Kutsuisin sitä rakkaudeksi

Rakkautta & Mamarkiaa

 

Tänä aamuna katselin nukkuvaa Fridaa ja mietin kuinka musertavaa olisi menettää hänet.

Tarkastelin tytön suloisia piirteitä ja yritin taas painaa niitä syvälle mieleeni. Valuvia poskia, pientä nenän nökeröä ja raollaan olevaa suuta. Syntymästä asti hassusti rutussa ollutta korvanlehden ihoa ja vahvoja kulmakarvoja. Pää hieman taaksepäin, leuka ylhäällä. Minä nukun nyt.

Sanotaan, että lasta ei välttämättä rakasta heti ensi hetkestä asti. Eikä tarvitsekaan. Tyyppihän on aivan uusi ja tuntematon. Kun Frida syntyi, olin aivan hurmioitunut. Valvoin yölläkin tuijottaen nukkuvaa tyttöä. Valvoin, vaikka edellinen yö oli mennyt synnytyksessä. Olin kuitenkin pettynyt, etten itkenyt ainuttakaan kyyneltä, kun tyttö nostettiin ensimmäistä kertaa rinnalleni. En muista itkeneeni onnenkyyneleitä niinä yön onnellisuutta täynnä olevissa hetkissäkään. 

Rakkaus on kasvanut tytön myötä. 

Kun tutustuin Alluun, mietin, kuinka pohjaton olisi kaipuu ilman häntä. Sitten vanhoina, kun toisesta aika jättäisi. Ajatus oli järisyttävä. En ollut ikinä ajatellut sellaista, tai tuntenut niin vahvasti.

Rakkauteni on erilaista. Jokin siinä on silti samaa. Kun elämää ilman toista olisi mahdotonta kuvitella. 

 

Share

Kommentit

Helmi K
sivulauseita

Miten kaunis teksti, miten tunnistettava, kaunis ja hurja tunne.

Eilen illalla, tytön nukahdettua, kävin laittamassa peiton paremmin hänen ylleen ja katsoin mutrusuuta, käsiä jotka kietoutuivat unipandan ympärille. Niin levossa. Niin turvassa. Olisipa aina.

MARI L
Rakkautta & Mamarkiaa

Voi kiitos! Niinpä.

Iltaisin pitää välillä käydä kurkkimassa ja todeta: voi että meiän tyttö on suloinen. :)

Kommentoi