Ladataan...
Puutalobaby

Puhelin soi eilen iltapäivällä: "Hei tää saattaa olla ihan tyhmä kysymys, mutta lähdettäiskö tänään katsomaan Madonnaa - huuto.netistä saa vielä lippuja...?"

Joo! Totta kai! Koska haluan edelleen pystyä tekemään ex-tempore-päätöksiä. Koska juuri tällaisia tilanteita varten olen pumpannut puoli pakastimellista maitoa odottamaan. Koska Joel sanoo, että "totta kai menet, tämä on hyvä tilaisuus opetella menemään taas sun omiakin menoja ilman vauvaa". Ai niin, ja tietysti koska haluan.

Jee, kivaa, aurinko paistaa ja huuto.netin lippudiilaus (55e) onnistuu ongelmitta!

Mutta yhdeksältä alan jo vilkuilla kelloa. Suostuukohan Silva ottamaan maitoa pullosta? Kotoa tulee tekstiviesti: "Kaikki hyvin, NYT PIDÄ HAUSKAA!". Joo joo joo.

Kymmeneltä keikka ei ole vieläkään alkanut. Voi paskan paskan paska, mua alkaa jo väsyttää ja haluan kotiin. Kyllä, haluan kotiin. En onnistu haukottelemaan salaa, ystävää naurattaa: "Sinähän olit ennen se, joka jaksoi aina niin pitkään, että poke tuli muistuttelemaan, että pilkku on tullut jo ajat sitten ja tämäkin herrasväki saisi lähteä ihan sinne kotiin päin." Mihin se Krista on hävinnyt? Synnytyslaitokselle?

Keikka alkaa. Kuinkakohan pitkä tämä on? Mitenköhän pääsen kotiin tämän jälkeen? Sporat eivät taida enää kulkea. "Tuun taksilla tän jälkeen", viestitän kotiin. "PIDÄ NYT HAUSKAA, täällä kaikki hyvin. Silva nukkuu ja laitan nyt puhelimen äänettömälle", Joel vastaa.

ÄÄNETTÖMÄLLE? Apua, olen siis nyt yksin täällä maailmalla.

No nyt se alkaa. Biisit vaihtuvat, samoin tunnelmat ja lavasteet. Minä yritän päästä kännykällä nettiin selamaan Reittiopasta. Äh ei toimi, voi paskan paskan paska.

Keikan jälkeen puolilta öin hyvästelen ystäväni (fillarilla! miksi en tajunnut lähteä fillarilla?!), olipa kivaa, hyvä keikka, jee jee ja silleen. Ja suuntaan kiivain askelin  kohti Mannerheimintietä. Kotiin!

Paitsi että edessäni on tuhansia muitakin kotiin haluavia ihmisiä. Aaaaaaa!

Taksitolpalla on kahden korttelin jono. Olen valmis tekemään järjettömiä ratkaisuja. Hei mitä jos hyppään kymppisporaan ja tilaan taksin Huopalahden päättärille? Tai bussi! Tuolla menee bussi, päättärinä Reuna. Ei taida mennä kotiin Toukolaan.

Tekee mieli alkaa kirkua. "Päästäkää mut kotiin, mulla on kotona vauva! Tajuutteko vauva!  VAUVA!" Vauva, joka nukkuu tyytyväisenä isin vieressä, mutta sitä ei tietystikään tarvitse sanoa.

Tunne voittaa järjen puolisen kilometriä ennen kotia, kävely-ratikka-kävely-bussi -seikkailun jälkeen. Ensin yksi juoksuaskel, sitten toinen. Lopulta juoksen sydän kurkussa hiekkateitä läpi pimeän Toukolan. Puutarhapalstat, leikkipuisto, pimeät pusikot, naapureiden pihat - kotiin!

Ja siellä ne tietysti nukkuvat, lämpiminä ja tuhisevina. "Miksi olet noin hengästynyt?", uninen Joel ihmettelee. Mmmmh. En kehtaa myöntää, että juoksin. "Oliko kivaa?" Mmmmh.

Peiton alla on lämmintä. Hyvinhän se meni. Pisteet minulle, kun edes yritin.

Sori Madonna, kai sä olit ihan hyvä.

Share