Ladataan...
Puutalobaby

Hormonitko tämän tekee vai mikä?

Olin ennen aika... ...peloton. Hyppäsin laskuvarjolla ja sukelsin pariinkymmeneen metriin vaikka en osaa kunnolla uida - jätin sen vain kertomatta sukelluksenopettajalleni. Mitä sillä uimataidolla, kun pinnan alla sitä joka tapauksessa oltiin. Ja silleen.

Nykyisin sen sijaan... Ihan rehellinen kuolemanpelko on yllättäen muuttanut ajatuksiin, jopa suht vakituiseksi vieraaksi.

Eikä siis edes puhuta siitä, että lapsille tapahtuisi jotain (hui sentään), sitä tietysti tuskin uskaltaa edes ajatella ilman että menettää yöunet vähintään viikoksi. Mutta tarkoitan myös oman kuoleman pelkoa. Enkä ollenkaan oman itseni takia - vaan silleen että apua-apua-apua jos mulle tapahtuisi jotain, niin nuo kaksi lasta jäisivät äidittömiksi.

*******

Silläkin uhalla, että leimaatte minut hysteerikseksi (mitä tietysti myös olen), aion nyt kertoa, että olen soittanut esimerkiksi nyt hammasleikkauskipujen takia jo kaksi puhelua terveysneuvontaan teemalla "voinkohan mä nyt kuolla". Ensimmäisellä kerralla pelkäsin, että kurkkuni turpoaa yön aikana umpeen. Toisella kerralla ihmettelin, että suun tulehdus ei ole alkanut vielä kolmen viikon jälkeenkään hellittää. Menin sitten ja googlasin keskellä yötä "hammas verenmyrkytys". Jos sinulla on hammaskipuja, en suosittele tekemään niin.

Terveysneuvonnan mukaan en kuulemma kuitenkaan ole ihan juuri nyt kuolemassa.

*******

Nooh, jälkimmäisellä kerralla eli verenmyrkytyspelon iskiessä ehdin sitten maata yöllä useita tunteja hereillä ja ihan miettiä asiaa. Tiedättekö - ne yön pimeät tunnit, ja kaikki ajatukset silloin... Tulin ihan mukamas vakavissani siihen lopputulokseen, että vaikka mä nyt saisin verenmyrkytyksen ja kuolisin, tytöillä olisi kuitenkin varmasti ihan hyvä elämä isin kanssa. Joeliin voisin luottaa. Tuli jopa ihan tyyni ja seesteinen olo.

Mutta. Hetkinen.

Mä kyllä haluaisin, että Joel löytäisi sitten uuden kumppanin. Minut voisi "surra pois" mahdollisimman nopeasti, ja sitten olisi hyvä tavata joku... ...joku ihana. Joku ihana-ihana ihminen, joka rakastaisi näitä lapsia ihan kuin omiaan.

"Joo, näin sen pitää mennä", ajattelin siis silloin kello 3.40.

Mutta perhana, miten voisi varmistaa, että se joku ihana sitten kans pysyy. Eijeijei mitään vaihtuvia tyttöystäviä ja rakkauspettymyksiä. Ja lapsille vaihtuvia äitihahmoja, eijeijei. Pitäisi sitten kerralla löytää se yksi ja oikea, joka ei lähtisi minnekään.

Ja lisää lapsiakin voisi tehdä. Ei mulla ole mitään sitä vastaan, ehei. Mutta tietysti meidän tyttöjen pitäisi olla sitten ihan tasa-arvoisia sisaruksia uusille. Paitsi että jaksaisivatkohan ne hoitaa kolmea lasta, hmm...? Ehkä ei sittenkään vielä lisää uusia lapsia. Ehkäisyasiat pitäisi olla siis heti alkuun kunnossa. Ehkä pillerit? Tai jopa kierukka. Vähemmän sivuvaikutuksia.

Tinder? Löytyisköhän se Joelin uusi vaimo Tinderistä? Ehkä. Äh, mutta just näin jonkun opiskelijahuumorivideon, jossa viitattiin Tinderiin ikään kuin sieltä löytyisi etupäässä seksiseuraa. Okei, ei siis Tinderiä. Perhanan Tinder.

Hei! Mä tiedän! Mun blogi! Mähän voisin pyytää lukijoita yhteisvoimin etsimään Joelille jonkun maailman ihanimman vaimon! Heeeeei, miten hyvä idea! Apua, mutta mitenköhän mä ehdin tehdä sen bloggauksen, jos mä kuitenkin sitten itse olen siellä sairaalassa ihan kuolemassa.

Onkohan siellä verenmyrkytyskuolemanosastolla wi-fi? Pitäis pakata tuo kannettava mukaan.

Vähältä piti, että en alkanut tehdä juttua valmiiksi jo luonnoksiin.

Saatoin ehkä myös (kello 4.20) herätellä Joelia ja kertoa verenmyrkytyskohtalostani. Joel sanoi, että ei sulla ole verenmyrkytystä - NUKU. Höh. Enkä ehtinyt edes ollenkaan ottaa puheeksi tuota vaimoasiaa. Damm.

*******

Aamulla heräsin, otin uuden Buranan ja totesin, että en mä ehkä kuolekaan.

Hmm jos tämä on hormonien aiheuttamaa mielenhäiriötä, koska tämän voisi kuvitella menevän ohi...?

 

 

PS. Siltä varalta, että Vauva-lehden keskustelussa päädytään taas spekuloimaan, että onko tämä huumoria vai ei, niin on. Sori.

Vaimoksitulohakemuksia ei siis kannata ihan vielä lähettää.

Share

Ladataan...
Puutalobaby

Hmm, nyt en oikein tiedä, mitä tämä ostos kertoo minusta. Ainakin sen, että en todellakaan taida olla sellainen rento huoleton luomuhippiäiti, joka salaa haluaisin olla.

Tämä tuli siis Amazonista. Angelcare Movement & Sound Baby Monitor. Hmm. Tuo levy siis laitetaan vauvan patjan alle ja masiina hälyttää, jos sensori ei ole havainnut liikettä 20 sekuntiin. Lisäksi laitteessa on ilmeisesti aika hyvälaatuinen erillinen itkuhälytin.

Järkytyksen jälkimainingeissa tämä tuntui täysin järkevältä ostokselta. Ja tavallaan edelleenkin: ei tämä loppujen lopuksi ollut paljon tavallista itkuhälytintä kalliimpi. Lämpötilavahdistakin on varmasti hyötyä kesän vaunupäikkäreillä. (seli-seli?)

Liikesensorista sen sijaan - no, Silva on nyt siirtynyt äitiyspakkaussängystä meidän viereemme nukkumaan, joten sensorilla ei juuri nyt taida olla käyttöä. Ehkä sen voisi laittaa alakerran päikkärisänkyyn? Vaunuihin? No, ainakin sitten tämä tulee varmaan käyttöön, kun Silva siirtyy perhepedistä omaan sänkyynsä. 5-vuotiaana? :)

Mutta tämä! Monitorin laatikossa lukee: "It's tough being a parent. You can't help but worry about your baby every minute of every day, even when your baby is sleeping soundly..."

Aaaaaaaaa! Olemmeko me siis nyt tuollaisia "joka päivän joka minuutti" -hermoheikkovanhempia? Emme kai? Emmehän? Ihan muuten vaan tämä hankittiin. Ööh.

Enkelimuotoilu viestittää: "Ei, et ole ollenkaan hermoheikko - olet vain huolehtiva rakastava vanhempi, joka haluaa lapselleen parasta. Niin kuin että se pysyisi hengissä."

Share