Ladataan...
Puutalobaby

Meidän "vauva" Seeluskainen (1v 4kk) on juuri nyt siinä mahtavassa vaiheessa, missä näkee pienen pään oikein pihisevän intoa imeä uusia sanoja ja niiden merkityksiä sisäänsä - ja muodostaa niistä itse omaan suuhunsa sanoja. Joel sen totesi yhtenä päivänä ihan ääneenkin: Seelasta ihan näkee, että hän on aivan valmis alkaa jutella meidän kanssa.

"Katsokaa, miten hienosti mä osaan jo itse pukea!"

"Sanooko jo "ei" - että eijeijEI", kysyi äitini puhelimessa.
Ei sano! Mutta sanoo että "joo"! Joo joo JOO.

Kun äiti tai isi tajuaa tulkita taaperon eleen oikein ("mitä Seela haluaa - näytä, mitä Seela haluaa, näytä äidille, näytä... ...haluatko.... potalle (päänpyöritystä)... vettä (päänpyörutystä)... lukea kirjaa...?") Seela hihkaiseen riemukkaan JOO-huudon - ja ihan juuri sellaisella oikealla äänenpainolla. JOO! Koko elämä on yksi iloinen pirteä JOO!

(pysyypä maailma tasapainossa - kolmevuotias isosisko kun vastaa tämän talon vastustelupuolesta)

Heleän JOO:n lisäksi naperon sanavarastoon kuuluu tällä hetkellä ainakin.

Hyvä - tää oli se ensimmäinen sana (täällä), käytössä edelleen
Pää - tämä on Seelan mielestä parasta ikinä mitään. "PÄÄ" ja oman pään taputusta. Myös kaikki hatut ja kypärät ovat "pää!"
Avaa - yleisin sana, tarkoittaa kaikenlaista antamista - ja myös avaamista. Esimerkiksi ulos halutessaan Seela menee paukuttamaan ulko-ovea huutaen "avaa! avaa!"
Mennään - tätäkin käytetään jatkuvasti, kätevä sana. Kun napero vastustelee uuden toiminnon aloittamista (esim. syömään meno), voidaan todeta, että "mennään" ja lähteä käsi kädessä kulkemaan. Siinä vaiheessa naperokin innostuu "mennään! mennään!" ja koko vastustaminen unohtuu.
Kukka - oh, eilen opittua. Kukka! Kukka! Kukka! Maailma on täynnä kukkia Seelan silmin - kaikki auringot, tähdet ja vaikkapa pyöreänmalliset logot ovat nyt kukkia.

Vanhempien tulkintaa tarvitaan mm. näissä:
Paa - paperi
Paaj - pallo

...ja vaikkapa:
Tättä - vettä
Tätti - maitoa (imetystä)
Tyttu - tutti
Tätä - tuo/tämä
Tät-TÄ - TAJUA NYT JO HEMMETTI VIE, MITÄ MÄ TARKOITAN

Ai niin, ja kukan lisäksi eilen tuli toinenkin uusi sana.

Kopodikopodi.

Ihan selvä hevonen. Ensin kotona kirjasta, sitten myös vietnamilaisen ravintolan koriste-esineestä. Myöhemmin myös lehmästä - no hei kavioeläin mikä kavioeläin.

Mun pieni on jo näin iso. Äiti ehkä just nyt halkeaa onnesta ja ylpeydestä.

Share

Ladataan...
Puutalobaby

Viime viikolla oltiin poikkeuksellisesti ukin autossa: minä ja Silva takapenkillä, ukki ajamassa ja Joel edessä. Tavallisesti autoillessa minä ajan, Silva on etupenkillä ja Joel takana.

Silva katseli minua ihmeissään.
"Nyt ollaan ukin autossa, ukki ajaa", minä selitin takapenkin pimeydessä Silvalle.
"Mikki?"

"Hei kysyiks tää lapsi multa just miksi-kysymyksen?", huhuilin etupenkille Joelille.
"No vastasiksä sille?"
"Ääää öööö niin joo."

"Ollaan ukin autossa, koska ukki ajaa meidät autolla kotiin."
"Mikki?"
"Koska kello on jo niin paljon ja on ihan pimeää. Silvalla on jo nukkumaanmenoaika."
"Aaaaa aaaaa."

*******

Ajattelin ensin, että ehkä kyse oli sattumasta. Mutta ei - sen jälkeen "mikki?"-kysymyksiä on tullut lähes päivittäin. Välillä mukana on hienosti myös s-kirjain. Eikä "miksi"-kysymys ole edes ainoa:

Luetaan kirjaa:
"Mikä siinä on?"
"Khiiii!"
"Joo, ihana kirahvi! Silvallakin on oma kirahvi!"
"Missä?"
"No missä se Silvan kirahvi on? Käy hakemassa."
(hakee lelukopasta ja tulee jatkamaan lukemista)

Paijataan kissaa, kunnes kisu saa (hyvin pian) tarpeekseen ja päättää poistua paikalta.
"Kissa! Kissa!"
"Kissa lähti pois."
"Minne?"
"Yläkertaan se taisi mennä."
"Aaaaa aaaa."
"Joo, kissa meni yläkertaan nukkumaan."

*******

Tästä se sitten kai lähtee. Kyselyikä.

Share

Ladataan...
Puutalobaby

Tirppanan sanavaraston laajuus jaksaa hämmästyttää minua joka päivä: nyt meillä jo ihan oikeasti oma-aloitteisesti jutellaan eikä pelkästään toisteta sanoja perässä. Sanat toki ovat vielä puolikkaita, sanan ensimmäisiä tavuja sekä muutenkin mallia "sinne päin" - mutta silti! Tarkoitus menee jo kuitekin perille, ja sanojen määrä... no: olen siis hämmästynyt.

Perus-substantiivien lisäksi sanavarastossa on jo liuta adjektiiveja, kuten "mää" (märkä) "kuuu" (kuuma) sekä verbejä, mm. "kiippa" (kiipeää), "tuu" (tuulee) tai "kuu" (kuuluu; esimerkiksi jos ulkoa kuuluu meteliä). Niin joo; eli asiayhteydestä riippuen kuulijan on tulkittava, onko se "kuu" nyt sitten kuuma vai kuuluu vai jotain ihan muuta. Tai vaikka oikea kuu.

Sitä muuten tirppa ei olekaan vielä sanonut.

*******

Neuvolalääkäri kysyi puolitoistavuotistarkastuksessa, että tuleeko mitään sanoja vielä ihan täydellisenä. Öööh...
"Tuleeko vaikka äiti?"
No jaa: se on useimmiten joko "äi-TÄ" tai jopa "äit-TI", mutta ei kyllä vielä täydellinen. "Mennään!" on hyvin lähellä oikeaa, samoin "minä" - vaikka joskus ne kyllä sekoittuvat. Ai ja kerran tuli välipalalla täydellinen "avocado", mutta se oli kyllä ihan puhdas vahinko.

Myöhemmin muistin, että totta kai: yksi sana tulee tietysti täysin oikein, ja vieläpä oikeilla suomalaisilla äänenpainoilla: "KAKKA!".

Hyvä kulta!

*******

Neuvolalääkäri kysyi myös, osaako tirppa laittaa jo sanoja peräkkäin. Noooh. Yksi aamu tuli "pinni, tukka", kun hiukset menivät silmille eikä pinniä oltu vielä laitettu. Mutta ei varsinaisesti kai lauseita vielä...

Jätin siis kertomatta nämä kolme tapausta:

1.
Tirppana on usein aamuisin varsinainen unikeko: jos meillä on jotain aamupäivämenoa, joudun monesti pidemmän aikaa herättelemään, jotta saan tirpan (hyväntuulisena) ylös jo kahdeksan jälkeen.

Eräänä aamuna yritin taas jutella "huomenta kulta":a varovaisen lempeästi.
"Aaa aaaa", "aaaa aaaaa" (tulkitse: minä nukun), tirppa totesi, käänsi kylkeä ja veti unitiikeriä silmilleen.
No minähän tietysti jatkoin: "Herää jo kulta! Tänään mennään tanssimaan, kivaa!"

"ANNOLLA!", Silva vastasi painokkaasti.

 

2.
Tämäkin tapahtui aamulla, sängyssä. Tällä kertaa äiti ei julmasti herättänyt, vaan tirppana heräsi itse onnellisen unisena.
"Mennäänkö jo pottahommiin?", minä kysyin.
"EINOUSTA!", Silva totesi suloisesti käpertyen kainalooni.

 

3.
Niin joo, aamuhan se oli tämä kolmaskin tapaus - vähän erilainen kylläkin. Oltiin lauantaina lähdössä kiireellä sinne SnadiStadiin ja - yllätys yllätys - minä en löytänyt puhelintani mistään. Olin varma, että olin laittanut sen eteiseen vaunukopan päälle. Mutta ei se siinä enää ollut. Ja totta kai puhelin oli äänettömällä. Graaaaah.

Saatoin siinä sitten (kröhöm) vähän ilmaista turhautumisen tunnettani. Kohta tirppa juoksee perässäni iloisesti huoneesta toiseen ja hihkuu innoissaan:

"VOIVI**U, VOIVI**U!"

 

Hmm. Ehkä nyt olisi sitten se paljon puhuttu viime hetki lopettaa kiroileminen.


 

PS. Tällä kertaa se puhelin muuten ei ollut mun jäljillä! Silva oli laittanut sen nukenvaunuihin ja työntänyt kirjastoon. Onneksi puhelimessa oli kuitenkin värinähälyytys päällä, joten tarkasti kuuntelemalla löysimme sen pörinän perusteella.

Share

Pages