Ladataan...
Puutalobaby

Tämä pitkä kirjoitus tulee nyt minulta tavallaan reilut 9 kuukautta myöhässä. Mutta siellä ne tekevät työtään tälläkin hetkellä, huolehtivat uusia ihmisiä maailmaan -Kätilöopiston kätilöt.

Onkohan juuri tällä hetkellä siellä syntymässä tyttö vai poika, ja millaiseen perheeseen...? Ponnistaako joku juuri nyt, ja kuka istuu tällä hetkellä Haikaranpesän synnytysammeessa tulevaa koitosta jännittäen...? Ja ovatko juuri ne samat kätilöt työvuorossa, jotka auttoivat myös Silvan maailmaan?

*******

Itse asiassa tähän 9 kuukauden viiveeseen on syynsä. Eräs myrtsi. Kahden viikon Kätilöopistolla olon jälkeen totta kai tämä myrtsi osui meille viimeikseksi. Hän ei halunnut auttaa, kun pyysin lähtöhetkellä neuvoja keskosen kiinnittämiseen turvakaukaloon. Sen sijaan sain moitteita, haukkuja, arvosteluita ja tuhahteluita - niin kauan, että siinä stressitilassa aloin itkeä lohduttomasti. Vasta sitten hän tuhahdellen tuli huoneeseemme.

Olin kuvitellut, että poistuessamme Kättäriltä käymme henkilökohtaisesti kiittämässä kaikkia ihania työntekijöitä. Ehkä jopa halaamassa. Sen sijaan poistuimme niin, että Joel talutti minua ja minä nyyhkytin puolihysteerisenä.

Ei ihan kaikkein onnistunein päätös. Iso osa harmitusta oli se, että tämä myrtsi jätti nyt minulle sen kaikkein viimeisimmän mielikuvan ja uhkasi haudata kaikki ihanat kokemukset muista kätilöistä allensa. Typerää - miksi yksi huono kokemus vesittäisi sata hyvää?! Nyt, kun aikaa on jo kulunut, voin jo sulkea myrtsin paremmin pois mielestäni ja keskittyä niihin muihin. Niihin ihaniin.

Apua, ja nyt se myrtsi on saanut jo aivan liikaa tilaa tästä. Hush, myrtsi! Mä puhun nyt niistä muista.

*******

Oma äitini on ensimmäiseltä koulutukseltaan kätilö. Myöhemmin hän opiskeli myös sairaanhoitajaksi, ja viimeiset parikymmentä vuotta työelämästään hän työskenteli neuvolassa. Kaikkein ylpein hän ammatillisesti on kuitenkin ollut juuri kätilön työstä: opiskelusta 60-luvulla Kätilöopistolla ja työskentelystä mm. Posion alkeellisessa synnytyssairaalassa.

Itselleni äidin työ näyttäytyi lapsena aika yksinkertaisena: mitä niin vaikeaa voi muka olla lasten punnitsemisessa ja raskaana olevien naisten kanssa juttelemisessa? Minua ei kiinnostanut äidin työ yhtään, eikä äiti työasioista koskaan puhunutkaan. Istuin kuitenkin aika usein koulun jälkeen äidin työpaikalla sarjakuvia lukemassa - pitkään sanasta "kätilö" tulikin minulle ensimmäiseksi mieleen Nakke Nakuttaja.

*******

Synnytyskokemusteni jälkeen olen usein ylistänyt äidilleni Kätilöopiston kätilöitä. Ja äiti on siitä selvästi myös itse ylpeä. Tytär on vihdoinkin nähnyt vilauksen äidin ammatillisesta maailmasta.

Tämän myötä on käyty monia tosi kiinnostavia keskusteluita, kun äiti on kertonut opiskelijaelämästä 60-luvun Kätilöopistolla. "Vau, ootko sä ollut mukana jossain opiskelijoiden hippiaatejutuissa? Ooo tai vaikka Vanhan valtaamisessa?!", olin joskus teininä hölmönä kysynyt, kun äiti oli maininnut asuneensa 60-luvulla Helsingissä.

Voi, miten kaukana todellisuudesta tuo kysymys olikaan.

60-luvun kätilöopiskelijat asuivat Kättärillä tiukkojen sääntöjen alla. Kätilöiltä odotettiin siveellistä, lähes nunnamaista käytöstä. Kotiintuloajat olivat tiukat ja yhtään pidempiin poistumisiin tarvittiin lupalaput. Vierailijoita ei saanut tuoda huoneisiin, vaan heitä tavattiin vierailuhuoneissa - ja heh, miesvierailijoita ei kai kukaan (tai ainakaan minun kiltti perhetyttö-äitini) uskaltanut ajatellakaan...

Eräs äidin opiskelukaveri oli jo naimisissa ja tuli aivan opiskelun loppuaikoina raskaaksi. Valmistumisen aikaan hänen raskausmahansa oli jo selvästi näkyvillä. Siksipä hän ei päässyt mukaan valmistujaisiin, muita kätilöitä (ja itseään) häpäisemään. Valmistua hän silti sai, mutta paperi hänelle ojennettiin muualla. Raskaana oleminen ei sopinut siveiden kätilöopiskelijoiden imagoon.

Myös toinen äidin tuttu, saman kylän tyttö pohjoisesta, meni naimisiin jo opiskeluaikanaan. Ja tuli raskaaksi kesken opiskeluiden - pöyristyttävää! Niinpä hänet erotettiin määräaikaisesti. Hän palasi takaisin pohjoiseen kotikyläänsä odottamaan ja synnyttämään. Lapsen synnyttyä hän antoi sen muutamaksi vuodeksi Kittilän emäntäkoululle "oppimateriaaliksi", päästäkseen siis itse takaisin opiskelemaan ja valmistumaan ammattiin. Vasta valmistumisensa jälkeen hän pääsi (lomia lukuunottamatta) tutustumaan omaan lapseensa ja mieheensä.

Nämä tarinat ovat tuntuneet minusta aivan häkellyttävältä. Miten paljon maailma onkaan muuttunut (Suomessakin) muutamassa vuosikymmenessä. Ja miten kipeitä ratkaisuja ihmiset ovat joutuneet tekemään.

*******

Okei eksyin aiheesta. Takaisin nykypäivän Kätilöopistolle.

Kaksi Kättärillä viettämääni viikkoa tarjosi myös samalla tosi kiinnostavan katsauksen tuollaisen laitoksen arkeen. Ja kätilöiden työhön. Olin sinä aikana tekemisissä ehkä noin 30 kätilön kanssa.

Ja niin kuin jo alussa sanoinkin: hitsi, miten paljon opin tuota työtä arvostamaan!

Minun näkökulmastani ainakin näytti, että kätilöt siellä Kätilöopistolla pyörittävät sitä koko isoa-isoa toimintaa. Mikä vastuu! He eivät todellakaan ole mitään "lääkäreiden pikkuapureita" niin kuin olin aiemmin kuvitellut. Vaan juuri he ovat niitä, jotka homman hoitavat! Ja samalla ovat tukevia, ymmärtäväisiä, kuulevia ja inhimillisiä.

Totta kai kätilöiden joukossa oli monenlaista persoonaa. Oli kokemattomia vasta-alkajia, jotka olivat sitäkin innostuneempia. Sitten oli vakaita tyyniä konkareita, jotka varmasti pysyisivät rauhallisena vaikka koko massiivinen talo horjuisi. Oli rempseitä nauravaisia ilopillereitä, ja vähän leipiintyneitä mutta silti hommansa hoitavia perustyyppejä, jotka kuitenkin pienellä "lämmittelyllä" sai vilauttamaan hymynkin. Niin ja oli se yksi ilkeä myrtsi, mutta hush taas myrtsi pois tästä jutusta.

Tätä viimeistä lukuunottamatta kaikilta sai apua ja lämpöä. Me olimme vauvanhoidossa täystumpeloita ja varsinkin minä olin typeriä kysymyksiä ja epävarmuuksia pullollaan. Meitä opastettiin pesussa, vaipanvaihdossa, imettämisessä. Kerrottiin kantoliinasta, esiteltiin imetystyynyä. Meitä kehuttiin, rohkaistiin, tsempattiin. En voi kuvitella mitään lämpimämpää ja empaattisempaa kuin nämä kätilöt.

Ja se toiminta siellä synnytyssalissa! Ihan käsittämätöntä! Miten ne pystyivätkin hoitamaan homman niin, että minusta putkahti ulos oikea, terve ihminen? Minä huusin vaan "pliiiiiis auttakaa", ja minua autettiin.

Alkaa vieläkin itkettää.

Synnytyksen jälkeen osastolla minua kävi jututtamassa debriefing-henkisesti paikalla viimeisenä ollut kätilö. Istuimme rauhassa ja kiireettä yhdessä,ja kävimme tapahtumia läpi. "Jäikö mitään hampaankoloon?" "Millaisen arvosanan synnytykselle antaisit?" "Tämän perusteella uskaltaisitko tehdä toisen lapsen?" Sain vapaasti kysellä ja käydä läpi tapahtumia. Ja hurjatkin asiat loksahtelivat mielikuvissani oikeille paikoilleen. Näinhän sen pitkin mennä. Kyllä, minä olen synnyttänyt. Kaikki hyvin.

Toivoisin, että tällainen debriefing käytäisiin kaikkialla, jokaisen synnytyksen jälkeen. Minulle se teki ainakin todella-todella hyvää: kaikki mahdolliset traumankohteet laantuivat ja mieli jotenkin rauhoittui. Ihan hyvä synnytys se kai sitten olikin.

*******

Ihan hengästyn, kun ajattelen kätilön työpäivää - etenkin synnytyssalissa työskentelevän kätilön. Miettikää, miten mielettömän raskasta se on! Silva syntyi klo 2.03. Siellä minun ympärilläni oli kaksi kätilöä ja kätilöopiskelija sekä synnytyslääkäri, ja kaikki täysillä kyynärpäitään myöten (anteeksi) veressä. Ja viereisissä huoneissa muita synnyttäjiä samoissa tilanteissa.

Ja kahdeksan tuntia tuollaista, huh huh! Ja minä kun kuvittelin, että minun työni toimistorottana on ollut jotenkin rankkaa ja vastuullista. Ha! Vähänpä tiesin.

Miten tuollaisten työvuorojen jälkeen irroittaudutaan töistä, mennään kotiin nukkumaan...? Oman perheen luo. Ja sitten taas uudestaan kirkuvia äitejä tukemaan. Miten he voivat jaksaa?

En voi ymmärtää. Ihailuni on aivan mittaamattoman suuri.

Ja seuraavan kerran, kun joku on nousemassa barrikadeille kätilöiden arvostuksen ja (vastuusen ja ammattitaitoon nähden naurettavan pienen!) palkan vuoksi, niin pliis kutsukaa minut mukaan!

Lämmin kiitos kaikille niille ihanille Kätilöopiston kätilöille (paitsi sille yhdelle myrtsille, joka tuskin tätä lukeekaan), jotka olitte mukana Silvan ensimmäisillä elinmetreillä!

Te muutitte maailmani.

Share