ja lapset myös kärsivät traumaattisista kokemuksista, sairauksista ja väkivallanteoista. Tutkimusten mukaan kriisitilanteissa myös naisiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta on normaalia yleisempää ja erityisesti nuoret tytöt ovat alttiita raiskauksille."

(Väestöliiton blogi)

Väestöliiton blogista löytyi myös lista järjestöistä, joiden kautta voi tukea Nepalin avustustöitä. Täällä.

Poimin niistä itsekin tähän pari suoraa linkkiä:
SPR: https://www.punainenristi.fi/lahjoita/nepalin-maanjaristys
Suomen World Vision: http://www.worldvision.fi/katastrofiapu
Pelastakaa Lapset: http://www.pelastakaalapset.fi/tue-tyotamme/lahjoita/
Kirkon Ulkomaanapu: https://www.kirkonulkomaanapu.fi/lahjoita/

Kiitos! <3


Kuvat Intiasta vuonna 2005.

Aiempia muistelubloggauksia vapaaehtoistyöajastani ja -ajatuksistani:
http://www.lily.fi/blogit/puutalobaby/matkamuistoja-4-vapaaehtoistyohon-intiaan
http://www.lily.fi/blogit/puutalobaby/matkamuistoja-5-elamaa-jarjestolla

 

 

Share

Pages