Kontrollifriikkiä on vaikea yllättää

Rakkautta & Mamarkiaa

Minä olen meistä Allun kanssa ehdottomasti se, joka pitää päivämäärät ja suunnitelmat hallussa. Töissä tilanne on paljon tasaisempi, ehkä jopa päinvastainen. Siitäkin huolimatta, että äitiyden tuoma ajatustyö (jota kai metatyöksikin kutsutaan) on kuormittanut muistikapasiteettiani niin, että ihmetten itsekin välillä kuinka hattarapäiseksi olen muuttunut. Vaikken enää muista ulkoa jääkaapissa olevien ruokien parasta ennen päiväyksiä, tietty kontrollintarve vaatii saada tietää mitä tapahtuu ja milloin. Ominaisuus ei tietenkään ole yllätysten järjestäjän puolella. Toisaalta epämukavuusalueelle vieminen vie helposti epäonnistumiseen. 

Siinä missä Allu ei tammikuussa huomannut minun pakkaavan Fridan tavaroita viikonlopun matkaa varten (vaikka tein sen samassa huoneessa), minä huomasin tällä viikolla liian monta normaalista poikkeavaa asiaa. Allun oli lopulta pakko kertoa, että on suunnitellut viikonlopuksi meille jotain. Onneksi ihan kaikki ei paljastunut, ja minut tultiin perjantaina hakemaan töistä pienelle hotellilomalle. Kävimme leffassa uudessa Maximissa, illastimme Yes Yes Yes -ravintolassa ja yövyimme Clarionissa. Kaikki valinnat meni nappiin. En näe enää mitään muuta tapaa elokuvissa käymiseen, kuin pehmeä nojatuoli, ympärillä paljon tilaa ja edessä viinilasi. Shape of waters oli muuten uskomattoman kaunis elokuva, jonka visuaaliset kohtaukset ja koskettava tarina on palannut mieleen viikonlopun aikana. Yes Yes Yes tarjoili kasvistapaksia hyvällä meiningillä. Suosittelen ehdottomasti halloum frieseja granaatinsiemenillä ja korianterilla. Keliaakikon näkökulmastakin katsottuna ravintola oli erinomainen, koko menusta oli keliaakikolle sopimattomia annoksia vain kaksi. Olen aiemminkin liputtanut näiden kotikaupungin hotelliöiden perään. Vanhemmuuden ristiaallokossa ja ruuhkavuosien ohituskaistalla on vain yksi keino saada levätä ja ottaa aikaa kahdestaan. Nukkua eri paikassa kuin lapsi.

 

 

 

 

PS. Tällä kertaa lapsen mielenosoitukselta ei vältytty ja kiukkua on taklailtu viikonlopun jälkimmäinen osa. Mutta se onkin toinen juttu se. 

 

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Kommentit

Saranda
Tyhjä ajatus

Ihana Allu ja niin kivankuuloinen viikonloppu! Mua jännittää niin paljon mun polttarit ja et milloin ne tapahtuu, oon just niin kontrollifriikki et jännittää oonko suunnitellut samalle päivälle muuta etc :D Ja kyllä, pienetkään merkit eivät jää multa huomaamatta!

MARI L
Rakkautta & Mamarkiaa

Iik miten kutkuttavaa! Tiedätpähän odottaa niitä! Jos haistat palaneen käryä, niin sillä toisaalta saa valmisteltua itteä jo vähän. Itse kontrollifriikkinä on välillä vaikea sopeutua yllättäviin muutoksiin :D

Nytkin meni vähän suunnitelmia päällekkäin ja periaatteita ristiin. No, kaikki hyvin lopulta! 

Oon varma että siun kaverit tuntee siut hyvin ja polttareista tulee hyvät. Kerro vaan kaikki omat viikonloppusuunnitelmat etukäteen kovaan ääneen :D

 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.