12kk

Rakkautta & Mamarkiaa

Vauvasta on tullut taapero!

Fridan 1-vuotispäivä oli haikeampi kuin osasin ajatellakaan. Siis oman pääkopan sisällä. Vauva-aika on mennyttä. Yhtäkkiä katselin tyttöä ja tajusin, että vauvastani on tullut omanlaisensa pikkutyyppi. Fridan syntymäpäivä kului matkustaessa Espanjasta kotiin. Aikainen herätys, päiväunien puute, ja näistä johtuva aikainen nukkumaanmeno esti juhlimisen, mutta eihän Frida vielä syntymäpäiväänsä tiedä. Istuin lentokoneessa hetkittäin aivan kireänä väsymyksestä ja turhautuneisuudesta rimpuilevan 1-vuotiaan kanssa. Hetkittäin taas herkistelin tyttöä ja vuoden takaisia tapahtumia. Minulle itselleni Fridan syntymäpäivä oli niin mullistava ja onnellinen, että olisin halunnut kunnioittaa sitä rauhoittamalla sen muusta. Taika on juuri merkkipäivässä, on se sitten hölmöä tai ei. 

Koska vauvavuosi on virallisesti ohi, alan ymmärtää jatkuvasti raskaanaolevia naisia, blogin kategorioista löytyy tämän jälkeen vauvan sijaan mukula. Koska en juurikaan pidä taapero -sanasta.

Huolimatta haikeudesta vauvavuotta kohtaan, iloitsen 1-vuotiaan vahvistuneista piirteistä. Raakile vielä omatoimisuudessa ja itseilmaisussa, mutta persoonana jo varsinainen hahmo. Frida on seurallinen ilmeilijä ja kirkasääninen kujeilija. Hölmöläinen hölmöläisten perheessä.

 

 

Frida otti ensimmäiset, pienet askeleensa syntymäpäivänsä aattona. Suurieleinen tyttö nostelee isosti käsiään kontatessa, tekee syöksyjä ja osoittelee asioita kokovartalojännityksessä. Asiaa on paljon, vaikka sanoja ei vielä olekaan. Hymy on nykyään niin leveä, että se näyttää irvistykseltä ja paljastaa kaikki hampaat. Poskihampaatkin pilkottavat jo turvonneista ikenistä. Frida viihdyttää itseään (ja muita) pärisyttämällä sormilla huuliaan, ja naureskelee pussaaville vanhemmilleen. Välillä tuntuu, kuin antautuisi pienen karhun raatelemaksi, mutta tyttö osaa osoittaa hellyyttä nätistikin silittämällä ja halaamalla. Pusunkin saa pyytämällä. Nykyisin jopa ilman hampaita! 

Syömishommat onnistuu taas paremmin, vaikka viime kuun jälkeen luulinkin, että Frida täyttäisi vuoden pelkästään marjoja syöden. Nykyään haarukkakin pysyy jo kädessä ja ruoka menee suuhun asti. Onneksi tytön oikuttelut ruokapöydässä menevät nopeasti ohi. 

Yöherätyksiä on vielä kerran tai pari, mutta Frida rauhoittuu nopeasti sänkyynsä. Seuraavaksi harjoitellaan uudestaan omaan sänkyyn nukahtamista itsekseen, ja sitten iltapullosta luopumista. Imetyskertoja on vähennetty jo kahteen päivässä. 

 

Body: Vimma (saatu)  //  Leggingsit: Vimma  //  Neuletakki ja pipo: mummun neulomat  //  Kengät: Ecco

 

1-vuotiaan valtakunnassa kaikki on siis hyvin.

 

Millaisia 1-vuotiaita teillä on? 

 

Share

Kommentit

Saranda
Tyhjä ajatus

Oiii vitsi tuhannet onnittelut -mukulalle-!<3 Miten symppis teksti! :)

MARI L
Rakkautta & Mamarkiaa

Kiitos! 1-vuotiasta on nyt juhlittu niin että pää on pyörällä! :D

riik
3h+kasvimaa

Onnea ihana Frida!

Kommentoi