Kun minulta kysytään, mikä äitiydessä on parasta

Rakkautta & Mamarkiaa

Pari kuukautta sitten tuttava kysyi minulta, mikä äitiydessä on parasta. En osannut vastata mitään järkevää. Pääni löi tyhjää. Mitä tuohon nyt voi muka sanoa?! Sopersin vastaukseksi ehkä jotain lapsen kehityksen seuraamisesta ja tarttuvasta innokkuudesta. 13 kuukautta äitinä on ollut ristiriitaisinta, mutta onnellisinta aikaa elämässäni. Olen joutunut opettelemaan omia jaksamisen rajojani uudestaan, ja ensimmäisiä kertoja jopa perunut sovittuja asioita. Olen törmännyt kapeaan aikaikkunaan, kuin seinään. Olen iloinnut lapsestani, miehestäni, omasta itsestäni ja elämästämme joka päivä. Olen nauranut tuhatkertaisesti enemmän kuin olen itkenyt.

Mutta mikä tässä äitiydessä sitten on parasta

 

 

Kysymys on niin suuri, että tuntuu mahdottomalta määritellä yhtä asiaa. Vastaukset kuulostavat helposti latteuksilta tai ylimaallisilta. Tai sitten liian tyhmiltä, kuten tuo tarttuva innokkuus. Aijaa, no aika laimeaa sitten.

Kliseisempi vastaukseni olisi ehkä tunteiden kirjo. Omalle tunneskaalalle pitää olla yhtä avoin, kuin lapsen vaiheille. Ottaa vastaan ja tiedostaa, että se kestää aikansa ja sitten tilalle tulee muuta. Vuosi ei ole riittänyt tämän opetteluun, mutta onneksi on aikaa. Ehkä parasta onkin, ettei äitiyteen tarvitse olla täysin valmis

Oliko se tarpeeksi latteaa?

Ehkä jotain minimalistisempaa sitten. Vapaa hölmöily lapsen kanssa rentouttaa ja poistaa turhia estoja.

 

Mitä itse vastaisit?

 

Share

Kommentit

Idamiettii (Ei varmistettu)

Minä vastaisin juuri tuohon epävalmiuteen, että parasta on oppiminen. Oppia tuntemaan tuo oma pieni ihminen, seurata hänen oppimistaan, oppia itse niin itsestään, lapsestaan kuin muista läheisistä uusia asioita ja piirteitä ja opetella olemaan hyvä vanhempi. Opetella.

kaista (Ei varmistettu)

Mun lapset. Uskomattomia ihmisiä, joihin en olisi muuten tutustunut.

Kommentoi