Hoitovapaan viimeiset reissumuistot

Rakkautta & Mamarkiaa

Päiväreissut ja vapaa meneminen on ollut yksi parhaista äitiyslomailun eduista lapsen kanssa. Hoitovapaan loppua kohti tehtävälistat ja kalenteri alkoivat kummasti täyttymään. Lounaita kuin viimeisiä ehtoollisia ja pikareissuja kuin ei koskaan enää. Tehtävälistaan jäi vielä monta tekemätöntä asiaa, mutta ystäviä ehdimme Fridan kanssa nähdä aika hienosti. Viimeiselläkin viikolla, kun päivien suurin panos oli jo päiväkotiharjoittelussa.

Hoitovapaan viimeiset reissut tehtiin Kuusankoskelle ja Tampereelle. Autolla ja junalla. Fridan kanssa ei voi lähteä kahdestaan autoilemaan, sillä ressukka ei ymmärrä pimeässä autossa istumisen merkitystä. Siksi Kuusankoskelle oli järkevä lähteä porukalla. Perillä oli kolme äitiä, kaksi vauvaa ja yksi taapero -treffit. Ja hauskat tärskyt olivatkin! Jossakin höpöttelyn, kotitekoisen pizzan, vauvojen hoidon ja mukulan perässä juoksemisen välillä kävimme  KuusankoskenTaideruukissa. Vaunu- ja kantoreppuryhmä sai nähdä juuri saapuneet Wee Galleryn ihanuudet suoraan laatikosta. Täydellinen ajoitus! Taideruukissa sijaitseva OLO | TILA -kauppa myy ensimmäisenä Suomessa näitä suloisia musta-valkoisia lasten tuotteita. 

 

 

Samalla viikolla kävimme myös Tampereella. Tällä kertaa junareissulla. Kerron matkan todellisen syyn hieman myöhemmin, mutta parin päivän reissulla ehdimme nauttimaan erikoisajasta. Minulle se oli jotain uutta ja jännää, sekä ystäviä ja perhe-aikaa. Fridalle kohokohdat taisivat olla junan leikkivaunu, mummosuma ja virkatut donitsit säilytyspussukassa. Ystäväni tekemä hauska donitsi-pussileikki rauhoitti mukavasti herhiläisen menoa Zeytuunissa. 

 

 Eikö olekin syötävän ihania!? Virkatut donitsit ja säilytyspussukka löytyvät Mie ite! -blogista.

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Kommentoi