Synttärit 2-vuotiaan suosikeilla?

Rakkautta & Mamarkiaa

Frida täyttää kuukauden päästä 2 vuotta. Olen ajatellut päästää itseni kenties hieman helpommalla, kuin 1-vuotissynttäreillä. Juhlapäivää ei ole vielä päätetty, ja suunnitelma teemoista ja järjestelyistä on vielä tekemättä. Erona ensimmäiseen syntymäpäivään on tietysti, että 2-vuotias ymmärtää jo hieman enemmän päivän päälle, joten päätavoitteeni syntymäpäivään onkin tehdä siitä Fridan näköinen.

 

Mitkä sitten ovat 2-vuotiaan suosikkiasioita tällä hetkellä?

 

Lidl ja Prisma. Mieluiten vielä meiä auto!:lla mentynä. Järjestääköhän kumpikaan kauppa synttäreitä lapsille? Etenkin Lidl on saanut sellaista hihkuntaa jo pidemmän aikaa, että luulisi Lidl-teemabileet olevan kova juttu. Lahja pitää ainakin kääräistä Lidlin mainoslehteen. Niitä ainakin on kertynyt, sillä kaupasta ei ole lähtemistä, ellei molemmissa käsissä ole yksi lehti.

Muumit. Missä tahansa muodossa ja materiaalissa. Onneksi tämä on aika helppo toteuttaa. 2-vuotiaalla tuntuu olevan aikamoinen Muumi-tutka, joten ei haittaa vaikka ne olisivat pieninä hahmoina Ivana Helsinki- mekossa (tosin olisihan se lapsen syntymäpäivän väärinkäyttöä perustella itselleen mekko-ostos). Pursuileva Muumi-teema saisi kyllä pienen sankarin hellyyttävään innostuksen tilaan. Voi rakkaus.

Mehu. Eli mimu tai innostuneena mimuai. No mitäpä muuta herkkua sitä synttäreillä tarvitsee?

Numerot. Jostain syystä numerot ovat viehättäneet huhtikuusta asti, ja nyt rallatellaan jo melkein kymmeneen asti. Ykki, kakki, koopi, neejä... Olin ajatellut välttää numero-ilmapalloa tänä vuonna ja ostaa ennemmin pyöreän jätti-pallon, mutta jos kerran numerot ovat parasta. Matematiikkaa voisi kai lisätä juhlaohjelmaan.

 

Eiköhän näillä pääse suunnitelmassa hyvään alkuun!

 

 

Kuvat: Ivana Helsinki, Lidl, Martinex ja Pop Up kemut

 

 

 

Lue myös:

Kun ex-suorittaja järjestää 1-vuotissynttärit

Ensimmäiset synttärit

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.