Ladataan...
Puutalobaby

Tänä aamuna heräsin flunssaisena sateiseen aamuun, peruutin tekstarilla Vaihtoringin vaihtaritapaamisen (koska heräsin flunssaisena), kaadoin kuppiin pikakahvia, järsin aamupalaksi jäisiä raakoja pakasteperunoita (koska leipä oli loppu enkä keksinyt muutakaan) ja naputtelin googleen sanat "munasolujen pakastaminen".

*******

Meinasin kirjoitaa tähän, että minä olen aika hyvin säästynyt kaikilta ärsytäviltä "no koskas toinen" -kyselyiltä. Sitten tajusin, että het-ki-nen: itse asiassa olenhan minä viime aikoina ollut osallisena vaikka kuinka monessa tällaisessa keskustelussa.

Mutta keskustelun aloittaja olen vaan tainnut olla minä itse.

Faktat pöytään:

  • me halutaan toinen lapsi
  • mä olen kolkytkuus

Että siinäpä lähtötilanne kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Olen pyöritellyt asiaa mielessäni, ja varmasti ärsyttävyyteen asti mennyt kyselemään kaikilta kahden pienen lapsen vanhemmilta, että hei mikäs heidän ikäeronsa on? miten teillä menee? suosittelisitteko?

Hyvin kuulemma menee, ja ensimmäiset vuodet ovat kyllä raskaita - mutta ratkaisu tuntuu kuulemma oikealta: pian heistä on seuraa toisilleen, sisaruksen kanssa on hyvä kasvaa ja niin edelleen.

Olen niin pöhkö, että ajattelin asiaa jopa työteknisesti: nyt, kun olen joka tapauksessa kertonut olevani vuoden vielä kotona... Mitä jos vaan pyöräytetäisiin toinen lapsi tässä saman tien alta pois, palaisin töihin sovitusti vuoden päästä (mutta nyt siis kahden lapsen äitinä) ja Joel jäisi vuorostaan kotiin hoitamaan heitä molempia.

Heko. Heko. Okei ei sitten.

Mutta niin:
Monien pähkäilyjen jälkeen olen tässä vaiheessa jo aivan varma siitä, että vielä ei ole sopiva aika meille. Emme ole vielä valmiita. Haluamme antaa Silvalle vielä muutaman vuoden ajan sataprosenttisen huomiomme - uuden lapsen myötä tuntisin luultavasti kroonista huomionantokykypulaa heitä molempia kohtaan. Enkä haluaisi alkaa sisaruksentekohommiin vain siksi, että aika saattaa loppua kesken. Pitäähän sen tuntua jotenkin... oikealta.

Vaikka moni siitä kyllä selviää ja sitä jopa lämpimästi suosittelee, mutta... no, niin kuin sanoin: vielä ei ole sopiva aika meille. Toivoisin, että Silva olisi noin 4-5-vuotias, kun pikkusisarus saapuisi maailmaan.

Mutta sehän siinä on; kun ei näitä voi aina niin suunnitella. Ja neljän vuoden kuluttua olen neljäkymmentä.
(vaikka sitä ei tietystikään kukaan uskoisi, kun olen vaan näin äää-äääärimmäisen nuorenasäilyneenhehkeä kröhöm he he)
 

*******

Takaisin siihen google-hakuun.

En tiedä, oliko Joel tosissaan (luultavasti oli), kun heitti, että "no hei ainahan me voidaan pakastaa sun munasoluja".

Voidaanko? Siksi google-haku.

No ainakaan tämä MeNaisen juttu ei vielä saa minua säntäämään kotipakastimelleni - hommaa kun on Suomessa tämän mukaan tehty lähinnä ennen syöpähoitojen aloittamista.

*******

Mutta olen kyllä ihan tosissani: jos tuollainen (realistinen) mahdollisuus olisi, niin todennäköisesti tarttuisimme siihen. Ööö ja jos se ei maksaisi kymmentä tuhatta euroa. 

Maksanhan isoja vakuutusmaksujakin. Tämä olisi tärkeä vakuuus: jos (sitten kun olemme valmiita) luomu ei enää onnistuisikaan, olisi olemassa jonkinlainen plan b.

Mitä mieltä olette: 
olisitteko valmiita pakastamaan munasolujanne, jos siihen olisi tarjolla realistinen mahdollisuus?

Share