Imetystissit, osa 2

Rakkautta & Mamarkiaa

Imetystissit aiheuttivat välillä haastavia tilanteita jo pelkästään sen takia, että ne olivat... No, valtavat. Toivoin, että tulisi se päivä, kun saisin entistäkin pienemmän rintavarustuksen. Toiveeni toteutui. En tosin ajatellut, että iho olisi ihan niin löysä. Miksei rintojen iho voi palautua vatsan ihon lailla? Vatsa sentään venyy moninkertaisiin mittoihin, mutta palautuu melkein saman tuntuiseksi kuin ennen.

Tässä jatko-osassa perehdytään mitä tapahtui imetystisseille imetyksen jälkeen.

 

 

Nyt imetyksen loputtua olen saanut vapauden tunteen takaisin. Siis pelkästään tissien vapauden. Enää ei tarvitse pitää liivejä yötä myöten päällä. Valitettavasti tähänkin on jo tottunut ja melkein joutuu muistuttamaan itseään toimimaan kuten ennen. Eli liivit veks!

Vaatekappaleiden esteettömyys. Rintojen näkökulmasta voin pitää millaisia vaatteita ja liivejä tahansa. Valitettavasti tässäkin konkreettinen toiminta yrittää vielä hahmottaa uutta tilannetta. Perinteinen mekkoaika meni, mutta onneksi mekon voi pukea nyt trendikkäästi housujen kanssa. Rintaliivien ostaminen sen sijaan tuntuu kuin suurelta suolta edessä. Siksi saatan edelleen pitää imetysliivejä, sillä kaapissa on vain yhdet sopivat, tavalliset liivit. Vähän kuin synnytyksen jälkeen, kun jämähdin mukavuudenhaluissani pitämään sairaalan Tena-alushousuja aivan liian pitkäksi aikaa

Peilikuva pysäyttää imetyksen jälkeenkin. Ei sen takia, että näky hirvittäisi tai, että näky olisi harvinainen, vaan sen takia, että rintoihin pitää tottua uudestaan. Vähän kaikilla tasoilla. 

Kuten siihen, että nyt saavat taas olla rinnat.

 

 

PS. Mistä nykyään saa parhaimmat epä-liivit? Eli toppaamattomat, tukevat ja sirot liivit myös (arviolta) C-kupissa.

 

Share

Kommentit

Kirmi (Ei varmistettu)

Itse sain tosi hyvät liivit imetyksen jälkeen Changesta. Ja myöskin hyvällä palvelulla.

MARI L
Rakkautta & Mamarkiaa

Kiitos! :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Mulla kyllä rintojen iho palautui aika samalla tavalla kuin vatsankin kohtuu lähelle entistä ja tissien kokokin on aika sama vaikka muoto onkin eri. Näin kahden vuoden totuttelun(imetyksestä) jälkeen taidan olla tyytyväisempi rintoihini kuin koskaan.

MARI L
Rakkautta & Mamarkiaa

Tämäkin on siis yksilöllistä :D

Kiitos kommentistasi! 

I love mondays

"Sorry but we have nothig for you." Totesi Victoria's secretin myyjä kun yritin muutama kuukausi imetyksen jälkeen ostaa uusia liivejä. Oli lähtenyt ne viimeisetkin rippeet lapsia edeltäneestä a-kupista.. Ei kannata siis ihan heti ostaa kovinkaan monia uusia liivejä. Mulla ainakin meni todella pitkään että rinnat "palautu" ja nyt osa vanhoista liiveistä sopii taas (noin 9kk lopetuksesta). 

MARI L
Rakkautta & Mamarkiaa

Ai ne palautuu!!

:)

Vierailija (Ei varmistettu)

Ei mulla vaan palautunut :(

Yli vuosi on lyhyen imetyksen päättymisestä ja efekti on edelleen keilapallo sukassa. Varmaan iso kuppikoko vaikuttaa. Ennen raskautta minulla oli (kiinteät ja pyöreät) rinnat koossa 70F. Maitoaikoina rinnat paisuivat kokoon 70J ja nyt koko on 70H. Ihan uutena vaivana on tullut ihon ärtyminen rinnan alta, vaikka liivit ovatkin oikean kokoiset ja nostavat rinnat takaisin "paikoilleen". Yöt nukun ilman liivejä.

Etenkin tuon helposti uusivan ihottuman vuoksi olisin varmaan jo kerjäämässä pienennysleikkausta polvillani lääkärissä. Mutta koska toiveena on lapselle jossain vaiheessa pikkusisarus ja hänen imettämisensä, ei leikkausta kannata tehdä vielä. Ärsyttää ja harmittaa.

Rintani eivät ole enää erityisen kauniit, mutta eivät kyllä rumatkaan. Voisin hyväksyä ne helposti mikäli ne eivät olisi hankalat, ärtyvät ja omituisen tuntuiset riippuessaan kylkiluiden päällä.

Pyjama
Pyjamapäiviä

Vain yksi sana. Triumph. Mulla on kolmet täsmälleen samanlaiset liivit. Olen samanlainen liivit pois -tyyppi, mutta nämä ovat mukavat. Ja tietty oikea koko on kaiken a ja o.

MARI L
Rakkautta & Mamarkiaa

Ahaa! Kiitos vinkistä! Eli back to basics, Triumphilla on syystäkin kruunu ;)

Kommentoi