Vauvavuosi tuhosi jännityksen sietokyvyn

Rakkautta & Mamarkiaa

Elokuvien ja sarjojen katsominen on vähentynyt huomattavasti Fridan myötä. Ruutuajan rajoittamisen jälkeen meillä avaa television lähinnä vain Ylen Aamu-TV, Satuhäät (sekin Areenasta), Avara luonto ja epäsäännöllisesti Pikku Kakkonen. Netflix on avattu harvemmin kuin sen maksamiseen käytetyn luottokortin lasku.

Loma-iltoina kuitenkin reipastuimme ja katsoimme Netflixistä Marcellan kaikki 8 jaksoa parissa päivässä. Nappasin vinkin tästä Silta -sarjan luojan jännityspoliisidraamasta Variety Show blogista. Ja jestas sentään ei ole tällä äidillä enää jännityksen sietokyky entisellään! Katsoin kaikki jännittävät kohdat sormien välistä tihrustaen, ja valitin nukkumaan käydessä kuinka varmasti näkisin pahaa unta mielipuolista. Näin ajatuksissani pussitettuja päitä ja ties mitä. Silti sarja koukutti niin, että vain tieto Fridan rajoittamista yöunista sai meidät keskeyttämään katsomisen viimeistään yhdeltä yöllä. 

 

 

Tästäkään ei mainittu synnytysvalmennuksessa. Eikö draaman katsominen käykään kuin pyörällä ajaminen? Joudunko nyt erikseen jumppaamaan jännityksen sietokykyni synnytystä edeltäviin mittoihin? 

Toki Aamu TV, Pikku Kakkonen ja Satuhäät ovat nekin aiheuttaneet suuria tunteita ja ihmetystä. Jotain on pohdittava, jos ei murhamysteeriä. Miksi Pikku Kakkosen naiset puetaan aina liivimekkoihin ja miehet rajuihin väriyhdistelmiin? Miksi Aamu TV:ssä pukeutumisneuvoja rohkaisi suomalaisia käyttämään enemmän asusteita juhlapukeutumisessa? Eikö hän ole nähnyt suomalaisia juhlapukeutujia esimerkiksi Satuhäissä? Mitä ihmettä Aamu TV:n lavasteissa ja stailauksissa välillä tapahtuu? 

 

Entä mitä jännittävää sietokykyjumppaa katsoisi (Netflixistä) seuraavaksi?

Share

Kommentit

Tellervo (Ei varmistettu)

Hei mä NIIN tiedän ton tunteen. Odotusaikana katsoimme lähes joka ilta Twin Peakseja. Kun yritimme jatkaa katselua vauvan synnyttyä, mulle iski päälle täysi stoppi. Vaikka järki sanoi kaiken olevan fiktioita, siinä oli yksinkertaisesti liikaa pahuutta hormonien täyttämälle mielelle. Ahdistus oli valtavaa! Kun nyt 1,5-vuotiaamme käy yöunille, aloitamme jokailtaisen The Killing-maratonin. Ei oo helppoa sekään. Sen lisäksi että unohdan hengittää ja pureskelen kynsiä, kyyneleet valuvat valtoimenaan joka jaksossa.

MARI L
Rakkautta & Mamarkiaa

Ihanaa, ettei tässäkään asiassa tarvitse olla yksin! 

Kommentoi