Kuinka pysyä rauhallisena, kun lapsi raivoaa?

Rakkautta & Mamarkiaa

​Sanon sen ääneen. Lapsen tunteita on joskus todella vaikea ottaa vastaan.

Frida juoksee karkuun tai levittelee lähtöön pakatut tavarat juuri, kun pitäisi olla jo menossa. Hän puree, repii ja potkii raivoisasti tunteidensa vallassa. Joskus jopa hämmentyessään. Kiire ja aikataulut, ulkopuolelta tuleva paine haastaa omien tunteiden hallintaa. Ja kenelläpä ei joskus olisi kiire.

Paitsi lapsella.

 

 

Minulle ei ole luontaista sanoittaa tunteitani. Sulkeudun helposti konfliktitilanteissa ja varastoin tunteita sisälleni. Tästä syystä saatan osoittaa turhautumista ja pettymystä irrallisissa tilanteissa, ja kun mitta täyttyy, se todella täyttyy. Silloinkin yleensä ennemmin pakenen tilanteesta. Olen mukavuusalueellani, kun voin kontroloida tilanteita edes jossain määrin. Meteli ja yhtäaikaisesti hoidettavat asiat saavat minut voimaan pahoin. 

Nämä ovat kaikki asioita, joita olen aktiivisesti työstänyt erityisesti lapsen myötä. Olenhan se aikuinen, joka omalla käytöksellään ja toiminnallaan vaikuttaa siihen, miten lapseni tulevaisuudessa käyttäytyy ihmissuhteissaan. Matka tunteiden hyväksymiseen vie aikaa, ja alkuun koin rauhallisuuteni olevan toisinaan jopa päälleliimattua. Kuin naamari, jonka puin päälleni, mutta jonka pitäminen oli lopulta äärimmäisen väsyttävää. Pysyin rauhallisena lapsen kanssa, mutta esimerkiksi hänen nukahdettuaan sisälleni kerätty turhautuminen ja kiukku ahdisti. Hyväksyntä ja rehellinen rauhallisuus rakentui harjoituksen myötä, mutta joskus yhä sorrun tekorauhallisuuteen. Tietysti toisinaan käy myös niin, etten pysty siihenkään. Huutaminen on minulle silti vieras tapa osoittaa kiukkua. Mutta se hetki, kun lapsi riehuu ja kiukkuaa, minä kimitän nopeaan tahtiin käytöksen sopimattomuudesta vedoten kiireeseen ja manaten myöhästymistä, on sekä tilanteena että tunteena aivan kamala. Olo on kuristava ja toivoton. Eikä se edes auta mitään. Oma pää ei voi toimia järkevästi, eikä lapsikaan rauhoitu. Rennon letkeä ja huoleton meno on tehokkain tapa saada lapsi esimerkiksi pukeutumaan ulos. Mutta entä, kun elämä ei ole jatkuvaa musikaaliakaan. Välillä kiristää ja kiukuttaa. 

Kun lapsena halusin aina kaupasta jotain, vanhempani päättivät useiden itkuraivareiden ja kaupasta kantamisten jälkeen, etteivät he eivät ottaneet minua enää mukaan. Eivät he, kuten eivät muutkaan, tienneet silloin, että lapselle kuuluisi osoittaa myötätuntoa ja huomioida sanallisesti, kuten "Ymmärrän, että haluaisit sen lelun. Nyt ei kuitenkaan ole syntymäpäiväsi, eikä meillä ole muulloin tapana ostaa leluja. Voisimmeko laittaa tuon ihanan lelun toivelistallesi, kun on seuraava syntymäpäiväsi?" 

Ei. Silloin kaupasta lähdettiin kantamalla ja kuten allekirjoittaneelta, lopulta evättiin pääsy kauppoihin kokonaan. Nyt, yli kolmekymmentä vuotta myöhemmin, voin nojata uusiin kasvatus- ja toimintamalleihin, jotka huomioivat myös lapsen tunteet. 

 

 

Olen lukenut varhaisesta vuorovaikutuksesta ja tunnetaidoista, sekä osallistunut luennoille ja kursseille. Yhden kurssin jälkeen löysin myös ilmaisen Vanhemmuuden voimapostin, jonka sähköpostiviesteissä annetaan vinkkejä myönteiseen ja lempeään kasvatukseen, sekä omaan hyvinvointiin. Voimaposteissa on tietoa myös kursseista ja verkkovalmennuksista. Osallistuin tänä syksynä myös Myrskyn sydän -verkkovalmennukseen, jonka avulla voi löytää rauhallisia ja tietoisia toimintatapoja lapsen raivotessa. 

Kyseessä on kolmelle viikolle jaettu, itseopiskeltava kurssimateriaali. Viikkoteemoista on kirjallinen, tulostettava aineisto, sekä aihetta syventävä äänite ja kaksi mindfulness-äänitettä. Lisäksi viikkottain on lukuvinkkejä linkkimuodossa, sekä ehdotuksia kirjallisuudesta. Valmennus sisältää myös kysymyksiä, joiden avulla tietoa voi soveltaa omaan taustaan ja oman perheen tilanteeseen. Oli tehokasta miettiä kysymysten avulla omia toimintamalleja ja luoda niistä toimivampia. Osittain kurssin aiheet linkittyivät myös Mindfulnessia vanhemmuuteen -kurssiin, jonka kävin Ipanaisella viime keväänä. Se tuki itseopiskelua hyvin. 

Ensimmäisen viikon teemoihin sisältyivät voimakkaat tunteet ja niiden tausta omassa kasvatuksessa. Mitä kehossa tapahtuu suuttuessa, oma kasvuprosessi ja selkäydinreaktiot, sekä mindfulness apuna vanhemmuudessa. Paljon itsetutkiskelua ja omia pohdintoja linkitettynä annettuun materiaaliin, sekä johdanto mindfulnessiin. Viikko antoi ymmärrystä omiin toimintatapoihin ja työkaluja uusiin näkökulmiin.

Toisella viikolla teemat paneutuivat hengityksen rooliin, sekä vinkkeihin oman sekä lapsen rauhoittumisen tukemiseen. Poimin sieltä esimerkin tukea lapsen rauhoittumista hengityksen avulla pitämällä pehmolelua vatsan päällä ja seuraamalla sen liikettä. Kiukkua voi myös hätistää kiukkueläimen avulla, kuten murisemalla karhukiukun ajatuksella. Oma osionsa oli lisäksi tunteiden tarttumiseen sekä oman hyvinvoinnin ylläpitämiseen liittyvät tekstit ja pohdinnat. Itselle jäi mieleen myös aktiivinen kuuntelu, eli toisen ihmisen kokemuksen huomioiminen ja sen sanominen ääneen, kuten "Sua taitaa ärsyttää, kun sanon sinulle tästä". Lapsen ärsyttävältä tuntuva käytös on merkki täyttymättömästä tarpeesta, johon usein on hyvä syy ja tarve. Siksi aikuisen on tärkeää nähdä ja sanallistaa se lapselle. Itse noudatan hankalissa tilanteissa tunteesta etäännyttämistä. "Sen sijaan, että sanot olevasi kiukkuinen voit sanoa tuntevasi kiukkua. Se voi auttaa sinua muistamaan, että kiukku nousee, laantuu ja menee sitten ohi, ja sinä pysyt samana – hetkelliset tunteet eivät määritä sitä, kuka olet."

Kolmannen viikon teemoissa vahvistettiin aikuisen ja lapsen taitoja, kuten tunnetaitoja, tunteiden säätelyä, tilanteiden korjaamista sekä itsemyötätuntoa. Tunteita ei voi valita, mutta niiden volyyminappulaan voi pyrkiä vaikuttamaan esimerkiksi voimistamalla myönteisiä tunteita ja sietämään sekä rauhoittamaan haastavampia tunteita. Itselläni haaste on erityisesti sisäinen mielenpuhe, joka komentaa ja tuomaroi kasvattaen tunteet vielä suuremmiksi. Lopulta on vaikea päästää niistä irti. Aineistossa annettiin työkaluja positiiviseen viestiin ja pieniin muutoksiin, sekä oman toimintasuunnitelman tekemiseen. Itsemyötätunnon askeleita, tiedostamista, hyväksyvää suhtautumista ja aktiivista ystävällisyyttä oli mielenkiintoista harjoitella. Lapsen kanssa tehtäviin harjoituksiin (joka soveltuu myös aikuisille) oli lisätty myös vihreät ja punaiset ajatukset -työkalu, jonka avulla kielteiset ajatukset muutetaan hyvää tekeviksi ajatuksiksi. Esimerkiksi "en koskaan onnistu" on vihreänä ajatuksena "teen parhaani ja se riittää". Liian usein tulee puhuneeksi itselleenkin aivan liian syyttävästi. 

 

Kuvat: Jaakko Kahilaniemi

 

 

Lyhyesti:

Ota vastaan ja hyväksy. Hengitä. Säädä. Korjaa tarvittaessa. Ole armollinen. Kehu onnistumisista. Toista. 

 

 

Oletko tehnyt mindfulness- tai tunnetaitoharjoituksia lapsen myötä?

 

 

(Osallistuminen Myrskyn sydän -verkkovalmennukseen on saatu Kasvun Taika -palveluista.)

 

 

Lue myös:

Lapsi kehittyy lähisuhteissaan

Mindfulnessia vanhemmille, osa 1

Mindfulnessia vanhemmille, osa 2

Kun sähköposti opastaa toimivimman tavan rauhoittaa lapsen kiukku

Tunnetaitoja kirjoista

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Kommentit

Minnea
Minnean muruja

Tekstin alku oli kuin omasta kynästäni! Täysin samoja tuntemuksia!
Pitääkin pererehtyä tuohon vinkkaamaasi materiaaliin! Kiitos!

MARI L
Rakkautta & Mamarkiaa

Ah, ihanaa kuulla se myös muilta! 

Joo suosittelen. Myös sitä vanhemmuuden voimapostia! 

Voimia uuteen viikkoon!

Kiitos tästä postauksesta! Meidän taapero on alkanut saada voimakkaita kiukkukohtauksia ja usein tunnen voimattomuutta ja epätoivoa niissä tilanteissa. Arvostan sitä, että puhut näistä asioista avoimesti!

MARI L
Rakkautta & Mamarkiaa

Kiitos! Ja se on niin paljon kiinni niistä omista voimavaroista. Jos on väsynyt, nälkäinen, tai just kiireinen, niin kyllä ottaa voimille. Siksi varmaan näissä valmennuksissa on niin suuressa osassa juuri oma hyvinvointi. Jatkuvaa opetteluahan tää on, mutta ajatus siitä että kaikki rämpii tavallaan on jotenkin  pakottanut puhumaan asioista, jotta vertaistukea syntyisi. 

Voimia uuteen viikkoon!

Daim (Ei varmistettu)

Minulla on samanikäinen poika kuin tyttäresi on, ja ihan samojen asioiden kanssa painin. On luettuna Uhmakirja ja Äitipeli, erilaisia mindfulness-opuksia vanhemmille. Minua raastaa kaikki sanoittamisyrittäminen, kun huutava taapero ei "kiukkupatiltaan" (on kuulemma niskassaan) kuule mitään, kunnes tilanne on ohi. Sen jälkeen asiaan palatessani hän vain katsoo, että "joojoo, mitä sä selität, meni jo".

Olen huomannut, että turhauttavinta on se, mitä nuo uhmahetket opettavat minulle minusta itsestäni. Tuntuu, että lapsi näkee lävitseni kaiken ja haluaa kaivella minusta ne aidot tunteet esille. On siis oltava auki, niin kuin itse tuntee, eikä oma kiukkupatti punaista helottaen. Miettimättä, kuinka väärin teen, jos en toimi kaikkien opusten mukaan joka hetkessä tai hengitä turhautumista lantionpohjan kautta ulos. Miettimättä, mitä tunnelukkoja lapselle tiputan takataskuun matkalla aikuisuuteen.

Lapsi tarvitsee juuri minun reaktioni, vastuksen.

MARI L
Rakkautta & Mamarkiaa

Tuo silmitön raivo, jossa ei saa mitään kontaktia on jotenkin kaikista vaikeinta seurata. Itse ajattelen kuitenkin, että lapsen pitää saada kokea olevansa turvassa myös silloin. Antaa tuntea se kiukku, vaikka se itsestä tuntuisi vähäpätöiseltä. Tunteista seuranneet teot, jotka eivät ole sallittuja, kuten pureminen ja lyöminen, on silti käytävä lapsen kanssa läpi, mutta jestas se on ollut hidasta teholtaan. Juurikin tämän kuvailemasi tilanne jo ohi -homman takia. Onneksi vihdoin siinäkin näkyy tulosta.

Juuri siihen oman itsensä kohtaamiseen, johon lapsi pakottaa, en ole ollut aivan valmistautunut. Esimerkiksi se, ettei itse ole oppinut elämään erilaisten tunteiden kanssa, pistää kyllä koville joskus. Selkärangasta tulee tarve vaikka paiskoa tavaroita, mutta koska en halua olla sellainen roolimalli, teen työtä muutoksen eteen. 

Kommentoi