Ladataan...
Puutalobaby

Miksi hemmetissä se itsestään huolen pitäminen on mukamas niin älyttömän vaikeaa?!? Puhun siis todellakin minusta. Mäenvaanosaa.

Eilisen räkäkeskustelun yhteydessä tuli puheeksi (totta kai!) vitamiinit. Niin, ne vitamiinit. Ei siis tule minkäänlaisena uutisena minullekaan niiden hyöty ja vaikutus - ja niitä on jopa tuolla niille tarkoitetussa korissa purkkikaupassa.

No, ei ne siellä korissa paljon auta, jos ne eivät koskaan suuhun asti mene!

Hangossa oli joskus aikoinaan (saattaa olla vieläkin) siellä makasiinialueella ihana pitseria, jonka lista oli aivan mahtava - vaikka mitä kekseliäitä ja hyvänkuuloisia yhdistelmiä. Listan lopussa oli sitten se viimeinen vaihtoehto, jossa asiakas saa itse valita mieleisensä täytteet; sen nimi oli Idioto. Että jos ei nämä meidän valmiit huolella mietityt vaihtoehdot kelpaa, niin on täällä myös tämä vaihtoehto Idioto. Mun mielestä se oli jotenkin ihan hilpeän hauskaa.

Tilasin usein Idioton.

Sitä tässä olen hokenut itselleni taas kerran. Idioto. Idioto. Idioto. Syö niitä vitamiineja, idioto.

Omalta osaltani kyse ei ole tietämyksestä tai asenteesta tai mistään muustakaan kuin rutiinista. Vitamiinien ottamisen pitää saada jotenkin päivittäiseen rutiinin niin, että se on tapa, joka ei unohdu. Jos jätän sen kerran välistä, niin hyvin suurella riskillä jätän sen välistä myös viikon ja kuukauden ja vuoden. Lasten D-vitamiinit ovat sellainen vakiintunut tapa, samoin Silvan xylitol-pastillit. 

Eli edelleen: miksi sitten omasta itsestä huolehtiminen on nykyään niin vaikeaa?

Ennen lapsia olin muutaman vuoden ajan paitsi aktiivinen sirkustelija ja jumppailija, myös tosi-tosi aktiivinen vitamiininsyöjä. Ja olin superpaljon terveempi. Syitä ja seurauksia ei voi tietenkään millään tavalla vetää yksi yhteen - silloin en myöskään hengaillut lapsien keskellä, yleiskunto oli parempi liikunnastakin johtuen ja niin edelleen.

Mutta uskon, että vitamiineilla on merkitys. Niin ja kalsiumia minun nyt pitäisi nappailla muutenkin ihan supertunnollisesti: suvussa on luuston heikkenemistä ja luuston kunto todennäköisesti suoraan vaikuttaa mun tulevaisuudessa siintävästä leukaleikkauksesta toipumiseen...

Ja tuolla ne nyt sitten vanhenevat ne vitamiinit syömättöminä. Idioto. Idioto. Idioto.

*******

Tein juuri pienimuotoisen vitamiini-inventaarion (paljon vanhentuneita) ja tuollaiset kuvan törpöt nyt toistaiseksi nousivat pois sieltä laatikosta, keskelle keittiön pöytää. Miltä mielestänne näyttää?

Noista raskaus-imetys-Multi-tabseista mun täytyy lähteä liikkeelle, koska ne täytyisi tietysti syödä pois... (toinen korkkaamaton purkkikin löytyi) Siihen päälle Professorin D-vitamiinia ja Calcichew D Extraa (jossa siis myös D-vitamiinia). Eli D:tä tulee mun laskujen mukaan tällä combolla 80 mikrogrammaa. Miltä määrä kuulostaa teidän korvaan?

Löytyi myös valtava määrä raskaudelta syömättä jäänyttä Obsidan Fe -rautaa. Ääääh. Miks mä en ole syönyt noita enää silloin synnytyksen jälkeen...? Kannattaakohan tätä kuitenkin vielä (koska kasvissyönti) vähitellen syödä pois vai antaa jollekin eteenpäin?

Ja hei mitäs niitä olikaan niitä "sääntöjä", että mitä kannattaa ottaa jonkun muun yhteydessä ja mitä ei-ei? Ainakin jotenkin muistan, että kalkki ja D kuuluu yhteen, ja sit raudan otin aina raskaanaollessa yöllä... Oliko niin, että sen imeytymiseen vaikuttaa negatiivisesti vähän kaikki...?

Entä puuttuuko tästä yhtälöstä nyt jotain teidän mielestä olennaista? Lisähuomiona tietysti se, että edelleen imetän - ihan kovin mielikuvituksellisiin kokeiluyhdistelmiin en siis sen(kään) takia voi lähteä...

Nyt hemmetti lähtee tämä vitamiiniasia omalta osaltani ryhtiliikkeeseen!

Share

Ladataan...
Puutalobaby

Otsikko ei ole Silvan jokellus vaan vakava muistutus:

Milloin viimeksi olet käynyt Papa-kokeissa?

Jos et muista tai siitä on kulunut yli kaksi vuotta, varaa itsellesi aika gynekologiseen irtosolukokeeseen välittömästi. Oikeasti. Älä lykkää asiaa hamaan tulevaisuuteen. Tee se heti.

*******

Ihanaa, saan viikonlopuksi rakkaan ystäväni kylään! Hih, kuulumisten vaihdosta tulee kyllä hieman yksipuoleista, sillä hän kuulemma käy lukemassa puutalobabylandian kuulumisia lähes päivittäin. Hänellä itsellään ei kuitenkaan lapsia ole. Eikä tule.

Häneltä löytyi siinä valtakunnallisessa 30-vuotisseulonnassa kohdunkaulan syöpä. Vaikka hän oli käynyt Papa-kokeessa kaksi vuotta aikaisemmin ja saanut silloin puhtaan (ei solumuutoksia) tuloksen.

Tavallisesti syöpä ei toki kehity niin nopeasti - Papassa seulotaan esiasteita, ja alle 30-vuotialla usein esiasteet kai ennemminkin häviävät itsestään eivätkä siis muutu syöväksi. Ystävän tapaus oli siis harvinainen.

Miten sitten syövästä selvitään?

Upealla sairaanhoidolla, totta kai. Ja tässä tapauksessa myös itkemällä ja nauramalla - useimmiten epäsovinnaisesti "väärässä" paikassa "väärään" aikaan.

Ystäväni otti vakiajatuksekseen: "Mulla on oikeus itkeä, mulla on SYÖPÄ". On oikeus itkeä kaupan kassajonossa, työpaikan opettajanhuoneessa, sairaalan käytävällä. Mitä siitä, jos joku ihmettelee tai katsoo pitkään? Nyt jos koskaan on oikeus itkeä ihan milloin huvittaa, tursuta räkää ja valua kyyneleitä, "mulla on j*mankauta SYÖPÄ".

Ja nauraa! Ystäväni hervoton huumorintaju muuttui (jos mahdollista) entistäkin roisimmaksi.

Eräissä bileissä ennen leikkausta ystäväni heitti koko illan rajua läppää homomiehen kanssa - ystävä vitsaili omasta syövästään, mies homoudestaan. Kun tuli kotiinlähdön aika, ystävä heitti hyvästiksi:

"Hei ens kerralla, kun nähdään, mulla ei ole enää syöpää - mutta sä oot edelleen homo!"

*******

Ystäväni ei siis koskaan saa lapsia. Eipä olisi halunnutkaan. Ja säästyypä siltä yli kolmekymppisten "apua apua tehdäkö lapsia vai ei" -kriisiltä, kun asia on jo ikään kuin päätetty ja käsitelty.

Onni, rakkaus vai lapset -kolmikosta hän sai kaksi ensimmäistä - ihanaa! Hän saa rauhassa juoda aamukahvinsa ja lukea lehtensä. Pestä tukkansa. Katsoa miehensä kanssa scifi-leffoja aamuyöhön ja nukkua viikonloppuaamuina niin pitkään kuin huvittaa.

Hän on minulle kovasti rakas.

 

ps. Ystäväni totta kai luki tämän tekstin ja antoi luvan sen julkaisuun :)

Share