Ladataan...
Puutalobaby

No niin, ja nyt läks!

Otsikon muotoilu (ei: Silva kävelee, vaan: täällä kävellään) on muuten sitten ihan tarkoituksellinen. Kävely nimittäin vaatii vielä kokopäivätoimisen kopinottajan.

Tekniikka on siis sama kuin minulla itselläni 1-vuotiaana: kädet irti tuesta, valtava vauhti päälle ja täysi luotto siihen, että joku ottaa toisessa päässä kopin.

Wheeeeee - kops!

Wheeeeee - kops!

Wheeeeee - kops!

Puutalon pehmeiksi matoitetuilla lattioilla on hyvä harjoitella. Mutta toivottavasti tuo kops-osuus vähän vähenisi seuraavan kahden viikon aikana - sitten nimittäin kopsahdellaan siellä Italiasta vuokratun talon kivilattioilla, jaiks.

Sattuneista (kops) syistä todistuskuva-aineisto on erittäin vähäistä ja epätarkkaa. Mutta näin se lähtee:

Yy - kaa - koo...

Wheeeee!

 

Kaikki muu onkin sitten nykyisin Silvan mielestä täysmälsää paitsi tämä kävely. Pysyypähän äitikoppari kiireisenä.

Share

Ladataan...
Puutalobaby

Oma facebook-status 12.3. klo 15.05:

"Sormiruokailtiin just Silvan kaa puokkiin bansku, päärynä ja avocado. Siinä vaiheessa, kun ne... ...äh, tää on liian roisi statukseksi. Sori."



oma kommentti statukseen klo 15.12:

"okei soitin just Joelille kesken palaverin ja kerroin jutun loppuun. Pakkohan nää päivän kohokohdat on johonkin purkaa."

oma jatkokommetti klo 15:17:

"ja jos joku rakas lapseton ystävä ei tiedä, mitä on sormiruokailu: ensin se hieroo ruoat naamaansa ja sitten tunkee sormet kurkkuun ja oksentaa. Jea."

ystävän kommentti klo 15:24:

"Kerroit sit kuitenkin :D Kiitos tästä :D t. se lapseton ystävä"

oma kommentti klo 15.24:

"Olkaa hyvä. En malttanut."

*******

Pakko myöntää: kun olin lapseton, ihmettelin joidenkin ystävien suunnatonta intoa postata Facebookiiin newsfeedin täydeltä kuvia omasta naperosta milloin minkäkin ällösoseen peitossa.

"Ooooo, onpa suloista, sehän on hieronut ne ruoat päällensä!"

Ei, vaan ällöttävää.

Siksi yllätyin itsekin, kun selasin viime aikojen kuvia Joelin kännykältä ja omalta kameraltani: Silva syö banaania, Silva syö avocadoa, Silva syö sosetta, Silva syö puuroa. Silva syö jotainepämääräistäsotkua. Hmmm.

Ja siis öö tietty toinen toistaan hurmaavampia kuvia, luonnollisesti.

Ohopsan. Tässä on nyt joku selvä ristiriita.

Pähkäilin omaa nykyasennoitumista ruokakuviin ja kyllä: en vieläkään pääse mihinkään erityishurmioon toisten lasten ruokailukuvia katsellessani. Joo-o, on kovasti sotkua joo. Kyllä kyllä - näyttääpä tuo punajuuri kovasti vereltä. Jooo-o, ai tuota tekee mustikka pöytäliinalle. Välillä jopa hymähdyttää, enää ei sentään ällötä.

Mutta oman lapsen ruokailusotkut - oi, miten hienosti se jo osaa!

*******

Ta-daa, näin on taas löytynyt yksi vanhemmuushöyryjen tuottama sokeuspiste siihen kakkavaippakeskusteluiden rinnalle: "katso, miten suloisesti lapseni sottaa ruokaa naamaansa!"

Hih ja se sokeus tarkoittaa tässä juuri sitä, miten sitä voikaan muuttua näin sosiaalisesti sokeaksi, että ei välttämättä itse ollenkaan tajua, että okei muita ihmisiä ei välttämättä kiinnosta yhtä paljon tämä meidän kakkavaippoihin tai ruokalappuihin piirtyvä sotkutaide kuin meitä itseämme :)

Tämä ilmiö voi johtua osittain siitä, että tuossa ruokapöydän äärellä tulee istuttua tässä naperovaiheessa suht pitkiä aikoja. Ja jos sille sotkulle ei oppisi nauramaan, sille saattaisi oppia itkemään.

Eli ei kai tässä muuta voi kuin:

"Katso, miten suloisesti lapseni sottaa ruokaa naamaansa!"

Eräänä päivänä katsoin välipalan aikana hetken aikaa muualle ja...

(kyllä: tuo möykky tuolla tukassa on banaania)

No, koska sotku oli jo tehty, kokeilkoon nyt sitten vaan lisää:

Vautsi tällä voi maalata!

(miksi turhaan lähteä kotoa kauemmas värikylpyyn)

Kyllä mä osaan lusikallakin!

...vaikka helpointa tämä syöminen on näin.

Ja kun isi tuli muutaman minuutin kuluttua töistä kotiin, oli vastassa tällainen näky:

(kuva Joelin kännykältä)

Heippa, isi!

 

Gallup-kysymys: hauskaa vai ällöttävää? :)

Hmm omasta mielestäni ehkä sekä että.

No okei - nyt pääsin revittelemään sydämeni kyllyydestä näillä sotkukuvilla (pahoitteluni), ja jatkossa taas yritän niitä vähän rajoittaa... Ehkä.

Ja pakko vielä hehkuttaa tuota ruokailualustaa: on se hyvä!

Share

Ladataan...
Puutalobaby

Tarina kertoo, että Silvan täti otti ensimmäiset tuettomat askeleensa tasan yksivuotissyntymäpäivänään.

Mutta Silvapa esitteli syntymäpäivänään useammankin upouuden taidon:

  • seisomaan nouseminen syöttötuolissa (hankintalistalle turvavaljaat. heti.)
  • kesken imetyksen puraiseminen (ja leveä virnistys päälle - olette kyllä nähneet sen ilmeen noissa aiemmissa kuvissa)
  • ruuan heittäminen lattialle (eikä enää vahingossa tiputtaen, vaan tarkoituksella heittäen - ja se virnistys päälle)
  • äidin heittäminen vesimukilla, kun äiti on kumartuneena poimimaan niitä ruokia lattialta (ja virnistys päälle)

Jaahas, meillä asuu siis nyt pieni vintiö.

Huomenna me vietetään syntymäpäiväjuhlaa meillä kotosalla teemalla "rento". Se tarkoittaa sitä, että äiti istuu klo 22:37 koneella bloggaamassa eikä ole vieläkään siivoamassa. Saatikka pesemässä tukkaa.

Share

Pages