Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Paluu päiväkotiarkeen on alkanut ja homma tuntuu kaipaavan totuttelua vielä toisenkin viikon. Joka aamu Frida kysyy, Mihin me tänään mennään? Ja päiväkodissa juuri lähdön hetkellä ripustautuu tiukasti kaulaan. Työmatkalla lähetän lämpimiä ajatuksia niille vanhemmille, joiden lapsi on lomien jälkeen vaihtanut ryhmää tai jopa päiväkotia. Fridalla sentään kaikki on ennallaan, sillä tällä viikolla 3 vuotta täyttävä mukula vaihtoi isojen ryhmään jo kevättalven aikana. Se ei mennyt helposti, vaikka pienessä, alle 15 lapsen päiväkodissa muutos oli melko pieni. Perusteet isoihin siirtymisestä olivat hyvät, enkä minäkään epäillyt lainkaan päiväkodin huomioita omatoimisuudesta ja hakeutumisesta isompien seuraan. Vaihto tuli Fridalle, kuten myös meille, vain liian nopeasti. Vain parin päivän ilmoitusajalla. Samassa päiväuniaika muuttui, ja se olikin vaikein asia muutoksessa. Aavistelin uniajastaan ja unestaan tarkalle lapselleni koituvan tästä haasteita isojen ryhmässä ja yritin olla maalailematta piruja seinille. Kaksi viikkoa myöhemmin otin päiväkotiin yhteyttä, ettei tilanne enää voinut jatkua näin. Frida kiukkusi illat ja raivosi yöt. Väsymys meni totaalisen yli sekä lapsella, että siten myös vanhemmilla. Onneksi päiväkoti tuli vastaan ja järjesteli asiat niin, että Frida oli edelleen pienten rytmissä lounaalla ja päiväunilla, mutta oli muuten isojen toiminnassa mukana. Tällä järjestelyllä mentiin parisen kuukautta ja vaihto täysin isojen ryhmään tapahtui lopulta helposti. Päiväkotikaan ei tehnyt asiasta isoa numeroa ja itse luotin heidän tuntemukseensa. Koko järjestely on hieno esimerkki siitä, mitä voidaan tehdä, kun lapsen tarpeet otetaan etusijalle. Lopulta emme edes huomanneet käytöksestä, että Frida oli jo tovin syönyt ja nukkunut isojen kanssa. Kevät oli täynnä ihania retkiä ja nyt syksyn toiminta aloitetaan Kansallismuseon Barbie-näyttelyssä. Kyllä isojen ryhmässä kelpaa olla.

 

 

Frida saattaa edelleen nukkua yli kolmenkin tunnin päikkäreitä ja ehdoton minimi kaiken toiminnan ja normaalien iltatoimien suhteen on puolitoista tuntia. Siksi on hienoa, että päiväkodissa annetaan nukkua jopa reilun parin tunnin päikkäreitä, myös isojen ryhmässä. Paluu lomalta päiväkodin arkeen on hetkellisesti taas väsyttänyt typyä, ja kotimatkalla voikin jo tehdä toimintasuunnitelman yöpuulle. Uskon, että tahtiin palataan kuitenkin nopeasti.

Jotain kesäloman reissuilta voi onneksi ottaa mukaan myös päiväkotiin. Nimittäin ihanan Affenzahnin Kettu-repun. Reppu on ekologinen, kemikaaliton ja ergoniminen kaveri retkille. Vastuullisten Affenzahnin laukkujen ja reppujen materiaali, PET-polyesteri, valmistetaan kierrätetyistä muovipulloista. 

 

 

Repussa on hauskoja yksityiskohtia, kuten ulosvedettävä kieli ja kädet, jotka saa tarroilla kiinnitettyä esimerkiksi silmille. Toiminnallisia ominaisuuksia on useat taskut, pituuden mukaan säädettävä rintahihna, olkapäiden toppaukset sekä heijastimet edessä ja takana. Valikoimassa on pieniä ja isoja reppuja, olka- ja matkalaukkuja, sekä penaaleita, lompakoita ja toalettilaukkuja. Fridan iso Kettu-reppu kuuluu Affenzahnin uutuusmallistoon, joka lanseerataan myymälöissä tällä viikolla. Uuden malliston jälleenmyyjiä ovat A-T Lastenturva (Varisto ja Helsingin Stockmann), BabyStyle Oulu, Iloinen Heppu, KettuPenan Puoti, Kuopus, Lahjaduo.

 

 

Tsemppiä kaikille päiväkotiryhmää vaihtaville ja muillekin arkeen totutteleville. Kohta ollaan taas ympyröissä kiinni!

 

 (Kettu-reppu saatu Kiddexiltä.)

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Lomailtiin kiertäen Suomea 2000 kilometrin verran. Matkalla oli kaunista luontoa, mieleenpainuvia yöpaikkoja, suloisia kirpputoreja, kahviloita ja lounasravintoloita, erilaisia leikkipuistoja sekä upeita näyttelyitä. 

Fiskarsiin suunniteltu päiväreissu käynnistyi kesän hitaimmin, sillä reilun sadan kilometrin matkaan kului 5 tuntia muutaman kommelluksen vuoksi. Kokonainen vaatekerta piti uusia ja tuli vähän kränää pysähdyspaikasta, mutta näitä nyt sattuu matkatessa lapsen kanssa. Kun uni vihdoin voitti, me kierreltiin Allun kanssa pari tuntia kirppareita, toinen lapsen kanssa autossa ja toinen katsastamassa valikoimaa. Fiskarsin Summer Houseen päästiin vihdoin kaksi tuntia ennen sulkemisaikaa. Mutta ei se mitään, ehdittiin hyvin nähdä näyttely, käydä Kuparipajassa syömässä ja leikkiä ihastuttavassa leikkipuistossa. Fiskarsin kesäkoti oli juuri niin upea, kuin olin kuvitellutkin, seuratessani instagramissa sen rakentumista. Näyttely esittelee yhdeksän muotoilijan näkemyksen ihailemiensa suomalaistaitelijoiden kesäkodeista. Kaunis ajatusleikki, upeaa muotoilua ja huikeat puitteet. 

 

 

Hieman pidemmällä reissulla, matkalla Tampereelta Pielavedelle kävimme Mäntässä Serlachius-museoissa. Tai oikeastaan vain Göstassa, sillä pienimmän matkustajan väsymys alkoi jo painaa, eikä voimia enää riittänyt vaikka yritin tehdä kauppaa Gustafissa näytteillä olevasta Apteekkarin kauppahuoneesta ja oikeista possuista. Itse olisin halunnut nähdä erityisesti Dalín Gaala -näyttelyn. Göstassa tutustuttiin erityisesti Koen Vanmechelenin ensimmäiseen yksityisnäyttelyyn Pohjoismaissa, Kyse on ajasta -näyttelyyn. Teokset käsittelevät biokulttuurista monimuotoisuutta ja identiteettiä, ja niiden keskiössä on jo parikymmentä vuotta sitten alkanut kanojen risteyshanke. Kanasukupolvesta on todistetusti tullut aina edellistään elinvoimaisempi, pitkäikäisempi ja vähemmän aggressiivinen. Näin esimerkiksi vapaus, tasapaino ja ihmisoikeudet, sekä huoli maapallon tilasta esitetään Vanmechelenin käsitetaiteessa. Näyttely oli upea. Frida pääsi askarteluhuoneessa myös risteyttämään oman kanansa, eli askartelemaan kanan ja liimaamaan siihen erilaisia höyheniä. Toinen näyttely, mihin tutustuttiin tarkemmin oli Eija-Liisa Ahtilan hybriditeos Mahdollinen Rakkaus. Frida tykkäsi seurata apinaa ja teoksia, joissa omia käsiä pystyi liikuttamaan kuin ne olisivat apinan kädet. Aihe oli kaunis, inhimillinen kyky kokea empatiaa ja rakkautta muita elollisia kohtaan. 

Mänttäänkin pitää vielä palata, aivan liikaa jäi vielä näkemättä. Kahvila Autereen Tupa oli muuten todella hyvä lounaspaikka, monipuolinen salaattipuffa ja keitto varmisti sen, että Fridallekin saatiin vatsa täyteen ja matka saattoi jatkua. Kun takapenkillä alkoi tuhina, me kaivettiin lounasravintolasta mukaan ostetut pullat esiin (Autereen Tuvasta sai ihan taivaallista gluteenitonta pullaa) ja kierreltiin vielä parit kirpputorit ennen Pielaveden mökkiä. Ihana lomailijan Suomi. 

 

 

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Tähän ihanaan kesään mahtuu vielä yksi upea koko perheen tapahtuma, Skidit Festarit. Frida kysyy lähes joka kerta Siltasen kohdilla, että millon Skidit Festarit on ja onko Jokki-setä soittamassa nyt (etsitään aina Kaikun julisteista). Yksi kesän odotetuimmista tapahtumista sijoittuu tänä vuonna Fridan syntymäpäivän aattoon, joten me siirrettiin kotibileitä ja etkoillaan Elannon korttelissa festarifiiliksissä. 

Tänä vuonna festarialue on suunniteltu uudestaan, jotta kokemuksesta saadaan entistäkin elämyksellisempi. Ison pihan sijaan seikkaillaan industriaalisissa sisätiloissa ja ihastuttavalla, satumaaksi muutetulla takapihalla. Festarimenoissa pääsee kokemaan musiikkiesityksiä, työpajoja ja teatteria. Yllätyksiä ja upeaa tunnelmaa on varmasti taas luvassa, sillä festarit luodaan suurella mielikuvituksella ja sydämellä. Mukana on taiteilijoita, näyttelijöitä, leipureita, sirkustaiteilijoita ja tanssijoita. Esimerkiksi uusi startup, Carrot Revolution, on mukana menossa ja avaamassa lapsille ovia keittiöön Sateenkaaribaarin voimin. Festareilla voi siis kokata itselleen kasvisvartaan, ja jatkossa Carrot Revolution järjestää lapsille muita ruokatapahtumia ja kokkauskursseja. Tosi hienoa! Skidit Festareiden inspiraatio on tänä vuonna otettu Linnanmäen edesmenneestä Vekkula-talosta, joten menosta on varmasti tulossa vekkuli. Visuaalisesta ilmeestä vastaa aiempien vuosien tapaan Sanna Mander, Finlandia-palkittu lastenkirjailija, kuvittaja ja graafikko.

Skidit Festarit Kalliossa lauantaina 18.8. klo 10-16. 

 

 

Kuvat viime vuoden festarimeiningeistä. 

 

Lue myös:

Skidit Festarit 2017

Skidit Festarit 2016

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Tasan vuosi sitten palasin töihin kahden vuoden äitiysloman, hoitovapaan ja opintovapaan jälkeen. Osasin odottaa sitä, että arki muuttuu täysin. Olisi jatkuva kiire ja hyvin todennäköisesti tuntisin jonkinlaista riittämättömyyttä kaikessa mitä tekisin. Nautin ajasta kotona, mutta toisaalta määrätietoisuuteni nauttii työstä kodin ulkopuolella. Tiesin myös, että aika oli oikea. Se puoli vuotta opintovapaalla, jolla olin pidentänyt kotona oloa Fridan kanssa, oli tärkeä lisäaika meille molemmille. Jotenkin hassusti ajattelin, että kaikki kiva loppuu, kun työt ja päiväkoti alkaa, mutta huomasin jo heti alkuun, ettei se ollutkaan ihan niin. 

On todella yleistä, ja siis aivan normaalia, että parinkin vuoden tauon jälkeen paluu työelämään vaatii ponnisteluja. Kun elämäntilanne on muuttunut täysin, ei vanhoihin työrooleihin sujahdetakaan ihan tuosta vaan. Tästä ei juuri puhuta. Naisia kohdellaan työpaikoilla kaltoin jo muutenkin niin paljon, ettei kukaan halua enää lisätä vettä myllyyn kertomalla, että "hei, vaatiikin vähän aikaa tottua, kun jokainen osa-alue elämässäni haluaa multa kaikkea koko ajan". Että "oottakaa hetki, kyllä mä kohta oon ihan entiseni". Puhumattakaan siitä, ettei lapsi välttämättä sujahda päiväkotiin kuin kala veteen, ja tottuminen voi viedä fyysisesti voimia niin lapselta kuin siten myös aikuiselta. Tarve todistaa, ettei mikään ole muuttunut, eikä äitiysloma ole pehmentänyt aivoja on suuri. Silti kaikki on muuttunut, mutta ei välttämättä lainkaan huonompaan suuntaan töidenkään kannalta. Ei tarvitse tulla entiselleen. Ei, jos se tarkoittaa ilmaisia ylitöitä ja jatkuvaa kireyttä. Opin tekemään työtäni järkevästi. Valitsin merkityksellisimmät ja tuloksellisimmat asiat, noudatin työaikoja ja hyödynsin etätyötä kun halusin maksimoida ilta-ajan lapsen kanssa. Vaikka enhän tätä tietenkään heti oppinut.

 

 

Itselläni pelkästään työelämään tottuminen uudessa elämäntilanteessa ei riittänyt, vaan jouduin taistelemaan tieni takaisin. Ei siis mikään ihme, etten tuntenut itseäni tervetulleeksi. Tämän tosin ymmärsin vasta työpsykologin vastaanotolla. Talvi tuntui siltä, kuin olisin räpeltänyt hukkumista vastaan. Tai kuin niissä unissa, joissa juokset, mutta et pääse mihinkään. Olin totaalisen lukossa enkä tajunnut edes sitä kuinka paljon se näkyi myös ulos. Lopulta se musersi minulta uskon omaan ammattitaitooni ja vei sängyn pohjalle. Tosin vain iltaisin ja viikonloppuisin, sillä työt piti hoitaa. Ärsytti, etten pystynyt käyttämään edes sitä pientä vapaa-aikaani perheeni kanssa nauttien. Omana itsenäni. Saatoin itkeä illat sitä, mitä joku työkaveri, tai yleensä vielä jonkun tiimin esimies oli sanonut, tai edes katsonut minua. Tuntui, kuin rinnalleni olisi asetettu valtava paino. Kävelin töihin kyyneleet silmissä ja töissä en aina saanut henkeä. Ehkä olin niin jumissa, että unohdin hengittää. Kuvittelin tiettyjen ihmisten toivovan, etten ikinä sanoisi mitään palaverissa, koska olen niin tyhmä, minulla on huonoja ideoita, enkä kuuluisi paikkaani. Sepä se, uupuneena kaikesta tulee henkilökohtaista. Tämänkin opin työpsykologilta. Analysoin missä tilanteissa, ja miksi tunsin riittämättömyyttä ja huonoutta, sekä sitä mikä niissä oli totuudenmukaista ja mikä vain tunnetta. Hävetti ja vähän naurattikin, että sain työuupumuksen puolessa vuodessa. Tilanteeni ei kuitenkaan ehtinyt mennä pahaksi, sillä hain apua nopeasti. Se, että joku kuunteli ja vakautti ajatukset käynnisti eheytymisen. Se, että joku sanoo, etten ole huono, vaan olen saanut huonoa kohtelua, ja antaa sitten muutamia vinkkejä päästä asiassa eteenpäin. En ollut kuvitellut pahaa oloa, en ollut sopeutumaton kummajainen, vaan olin oikeutettu siihen. Jokaiselle tilanteessani olisi käynyt niin, kuin minulle kävi. 

Psykologini oli ihan hauska. Tuumittiin viimeisellä kerralla yhdessä, että miksi ihmeessä minun pitäisi tehdä töitä niin, että jatkuvasti ylittäisin itseni ja pyrkisin saamaan lisää vastuuta. Että näin oli ihan hyvä, ja kyllähän parhaansa tekeminen riittää.

 

 

Tsemppiä kaikille, jotka palaavat nyt syksyn myötä työelämään. Jos se tuntuu vaikealta, muista, että se on normaalia. Jos se tuntuu tosi vaikealta, niin varaa aika työpsykologille. Tee se ennen, kuin suunnittelet vaihtavasti työtäsi vain sen vuoksi että kuvittelet, ettei rooliisi voi sovittaa vanhemmuutta. Jos työyhteisössäsi ei ole perheellisiä, muistuta palaveriajoista ja yhdenvertaisuuslaista. Muista itse, että olet tosi hyvä, vaikka oletkin vanhempi. Äläkä yritä tehdä enempää kuin pystyt.

 

 

Lue myös: 

#Uraoivallus: Valitse taistelusi

Pahoja ajatuksia

Salamapäätös opiskelevaksi kotiäidiksi

Opintovapaa hoitovapaan sijaan? Lue tämä!

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

 

Huikea kesä ja ihanat päivät rannalla!

Uiminen onkin ollut helteillä lähes ainoa asia, mitä voi tehdä, kun asunnonkin lämpötila on jatkuvasti yli 30 astetta. Elokuu startattiin edelleen samoilla aineksilla, kuin kesän muutkin päivät, joille ei ole suunniteltu muuta ohjelmaa. Uimarannalla Nurmijärvellä. Sääksin uimaranta on täydellinen, vesi on aivan kirkasta ja hiekka ihanan pehmeää. Sääksjärvi on Suomen suurin lähde, jonka vesi vaihtuu maaperän kautta. Siellä voi huoletta pulikoida lapsenkin kanssa, sillä vesi syvenee hitaasti, ja pienimmille lapsille on rajattu alue. Ranta on hyvin hoidettu, ja siellä on hyvät WC:t ja pukeutumistilat, lastenhoitohuone ja kahvila, sekä keinut ja kiipeilyteline lapsille.

 

 

Matkan varrella on Mattilan luomutila. Mansikoiden lisäksi tilalta saa todella hyvää lounasta myöhäiseen iltapäivään asti. Erinomainen lisä rantapäivään. Vaihtuvan keittolounaan lisäksi voin suositella mansikka-fetasalaattia, joka vie kielen mennessään ja piristää ihanasti uimisen jälkeen. Gluteeniton brownie jälkkäriksi on tuhti, mutta toimiva herkku. Kahvileivät onkin otettu mukaan, niin herkuttelu onnistuu lapsen nukkuessa parhaiten. Onneksi kahvilan jätskialtaassa on Vegepops-mehujäitä, niin Fridakin on aina saanut oman jälkiruokansa ja virkistyksen. Myöhäisen lounaan lisäksi maatilalla voi käydä katsastamassa mansikkaviljelmiä, niin kaupunkilaislapsi oppii tuntemaan mistä marjat tulevat. Hevosiakin voi moikata matkan varrella.

 

 

 

Rannalla aiemmin:

Kesän paras retkikassi

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

 

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

 

Meidän rakkausloma, eli Allun syntymäpäivälahjaksi ostamani matka Lontooseen Citadel festareille oli upea. Neljää päivää kahdestaan oli myös ensimmäinen pitkä aika pois Fridan luota. Tämän lähemmäksi häämatkaa ei siis olla päästy. 

Citadel oli yhden päivän Gunnersbury Parkissa järjestetty ”Ultimate Summer Sunday”, eli musiikkia, taidetta, tiedettä, liikuntaa ja ruokaa. Hirmuisesti kaikkea. 

 

 

Kuvittele festari, jossa voi nähdä huikeita artisteja, tehdä savivaasin tai makramee amppelin, osallistua tiedeluennolle, joogata, syödä hyvää ruokaa (myös gluteenitonta) ja tuoda myös lapset mukaan. Sekä tietysti seurata MM-futiksen finaalia. Citadel oli sitä. 

Parhaimmat keikat veti Tame Impala, Goat, The Horrors, Shame sekä festareiden yllättäjä ja ehkä parhaan setin vetänyt La Femme. Jos et ole kuullut tästä ranskalaisesta bändistä suosittelen ehdottomasti tutustumaan. 

 

 

Koska olen kuullut niin paljon puhelinvarkauksista, jätin puhelimeni hotellille lähtiessäni tälle ison maailman festarille. En olisi jaksanut säätää työpuhelimelle käynyttä onnettomuutta. Todellisuudessa festari oli todella iisi. Vähän harmitti, että otin näitäkin kuvia sitten vanhalla Canonin matolaatikolla.

Muut päivät Lontoossa otettiin rennosti, käveltiin ja mentiin fiiliksen mukaan, mutta välteltiin isoja nähtävyyksiä. Frida vietti lomaa mummun kanssa ja alkoi ikävöimään meitä vasta vuorokausi ennen paluutamme. 

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Pages