Pakko laulaa!

Rakkautta & Mamarkiaa

Laulaminen, loruilu ja musiikki vaikuttavat lapsen kielelliseen kehitykseen: sanavarasto laajenee, ja muisti, looginen ajattelu sekä mielikuvitus kehittyy laulaessa. Ei siis mikään ihme, että laulu raikaa siellä missä lapsia kasvatetaan. Laulamisesta tulee lapsen myötä lähes pakollista. Ihan vahingossakin.

Muskareihin ja leikkipuistojen lauluaamuihin voi tietoisesti mennä loruttelemaan ja laulamaan, mutta laululeikit kuuluvat moniin muihinkin lapsen kanssa tehtäviin ryhmäaktiviteetteihin. Sain ensimmäisen kosketuksen laulutteluun vauvapilateksessa, kun Frida oli 2 kuukautta. Yllätyin, kun oma ja lapsen nimi piti laulaa piirissä. Tunti oli tarkoitettu synnytyksen jälkeiseen palautumiseen, eikä varmasti kukaan parin kuukauden ikäisistä mötkylöistä nähnyt kättään pidemmälle. Olo oli vaivaantunut.

Myöhemmin laululeikkejä on harrastettu vauvauinnissa ja leikkipuistojen lauluaamuissa. Laulut ja lorut ovat joko täysin tuntemattomia, tai perinteisiä, sukupolvelta toiselle siirrettäviä hilpatuksia. Vauvauinnissa yritin joka kerta pysyä edes koreografiassa mukana. Allu pysytteli kulttimaisten laulupiirien ulkopuolella joka kerta.

Miksi yhteiset lorutteluhetket tuntuvat niin kummallisilta, ja jopa teennäisiltä?

Olemme Allun kanssa muusikkoperheistä ja musiikki on tärkeää molemmille. Sitä kuunnellaan kotona, töissä ja niiden välillä. Erityisesti Allu, jolla on hallussaan aivan uskomattoman laaja musiikkikirjasto päänsä sisällä. Jos ei ole musiikkia, niin sitten voi laulaa tai hyräillä. Kyllä aina joku laulu soi päässä. (Allu laulaa siis jopa työpaikan vessassa. Oikeasti.) 

Fridan syntymän jälkeen olemme laulaneet entistä enemmän tilannelauluja, eli lauluja, joissa lauletaan siitä mitä tapahtuu. Usein myös hieman väritetysti. Hauskaa puuhaa, etenkin jos yrittää riimitellä. Kahdenkeskisestä hassuttelusta on tullut perhehassuttelua. Laulun kautta hermoja kiristävästä tilanteesta voi muovata siedettävämmän, ja tanssimisella voi viedä huomion toisaalle. Esimerkiksi silloin, kun yrittää vaihtaa vaippaa jo toistakymmentä minuuttia, ja vauva vaan pyörii pois vaipan päältä. Tilannelaulut itsessään on täysin kertakäyttökamaa. Häviävät samantien mielestä, yleensä tiedostamatta edes mitä tuli laulettua.

Laulaminen itsessään ei siis ole ongelma. Ei yksin eikä yhdessä.

En juurikaan pidä lastenlauluista. Ärsyttäviä lauluja on paljon enemmän, kuin neutraaleja tai kivoja lauluja. Silti olen saanut itseni kiinni laulamasta Tuiki tuiki tähtöstä, Ihahaata ja Jänis istui maassa (Top 3 ärsyttävimmät). Nähtävästi taantuminen biologia pakottaa meitä siirtämään näitä lauluja eteenpäin. 

Ehkä sosiaalinen epäsosiaalisuus tekee lauluttelusta niin kummallisia tilanteina?

Joukko aikuisia ihmisiä hihkuu, laulaa ja leikkii. Ollaan yhdessä, mutta haltioituneita omasta lapsesta.

Vai olenko vielä liian takakireä?

Ainakin ohjatuista laulu-, loru- ja leikkihetkistä tulee vähemmän kummallisia, kun niihin menee samanhenkisen ystävän kanssa. Ei tarvitse osata kaikkea, mutta voi olla fiiliksessä mukana. Seurata tanssivaa mukulaa. 

Linjan leikkipuistossa on kesällä maanantai- ja torstaiaamuisin lauluttelua kitaran säestyksellä. Soitin lisää arvoa ja vähentää kummallisuutta.

Laulusta tuleekin musiikkia.

 

 

Miten te koette laulut ja lorut? Ihanaa vai pakollista? 

Share

Kommentoi