Ladataan...
Puutalobaby

"Parempaa."

Tuo sana on tällä hetkellä vastaukseni kysymykseen "mitä sinulle kuuluu?".

*******

Tänään tuo maaginen raskausluku (jota en muuten koskaan ennen ensiraskautta ollenkaan tajunnut) näyttää lukua 27+0. Uusi viikko on siis pyörähtänyt käyntiin, ja enää kolme viikkoa siihen henkilökohtaiseen tavoiterajaani, kolmeenkymppiin. Jea!

Ja ilokseni olen huomannut, että loppuraskaus ei olekaan väistämätöntä kuntoalamäkeä kohti lapsivesien lorahtamista, vaan itse asiassa oloni on nyt selvästi parempi kuin viikko sitten. Syitä voi olla useita. Ehkä hemoglobiinin notkahdus on vihdoin taittunut - en ainakaan enää meinaa läkähtyä kylkeä kääntäessäni. Ehkä ultran "kaikki hyvin" -tulos on vaikuttanut mielialaan ja olo tuntuu sen takia paremmalta. Heh tai ehkä jopa vajaan kahden viikon korvavalon käyttö on voinut vaikuttaa vireystasooni - placebolla tai ilman.

Ja isoimpana "ehkä"-syynä kenties se, että viime päivinä olen vihdoinkin pystynyt välttelemään nostamisia ja naperon kanssa lattialla konttaamisia. We have a nanny!

Kahvi ei vieläkään maistu - mutta chai tea latte sitäkin paremmin.

 

Lastenhoitajan valinta oli aivan hurjan vaikeaa. Vaikka totta kai alkuun ajattelimme, että voi tulisipa paljon kivoja tyyppejä, joista voisi valita - mutta loppujen lopuksi käväisi jo mielessä, että voi olisipa ollut vain yksi sopiva, niin ei olisi täytynyt tehdä näin vaikeaa ratkaisua! Ihan oikeasti olisimme halunneet valita vähintään kaksi. "Olen pahoillani, mutta valintamme kohdistui toiseen" -meilien kirjoittaminen oli ehkä vaikein asia vähään aikaan.

Mutta joo: tuskin se meidän hoitajatarve siihen toisen lapseen syntymään päättyy. Niinpä jo parilta hakijalta kyselin, että josko heiltä voisi kysellä lastenhoitoapuja myöhemminkin - vaikkapa ihan sellaiseen, jos nämä kahden (sitten) pienen lapsen vanhemmat vallan riehaantuvat ja keksivät lähteä leffaan yhdessä. Tai edes Prismaan tai Ikeaan ihan rauhassa.

Toivon ihan tosi-tosi kovasti, että kontaktit näihin pariin huipputyyppiin jatkossakin säilyvät! Tämä koko hoitajakuvio nimittäin synnytti ihan uuden ajatuksen: noin kymppi tunnin omasta vapaa-ajasta - wohoo! Voi kuinka monta kertaa olen ollut valmis maksamaan mitä vain parin tunnin päiväunista. Ja vielä kivan, samanhenkisen, tutun ja luotettavan hoitajan kanssa. Oi kyllä, kiitos!

*******

Niin se meidän lastenhoitaja. Tai oikeastaan nanny. Laura-täti on meidän kiva, herttainen ja miellyttävä uusi hoitajamme, joka on asunut Suomessa pari vuotta ja ei puhu äidinkielenään suomea. Niinpä tirppanen saa hieman kielikylpyäkin hoidon ohessa :) Alkuun kielikysymys vähän mietitytti, mutta kokeilu osoitti systeemin oikein toimivaksi: Laura puhuu englantia ja minä siinä juttelen samaa asiaa suomeksi. Ja tirppa on Laura-tätiin ihan hullaantunut!

(niin oli kyllä erääseen toiseenkin tätiin; vieläkin kyselee, että "missä toinen täti?", niisk)

Laura saattaa ehkä jatkossa siis vilahdella blogissakin - katsotaan :)

...ja pöydän toisella puolella Laura-täti syöttää naperon.

Share

Ladataan...
Puutalobaby

Yksi aamu! Yksi aamu! Sitten alkaa se piiiitkään odotettu Joelin isäkuukausi. Ihanaa. Kuusi viikkoa sitä, mikä meille on kaikkein tärkeintä: yhteistä aikaa.

Koska minä rohmusin kaikki hoitovapaat (toistaiseksi), ei Joel ole vielä ollenkaan päässyt kokemaan tavallista kahdestaanolo-naperoarkea Silvan kanssa. Ja minulla on siitä jatkuvasti vähän huono omatunto - minkä kenties voi huomata siitä, että mainitsen nyt asiasta ehkä noin viidettäkymmenettäkahdeksatta kertaa.

Mutta! Nyt on sitten sen aika! Isäkuukausi!
(12 vanhempainvapaapäivää plus isyysrahakausi 24 arkipäivää = isäkuukausi)

*******

Mutta het-ki-nen: onko se sittenkään sama asia? Minun "vastuuaikanani" Joel lähti arkipäiväisin töihin, mutta nyt isäkuukauden aikana minä olen... niin - mitä minä oikein olen?

Päällä on nyt ehkä pienimuotoinen kepeähkö identiteettikriisi.

Seuraavan kuuden viikon aikana minä en ole hoitovapaalla. En siis saa Kelalta kodinhoidon eiku: kotihoidontukea, koska Joel on isäkuukaudella. En myöskään ole lomalla, koska käytin kesälomani jo helmi-maaliskuussa vanhempainvapaan ja hoitovapaan välissä. En ole myöskään töissä, koska... Öööh. Koska kesä?

Apua. Olen yhteiskunnan ulkopuolella. Lainsuojaton. En-mikään. Järjestelmästä pudonnut. Nimetön.

Heh, en ole ikinä ennen ollut tällaisessa "määrittelemättömässä" tilassa.

*******

Noooh. Ajattelin ainakin kitkeä rikkaruohoja.

Isäkuukautta odotellessa!

 

PS. Kun yritin tägätä jutun sanalle "isyys", sain koneelta näin ylevän määritelmäarvauksen:


Jep.

 

 

PSS. Tätä teemaa vähän sivuten mutta silleen sopivasti asian vierestä: lukekaapa, mitä Minttumaarian ystävälle kävi. Kansalaisaloitteen vanhemmuuden kustannusten tasaamiseksi voi allekirjoittaa täällä.

Share

Ladataan...
Puutalobaby

Uhh, olen tainnut olla aika vauhdissa viimeiset pari viikkoa - kiitos pienten duunikeikkojen ja omien harrastusten. Ja toisaalta vielä isompi kiitos pohjoisen-mummin viikon kyläilyn ja toisen mummin naperonhoitoavun...

Nytkin pitäisi itse asiassa tarttua töihin kiinni, kun Joel ja Silva lähtivät ulkoilemaan. Mutta ehkä yksi pienenpienenpieni bloggaus ennen sitä :)

*******

Tässä päätä pahkaa juostessani ja kroonisesti joka paikasta myöhästyessäni olen mielessäni muutaman kerran hymähdellyt tälle saamalleni kommentille:

"Et tee ruokaa,siivoa, menet sieltä mistä aita on matalin.. Kukin tavallaan. Itselläni ei pää kestäisi tuommoista pelkkää oleilua."

Pelkkää oleilua? Hih no ei ehkä ihan siltä tunnu.

 

Olen siis alkanut hoitov... eiku kesäloman kunniaksi tehdä pieniä työjuttuja - ja jopa sellaisia, joista saa ihan rahaa, wohoo. Olen halunnut vähän kompensoida perheen taloudesta sitä, että Joel on saanut olla keskiviikot kotona isipäiviä viettämässä.

Perhanan workshop. Kaikella rakkaudella. Minulle se nimittäin teki saman kuin Nonariinakin kirjoittaa: pieni annos "kodin ulkopuolista elämää" (wohoo, mullahan on tuollaiset aivot, joissa on vieläpä kaikenlaisia ideoita!) sai aikaan jonkinlaista värähtelyä tuolla vipeltäjänaperon kaitsemiselta vapaaksi jäävässä aivojen osassa. Pari kuukautta sitten en olisi vielä uskonut, että sanon näin: kun olen päässyt tekemään jotain myös kodin ulkopuolella, maistuu tämä naperonhalaaminenkin taas entistäkin ihanammalta.

Kyllä, olen sama ihminen, jota vielä muutama kuukausi sitten Joel yritti usuttaa lähtemään kodin ulkopuolelle virkistymään: "Mutta en mä HALUA lähteä, mitä mä tuolla teen? Seison tuossa pihalla vai? Mä haluan olla TEIDÄN kanssa KAIKEN vapaa-aikani!"

Onkohan se paljon puhuttu vauvakupla vihdoinkin puhkeamassa...?

Ettehän ymmärrä väärin: minähän RAKASTAN olla kotona!

Yhdeksästä viiteen -elämään ei ole mitään kiirettä, eijeijeijei MISSÄÄN NIMESSÄ VIELÄ (oho terveisiä vaan töihin), ja nautin edelleen uudesta elämästäni Ihan Älyttömän Paljon.

Ja edelleen joka kerran, kun olen ollut useamman tunnin pois, minuun iskee aivan valtava koti-ikävä.

Vaikka niin: Silvan mummien hoitoon (kotosalla vieläpä) jättäminen on ollut tietysti ihan superhelppoa - Silva kun viihtyy hurjan hyvin molempien kanssa, ja 10,5 kk ikäinen napero ei näköjään enää tarvitsekaan äitiä rinnalleen ihan 24-7 (niisk).

Tarvitseeko äiti naperoa - se onkin sitten ihan eri asia :)

Hmm no ehkä se kupla ei vielä puhkeakaan, vaan ottaa vain pieniä ilmahönkäyksiä sisäänsä ja venyy ihan vähän...?

 

PS. Siellä Nonariinan kirjoituksissa heitimme ilmaan hoitoringin ajatuksen. Eli että äitiporukassa vapaamuotoisesti ja vastavuoroisesti tuotaisiin naperoa kylään muutamaksi tunniksi kerrallaan... Onko kenelläkään kokemuksia sellaisesta?

Share

Pages