8+1 syytä pitää auto (vaikka en juuri koskaan aja sillä)

Rakkautta & Mamarkiaa

Omistan auton. Seitsemän vuoden aikana olen ajanut sillä vajaan 50 000 kilometriä sen 168 000 kilometrin päälle, jonka edellinen omistaja oli ajanut. Viimeiset neljä vuotta, jotka olen asunut Helsingissä, auton käyttö on ollut todella satunnaista. Välillä se on ollut seisonnassa, välillä taas ajamatta jopa kolme kuukautta. Auto on saanut jäädä, vaikka sain vakituisen työpaikan Helsingistä jo yli kolme vuotta sitten, eikä auton tarve täällä ole lainkaan samanlainen kuin Jyväskylässä tai Tampereella oli. Lapsen myötä seurasi ajatus "myydään sitten, jos ei pystytä maksamaan laskuja". Aika täpärällä ollaan eletty, mutta auto on silti saanut jäädä. 

Jos vertaisin auton vuosikustannuksia käyttöön niin, että näkisin luvut yhdellä paperilla, olisin varmasti totaalisen järkyttynyt. Pitäisin itseäni hulluna (aivan kuten sinäkin varmasti juuri nyt). Olen vältellyt sitä aivan kuten kuka tahansa totuutta välttelevä ihminen. Allu sen sijaan on ristinyt auton jo ajat sitten Pallokalaksi ja vitsailee ajavansa myötäjäisautolla, jota hän ei itse olisi ikinä valinnut. Järkipuheet ja ehdotukset auton myymisestä ovat kuitenkin loppuneet ilmeisesti siksi, etteivät ne ole johtaneet mihinkään. Kaiken lisäksi en edes itse aja autolla enää, vaan olen jollakin merkillisellä tavalla valjastanut Allun lähes poikkeuksetta kuskiksi. 

 

Miksi siitä autosta sitten on niin vaikea luopua?

 

1. Se on ensimmäinen, ja tähän asti ainoa iso hankinta, jonka olen tehnyt.

2. Se on mahdollistanut hauskoja kilometrejä ja suunnittelemattomia reissuja.

3. Sen avulla olen päässyt pois paikoista, joissa en ole voinut hyvin. Äkillisestikin.

4. Siinä on ollut kasvunvaraa. Pieni tila-auto sinkkuna oli ehkä vähän outoa, mutta nykyään koko on oikein sopiva.

5. Se on ratkaissut monta kuljetusongelmaa helposti. Lähes kaikki kirpputori- ja huutokauppalöydöt sekä Ikean reissut.

6. On paljon paikkoja, jonne pääsemiseen tarvitsee auton. Tai ainakin se on paljon helpompaa.

7. Säästötili auton menoja varten kuulostaa jostain syystä merkityksellisemmältä, kuin säästötili autovuokrausta tai VR:ää varten. 

8. Väitän, ettei auton vuokraukseen tai koko perheen junalippuihin olisi varaa aina silloin, kun tarve olisi. Kaikki raha menee, mikä tulee, eli tilin saldo on kuitenkin aina nollissa ennen tilipäivää. 

 

(Lisäksi sen rekisterinumerossa on syntymäpäiväni, ja auto tuntui muutenkin kutsuvan nimeäni silloin autokaupan pihassa. Autorakkautta ensi silmäyksellä.)

 

Tämäkin löytö haettiin vasta eilen. Ihan suunnittelematta kauppareissun päätteeksi. 

 

Kaikkien näiden kanssa vaakakupissa painaa syitä miksi autosta pitäisi luopua. Vihdoin myyntiä puoltavia syitä alkaa olla enemmän, tai ainakin ne ovat painavampia. Olen valmis luopumaan oman auton tuomasta vaivattomuudesta ja kaikesta siitä, mitä kyseinen auto minulle jollakin merkillisellä tavalla merkitsee. Tiedän myös mihin sijoittaisin autokuluista säästämäni rahat jatkossa.

Mutta ensin kesä ja reissut. Tämä on (ehkä) meidän viimeinen #toyotankesä.

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Kommentoi