Ladataan...
Puutalobaby

Röntgenkuvat hampaistani olivat valmiina auki tietokoneella, kun astuin hammaslääkärin huoneeseen.
"Et sinä onneksi näytä näin kasvokkain niin pahalta kuin mitä röngenkuvat olisivat ennakolta antaneet olettaa, kun niitä tuossa katselin", hammaslääkäri totesi heti alkuunsa.

Öööh, kiitos?

*******

Tähän mennessä olen kertonut oikomishoidostani vähän niin kuin sivulauseessa. Parissa bloggauksessa on ollut kuvia telaketjuistani (täällä ja täällä), ja keskustelua on käyty kommenteissa ja Instagramissa. Koko tarina on kuitenkin jäänyt kertomatta. Tässä se tulee.

Kaikki lähti liikkeelle siitä, kun vihdoinkin sain kaupungilta hammaslääkäriajan Silvaa odottaessani. Tai oikeastaan kaikki lähti tietysti siitä, kun 80-luvun Kuusamon hammaslääkäri ei "raaskinut pilata kauniita hampaita raudoilla" ollessani kouluikäinen. Sain vain sellaiset yöraudat, vaikka olisin ilmeisesti tarvinnut järeämmät raudoitukset jo silloin.

Mutta joo eipä mennä kuitenkaan niin pitkälle. Vaan neuvolaan.

Neuvolasta siis ohjattiin normaaliin käymään hammaslääkärissä raskausaikana, koska raskaus vaikuttaa niin voimakaasti hampaisiin ja niin edelleen. Okei, varasin ajan. Sain sen tasan puolen vuoden päähän (se hoitotakuu ilmeisesti) - aikaan, jolloin Silva itse asiassa oli syntynyt. Jeah, mahtavaa hammaslääkäripalvelua kaupungilta, ajattelin. Mutta menin hammaslääkäriin kuitenkin, pieni keskosvauva auton turvakaukalossa mukana.

Nuori hammaslääkäri oli to-del-la huolellinen. Ja ihana ja ystävällinen ja kaikkea. Tarkastuksen loppuun kysäisin, että mitä mieltä olet tuosta mun purennasta.
"Noooh, onhan se tietysti aika...", hammaslääkäri aloitti.
"Mitä jos varaisin sinulle ajan röntgeniin?"

Siitä eteenpäin asiat rullailivat seuraavan parin vuoden ajan eteenpäin hitaasti, mutta tasaisesti. Sain ajan eteenpäin. Siitä eteenpäin. Ja eteenpäin. Sitten konsultaatioajan oikojalle. Sieltä kirurgiseen sairaalaan. Siellä oikojalle. Olin oikomisjonossa vuoden. Sitten toiselle oikojalle, josta tuli "oma oikojani". Ja leikkauksen tekevälle kirurgille (joka ensitöikseen tiputti mallipääkallon päälaen lattialle, mutta paikkaili salamannopeasti: "sulle ei käy noin"). Oikoja esitti monikymmensivuisen oikomishoitosuunnitelman seminaarissa (?), jossa oikomishoito hyväksyttiin. Riskejä käytiin vielä kerran läpi. Hoitoja käytiin vielä kerran läpi. Oletko varma? Oletko varma? Oletko varma?

Alkuun en ollut ihan varma, lopulta olin.

Päätin lähteä massiiviseen oikomishoitoon, joka huipentuu siihen, että leukani katkaistaan poikki kahdesta kohtaan ja siirretään oikealle paikalleen.

Telaketjut suussa! Kuva eka päivältä.

Ongelma suussani on siis tämä (niin kuin minä olen asian suunnilleen maallikkoymmärtänyt): alaleukani on väärällä kohdalla, ja vuosien kuluessa alahampaat ovat jäytäneet ylähampaiden juuriin vaurioita. Ylähampaat ovat alkaneet kääntyä ja harittaa; muutoksen näkee selvästi jo vaikkapa viiden vuoden takaisia valokuvia katsoessa.

Eikä vaiva tosiaankaan ole (vain) esteettinen. Kärsin päänsäryistä ja ylähampaiden takana olevat ikeneni ovat todella arpiset ja vaurioituneet. Ongelma on sellainen, että vuosien myötä sen ennakoidaan vain vauhdilla pahenevan.

Alkutilanne. 

Siirtyneet hampaat voidaan siirtää raudoilla takaisin - ja se käykin näköjään huimaa vauhtia. Purenta kuitenkin palautuisi nopeasti takaisin harittavaksi, jos hoito jäisi pelkkäään oiontaan. Niinpä täytyy (kirjaimellisesti) pureutua siihen, missä se ongelma oikeasti on. Alaleukaan.

Leuka sahataan (oi kyllä) poikki suun sisäpuolelta päin - mitään arpia ulospäin ei ole luvassa. Ongelmana kuitenkin on, että sahauskohdasta kulkevat juuri hermokanavat. Ne avataan, ja sitä tehdessä, kirurgin sanoja noudatellen: "hermo ottaa aina jonkinlaista hittiä". Vauriot vaihtelevat pienistä... ...suuriin. Pahimmillaan vaurio voi olla jopa lopunelämän hermosärky ja kolmiolääkkeet. Tämä on kuulemma kuitenkin hyvin-hyvin-hyvin harvinaista.

"Vaikka ei se tilastollinen harvinaisuus tietysti siinä vaiheessa lohduta, jos se osuu juuri sinun kohdallesi", eräs hammaslääkäreistä muistutti.

Toimenpide on käsittääkseni koko maan mittakaavassa suht harvinainen, mutta tämän nimenomaisen kirurgisen sairaalan sisällä näitä operaatioita tehdään kuitenkin viikoittain. Ja todella hyvin tuloksin.

Tilanne nyt (tai siis viikko sitten).

Hammasraudat eivät siis vielä ole mitään. Oikaisun jälkeen mars kirurgin pöydälle ja kuukausien toipumiseen ja nestemäiseen ruokintaan. Välillä sitä oikein lävähtää päähän, että mitä hemmettiä sitä nyt onkaan tekemässä. Olen kuitenkin päätökseeni tyytyväinen. Nyt tai ei koskaan. Hemmetti.

Mitä mieltä olette:
Hullua, rohkeaa vai hullunrohkeaa?

 

Share

Ladataan...
Puutalobaby

Tiedättekö ne sellaiset keski-ikää lähenevät naiset, jotka epätoivoisesti yrittävät näyttää teini-ikäisiltä..? No, mähän en tietysti sellainen ole, koska oon luontaisesti niin valtavan hehkeä. Hehe.

Mutta: 

Terveisiä teini-iästä.

Share

Ladataan...
Puutalobaby

Pari päivää sitten kerroin yhdellä sanalla (ja se sana oli "perse") skrätsähtäneestä vatsanahastani. Ensiharmituksesta toettuani tajusin, että hmm nojoo - taitaa tuo eletty elämä näkyä muuallakin kropassani.

Vai mitäs sanotte esimerkiksi tästä: klassinen tramp stamp suoraan 2000-luvun alusta:
(kuva tosin vain parin vuoden takaa)

No okei tuo ei ole edes (alaselkätatuoinniksi) niii-iiin paha. Pyysin silloin aikoinaan hyvää ystävää sen minulle piirtämään, ja noin niin kuin "koukerotasolla" se on edelleen mun silmään nätti - siis alaselän tribaalikuvioksi, he he.

Voi apua.

Ja hei eeeeeeeeihän se tietystikään tähän lopu! Saanko esitellä: 90-luvun Kuusamossa jonkun kotona nakuteltu... öööh... nilkkatribaali:

Vau. Sanaton.

Silloin tällöin joku on kysynyt, että tarkoittaako tuo kuvio jotain. Öööö tota-tota. Se tarkoittaa sitä, että joskus olen ollut kuusamolainen 17-vuotias, joka on halunnut tribaalin nilkkaan. Jea.

*******

Rumiahan nuo ovat, ja phuhhh ehkä maailman epätrendikkäimpiä juuri nyt. Ysäri-tribaaleja. Todennäköisesti useamman old school -tatuoidun hipsterin kauhistuksia: miten joku voi olla noin mauton?

Nooh, annetaan kulua seuraavat 20 vuotta. Sitten kenties tatuoidaan taas jotain ihan muuta ja ne värikkäät nykytatuoinnit saattavat ehkä näyttää ihan yhtä mauttomilta.

Mutta se ei haittaa.

Vanhempien ja isovanhempien vakiokysymys: mitä jos joskus vanhempana kadut tatuoinnin ottamista? Minun mielestäni ei kannata katua. Tai itse en ainakaan kadu. Kaikessa rumuudessaan tuo nilkkatatuointikin on juuri sitä, mitä se on: muisto elämän varrelta, osa minua. (aika ruma sellainen)

*******

On minulla myös itseaiheutettuja arpia. Jopa kasvoissa: oikealla puolella kulmakarvojen päässä on kaksi reikää, muistona siinä vajaa 10 vuotta kilisseestä (n. 16-26 -vuotiaana) kulmalävistyskorusta. Heh yritin ottaa rei'istä kuvaa, mutta kameran mielestä ne eivät ole edes tarkentamisen arvoisia. Silmäpussi kyllä olisi tullut kuvassa mainiosti esiin.

Ja toinenkin tuplareikä, navassa. Napalävistys minulla oli vieläkin pidempään, ehkä 20-32 -vuotiaana. Sitten tuli tähystyksellä tehty umpparileikkaus: mustaksi asti kärventynyt umpilisäke leikattiin kiireellisenä Meilahdessa pois eräänä talvisena aamuyönä. Muistoksi "läheltä piti" -tilanteesta jäi kolme arpea vatsaan - yksi niistä suoraan siihen lävistysreikien väliin. Eikä siihen sitten tietystikään arpikudoksen takia mitään korua saanut takaisin.

*******

Ja rypyt! Tai siis kröhöm tietysti juonteet naistenlehtikielellä.

Tämän jo kirjoitin sen skräts-bloggauksen kommentteihin, mutta en malta olla toistamatta itseäni: jollain hassulla tavalla ihmisten rypyt ovat minusta mahtavia. Se, että eletyn elämän myötä ihmisen persoona ja elämä alkaa näkyä myös kasvoissa. Ihminen ei ole enää pelkkä geeniensä kuva tai tyhjä taulu. Iloiset ihmiset saavat silmäkulmiin naurunjuonteet. Hapannaamoilla suupielet lörpsähtävät alaspäin. Huolestuja saa otsaansa viirut. 

Voi mä toivon, että mä rypistyn kauniisti! Kymmenen vuotta sitten käytin kalliita silmänympärysvoiteita. Mutta en enää moneen-moneen vuoteen. Perusvoide riittää - silloin, kun muistaa. Mun oma äiti ei ole ikinä käyttänyt muuta kuin perusvoiteita, ja seitsemänkymppisenä se näytti au naturel -tilassa tältä:
(minä kuvassa samalla matematiikalla kai 32-vuotias; myös suoraan suihkusta ilman meikkiä)

*******

Merkkejä elämästä. Miksi ihmisen pitäisi näyttää ikuisesti 16-vuotiaalta? Sitä paitsi 16-vuotiaana mulla oli otsantäydeltä finnejä, Levi´s viisnollaykköset ja epäonnistunut permanentti.

Jos kerran en harmittele tatuointimustetta nahkani alla, miksi murehtisin paria punaista (ja todennäköisesti haalistuvaa/kokonaan häviävää) viirua vatsassani. Sanoo hän ja käy lisäämässä vielä vähän öljyä vatsaan.

Share

Pages