Ladataan...
Puutalobaby

Pakko myöntää, että se nauratti, kun aikoinaan kuulin siitä ensimmäistä kertaa: silloisen poikaystäväni ystäväpariskunta oli hankkinut kausikortit Korkeasaareen. 

Kausikortit Korkeasaareen? Tsihihi aivan älytöntä - en edes tiennyt, että se on mahdollista. Siis kuka ostaa kausikortin Korkeasaareen...?

Nooh, enää se ei tunnukaan pöllömmältä ajatukselta. Itse asiassa:

Noku noku me laskettiin, että viides käynti ois sitten jo lähes ilmainen.


 

Eläinbongailullisesti Silvan ensimmäinen Korkeasaari-päivä ei ollut vielä mikään jymymenestys: naperon oli ehkä vähän vaikea huomata kuumalla ilmalla varjossa löhöileviä eläimiä. Mutta muutamia huippujakin oli. Suurimman riemun taisivat aiheuttaa pienet vipeltävät gundit. Saaren vallanneet hanhiperheet olivat tietysti ihan huikean kiinnostavia, samoin vapaina ympäriinsä tallustelevat riikinkukot. Haiseva visentti tuli aivan lähelle, samoin kamelit:

"Katso kulta, tuolla on kameli!"

"Mä tartun mieluummin tähän äidin hattuun!"

"Ei näy kamelia, KUKKUU!"

 

Heh ja mä jaksan aina kertoa tätä tarinaa vuosien-vuosien takaa, vaikka kertomus on niin vanha, että päähenkilökin taitaa olla nykyisin jo täysi-ikäinen:

Kesätyöpaikkani (Kelan puhelinvaihteen) työkaveri oli vienyt silloin noin 4-vuotiaan lapsenlapsensa Korkeasaareen. Oli ihmetelty leijonat, karhut, apinat ja käärmeet - hurjan kiva ja vauhdikas päivä kokonaisuudessaan, ja poika oli ollut innoissaan. Ja kun lapsi oli viety takaisin kotiinsa, oli hänen äitinsä kysynyt:
"No mikä siellä oli kaikkein hienointa?"
Pojan ei ollut tarvinnut miettiä hetkeäkään, vastaus oli ollut selvä:
"MUULAHAISET!"

Share