Omakuvasta, sodasta ja rauhasta

Rakkautta & Mamarkiaa

Olen taistellut lapsuudessa mieleni vallannutta, vääristynyttä omakuvaa vastaan.

Olen kuihduttanut itseäni lapsen tietämättömyydellä. Pyrkinyt osaksi muita, etsinyt hyväksyntää. Yläkäyrältä alakäyrälle.

Olen etsinyt tietoa, rakentanut kaavoja ja elänyt sokeasti niiden mukaan. Laihduttaminen on koukuttavaa matematiikkaa. Grammoja, kaloreita, senttimetrejä ja kiloja. Olen kadottanut normaalin. Olen miettinyt millaista olisi olla kaupassa ja valita edes kerran juuri sellaista jogurttia mitä tekisi mieli. Vapautta. 

Olen liikkunut kehoni äärirajoilla. Ilman lepopäiviä. Peläten, että menetetty treeni romuttaisi saavutetut tulokset. 

Olen jättänyt väliin lukemattomia mahdollisuuksia saada uusia ystäviä ja kokemuksia.

Olen päästänyt elämääni ihmisiä, jotka omilla arvoillaan ovat tietämättään pahentaneet oloani. Olen tyytynyt juoksemaan kehää, jossa haen hyväksyntää ihmisiltä, joilta en sitä tarvitse. Käyttänyt aikaani ihmissuhteisiin, joissa en alunperinkään ole halunnut olla. Olen yrittänyt muuttaa muita. Olen vaatinut muita tekemään minut onnelliseksi. Odottanut ihmettä. 

Uusi ympäristö sai minut toimimaan toisin. Oli ravisteltava käsityksiä ja opittava menneestä. Huomasin, että elämässä voi olla muutakin. Ymmärsin, että rakennan itse oman onneni. Muutokseen pakottaminen ei ole arvostusta. Laajensin mahdollisuuksiani ja päästin irti siitä vakavuudesta, mikä minuun oli kasvanut. 

Elämäni ei ole enää rajoittunutta. Nauttiessani lasillisesta viiniä en enää ajattele juovani kaloreita. Voin syödä sitä mitä mieleni tekee tuntematta pahaa oloa. Epäsäännöllinen urheilu ei tee minusta mielipuolta. 

Jäänne luokan isoimmasta, terveydenhoitajan käyrillä vääristyneestä tytöstä elää yhä mielikuvissa. Se ei enää hallitse. Se on kuin vihollinen, jonka hyväksyin.

Lopulta se on pienestä kiinni. Mikä aloittaa sodan, mikä rauhan.

 

Eilen ilmestyneen Trendin erikoisnumeron teemana on rauha. Tämä oli minun esimerkkini rauhasta. Rauhasta, jota ulkopuolelta järkytettiin. Rauhasta, jonka taistelun jälkeen sain takaisin.

 

       

Rauhaa peilikuville, 

Mari

Share

Kommentit

Johannaamuisin
Early mornings

Kauniisti ja rohkeasti kirjoitettu. 

Se, että uskaltaa hyväksyä omat varjotkin aukaisee uusia mahdollisuuksia. 

Kiitos ajatuksia herättäneestä kirjoituksesta ja rauhaa sinulle. :) 

MARI L
Rakkautta & Mamarkiaa

Kiitos! Ei ollut helppo kirjoittaa, mutta toivottavasti tavoittaa ihmisiä ja ajatuksia. 

<3

Kiti
Katso tarkemmin

Puhutteleva teksti. Joskus rauha oman itsensä kanssa on kaikista vaikeinta. Ehkä elämä on matka sitä kohti.

MARI L
Rakkautta & Mamarkiaa

Kyllä. <3

Ihana ja rohkea teksti, kiitos. Todella hyvin puettu sanoiksi tämänkaltaisia ajatuksia, samaistuin täysin ja tuntuu helpottavalta lukea etten ole ainut. Itse vielä harjoittelen vapautta ja nauttimista ilman pahaa oloa tai matematiikkaa. :)

MARI L
Rakkautta & Mamarkiaa

Kiitos. Toivoin, että teksti löytäisi kaltaisteni luo. Sitä oli vaikea kirjoittaa, mutta ajattelin, että jos yksikin samaistuu tai saisi siitä toivoa, niin se kannattaa. 

Huomasin, että yksi menetetty treeni tai jopa vuoden mittainen epäsäännöllinen liikunta (hyvin tarkan ja säännöllisen liikunnan jälkeen) ei pilaa vartaloa. Sanoin kerran, että en ole koskaan liikkunut näin epäsäännöllisesti kuin nyt, mutta en ole ollut koskaan näin onnellinen. Nautin liikunnasta ja kovasta treenistä todella paljon, mutta on ollut huikeaa huomata, että vapaa-ajalla voi tehdä muitakin kivoja juttuja. Itseasiassa jaksoin paljon paremmin treenata. Samoin tuon ruokailun kanssa, hylkäsin ruokapäiväkirjat, vaa'at ja muut mittarit. Olen syönyt ruokia, joita olin syönyt viimeksi lapsena. Eikä mikään oikeasti romahtanut.

Totisesti se ei ole helppoa, kääntää rutiineiksi muuttuneita, pinttyneitä ajatuksia. Mutta pikkuhiljaa, oikealla hetkellä, ehkä oikeiden ihmisten kanssa se on mahdollista. Itselläni ensimmäiset laihdutukset alkoi niistä kouluterveydenhoitajan (ja toisten lasten) sanoista 11-vuotiaana. Sitten 17-vuotiaana uudella tarmolla ja tiedolla. Nyt 31-vuotiaana (huolimatta suuresta fitness-buumista) olen löytänyt rauhan. Aikaa se vei muutaman vuoden.

Joten rauhassa vaan eteenpäin. Äläkä arastele pyytää apua. Kaikkea hyvää sinulle! <3

Kiitos, oot upea. <3 Toi sun tarina on todella voimauttava.

MissT (Ei varmistettu)

Tekstisi itkettää ja herättää toivoa. Itkettää, koska huomaan itse kiertyväni saman kehän sisälle yhä tiukemmin, mutta herättää toivoa lukea että siitä olisi taas mahdollista päästä pois. Mielelläni kuulisin mikä sinua tai muita tekstin lukijoita on auttanut vapauden löytämisessä?

MARI L
Rakkautta & Mamarkiaa

Jäin miettimään sanojasi. Mitä osaisin sanoa, jotta siitä olisi eniten apua. Laihduttamisen ja oman kehonkuvan ote on niin tiukka, että siitä on vaikea saada lepoa, saati asettua hetkeksikään ulkopuolelle tarkastelemaan. Kun asiat on mennyt niin pitkälle, ettei tiedä edes minkä verran on normaalia syödä tai liikkua on matka tietysti pitkä. 

Toivon, että mahdollisimman moni vastaisi ja kommentoisi mikä on toiminut avaimena ulos kierteestä. Se tietysti voi olla kaikille eri, täysin oma juttu, mutta se voi tarjota jotain vinkkejä toiselle. 

Ruuan kanssa pahimmasta laskemisesta, suunnittelusta ja täyskielloista olen itse päässyt eroon yksinkertaisesti kyllästymällä niihin. Liikuntaan on vaikuttanut uudet työtehtävät, työmatkat ja muuttaminen toiseen kaupunkiin. Kun on pitänyt etsiä salit ja liikuntarutiinit uudestaan uusista paikoista vähän pakolla. Suurin tekijä ulkoisissa asioissa itselle on ollut ystävät ja parisuhde. Ystävät, joille urheilu ja syömisten vahtiminen ei näytellyt mitään roolia. Heidän kanssaan kummasti oppi muitakin harrastuksia, ja antoi itselleen luvan ottaa vähän rennommin. Minulla oli onni asua hetken aikaa tällaisen ystävän kanssa. Parisuhde, jossa tunsin alusta lähtien varmuutta ja arvostusta juuri sellaisena kuin olin. Mies, joka ei miettinyt ruokansa proteiiniarvoa vaan nautti ihan tavallisesta ruuanlaitosta. Mies, joka ei urheillut tavoitteidensa, vaan hyvänolon takia. Muutos tulee sisältä, mutta uskon, että ulkoiset tekijät voivat joko tuhota tai rakentaa ajatusten suuntaa. 

Kun raskausaikana katsoin vanhoja bikinikuviani tai alkuraskauden vatsakuvia, ajattelin, että miksi ihmeessä olen pitänyt tuota vartaloa liian isona. Ajattelin, että jos joskus pääsisin takas niihin mittoihin saisin olla tyytyväinen. Perspektiivi voi auttaa. Mutta en sentään suosittele sen takia tulemaan raskaaksi :D 

Koen hetkittäin tyytymättömyyttä edelleen. Ihmisjoukoissa koen joskus edelleen olevani se isoin. Mutta ne ovat vain hetkiä, jäänteitä menneestä. Hyväksyn ne ajatukset, mutta käännän ajatuksia tietoisesti pois jos niitä ilmestyy.

Älä vaadi itseltäsi liikaa liian nopeasti. Hyväksy myös takapakit. Toivottavasti löydät tien ulos. <3

Heippa. Itselläni vasta avoimuus sysäsi todellisen muutoksen alulle. Olen tiedostanut ja myöntänyt kehonkuvaani ja ruokaan ja liikuntaan liittyvät ongelmat itselleni jo kauan sitten, ja kuitenkin olen taistellut kymmenisen vuotta häpeän takia yksin ja salassa, samassa kehässä kuitenkaan löytämättä mitään ratkaisua tai kehitystä. Lopulta totesin vain, että en selviä tästä yksin. Viimein kerroin siis yhdelle läheisimmälle ihmiselle, vasta muutamia kuukausia sitten, että minulla on tämä ongelma, josta haluan päästä irti. Olen puhunut hänelle juurtuneista päähänpinttymistäni ja takapakeistani ja välillä ääneen sanominen saa tajuamaan miten vinoutuneita omat ajatukset ovat. Ja vaikka vinoumat tajuaa, niistä irtautuminen on edelleen tosi vaikeaa. Avoimuus on kuitenkin minua auttanut.

Tällä hetkellä toimin käytännössä niin, että joka päivä pyrin toimimaan niitä minun itse itselleni asettamia kieltoja, sääntöjä ja päähänpinttymiä vastaan. Yksi kerrallaan jätän siis tottelematta. Olen myös opetellut kaiken syömiseen liittyvän alusta alkaen uudelleen ja sitä teen edelleen.

Matka on ollut pitkä tähänkin pisteeseen asti ja jatkuu edelleen koko ajan, mutta tekemällä pieniä muutoksia kerrallaan, ja viimein puhumalla avoimesti, tuntuu että olen päässyt oikealle tielle. Kaikkea hyvää MissT<3

Kommentoi