Ladataan...
Puutalobaby

Tälle:

Kuvaaja: Daniel Etter - kopioitu Facebookista täältä.

Oonkohan mä tässä tunnetilassani nyt aika sanaton...?

En tavallisesti käytä blogissa muita kuvia kuin omiani; nyt oli pakko jakaa tämä. Tuon perheenisän tunne välittyy. Tuijotan kuvaa.

Itken joka kerta, kun katson uudestaan noita kasvoja.

Mä olen käynyt Kosilla. Se oli itse asiassa tasan kuusi vuotta sitten. Otettiin Joelin kanssa halvin mahdollinen äkkilähtöpaketti, tarkoituksena lähteä Kosilta saarihyppelemään.

Saari (tai se, mitä me ehdittiin siitä nähdä) oli kamala - nipin napin täysi-ikäiset pohjoismaalaiset bilettivät ja vetivät viinaa kaksin käsin. Hotellin aulan, ravintolan ja uima-allasalueen jokaisessa kulmassa oli teinipareja kähmimässä toisiaan. Tiheä teinihormonipilvi ihan väreili ilmassa. Äänimaailman ehkä voitte kuvitella: JUMP JUMP JUMP JUMP JUMP. Weekend Festival -äänivalli ei ollut mitään siihen verrattuna.

Tulimme Kosille illalla, yövyimme hotellihuoneessamme, ja lähdimme heti seuraavana aamuna lautalla eteenpäin.

Myös tämä kuva on Kosilta, Joel siinä odottelee Kalymnoksen-lauttaa.

Nyt kenties samalla rannalla on kuvattu tuo mies perheensä kanssa.

He selvisivät merimatkan kumiveneellä. Kuva on koskettanut muitakin, ja perheen henkilöllisyyttä on selvitetty. He ovat ilmeisesti (lähde: tämä Facebook-sivu) kotoisin Syyriasta Deir ez-Zor -nimisestä kaupungista, jota on pommitettu jo vuosia. He olivat yrittäneet elää siellä niin pitkään kuin mahdollista, mutta tilanne ei ollut parantunut. Perheen äiti on ollut englannin opettaja. Nyt he haluaisivat päästä Saksaan ja toivovat löytävänsä sieltä turvallisen kodin lapsilleen.

Sydän särkyy.

Me ollaan ihmisiä kaikki.

 

PS. Kuvagooglasin kyseisen perheen lähtökaupunkia - tältä ja tältä siellä näyttää.

Share

Ladataan...
Puutalobaby

Soitin viime viikonloppuna yks-yks-kakkoseen.

Olimme autossa, kun näimme jalkakäytävän reunalla nuoren tytön istumassa - tai no siis pissalla. Hän istui ilman housuja asfaltilla ja pissasi juuri alleen. Auton takaikkunasta kurkkimalla näin, että hän nousi ylös (hamekin sieltä jostain löytyi), mutta ei meinannut millään pysyä pystyssä. Horjui kohti ohikulkevaa mieshenkilöä; tulkitsin, että apua pyytämään.

Joten soitin. Kerroin, että täällä-ja-täällä on nuori tyttö (täysi-ikäinen kuitenkin), joka näyttää siltä, että ei kykene pitämään itsestään huolta. Aikoivat lähettää jonkun katsomaan, josko tyttö tavoitettaisiin.

Vieläkin harmittaa, että emme pysähtyneet - tuntuu, että olisi pitänyt. Emme kuitenkaan juuri silloin voineet. Huono omatunto. Toivottavasti tyttö pääsi turvalliseen paikkaan selvittämään päänsä.

Törmäsin joskus netissä keskusteluun, jossa kysyttiin: oletko soittanut hätänumeroon? Keskustelua en vilkaisua enempää lukenut, mutta jotenkin ällistyin koko kysymyksestä - että onko tosiaan joku, joka ei ole soittanut?

Itse olen soittanut varmaan... no, ehkä 30-50 kertaa.

"Oho", sanoi Joel, kun tätä ääneen pohdin.
"Aika monta kertaa."

 

Joo, olen soittanut. Olen soittanut (kymmeniä kertoja) apua maassa makaaville. Yhtä monta kertaa Punavuoressa yläkerran asuntoa päreiksipistävästä ja rapussa riehuvasta naapurista. Olen soittanut kuullessani yöllä apua-huutoja, joiden suuntaa en ole osannut paikantaa. Olen soittanut ylinopeutta ajavasta moottoripyörästä. Villissä nuoruudessani olen muutaman kerran soittanut poistamaan kotoani väkivaltaisesti käyttäytyneen henkilön. Samoin muutaman kerran olen soittanut apua Helsingin yössä itsensä veripäiseksi teloneelle humalaiselle tuntemattomalle. Aaa ja Lintsin kallioiden itsensäpaljastajasta soitin muutamia kertoja. Kerran minua yöllä seuraanneesta mieshenkilöstä. Niin ja kerran soitin eräästä metrorunkkarista, jonka tunnistin lehtikuvien perusteella vuosia myöhemmin samaksi tyypiksi, joka tuomittiin pienten poikien seksuaalisesta ahdistelusta.

Minullekin on soitettu hätänumerosta ambulanssi kahdesti: kerran synnytyksen ja kerran aivotärähdyksen takia.

En tiedä, onko minulle vain sitten sattunut ja tapahtunut paljon. Vai olenko jotenkin muuten vaan herkkä soittamaan. Liian herkkä? Voiko edes olla liian herkkä?

Soittaisitko sinä näissä tapauksissa? Tässä kymmenen tositilannetta:

1. Alussa kuvaamani tilanne
2. Maassa makaa tuntematon henkilö, näyttää juopolta.
3. Maassa makaa tuntematon henkilö, siististi puketutunut.
4. Auto ohittaa sinut ajaen reilua ylinopeutta
5. Moottoripyörä ajaa 50km/h alueella päin useita punaisia ainakin yli satasen tuntivauhtia.
6. Kuulet kerrostaloalueella yöllä voimakkaita apua-huutoja (ja "soittakaa poliisi!"), joiden tulosuuntaa et osaa määritellä.
7. Sörnäisten metroasemalla istuu kalmankalpea, nuori goottirokkarityttö, joka on jotenkin... ...lamaantunut. Valkoinen kuin lakana ja liikkeet kuin unessa. Yrittää näpyttää kännykkäänsä, mutta ei onnistu.
8. Näet itsensäpaljastelijan.
9. Stokkan kohdalla ratikkapysäkillä istuu tyylikkäästi puettu nainen, joka sekavana huutelee rasistisia salaliittoteorioita ja olevansa töissä salaisessa palvelussa ja niin edelleen. Naisella on laukussaan pienenpieni koira, joka tärisee ja murisee.
10. Näet alkuillasta viinapulloilla varustetun nuorten seurueen, jossa mukana myös äiti ja pieni lapsi. Äidillä ei ole pulloa eikä näytä humalaiselta; muut sen sijaa ölisevät ja tulkintasi mukaan ovat aloittelemassa juhlimista.
 

Itse olen soittanut maassamakaavista paljon, sekä juopoista että siistinnäköisistä. En kuitenkaan ihan joka kerran, nuorempana varmaan enemmän kuin nykyään; ehkä pitäisi soittaa useamminkin.

Neloskohdan tyyppisistä hurjastelijoista en ole koskaan soittanut (vaikka ehkä olisi ollut syytä) - mutta tuosta 5-kohdan moottoripyöräilijästä (joo, oli liivit päällä) sen sijaan soitin. Hätäkeskuksesta kysyttiin ensin, että oliko Kyläsaareen päin ajamassa. Oli. Sitten todettiin lakonisesti , että"pysäytetään tavattaessa" eli todennäköisesti ajateltiin, että mitäs nyt turhia soittelet.

Kuutoskohta oli ahdistava. Soitin siis, tietysti. Poliisit tulivat paikalle ja minä lähdin ulos heidän kanssaan juttelemaan, mutta huutoja ei enää kuulunut.

Seiskatilanteesta on varmasti kymmenen vuotta, mutta saan huonon omatunnon tapauksesta edelleen. En soittanut, koska metro tuli juuri ja astuin siihen. Jäin ajattelemaan, että no kyllä joku muu menee sitä auttamaan. Metromatkan jälkeen soitin äidilleni (oi kyllä), joka heti sanoi, että sehän voi olla vaikka insuliinishokki. Voi perse. Aikaa oli kuitenkin kulunut jo melkein puoli tuntia enkä sitten enää soittanut mihinkään. Asia painoi mieltäni pitkään (edelleenkin aina, kun muistan sen) ja silloin päätin, että jatkossa soitan apua kanssaihmisille mieluummin turhaan kuin jätän soittamatta.

Ysitapauksessa soitin astuttuani ratikkaan; se siis tuli juuri. Kuulemma ei voi tehdä mitään, kun kerran olin jo poistunut paikalta; olisi pitänyt jäädä siihen naista seuraamaan. Ja koska siitä menee niin paljon ratikoita, joihin nainen on voinut jo astua jne-jne. Kysyin suoraan, että soitinko hätäkeskusvastaajan mielestä turhaan. Hän vastasi, että kyllä kannattaa soittaa, jos kokee että henkilö voi olla vaaraksi itselleen tai ympäristölleen tai jos on syytä olettaa, että henkilön eläin kärsii.

Kymppitapauksessa en soittanut, koska seurueen äiti näytti siltä, että on selvinpäin ja huolehtii lapsestaan.

Mitä sinä olisit näissä tilanteissa tehnyt?

Share

Ladataan...
Puutalobaby

Tiedätkö sellaisen liikennesäännön, että jos suojatien eteen on pysäköity tai pysäytetty ajoneuvo, joka peittää näkyvyyden suojatielle, ei sitä saa ohittaa pysähtymättä, ellei väliin jää suojakoroketta tai toista vapaata eli tyhjää ajokaistaa (lainaus: Wikipedia)...?

Ajoin äsken puoli neljän ruuhkassa Sturenkatua välin Kallio - Hämeentie, ja sen matkan aikana lähes parikymmentä autoa rikkoi tätä liikennesääntöä, suurin osa porhalsi ohi edes hidastamatta. Liikennerikkureiden joukossa oli kaksi bussia (joista toinen teki sen kahdesti) ja yksi rekka.

Mitä jos suojatiellä olisi ollut vaikkapa pieni koululainen kulkemassa? Tai hän:

Olen avautunut liikenneasioista ennenkin (mm. täällä), ja tämä sai nyt taas akuutisti vereni kuohumaan. Vaikka tämä ei nyt varsinaisesti tähän mun lapsiperheblogiskene-elämään kuulukk.... eiku kuuluupa: sehän kuuluu kaikkien meidän elämään! Siinä suojatiellä saattaisi olla kuka tahansa meistä - tai kenen tahansa meistä rakas läheinen!

Haluan siis tässä kohdassa käyttää tätä omaa blogitonttiani hyväkseni ja huutaa kovaan ääneen: suojatien eteen pysähtynyttä autoa ei saa ohittaa pysähtymättä!

Täten minä lupaan, että noudatan tätä liikennesääntöä aina!

Vetoan sinuun: lupaa sinäkin!

#pysähdynsuojatieneteen

Share

Pages