Ladataan...
Puutalobaby

"Äiti, saanko mä lukea tuota lääkärilehteä?", Silva kysyi.

"Ai mikä lehti se on...?, minä ihmettelin. Ehkä apteekin mainoslehti tai joku Joelin työharjoitteluaikaan tullut HUS:in henkilökuntalehti...?

No ei - vaan tämä:

"Nuo on kyllä vähän omituisia lääkäreitä", tirppa pohti.
"Ai miksi?"
"No kun niillä on unohtunut laittaa housut!"

"En minä oikestaan noista muista tiedä, että onko ne sittenkään lääkäreitä", Silva jatkoi.
"...mutta tuo setä ainakin on!"
"Minkä takia sinä niin ajattelet?", minä kysyin.
"No koska sillä on tuollainen kaapu!"

Lehden selaaminen jatkui.
"HEEEEEEI, on ne sittenkin lääkäreitä!", napero innostui.
"Katso, tuolla on stetoskooppikin!"

"Sillä on varmasti vauva kotona, kun se on menossa juuri imettämään. Se melkein nukkuu, kun se vauva on valvottanut sitä ihan koko yön."

Uusi mainoslause vapaasti käytettäväksi:

"Trendi - tissejä ja lääkäreitä!"

 

PS. Tirppa luki lehteä myös 1,5-vuotiaana:
http://www.lily.fi/blogit/puutalobaby/tatilehden-top5-jutut

Share

Ladataan...
Puutalobaby

Kaupallinen kampanja, yhteistyössä: MTV3

Heh en tiedä huomasitteko - multa ei tullut eilen bloggausta. Syystä että jumitin katsomassa tästä minikannettavan miniruudulta ennakkoon Maikkarin uutuussarjaa nimeltään Hinnalla millä hyvänsä. Makasin lasten päikkäriaikaan uima-altaalla (voi mikä tragedia), "vielä yksi jakso, vielä yksi jakso - jos mä nyt yhden vielä". Enpäs olekaan suomalaiseen sarjaan pitkään aikaan näin koukahtanut.

Sitten lapset heräsivät yhtä aikaa ja loppuilta oli täysi härdelli. Perus. Mutta hei - ehdinpä nyt sitten kuitenkin kirjoittaa tämän tänään tällä seesteisyyspäikkärihetkellä, ja jopa ennen sarjan alkua! (se alkaa siis huomenna maanantaina)

Niin se sarja siis. Mitäköhän kertoisin niin, että en kerro liikaa...? En olekaan koskaan ennen blogannut tällaista ennakkokatselujuttua... No joka tapauksessa se on siis nimeltään Hinnalla millä hyvänsä ja kertoo yhtiöstä, jolle voi ulkoistaa omat ongelmansa. Tällaisia nykymaailmassa trendikkäitä elämäntaitokonsultteja siis. Paitsi että tämän yhtiön (Feel Good Inc., heh ovat näköjään Facebookissakin) politiikkaan kuuluu mm. huijaus, lahjonta, kiristys, petos - mitä nyt tyypit hieman erikoislaatuisissa päissään keksivätkään. Näyttelijöinä mm. Armi Toivanen, Kai Vaine, Pirjo Lonka ja Alina Tomnikov.

Mutta eipä sarjasta muuta, että en paljasta liikaa; muuta kuin että vahvasti povaan, että tästä tulee tämän kevään tv-hitti.

White Trash Diseasen Nata kirjoitti muuten eilen tällaisen samanlaisen ennakkokatselmussession jälkeen aivan hurjan hauskan kuvauksen siitä, miten tällainen elämäntaitovalmennus voisi hänen päiväänsä auttaa. Enpä lähde nauratuskilpailemaan Natan kanssa (siihen en pystyisikään, bloggaus oli niin hulvaton), vaan jäin tälleen tylsän asiapenttilinjalla miettimään, että mitä oikeasti voisin elämältäni ulkoistaa.

Laskut.

Niiden maksamisen.
(Miksi se on niin h*vetin vaikea muistaa maksaa ne eräpäivänä? Suurin osa on suoraveloituksena, mutta sitten tulee näitä yksittäisiä muskarilaskuja, jotka ensin unohtaa maksaa. Sitten saa maksumuistutuksen ja unohtaa, että on sen jälkeen maksanut sen. Sitten muistaa (väärin), että apua maksumuistutus on tullut eikä ole maksanut ja maksaa. Sitten maksaa ehkä varmuuden vuoksi vielä kerran. Ja sitten saa muskarilta meiliä, että hei kuinkakohan monta kertaa te tän yhden lapsen muskarilaskun oikein aiottekaan maksaa. Älkää nyt pliis enää meille ainakaan yhtään rahaa siirtäkö. Sano terveiset sille miehellesi myös, että ei hemmetissä siirrä tänne enää yhtään rahaa. Ikinä. Hauskoja muskarihetkiä, mutta hei skarppaa nyt vähän.)

No joo, siis että oikeasti.

Mä olen jollain tavalla kroonisesti allerginen kaikelle elämäntaitohöpönlöpölle. Silläkin uhalla, että joku pahastuu (toivottavasti ei pahastu; saahan sitä erilaisia mielipiteitä maailmassa esittää), paljastan että mä olen ihan täysin kykenemätön lukemaan vaikkapa jotain sellaista (tällä Lilyssäkin joskus ilmestynyttä) elämäntaitoblogia, jossa kasvatetaan siivet lentää elämän aavaa ulappaa. Noustaan pilvien yläpuolelle ja todetaan, että kyllä: minä osaan ja voin ja olen voimaantunut kuin uuden harjan kasvattanut ruskea tamma. Elämä on täydellisen muotoinen oranssi mandariini ja syvään hengittäen, rakastamaan oppinut sydän innosta pakahtuen heität sen kuoret biojäteroskiin ööö eiku täh?

Olen siis sitä mieltä, että kiitos vaan, osaan tässä kyllä elää ihan itseksenikin. Mutta jos joku veis sen biojäteroskiksen sitten ulos tuolta haisemasta, niin joo, se ois ihan jees.

No niin, tähän asti olen saanut asiapenttimietinnästäni aikaiseksi laskut ja biojäteroskiksen.

Okei, skarppaa nyt.

Tässä vaiheessa (kuten aina kiperän paikan tullen) kysyn vinkkiä Joelilta.
"Kirjoita siihen, että voisit ulkoistaa meidän arkielämän ja työnteon ja jäädä tänne Espanjaan leikkimään näiden lasten kanssa ja pussailemaan aviomiestäsi"

Niin. No tavallaanhan mä olen tehnyt senkin jo. Terkkuja talonvahdille! Oothan muistanut lumityöt? 

Ehkä mun pitäisi alkaa elämäntaitokonsultiksi. Laskut, biojätteet ja sluibailu.

Mulla on ollut tässä koko ajan pointti, johon en nyt selvästikään mitään aasinsiltaa pitkin pääse. Kokeilen suoraa lähestymistapaa:

Aika. Tai siis sen puute.

Koululaisena arkipäivän aikasykli oli 45 minuuttia, sitten koitti aina välitunti. Yliopistolla se oli se kaksituntinen, jonka ajan luennot kestivät. Työelämässä se oli se pieni hätinen hetki kahden palaverin välissä.

Nykyelämän aikasykli on lasten heräämisen ja päikkäreillemenon välinen aika. Silloin mennään ja leikitään ja syödään ja vaihdetaan (pienemmän) vaippaa ja juostaan ja ravataan ja kaivetaan jotain hukassaolevaa tavaraa ja vaihdetaan taas (pienemmän) vaippaa ja lasketaan liukumäkeä ja onkosullapisuhätämennäänkäymäänveskissä ja hemmettinääpaikallisetvaipatonihanperseestätänvauvanhousutontaasmärät. Ja niin edelleen. Sellainen akuutin katastrofin torjuntakaaos, joka pitää kaksi aikuista täystyöllistettynä tyyliin joka sekunti. Pidä sä tätä vauvaa (koska kivilattiat), voiksä hakee, käytätkö sä veskissä, onks toi ruoka, ota tää vauva, missä on vesi. Ja niin edelleen.

Sitten koittaa se maaginen hetki, jolloin molemmat nukahtavat yhtä aikaa päiväunille. Zap. Rauha. Moi sinä siellä Manducan takana, ollaanks me tavattu aikaisemmin?

Kahden tunnin rauha. Sitten: zap. Okei nää heräsi. Sit taas mennään. Nähdään huomenna, sama aika sama paikka.

Edelleenkään mä en ole ehtinyt siihen pointtiin.

Se on siis (luonnollisesti) se, että kaikki tämä häsellys on (tavallaan; jollain tosi-tosi kummallisella tavalla) aika kivaa - näin kahden aikuisen voimin siis. Meidän kaaos on joskus rasittavaa, mutta ennen kaikkea huvittavaa. Välillä vitsaillaan, että hei tehdäänkö lisää lapsia; meiltä kun tämä sujuu. Ei tehdä.

Onhan tämä kivaa, kun aurinko paistaa ja hiekkaan voi upottaa paljaat varpaat eikä kurapukuja tarvitse. Mutta tämä ei ole se "aina ja ikuisesti" -tila. Tämä on parhaimmillaankin vain tällainen (vajaa) kuukauden arkipakomatka, joka alkaa juuri olla lopuillaan. On aivan hurjaa luksusta, että me aikuiset voimme näin keskittyä lasten kanssa olemiseen.

Mutta millä ajalla sitten vaikka imuroida, maksaa ne laskut tai tehdä lumityöt? Tai poistaa rippeet tuosta kuvassa vilahtavasta kynsilakasta, jota laitoin varpaisiini tammikuussa silloin, kun tanssin siellä Putous-ohjelmassa? Ei millään. Olemme kroonisesti siinä tilanteessa, että joku pää falskaa. Meilejä on vastaamatta, ne hemmetin laskut myöhässä tai asiat ovat a. unohtuneet merkitä kalenteriin b. unohtunut katsoa kalenterista c. kalenteri on hukassa d. kukaan ei muista, että meillä on kalenteri.

Aina vähintään kaksi askelta jäljessä siitä, mitä "pitäisi olla tehnyt". Vaikka vieläpä tarkoituksella ollaan karsittu kaikki ylimääräiset "pitäisi"-jutut elämästä pois.

Pitäisi pitäisi pitäisi. Appiukolla on tähän hyvä - aina, kun joku alkaa hokea, että pitäisi tehdä sitä ja pitäisi tehdä tätä.
"Pitäisi hankkia pontikantekovehkeet."

Jaahas.

Tämä saattoi olla kaikkien aikojen kummallisin telkkarisarjanennakkokatselmusbloggaus. Antakaa vaan ihmeessä mulle näitä jatkossakin. Tää on kivaa. Tosi hyvin pysyin valitsemallani asialinjalla.

Apua lapset heräs.

PS. Hinnalla millä hyvänsä -sarja siis alkaa Maikkarilla huomenna. Kellonaikaa en muista. Ysiltä? Se mun piti muistaa sanoa. Moi.

Share

Ladataan...
Puutalobaby

Aaveella oli tapahtunut viime perjantain ja lauantain välisenä yönä kummia: kaikki normaalinrönsyävä keskustelu tuttuine provosointeineen ja läppäkeskusteluineen oli täysin pysähtynyt. Etusivulla aiheissa toistui vain yksi teema - av-mammojen vastarintaliike.

Ai mikä aavee? Minullekin asia selvisi vasta muutama kuukausi sitten. Olin kyllä siis jo pitkään tajunnut, että av-mammoiksi kutsutaan (usein vähän halventavaan sävyyn) Vauva-lehden keskustelupalstan aktiiveja. Mutta kerran sitten kyseisellä palstalla satunnaissurffatessani kiinnitin huomiota vasempaan yläkulmaan: aihe vapaa. Tuttavallisesti siis av; järjettömät kävijämäärät (nettitiedon mukaan vauva.fi:ssä viikossa noin 400 000 uniikkia kävijää) keräävä keskustelupalsta, jossa voi puhua anonyymina (lähes) mistä tahansa taivaan ja maan välillä. Tämän hetken kuumia aiheita mm. "Jorvin sairaala / synnytys", "Kuinka paljon syöt kananmunia viikossa?" ja "Onko persereikä normaalistikin aukinainen?".

Kaikkea siis maan ja taivaan ja persereikien väliltä.

Kelataan takaisin alkuun. *) Palstalla oli siis tapahtunut perjantain ja lauantain välisenä yönä kummia. Ilman mitään ilmoitusta tai selitystä keskustelu palstalla oli muuttunut rekisteröitymistä vaativaksi.

En tiedä, kuka ja missä vaiheessa tällaisen yhteisen vastarinnan oli keksinyt; surffatessani itse paikalle lauantaiaamuna homma ainakin oli jo täydessä vauhdissa. Keskustelijat olivat nimittäin löytäneet yhteisen sävelen: nyt hei kaikki rekisteröidytään palstalle nimimerkillä AV MAMMA ja annetaan tietoihin tekaistu sähköpostiosoite - nettinikkarit neuvoivat muita mammoja, että missä ja miten feikkimeilin voi luoda. Näppärimmät keksivät (vastalauseena muutokselle) kirjata tietoihin olevansa 90-vuotiaita miehiä; siitäpäs saatte matskua mainostajille. Yhtä äkkiä kaikki anonyymit olivat vaihtuneet nimimerkkeihin AV MAMMA.

Ja nämä sadat AV MAMMAT olivat nyt hyvin-hyvin vihaisia. Kiukkuisissa viesteissä keskusteltiin ennen kaikkea anonymiteetin menetyksestä. Palsta-aktiivit kirjoittavat joskus herkistäkin asioista ja kertovat kommenteissa paloja itsestään. Jos tämän tekisi toistuvasti samalla nimimerkillä, joku nettistalkkaaja saattaisi yhdistellä paloja eri keskusteluista niin, että keskustelijan anonymiteetti saattaisi kärsiä. Närkästystä ei näyttänyt aiheuttavan niinkään se, että ylläpito näkee, kuka kirjoittaa (näkeehän se ip-osoitteesta muutenkin - eivät nämä mammat mitään tyhmiä ole), vaan se, että joku muu voi tunnistaa.

Ja sitten tietysti se - varmasti kaikkein suurimpana asiana - että tällainen muutos tehtiin aivan yhtä äkkiä, täysin kertomatta tai perustelematta. Mitä siitä sitten oltiin mieltä? "Sanoma ei arvosta meitä." "Meitä kohdellaan kuin karjaa." "Sanoma boikottiin." Ja niin edelleen.

Itsekin kiinnostuksen vuoksi selasin Vauva-sivustoa, josko löytäisin jostain edes jonkinlaisen tiedotteen tapahtuneesta.

Ei mitään.

*******

Kuulostaako ihan naurettavalta ja mitättömältä pikkujutulta? "No jo on porukkalla ongelmat; jotkut av-mammat eivät pääse anonyyminä läyhäämään."

No, asia ei kuitenkaan ollut ollenkaan mitätön sadoille eiku tuhansille tai ehkä kymmenille tuhansille mammoille. Joista läheskään kaikki muuten eivät edes ole mitään mammoja - eräs AV MAMMAKSI rekisteröitynyt esimerkiksi kertoi olevansa kolmen lapsen isä; toinen taas 19-vuotias lapseton opiskelija. Kaikki nyt AV MAMMOJA.

Kyllä: tämän maan ehkä räyhähenkisimpänä pidetyllä palstalla näkyi "kriisin" myötä yhtä äkkiä jotain yllättävää. Yhteishenki. Usein hymähtäen lausuttu termi av-mamma oli yhtä äkkiä tälle porukalle kunnia-asia. Netti-identiteetti. Me olemme AV MAMMOJA. Ja meitä ei saa kohdella näin huonosti.

"Mitä olit tekemässä, kun rekisteröintipakko tuli?" -keskustelussa ihmiset kertoivat tekemisistään ja tuntemuksiaan aivan niin kuin "Mitä olit tekemässä, kun Diana kuoli? "-aiheesta joskus tehdään.

*******

Tapaus jatkui.

Bling. Yhtä yllättäen kuin oli tullutkin - hups vaan joskus sunnuntaina rekisteröintipakko oli poissa. Palsta oli ihan ennallaan. Eikä edelleenkään mitään tietoa missään.

Muutokset aiheuttivat valtavia spekulaatioita. Ehkä mainostajat ovat suuttuneet romahtaneista kävijämääristä ja muutos on peruttu...?

"Mitä teit rekisteröintipakon aikana?" -keskustelu kävi kuumana. Joku oli tiskannut ja harrastanut seksiä. Aika moni oli surffannut epätoivoisesti muilla foorumeilla uutta "kotipesää" etsimässä.

*******

Kului neljä päivää. Neljä päivää.

Tiistaina 13.1. keskusteluun ilmestyi Ylläpidolta tullut viesti. Se alkoi näin:

"Aihe vapaan keskustelut siirrettiin lauantaina 10. tammikuuta rekisteröitymisen taakse, koska palsta ylikuormittui asiattomista viesteistä liittyen muun muassa ikäviin ajankohtaisiin uutisiin. Rekisteröitymisellä haluttiin varmistaa, että keskustelualueen sääntöjen noudattamista voidaan valvoa."

Viestin jatkossa muistutettiin keskustelun säännöistä ja kerrottiin, että lain vastaista sisältöä ovat esimerkiksi herjaavat, rasisitiset tai yksityiselämää loukkaavat viesit sekä rikokseen yllyttävät viestit.

Ylläpidon viestiä seuranneesta keskustelusta kävi ilmi, että todennäköisesti asia liittyi Pariisin terrori-iskua seuranneeseen keskusteluun.

Okei. Okei.

Ymmärretään täysin. Jos palstalle ilmestyy rikosnimikkeen ylittävää matskua, niin totta kai peli on vihellettävä pikimmiten poikki.

Pari pointtia kuitenkin - olkaa hyvä:

1. Kriisiviestinnästä. Ei näin. Asiasta olisi pitänyt tiedottaa välittömästi. Ihan heti. Pahoitella. Olla ystävällinen. Arvostaa niitä kymmeniä tuhansia ihmisiä, jotka kyseisessä osoitteessa aikaansa viettävät. Missä oli ylläpidon anteeksipyyntö? Kyllä: se anteeksipyyntö kuuluu esittää, vaikka syy olisikin jossain muualla. Jopa silloin, jos syy on keskustelijoissa itsessään.

"Tuntuu kuin olisi ala-asteella. Kaikkia rangaistaan yhden tekemästä törttöilystä", joku kommentoi.

Ehkä asia oli kiireellinen? Ehkä kyseessä oli polisitutkinta, jonka vuoksi taustaa ei voinut ihan heti julkistaa? No, annan teille ihan noin niin kuin vastaisuuden varalta tässä tiedotepohjan. Saatte sen ihan ilmaiseksi, kunhan vaan lupaatte käyttää sitä:

"Aihe vapaa -palsta on meistä riippumattomista syistä väliaikaisesti asetettu rekisteröinnin taakse. Tiedotamme asiasta ja muutoksen kestosta heti, kun voimme.

Olemme pahoillamme ja kiitämme keskustelijoita ymmärryksestä tässä poikkeuksellisessa tilanteessa!
ystävällisin terveisin,
ylläpito"

Olkaa hyvä. Heti eikä neljän päivän kuluttua.

Tiedottamisella oltaisiin paitsi poistettu pahaa mieltä ja viestitty arvostuksesta, myös kenties vältetty iso osa sotkua: tuhannet tekaistut AV MAMMA -nimimerkit ja ilmeisesti niiden poisto myöhemmin. Onkohan muuten sattumaa - samaan aikaan saman mediatalon omistaman Kiloklubin käyttäjätunnukseni olivat lakanneet toimimasta...? Samaa ilmeisesti (toisen käden tieto) valitettiin av-palstallakin, jopa maksullisen Sanoman tarjoaman sisällön osalta.

Aiheuttiko käyttäjätunnussähellys jopa häiriöitä/katkoja ison talon nettisisällön käyttäjärekisterijärjestelmään?

*******

2. Mammoista.

"Jotkut nolot av-mammat, niiden elämä nyt sitten on tästä muka kiinni, vähän säälittävää heh heh hee." Ei todellakaan. 

Jos kymmenet tuhannet käyttävät siellä aikaansa, saavat siitä itselleen jotain ja kokevat sen itselleen tärkeäksi, se ei ole turhaa ja merkityksetöntä. Ei vaikka sisältö olisi pelkkää persereikäkeskustelua. Kukaan ulkopuolinen ei voi tulla sanomaan, että jonkun virtuaalimaailmasta saamat kokemukset ovat yhdentekeviä.

Väitän, että tämä yleinen av-mammojen halveksunta on osa sitä puhetapaa, jolla ns. naisten genrejä edelleen pidetään ala-arvoisempina kuin miesten. Saippuaoopperat. Naistenlehdet. Kauniit ja rohkeat. Seitsemän päivää -lehti. Joo joo karseaa kuraa. Kuka niitä katsoo tai lukee? Toista se on kuulkaas Urheiluruutu.

Kriisin myötä av-mammat kuitenkin jotenkin mahtavalla tavalla ottivat "roskaidentiteetin" omakseen. Ylpeydellä.

Olenko se vain minä, vai näkeekö joku muukin jopa jonkinlaista emansipaatiota tässä...?

*******

3. Avoimuudesta. 

"Ylläpito poistaa viestejä!" "Miksi ylläpito ei kommentoi?" "Onko siellä ketään kuulolla?"

Tämä pieni yksityiskohta olkoon (jopa hieman huvittavana) esimerkkinä: AV MAMMAT rakensivat nettiin turvasataman (oi kyllä) vastaisuuden varalle - pienen tee-se-itse -keskustelupalstan, johon voi turvata mahdollisten tulevien käyttökatkosten aikana.

Turvasatamaa koskevat viestit mystisesti katoavat keskusteluista.

Oi-ke-as-ti.

4. Nettiyhteisöistä. Ne ovat virtuaalisia, mutta todellisia.

Suuret mediatalot ovat Suomessa onnistuneesti napanneet haltuunsa ison osan myös virtuaalisista nettiyhteisöistä. "Me emme ole karjaa", eräs mamma keskustelussa totesi. Klikkauksina ja mainostuloina helposti näyttäytyvät luvut pitävät takanaan ihan oikeita ihmisiä, jotka käyttävät virtuaalimediaa omiin tarkoituksiinsa. Joku päästelee höyryjä ulos trollaamalla. Toinen klikkailee keskusteluita auki harmittomana imetysviihteenä. Kolmas etsii (ja saa) tukea ja tsemppiä vaikkapa mielenterveysongelmiinsa - ja ohjeita avun hakemiseen.

Joku kirjoittaa suuren kriisin vallassa: eilen illalla tuli mokattua alkoholin kanssa ja lapset haettiin kiireisesti huostaan. Tuska on sietämätön ja mielessä on itsemurha. Iso osa vastaa ilkeillen, mutta jollakin toisella on omakohtaista kokemusta. "Haet nyt heti apua alkoholiongelmaasi. Tästä on suunta vain ylöspäin. Minä pystyin siihen ja niin pystyt sinäkin."

Yhtä kaikki, yhteisö on näille henkilöille todellinen ja tärkeä asia. Yhteisön ylläpito on tavallaan vastuussa paitsi omasta taloudellisesta kehityksestään, myös niistä ihmisistä, jotka vapaaehtoisesti omalla panoksellaan yhteisön rakentamiseen osallistuvat. Keskustelijat ovat itse niitä, jotka luovat sisältöä yhteisöön. He ovat sisällöntuottajia. Ilman heitä olisi vain tyhjä pohja ilman kävijöitä.

*******

Minä en ole anonyymi AV-MAMMA. Minä olen lilyläinen omalla naamallani esiintyvä bloggaaja, joka kuitenkin - kuten aika moni muukin suomalainen, vaikka ei sitä ääneen sanokaan - satunnaisen säännöllisesti vierailee kyseisellä keskustelupalstalla milloin mistäkin impulssista. Joskus viihteen vuoksi, toisinaan FB-linkin myötä, joskus ihan vaan provosoituakseni.

Kyse on kuitenkin pohjimmiltaan pitkälti samasta asiasta. Nettiyhteisöstä. Johonkin kuulumisesta.

Se ei ole pieni asia.

 

 

*) Kirjoittajalla ei ole inside-tietoa tapahtumien kulissientakaisesta kulusta - tapahtumakuvaus perustuu siihen, miltä ulkopuolisen tarkkailijan silmiin näyttäytyi. Tarkennuksia/lisätietoja saa esittää.

Share

Pages