Ladataan...
Puutalobaby

rakastan esineitä ja asioita, joilla on minulle henkilökohtainen tarina. Tunnearvo.

Jotenkin minulla vaan menee ihan sydän sykkyrälle erityisesti siitä, kun joku omasta lapsuudesta läpikotaisin tuttu juttu saa uuden arvon ja elämän oman lapsen leikeissä.

Niin kuin tämä kassi:

Jos haluaisi kuulostaa tosi hienolta, niin sanoisi varmaan, että vintage. Tai vähintään nyt retro.

Minä sanon: mun vanha. Mun vanha päiväkerhokassi suoraan 80-luvun alusta. Tässä mä kannoin eräskin kesä eväsleivät kesäkerhoon, Kuusamon seurakuntatalolle. Tunnen vielä suussani, miten ihanasti hapankorput päivän aikana olivat pehmenneet elmukelmun sisällä. Juomana sellainen kolmionmuotoinen Trip-mehu.

Muistan ihan hyvin, kuinka itse olen omin pikku kerholaisenkätösin tuon tupsun... eiku tietysti pompomin askarrellut. Ehkä noin 32 vuotta sitten. Ohhoh. Ei ihmekään, jos on vähän lytistynyt.

Tirppa on tietysti asiaankuuluvan ylpeä ikiomasta kassistaan.

Ja tässä tämän bloggauksen vinkkiosuus: joskus kun näille naperoille (tai ainakin meidän naperolle) paikasta a paikkaan b lähteminen saattaa olla vähän hankalaa - kokeilkaapa lapsen oman kassin pakkaamista.

Aina, kun me lähdemme jonnekin, vaikkapa neuvolaan influenssarokotukselle niin kuin viime viikolla, tirppa saa itse valita, mitkä lelut hän omaan laukkuunsa pakkaa. Leluvalintaa pohditaan hartaasti ja laukku pakataan huolella. Ja sitten tirppa ylpeänä kantaa kassia käsivarrellaan mukana.

Kassia tuskin koskaan edes avataan. Pääasia, että se on mukana.

Mitäs sieltä sitten rokotusreissulla löytyi?

No ylläri ylläri:

Kuka tunnistaa Riitta-tädin uuden ystävän?

Share

Ladataan...
Puutalobaby

"Miten se menikään se teidän ruokalaulu?", kysyi ämmi viimeksi meillä ollessaan.

Mik...? Ai niin!

Kun Silvan soseruokailut aikoinaan aloitettiin, päädyin täällä mökkihöperöisenä spontaanisti keksimään omatekoisen laulun, jonka luikautin aina sosehommien päätteeksi. Ikään kuin merkiksi, että nyt tämä ruokailu on ohi. Laulu kuului kaikessa yksinkertaisuudessaan sen vanhan Nooan arkki -laulun sävelellä ja samanaikaisesti käsiä taputtaen näin:

"Valmista on, valmista on,
Silva, Silva, valmista on.
Koko lounas syöty on."
(loppuun vapaat innostuneet aplodit: "Hyvä Silvaaaaa!")

(tai: aamupala syöty on/välipala syöty on/päivällinen syöty on/iltapala syöty on)

Tämä itseimprovisoitu ruokailulaulu oli meiltä kokonaan unohtunut, mutta nyt se otettiin uudestaan käyttöön. Eikä pelkästään vauvansosehommiin vaan myös naperolle. Periaate on, että ruokaa ei mitenkään painosteta syömään loppuun - mutta jos syö, niin sitten saa ikioman laulun! Aplodeilla! Ja kuulkaas arvatkaa vaan, miten tyhjää ruokalautasta meidän talossa tämän jälkeen on ollut!

Myös Seela on valmis - kaikki on NAM.

Vastavuoroisesti myös äiti saa naperolta aina laulun ruokailun päätteeksi - hieman tiivistetyin sanoin toki:
"Valmiiiista - äiti - ON!"

*******

Luin (muistaakseni) Mindekan Ma-material Girl -blogista varmaan jo 1,5 vuotta sitten vinkin, jonka he puolestaan olivat saaneet joltain muulta. Hitsi toivottavasti muistan nyt oikein - en nimittäin yrityksistäni huolimatta löytänyt suoraa linkkiä ko. postaukseen...

No mutta niksi meni kaikessa yksinkertaisuudessaan niin, että jos naperolle tuottaa vaikeuksia esimerkiksi lähteä kodin leikeistä ulkoleikkeihin, sanotaan leluille "hei hei". Asia ei ollut meille silloin vielä yhtään ajankohtainen, mutta jäi silti mieleen. Ehkä siksi, että se oli niin pieni juttu. Ja nyt sitä toteutetaan meillä ihan jatkuvasti.

Kerrassaan nerokasta.

Myös esimerkiksi leikkipuiston lelut aina hyvästellään ja toivotetaan, että "hei hei, nähdään pian, leikitään taas ensi kerralla lisää!". Toimii.

*******

Näitä kahta tapausta ajatellessani tajusin, että meidän koko elämähän on jonkinasteista naperoniksipirkkaa. Tosi-tosi moni asia meillä tehdään leikin tai jonkun yhteisen höpöhöpörutiinin kanssa.

Itsesanoitut laulut ovat tosi yleisiä. Joelin mielestä on esimerkiksi aina yhtä huvittavaa, kun minä laulan iltapalaa laittaessani rempseästi:
"Hei Karrrrrjalasta piirakan mä löysin!"

Ja vaikkapa laulu "R-A-K-A-S - kulta kultasein" toimii itsekeksityillä jatkosanoituksilla lähes tilanteessa kuin tilanteessa.

Myös naperoharrastuksissa tutuiksi tulleita loruja käytetään meillä paljon. Muskariopen viikoittain laulama "Marakassit pussiin, marakassit pussiin, marakassit pussiin - kiitos!" toimii kotonakin omilla sanoilla paitsi leluja kerätessä myös vaikkapa sellaisessa tilanteessa, kun napero on lähtötohinassa levittänyt äidin käsilaukun tavarat pitkin eteisen lattiaa. Leikin avulla ne löytävät usein tiensä nätisti takaisin paikoilleen laukkuun.

Tanssitunneilta puolestaan on lainattu mm. loru:
"Kiva oli mulla, hauska oli tulla,
kiitokseksi vilkutan, uutta kertaa odotan"

Tämäkin siis tietysti lähtemisiä helpottamaan.

*******

Lähtemisten lisäksi myös esimerkiksi päikkäreille meno on synnyttänyt meille useita tee-se-itse -rutiineja. Jos tirppa alkaa vastustella nukkumaanmenohommia ja ilmoittaa haluavansa vielä leikkiä, "hei nyt onkin sitten aika leikkiä sitä leikkiä, että mikä lelu lähtee sun kanssa nukkumaan" auttaa meillä noin 99,9:n onnistumisprosentilla.

Ja mitäs siitä, vaikka valituksi tuleekin (perinpohjaisen pohdinnan jälkeen) lopulta aina se sama unitiikeri. Onpahan ainakin itse valittu.

Päikkärivaatteiden pukemisen jälkeen tirppa haluaa, että hänet "kannetaan niin kuin vauva" olohuoneesta eteiseen - ja aina kirjaston kautta.
"Muista mennä varovasti, täällä on paljon autoja ja moottoripyöriä ja polkupyöriä", tirppa muistuttaa, ja kirjastossa sitten väistellään huonekaluja niin kuin ne olisivat kulkuneuvoja.

Ei mitään käsitystä, mistä Silva on tämän keksinyt, mutta silti: tätä on noudatetttu jo pitkään.
"Muistitko olla varovainen?", tirppa vielä varmistaa, kun päästään eteisen puolelle.
"Muistin olla varovainen. Olipa paljon autoja."

*******

Tällaisia vastaavia hassuja itsekeksittyjä pikkurutiineja löytyy varmaan joka perheestä - eikö niin?

Onko teillä joitain itsekeksittyjä/jostain kuultuja omia pikkuniksejä naperon kanssa toimimiseen? Sellaisia siis, jotka teillä helpottavat tiettyjä tilanteita. Vinkit jakoon!

Share

Ladataan...
Puutalobaby

Joskus ajat-ajat sitten, Silvan ollessa ihan vastasyntynyt, sain täällä blogissa mahtavan vinkin:

Kun lapsi saa lahjaksi leluja, ne kannattaa nimetä lahjan antajan toisen nimen mukaan. Sillä tavalla lapsi parhaassa tapauksessa muistaa vielä aikuisenakin, keneltä lahja on joskus saatu.

Vinkki on otettu meillä ilolla käyttöön - niinpä puutalossa asustaa mm. Marjaana-tiikeri ja Eelis-elefantti.

Joskus nimi voi olla kaikin puolin täysosuma. Kuten tässä ihan tuoreessa tapauksessa.

Saanko esitellä: kuningatar Elisabet!

Valtakunnassa kaikki hyvin.

Share

Pages