Ladataan...
Puutalobaby

Sinulle, lukija, joka mahdollisesti tunnistit meidät eilen kauppakeskus Sellossa:

Tahtoisin sanoa, että näkemäsi ei ole meille tyypillistä.

Että lapsemme ovat yleensä hyväntuulisia ja tottelevaisia ja me puolestamme lempeitä ja rakentavia, neuvottelevia ja äärettömän pitkäpinnaisia.

Mutta tosiasiassa olemme juuri tuollaisia aina kun unohdamme, ettei meidän pitäisi koskaan lähteä lasten kanssa mihinkään. Ei Selloon. Ei mihinkään. Mutta ei ainakaan Selloon.

Jos näet meidät uudelleen jossakin, tule rohkeasti tervehtimään. Kunhan siinä samassa yhteydessä muistutat: "menkää kotiin, menkää kotiin, menkää kotiin."

(ei kuvia tänään)

PS. Silva sai Sellosta peräti kaksi kerhoreppua. Isi sai alennusmyyntishortsit. Äiti sai pissat päälleen. Seela sai hermoromahduksen.

Share

Ladataan...
Puutalobaby

Tiedättekö urbaanilegendan siitä sokerin annospakkausten suunnittelijasta?

Sehän siis meni jotenkin niin, että se tyyppi suunnitteli elämäntyönään ihan nerokkaan (kolmion muotoisen?) pakkauksen, jota kukaan ei sitten kuitenkaan osannut käyttää. Että se olisi aukaistu jotenkin nips-vaan-näppärästi yhdellä sormenliikkeellä, mutta porukka turhautuneena repi niitä auki ihan miten sattuu. Ööö tota tää ei siis ollut mikään onnellinen tarina; tämän kaupunkilegendan mukaan kyseinen tyyppi siis päätyi itsemurhaan.

On näitä varmasti paljon muitakin.

Ei siis itsemurhatarinoita, vaan tuollaisia fiksuja suunnitteluratkaisuja, joita kukaan ei sitten kuitenkaan osaa käyttää.

Vaikka Kotipizzan pitsalaatikko, josta saa taiteltua sellaisen pienemmän boksin jääkaappisäilytysjämäpalaa varten. Paitsi että muutaman "täh?"-kerran jälkeen onnistuin kyllä tajuamaan ja ottamaan käyttöönkin sen systeemin. Suunnittelijalle terveisiä - älä tee mitään peruuttamatonta, MÄ OSASIN!

Tämä kaikki siis tuli tänään mieleen, kun:

Oho! Meillä on ollut nämä vaunut jo kohta 1,5 vuotta, ja vasta nyt tajuttiin, että sadesuojat saa kiinni tuollaisiin klipsuihin!

Kysyin äsken myös Joelilta, että tuleeko sillä mieleen tällaisia samantyyppisiä "case sokeripakkauksia" eli käyttäjäänsä fiksumpaa suunnittelua.

"No ainakin ne hampurilaisravintoloiden ketsuppiastiat."
"Täh? Miten niin?"
"Siis ne pyöreät paperiset."
"Mitä niistä?"
"No kun nehän aukeavat sellaisiksi isommiksi, mutta kukaan ei tajua sitä, vaan ottaa niitä sen viisi kappaletta..."
"???!?!?!?!?!?"

Mindblown.

Share

Ladataan...
Puutalobaby

Kaksi vanhempaa kotona - elämä pelkkää onnellista sunnuntaita?

Niin voisi luulla. Tai ainakin niin minä olisin voinut luulla. Mutta ei. Ehkä se on vähän sama juttu kuin että reissussa rentoutuu. Mutta jos matkalla on ns. liian pitkään (tai vaikkapa muuttaa ulkomaille), niin ei se taika ikuisesti pysy yllä. Vapaus muuttuu ihan salakavalasti arjeksi ja harmaantuu.

Me ollaan oltu ehkä vähän harmaita viime aikoina. Yhtä harmaita kuin tuo sää. Ihan naurettavaa kurkata ikkunasta ulos lämpömittariin. Joo joo tee jotain muuta ja säästä sekin aika: se on plus kymmenen ja harmaata - ihan niin kuin viimeiset kaksi kuukautta joka ikinen päivä.

Lauantaina tapahtui yllättäen kuitenkin jotain ihan muuta. Me ei mitenkään suunniteltu sitä; niin vain tapahtui. Meillä oli yhtä äkkiä vapaapäivä. Ihan niin kuin oltaisiin oltu lomalla.

Vähän ennen puolta päivää lähdettiin...

...Suvilahteen Circo-festarin perhepäivään.

Nooh, Silva ilmoitti heti ensimmäisen esityksen alkuun, että "minä en tykkää tästä". Yritettiin kurkkia esitystä ovelta ja houkutella naperoa sisään - mutta ei-ei-ei. Veskireissulla rauhassa haastattelin naperoa, että mikä siinä oli ikävää.
"Minä en tykkää, kun ne tädit olivat väärin päin. Pitää olla oikein päin. Eikä tuolilla saa keikkua", tirppa totesi päättäväisesti.

Siellä siis seisottiin käsillä ja temppuiltiin tuoleilla.

Okei, okei. Ei sitten. Mennään syömään lettuja ja lähdetään kotiin.

Lettuteltassa setä luki sirkussatuja (oi, miten kiva pieni juttu!) ja eräs nimeltämainitsematon äiti-ihminen tankkasi kahvia lähes nollanukutun yön jälkeen. Sitten alkoikin elämä voittaa - sopivasti ulkona alkoi Ilona Jäntin puuhunkiipeämisesitys:

...jonka jälkeen Silva sitten halusikin mennä sinne sirkustelttaan - oho!

Tirppa vaan tarvitsee aikaa uusiin juttuihin sopeutumiseen.

Harmi kyllä sitä aikaa ei sitten kuitenkaan ollut - päiväunirytmit eivät ole oikein meille näissä suotuisia. Mutta ehdimme katsoa Linnanmäen sirkuskoulun esitystä puolisen tuntia ennen kuin lounas- ja päikkäriaika olivat jo niin myöhässä, että enteilivät katastrofia (jota ei kuitenkaan onneksi tullut).

Lasten päikkäriaikaan Joel lähti kuntosalille ja minä hoitelin koneella alta pois niitä roikkuvia hommia, jotka olivat minua edellisenä yönä stressivalvottaneet.

Päiväunien jälkeen - hei lähdetäänpä Tikkurilaan! Ensin leikkipuistoon:

...ja sitten vielä lempparinepalilaiseen syömään:

Heh Silvan ollessa pieni me tavattiin leipäpussinreunuksista suolaprosentteja ja googlattiin ravinto-ohjeita. Seelalle me näköjään työnnetään naan-leipä käteen ja ollaan tyytyväisiä, kun tyyppi pysyy hetken aikaa syöttötuolissa tyytyväisenä.

Nepalilaisruokarakkautemme on muuten akuutisti periytyvää. Silva syö oikeastaan mitä vaan nepalilaista suurella innolla. Lauantaina tyyppi veti napansa niin pullolleen, että lopulta makasi penkillä ja yritti saada mahaan mahtumaan vielä edes vähän.

Lapsi niin kuin äitinsä <3

Ei ehkä mitään erityistä - paitsi että erityistä ihan merkittävästi.

Se olo.

Että hei - kesä tulee. Elämä taas kerran voittaa.

Vaikka tänään onkin taas maanantai, plus kymmenen ja harmaata.

 

Share

Pages