Ladataan...
Puutalobaby

Silva tykkäää tädeistä. Lähtemättömimmän vaikutuksen taisi tehdä Pasilan poliisilaitoksen täti, joka passinhakulomakkeenjättöreissulla antoi Silvalle keräilykortin, jossa oli poliisikoiran kuva.
"Tä-tiii! Tä-tiii! Vou-vou-vou-vou", Silva selitti kaikille loppupäivän koirakorttia näyttäen.

Tätirakkaus ulottuu nyt selvästi myös aikakauslehtiin. Kyllähän meillä Trendiä ennenkin luettiin. Mutta nyt sitä myös luetaan. Joka ikinen päivä.

"Tä-tiii! Tä-tiii!" Tässä lehdessä riittää aika monta tädin kuvaa.

Alussa meillä oltiiin tosi tarkkoja: ei leikkejä ruokapöytään. Tirppa kun söi ihan hyvin ilman leikkihämäystäkin, niin miksi opettaa sellaisille tavoille...? Nooh (yllätys yllätys), tästähän on sitten tietysti jo lipsuttu. Ensin ruokailuihin mukaan otettiin kylpylelu-leijona - näppärää: "Onkohan leijonalla jo nälkä?" "Nyt leijona varmaan haluaa puuroa". Silva sitten syöttää kiltisti leijonaa samalla, kun äiti/isi syöttää Silvaa.

Ja nyt siis on myös alettu selaamaan lehteä. No mut hei niinhän äitikin tekee!
(isi sen sijaan syödessään lukee kännykältä kirjaa)

Syömiskaveri-leijona puolikkaana tuolla yläkulmassa.

Täältä siis terveisiä Trendin lukijatutkimukselle. Pari viikkoa sitten ilmestyneestä Trendistä Silvan TOP5-suosikkisivut ovat:

1: Tosi kiinnostava täti. Sillä näkyy KIELI!

2: "Vou vou vou vou!" Ilahduttavan paljon koirakuvia tässä lehdessä. Mutta ei yhtään kissaa! Kissat mukaan lehteen!

3: Tämäkin kuva on "vou vou vou". Eikä vaan vahingossa kerran, vaan systemaattisesti joka lukukerralla. Silva osoittaa tuonne yläkulman metsään ja selittää innoissaan "vou vou vou". Metsässä on koiria?

4: "Kejjo!" Kiinnostavimmat aukeamat tunnistaa puurotahroista.

5: "Lamppu! Lamppu!" Tirppa toivoo myös lisää lampujen näköisiä huulipunia lehtiin.

Noniin ruksi sitten taas jonnekin lukijatutkimukseen: lehdellä on uusi lukija.

Share

Ladataan...
Puutalobaby

No ei ole lukeminen enää entisellään.

Pääsin tässä kirjassa peräti sivulle 30 ennen kuin tuli ensimmäinen itku.

Seuraavaksi aloin paniikinomaisesti arvailla, kummalle noista kannessakin näkyvistä lapsista käy huonosti. Aaaargh, ei kai vaan! Luin takakantta ja sisäkantta ja kurkistelin sisäsivuille, apua apua apua kohta jollekin käy huonosti!

...ja miks tää perhanan kirjailija kirjoittaa sivukaupalla noista aikuisista, äääh ketä kiinnostaa KERRO NYT HYVÄ IHMINEN MITEN NOILLE LAPSILLE KÄY!?

Huokaus.


Phuuuh. Ja sitten vedän syvään henkeä, yritän rauhoittua ja palaan sinne sivulle 38, minne olen tällä hetkellä päässyt.

Mutta samanaikaisesti tämä kirja on ihana. Yritän keskittyä jokaisen sanaan, jokaiseen lauseeseen. Hitsi että tykkään tuosta Khaled Hosseinin tavasta kirjoittaa. Teksti ei ole liian "yritettyä" - tiedättekö: että jos joku yrittää kirjoittaa liian kuvailevasti, päätyy helposti sellaiseen ylikuorrutettuun "ja syksyn lehdet leijuvat taivaalta asettuen lehtikasoihin niin kuin elämän viimeiset palaset hiljalleen loksahtelevat paikoilleen" -tunneoksennukseen.

Hosseinille ei käy noin. Teksti on kaunista, mutta jotenkin aitoa. Tarinan henkistä. Tunnelmaa luovaa, mutta sillä tavalla, että siihen ei oikestaan edes kiinnitä huomiota. Sen vain jotenkin tuntee.

Okei en ala koskaan kirjallisuuskriitikoksi.

*******

Mutta sen vaan sanon, että vaadin "tässä kirjassa lapselle saattaa käydä huonosti" -disclaimerit kirjojen alkuun! (ja leffojen)

Share

Ladataan...
Puutalobaby

Tajusin just tällä viikolla, että en ole lukenut yhtään kirjaa yli vuoteen. Huh huh.

Tämä pysäyttävä havainto syntyi, kun Ilman sinua olen lyijyä -blogin phocahispida kirjoitti Puutalobabyn Facebookissa, että ei kaipaa biletystä - mutta kokonaisen kirjan lukemista sitäkin enemmän. Het-ki-nen: koskas mä olen lukenut kokonaisen kirjan? Se tapahtui sinä kesänä, kun Silva sai alkunsa.

Ja se kirja muuten oli Rafik Schamin Damaskoksen rakastavaiset eli tämä.

Jäin miettimään omia syitäni viime aikojen lukutauolle. Ajanpuute - kyllä. Mutta toisaalta myös se, että lukiessani minulla on tapana upota päiväkausiksi kuvitteellisten ihmisten maailmaan, vieraisiin kulttuureihin, raakoihin kohtaloihin. Ahmin tuollaista Damaskoksen rakastavaisten tyyppistä 900-sivuista kirjaa täysin eläytyen, ja ajatukseni ajelehtivat kirjan tapahtumissa myös silloin, kun en varsinaisesti lue.

Kirjan loputtua saatan ihan hätkähtää. Mitä? Missä mä olen? Suomessa? Omalla kesämökillä?

Lukeminen on minulle jotenkin niin kokonaisvaltaista, että viime aikoina en ole halunnut enkä pystynyt "katoamaan" omasta elämästäni niin täysin. En ole halunnut enkä pystynyt jakamaan oman perheen tarvitsemaa huomiota afganistanilaisten, intialaisten tai afrikkalaisten naisten kohtaloiden kanssa.

Mutta kun huomasin kirjakaupassa, että (uuu! uuuu! uuuu!) kaikkien aikojen lempparikirjani (A Thousand Splendid Suns) kirjoittajalta (Khaled Hosseini) on juuri ilmestynyt uusi kirja, päätin että nyt on tullut aika.

Aika lukea. Tämä:

(kuva pöllitty Otavan nettisivuilta)

Mutta sitten enää yksi kysymys: suomeksi vai englanniksi?

Luin A Thousand Splendid Sunsin englanniksi ja jotenkin mulla on sellainen näppituntuma, että kirjasta ovat tykänneet enemmän englanniksi lukeneet kuin suomeksi lukeneet. Toisaalta jouduin kyllä jatkuvasti kyselemään Joelilta sanoja - jostain syystä kun tuo englanninkielinen kidutus- ja väkivaltasanasto ei ihan ole omaa erityisaluettani...

Mutta joo ja jee, nyt minullakin on missio Joelin isäkuukauden ajalle - tämän aion lukea!

 

 

PS. Myös kirjasuositukset ovat tervetulleita! Mun kirjamaku on kyllä täysin vinoutunut: tykkään lukea sellaisia kirjoja, joissa jollekin vieraassa kulttuurissa asuvalle naiselle käy todella huonosti. Ja jos kirja on muuten hyvä ja mukaansatempaava, voin ihan poikkeustapauksissa hyväksyä välillä myös sellaisen variaation, että todella huonosti voi käydä myös jollekin vieraassa kulttuurissa asuvalle miehelle.

Share