Ladataan...
Puutalobaby

Vaa'asta ei ollutkaan paristot loppu - ne olivat vaan jotenkin tipahtaneet pois paikoiltaan.

Ja nyt se vaaka näyttää... ei sitten mitään. Ei mitään muutosta siis raskauskiloissa. Tuossa ne mahassa, reisissä ja pepussa ovat, ja ilmeisesti siinä myös suht piukasti pysyvät.

Seli-seli seli "tietysti lihas painaa enemmän kuin rasva" jaba-jaba-jaa. Mutta oikeasti selitys on tietysti se, että vaikka olen ollut kevään ajan (lapsiperheaikataulujen puitteissa) ihan innostunut zumbailija, en ole jaksanut tehdä syömisille oikeastaan mitään.

Paino sanalla jaksanut.

Kun vaakakupissa on ollut helppo lounaspitsannouto tai raskauskilonnipistys, se pitsa on vienyt heittämällä sata-nolla -voiton. Itse asiassa juuri tälläkin hetkellä syön eilisen pitsan jämiä. Mmmm.

...ja kuulkaas mä väitän, että just nyt se on ihan ok.

Totta kai mä ajattelen myös, että "no voi paska". Kyllä mä tammikuussa (täällä) ajattelin, että tässä vaiheessa kalenteria olisin nyt edes sillä omalla painokymmenelläni.

Mutta en ole ja sillä selvä. Eikä se oikeasti haittaa minua juuri ollenkaan. Etenkään nyt, kun ostin ennen Espanjan-lomaa tuollaiset mahaapeittävät "bikinit" (vai miksi tuollaista sanotaan?), jotka peittävät ne perhanan raskausarvetkin. Oikeastaan pelkästään se harmittaa, että tänä(kään) kesänä en mahdu normaaleihin kesävaatteisiini. Mutta tuleehan niitä kesiä vielä.

Juuri nyt olo tämän oman kropan kanssa on ihan ok.

Tältä mä näytän.

Tällainen mä olen.

Sitä paitsi tämä kroppa on paljon parempi kuin se "alkuperäinen" - tästä on kuulkaas puserrettu ulos kaksi ihan mainiota lasta! Uuden elämän alku, ja kertaa kaksi. Se on aikamoinen ylpeydenaihe se!

Hus hemmettiin photoshopatut malli-ihannekropat - synnyttäneen naisen kropasta kuuluu olla ylpeä.

#rantakunnossa-kampanjan tavoite on kannustaa ihmisiä hyväksymään itsensä ja kunnioittamaan erilaisuutta. Haasteeseen voi osallistua jakamalla oman rantakuvansa (hashtagilla #rantakunnossa) ja haastamalla kaverit mukaan. Mä haastan teidät!

Kampanjan sivuilla sanotaan, että Mannerheimin Lastensuojeluliiton tutkimuksen (2013) mukaan 73 prosenttia 15-18 -vuotiaista tytöistä on tyytymätön vartaloonsa. Joka kymmenes tyttö kärsii syömishäiriön oireista nuoruusikänsä aikana.

Nämä tytöt ja pojat voivat tulevaisuudessa olla meidän lapsiamme.

Mä uskon, että vanhempina yksi meidän tärkeistä kasvatustehtävistämme on opettaa lapsillemme terveellistä ruumiinkuvaa ja oman kropan arvostamista.

Niinpä mä jatkan tätä haastetta:

Haastan teidät lupaamaan, että emme koskaan mollaa omaa kroppaamme (tai toisten kroppaa) lasten kuullen. Lapset imevät puheistamme kaiken - ja eleistämme. He kyllä huomaavat, jos äiti tai isä epätoivoisena puristelee peilin edessä (kenties olemattomiakin) makkaroitaan. Jopa pienet lapset saattavat miettiä, että ovatko he ylipainoisia; itse olen esimerkiksi kuullut "oonko mä liian lihava" -kysymyksen puolitutun nelivuotiaan suusta.

Se kysymys ei kuulu nelivuotiaan suuhun.

Minä ajattelen, että omaa kroppaa täytyy arvostaa; se on yksi tärkeä hyvinvoinnin lähde. Syöminen on nautinto, liikunta on nautinto, terveelliset elämäntavat ovat nautinto. Henkinen ja fyysinen hyvinvointi kulkevat käsi kädessä.

Itselleni se ei tarkoita sitä, että olisi jotenkin väärin haluta nipistää muutamia kiloja - vaikkapa raskauskiloja. Hih meinasin kirjoittaa "rakkauskiloja", ehkäpä niitäkin. Liikunta ja terveellinen syöminen ovat totta kai hyviä asioita. Ainakin itselläni pöhöttynyt olo vaikuttaa ihan suoraan hyvinvointiin. Ei ole mitään pahaa siinä, että haluaa voida paremmin ja tiputtaa ne muutamat kilot.

Mutta jos ne eivät nyt ihan heti lähdekään, niin ihan sama.

Me ollaan muhkuroinemme tavallisia naisia, ihan hyviä.


...paitsi poseeraamisessa ja rantapallon kiinniottamisessa.

Share

Ladataan...
Puutalobaby

Ahhahahaha jos haluat päivän nauruntyrskähdyksen, tsekkaa täältä, miltä näytin vuosi sitten - ja huom: synnytyksen jälkeen. En ehkä kestä :D :D :D

Nyt, vuotta (ja kuutta päivää) myöhemmin, otin vatsaasisäänvetämättömän ja samalla myös vatsaapullistelemattoman, mahdollisimman perusasentoisen kuvan tuossa samassa trikoomekkosessa:

Pömppistä löytyy, ei siinä mitään - ja livenä omasta mielestä kyllä enemmän kuin kuvassa. Mutta jos tosiaan siihen vuodentakaiseen tilanteeseen vertaa, niin onhan se ero tietysti aika merkittävä. Että edelleen, vaikka toka raskaudesta palautuminen on ollut minulla paljon hitaampaa kuin ensimmäisestä, jaksan liputtaa naisruumiin palautumiskyvyn puolesta. On meille vaan aika hienot kropat annettu; tuosta vaan (hehe) pullautetaan uusia ihmisiä ulos sisuksistamme.

Multa on kysytty sitä raskauskilojentiputusprojektin nykytilaa. Nooh... Kiloklubin täyttäminen jäi about viikkoon - sit tuli (seli seli) Espanjan-matka ja öööh... ....lisää selityksiä tähän.

Mutta jumppakortin kyllä ostin! Ja oon tykännyt siitä ihan hurjasti. Sen sai jopa tauolle meidän matkan ajaksi pelkästään lähettämällä meilissä kuvan lentolipusta (ei tarvinnut edes henkilökohtaisesti käydä), mikä oli erittäin jees aiempiin kauhukokemuksiini verrattuna.

Niin ja oon mä niissä jumpissa jopa käynyt. Välillä. Jatkuvien flunssien takia kyllä useammin sen nolla kertaa viikossa kuin aiotut kolme. Mutta olen käynyt aina kun olen pystynyt. Ja se on tuntunut hyvältä.

Plus omat tanssitunnit 1-3 kertaa viikossa, esitysten alla useamminkin.

On ollut mahtava huomata (sarjassamme optimisti täällä hei), miten kuukauden jumppatauonkaan jälkeen tilanne ei ole enää nolla. Esimerkiksi sen Espanjan-matkan jälkeen; en mä ollut tauonkaan jälkeen enää läheskään yhtä romuna kuin ekan zumba-kerran jälkeen (täällä). Omaa kroppaa ja sen kestävyyttä on jo oppinut vähän kuuntelemaan. Tietää, että ok kyllä mä voin nyt ottaa tän kohdan vähän kovemminkin. Ja sit tietää myös, että hellitä nyt j*mankauta tai kolahdat pyörtyneenä maahan.

En missään nimessä väitä, että mun kunto olisi näinä suht satunnaisina kertoina mitenkään kohentunut - oma itsetuntemus siitä kunnosta ja sen rajoista sen sijaan on merkittävästi parantunut.

Vaa'asta on loppunut paristot.

Pöh mä missään bikinikunnossa ennen kesää ole. Mutta olo on jo jonkin verran parempi.

Ja bikinikuntohan on sen vanhan kiertävän meemin mukaan se, että
1. laita bikinit päälle
2. valmis

 

PS. Huomasitteko nuo mustelmat - olin puolta tuntia ennen synttäriviereiden tuloa ripustamassa noita portaikon serpentiinejä, kun... RYSKIS. Ja noi ei ole edes ne pahimmat; vasen käsi on musta kyynärpäästä kainaloon, puhumattakaan takapuolesta. Au au au. Olisi ollut ainekset paljon pahempaan; hetki piti istua paikoillaan ja miettiä, että oonko vielä kasassa. Onneksi mulla oli vielä näitä omia "pehmusteita" :)

Share

Ladataan...
Puutalobaby

Miksi hemmetissä se itsestään huolen pitäminen on mukamas niin älyttömän vaikeaa?!? Puhun siis todellakin minusta. Mäenvaanosaa.

Eilisen räkäkeskustelun yhteydessä tuli puheeksi (totta kai!) vitamiinit. Niin, ne vitamiinit. Ei siis tule minkäänlaisena uutisena minullekaan niiden hyöty ja vaikutus - ja niitä on jopa tuolla niille tarkoitetussa korissa purkkikaupassa.

No, ei ne siellä korissa paljon auta, jos ne eivät koskaan suuhun asti mene!

Hangossa oli joskus aikoinaan (saattaa olla vieläkin) siellä makasiinialueella ihana pitseria, jonka lista oli aivan mahtava - vaikka mitä kekseliäitä ja hyvänkuuloisia yhdistelmiä. Listan lopussa oli sitten se viimeinen vaihtoehto, jossa asiakas saa itse valita mieleisensä täytteet; sen nimi oli Idioto. Että jos ei nämä meidän valmiit huolella mietityt vaihtoehdot kelpaa, niin on täällä myös tämä vaihtoehto Idioto. Mun mielestä se oli jotenkin ihan hilpeän hauskaa.

Tilasin usein Idioton.

Sitä tässä olen hokenut itselleni taas kerran. Idioto. Idioto. Idioto. Syö niitä vitamiineja, idioto.

Omalta osaltani kyse ei ole tietämyksestä tai asenteesta tai mistään muustakaan kuin rutiinista. Vitamiinien ottamisen pitää saada jotenkin päivittäiseen rutiinin niin, että se on tapa, joka ei unohdu. Jos jätän sen kerran välistä, niin hyvin suurella riskillä jätän sen välistä myös viikon ja kuukauden ja vuoden. Lasten D-vitamiinit ovat sellainen vakiintunut tapa, samoin Silvan xylitol-pastillit. 

Eli edelleen: miksi sitten omasta itsestä huolehtiminen on nykyään niin vaikeaa?

Ennen lapsia olin muutaman vuoden ajan paitsi aktiivinen sirkustelija ja jumppailija, myös tosi-tosi aktiivinen vitamiininsyöjä. Ja olin superpaljon terveempi. Syitä ja seurauksia ei voi tietenkään millään tavalla vetää yksi yhteen - silloin en myöskään hengaillut lapsien keskellä, yleiskunto oli parempi liikunnastakin johtuen ja niin edelleen.

Mutta uskon, että vitamiineilla on merkitys. Niin ja kalsiumia minun nyt pitäisi nappailla muutenkin ihan supertunnollisesti: suvussa on luuston heikkenemistä ja luuston kunto todennäköisesti suoraan vaikuttaa mun tulevaisuudessa siintävästä leukaleikkauksesta toipumiseen...

Ja tuolla ne nyt sitten vanhenevat ne vitamiinit syömättöminä. Idioto. Idioto. Idioto.

*******

Tein juuri pienimuotoisen vitamiini-inventaarion (paljon vanhentuneita) ja tuollaiset kuvan törpöt nyt toistaiseksi nousivat pois sieltä laatikosta, keskelle keittiön pöytää. Miltä mielestänne näyttää?

Noista raskaus-imetys-Multi-tabseista mun täytyy lähteä liikkeelle, koska ne täytyisi tietysti syödä pois... (toinen korkkaamaton purkkikin löytyi) Siihen päälle Professorin D-vitamiinia ja Calcichew D Extraa (jossa siis myös D-vitamiinia). Eli D:tä tulee mun laskujen mukaan tällä combolla 80 mikrogrammaa. Miltä määrä kuulostaa teidän korvaan?

Löytyi myös valtava määrä raskaudelta syömättä jäänyttä Obsidan Fe -rautaa. Ääääh. Miks mä en ole syönyt noita enää silloin synnytyksen jälkeen...? Kannattaakohan tätä kuitenkin vielä (koska kasvissyönti) vähitellen syödä pois vai antaa jollekin eteenpäin?

Ja hei mitäs niitä olikaan niitä "sääntöjä", että mitä kannattaa ottaa jonkun muun yhteydessä ja mitä ei-ei? Ainakin jotenkin muistan, että kalkki ja D kuuluu yhteen, ja sit raudan otin aina raskaanaollessa yöllä... Oliko niin, että sen imeytymiseen vaikuttaa negatiivisesti vähän kaikki...?

Entä puuttuuko tästä yhtälöstä nyt jotain teidän mielestä olennaista? Lisähuomiona tietysti se, että edelleen imetän - ihan kovin mielikuvituksellisiin kokeiluyhdistelmiin en siis sen(kään) takia voi lähteä...

Nyt hemmetti lähtee tämä vitamiiniasia omalta osaltani ryhtiliikkeeseen!

Share

Pages