Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Raskauden ja synnytyksen jälkeen palautuminen vie oman aikansa. Moni asia yllättää. Vatsa ei ole mittari, kuten aiemmin kirjoitin. Raskaus mullistaa niin mielen kuin kehonkin. Eikä mullistukset lopu synnytykseen.

 

Jälkisupistukset. En ollut kuullutkaan jälkisupistuksista. Vienosti kysyin kätilöltä, miksi ihmeessä mahaani sattuu niin paljon imettäessä. Niinpä niin. Imetyksestä kipeät rinnat ja jälkisupistukset ovat yhdistelmä, mikä oksettaisi, jos ei saisi samalla katsella maailman suloisinta näkyä. Ihmeellistä.

Käveleminen. Aluksi tuntuu, että sisuskalut valuvat ulos jo hetken seisomisen jälkeen. Päivä päivältä kuitenkin huomaa voimistuvansa. Näin nopeaa kehitystä ei kehossa normaalisti koe. 

Mieli. Hormonit vauhdittavat tunneryöppyjä. Kolmannen päivän sanotaan olevan tunnepuolella se rankin ja itkuisin. Elin kuitenkin aika tasaisesti onnellisuusryöpyssä ja ylivedoilta vältyttiin. Todistettavasti, sillä Allu kosi minua kolme päivää synnytyksen jälkeen. 

Tunteet. Väsymys vääristää asioita. Päivät on intensiivisiä ja sekin väsyttää, vaikka yöllä ei montaa herätystä olisikaan. Kaikki tunteet hyväksytään. 

Eritteet. Teki mieli kääriytyä siteisiin. Käytin sairaalasta saatuja lahkeellisia, harsomaisia alushousuja liian monta viikkoa. Seuraavalla kerralla osaan päivittää alushousunikin synnytyksen jälkeiseen aikaan. En osannut valmistautua hikoiluun, vaan rintatulehduksen pelossa pakkasin vaatetta päälle lämpiminä syyspäivinäkin. Ihmettelin, kun kaupassa hiki valui pitkin kasvoja. Hormonien ansioista hiki alkoi myös haista. Tajusin, että seuraavan kerran voin nukkua ilman rintaliivejä ehkä vuoden päästä. Joskus aamuisin haisen lämpimältä maitotölkiltä.

Ryhti. Keskivartalo tuntuu holtittomalta raskauden jälkeen. Tukilihakset pitää etsiä uudelleen, eikä imetys tue sitä. Vauvan kantaminen on niin uutta, että ryhti unohtuu. Aloitin kevyesti vahvistamaan kehoa synnytyksen jälkeen pilateksella. Käytin tukikorsettia muistuttamaan ryhdikkyydestä. Tai käytän edelleen, nyt lähinnä vyötärön takia.

Vatsa. On kuin pullataikinaa synnytyksen jälkeen. Löysä se on edelleen. Alussa vatsa kuitenkin palautui yllättävän hyvin. Ihmettelen silti sitä peiliä Kätilöopiston suihkussa. Mittoja tärkeämpää on kuitenkin erkaantuman ehkäisy ja hoito. Vatsalihasten väli tuntui siltä, kuin olisi upottanut sormensa kuiluun. Vatsaseinämän lihasten tehtävänä on tukea vatsaonteloa, sisäelimiä, keskivartaloa ja selkärankaa. Nappasin Kaisa Jaakkolan Facebook:ssa jakaman linkin "Liikuntaa raskauden ja vatsalihasten erkaantuman ehdoilla". Sitä lukiessa tajusin aloittaneeni aivan väärillä liikkeillä. Kannattaa tutustua! 

Hiustenlähtö. Niitä on joka paikassa! Kauhukuvani oli, kuinka jonakin päivänä itkisin kotona hiustuppo kädessä, kun Allu tulisi töistä kotiin. Tupoilta on vältytty, mutta ponnari on puolittunut. Tilasin juuri vahvat vitamiinit, joiden toivon auttavan.  

 

Mullistuksista palautuu. Arvostus omaa kehoa kohtaan on pysyvää.

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Raskausaikana mietin kuumeisesti millaisen yövalon hankkisin kylpyhuoneeseen, jottei kirkas valo häiritsisi vauvaa. Hämärässä valaistuksessa vaihdettu vaippa takaisi jatkuvat unet. Pistorasiaan laitettavat yövalot jäivät lopulta hankkimatta, mutta nyt yövalolle on tullut perinteisempi tarve.

Makuuhuoneessa. 

Fridan syntymästä lähtien vaatehuoneesta kajastava valo on toiminut yövalona. Vastasyntyneen tarpeeseen se toki riittikin, mutta viime aikoina olen miettinyt ihan oikean yövalon hankkimista. Yöheräämiset eivät aina johdu nälästä tai märästä vaipasta, mutta yön tunteina sortuu silti helposti "rauhantissiin". Tyttö voisi rauhoittua takaisin uneen omassa sängyssäänkin, jos olisi jotain mielekästä katseltavaa. Tällaisia ihanuuksia löysin unia siivittämään. Tai ainakin antamaan hienoa valoa vauvan nurkkaan!

 

 

sieni: Leklyckan/ Jollyroom  //  pupu: Heico / Minime  //  ananas ja origami: Goodnight light / Lekmer

 

Pehmeä yövalon ja lelun yhdistelmä kiehtoo! Tuollainen söpöliini voisi valvoa unta sängyssä. Sen valon voisi laittaa päälle nukkumaan mennessä ja yöllä tarvittaessa. Myöhemmin se auttaisi, jos pimeä tuntuisi pelottavalta ja Frida voisi itse silittää valoa turvaksi. Näitä kavereita ei vielä voi tilata, mutta pidän näitä silmällä!

 

LeeLuu Nightlight 

 

 

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Kotimme ei ole vauvasuojattu. En edes ollut ajatellut eteisen liukuovissa piilevää varaa, ennen kuin huomasin Facebook-kirpputorin keskustelun parhaasta liukuovien lapsilukosta.

Suurin osa astioistamme on avohyllyillä tarjoiluvaunussa, sillä keittiössämme ei ole tarpeeksi kaappitilaa. Olemme vasta suunnitelleet vaunun tilalle seinähyllyjä. Rehellisesti en ole varma, kumpusiko ajatus ensin halustani suojata lasta vai astioita. Olen ollut lapsesta asti sellainen tunnollinen ja kunnollinen, pitänyt huolen siitä, ettei tavarat häviä tai rikkoudu. Oman lapsen suojeleminen onkin jotain aivan uutta. 

Siinä missä minä leikin lapsena hillitysti, kiipesi Allu puihin ja tiputtautui alas 10 oksaa kerrallaan. Minä maalasin vesiväreillä kylpyhuoneessa, etten sotkisi. 

Minusta tulisi helposti sellainen "älä-äiti".

Älä ota, älä viitsi, älä.

En halua olla sellainen äiti.

Olen jo nyt yrittänyt rakentaa myönteisempiä tilanteita ja viedä huomiota toisaalle. Pahaa mieltä saa surra ja tapahtumia ei tarvitse rakentaa pelottaviksi. En voi suojella lastani kaikilta kolhuilta ja pettymyksiltä, mutta voin kasvattaa häntä luottamaan itseensä. Lapsi on luonnostaan utelias, elää tuntemalla ja oppii kokeilemalla. Kunpa osaisin ylläpitää sitä. Antaa vapautta. 

Pelkääminen ei lopeta pelkoa toteutumasta. 

 

Tänään Yle Puheen Marja Hintikka Live:n studiossa oli äänessä joutilaan vanhemmuuden puolestapuhuja Tara Lange. Suosittelen kuuntelemaan! Lähetyksestä inspiroituneena etsin heti käsiini kirjan Joutilaat vanhemmat

 

Eilen huomasin, että Frida liikkui yhtäkkiä ympäri olohuoneen lattiaa.

Niiden seinähyllyjen kanssa tulee vielä kiire! 

 

 

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Tällä viikolla olen taas yrittänyt etsiä tutteja Fridalle. Tyttö ei onneksi ole kauhean valikoiva tuttien suhteen, mutta äiti on. Valitsemme vaatteet, lelut ja tarvikkeet tarkasti. Tuttiostoksilla törmään seinään. Haluan tutin, joka ei riitele vaatteiden kanssa.

Yksivärisen ja neutraalin. Tai yksinkertaisen graafisesti kuvioidun. Läpinäkyvä, valkoinen tai harmaa. Kuitenkin turvallinen ja laadukas, asiantuntijoiden suunnittelema tutti.

Lapsi ei näe tuttia, joten miksi ihmeessä tuteissa pitää olla kuvioita? Miksi vanhanaikaiset värit, vaaleanpunainen, sininen ja vihreä?

Markettien tuttivalikoima näyttää ensin runsaalta, mutta kun saavun tuttirivistön eteen vaihtoehtoja onkin olemattomasti. Vaaleanpunaisissa, sinisissä ja vihreissä tuteissa on värikkäitä eläinhahmoja, kukkia ja jopa pellejä. Perinteisissä rengastuteissa on pari mieluista vaihtoehtoa. Keltainen, harmaa ja kitti. Ehkä oranssikin. Rengastutin perinteinen muoto ja kuvattomuus miellyttää, mutta tutti on melko iso eikä siksi sovellu kantoliinassa käytettäväksi. Rengas tuntuu myös häiritsevän Fridaa. Yksivärisiä, vaaleanpunaisia tuttejakaan ei enää löydy, vaikka kierrän viikon aikana kahdeksan kauppaa Ruoholahdesta Arabiaan. Ainun Marimekko-tutti on neutraalin sävyinen, mutta miksi niin nähty Unikko-kuvio? Mikä tahansa muu Marimekon kuvio olisi parempi. Klassinen tasaraita olisi täydellinen. Viivyn kaupassa pitkään miettien mikä huonoista vaihtoehdoista on vähiten huono. Marimekko voittaa. Lisäksi ostan Ainun "perfect"-tutin, jonka ohut muotoilu vähentää vauvan hampaisiin kohdistuvaa painetta. Violetti, kukka-kuvioinen ja kamala. Yöksi.

Ensimmäiset, jotka ostin Fridalle olivat Ainun neutraalit tutit 0-2 kuukautta vanhoille vauvoille. Valkoisessa nupissa oli harmaa siili tai beige bambi. Yksinkertaista ja suloista. Tutit jäivät kuitenkin pieneksi todella nopeasti, ja taas etsin neutraalin näköistä tuttia niin marketeista kuin erikoisliikkeistä. Erikoisliikkeiden valikoimien värivalikoima on laajempi, mutta kuviot ovat edelleen kaukana toivomistani. Huumoritutteja, pääkallo- ja maastotutteja, kultaisia tutteja. Tyylikkään yksinkertaisia tutteja ei löydy. Ekologiset luonnonkumitutit vaikuttavat raskailta ja likaisilta, vaikka kiinnostuin niistäkin. On myös tekstitutteja. Sisustustekstejä ihmettelevät vanhemmat ihmettelevät tekstejä myös tuteissa. Lapsi on tärkeä ja rakas, vaikka tutti ei siitä muistuttaisikaan. 

Lauantaina kiersin askartelukaupoissa etsimässä mitä tahansa lapsiturvallista tapaa peittää tuttien kuvat. Tuloksetta. Jos löytäisin keinon, tai jos saisin viettää edes päivän tuttien väri- ja kuviosuunnittelijana tutit näyttäisivät tältä: 

 

Käsi ylös jos ostaisit ennemmin jonkin tällaisen tutin lapsellesi!

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

THL julkaisi uudet lapsiperheiden ruokasuositukset tänään. Puolitoista tuntia Fridan 5kk neuvolakäynnin jälkeen. 

Uusien suositusten mukaan täysimetystä suositellaan 4-6 kuukauden ikään asti. Pienet maisteluannokset edistävät yhdessä rintamaidon kanssa lapsen suoliston ja puolustusjärjestelmän kehittymistä ja sietokykyä uusille ruoka-aineille. 

Tässä kohtaa tietysti harmittaa, että neuvolan terveydenhoitajan tyrmäsi jo Fridan 3kk neuvolassa soseiden maistattamisen ennen kuin Frida täyttäisi 6 kuukautta. Olen suunnitellut aloittavani soseiden maistatuksen pian. Suositukset tietysti muuttuu, mutta edelliset suositukset olivat vuodelta 2004, joten luulisi neuvolankin saavan hieman vihiä tulevasta suuntauksesta. Kun haluaisin keskustella ja kysyä lapseni kehityksestä, saan mantra-vastauksia. Vastauksia, jotka on opeteltu sanomaan. Äitinä alan kyseenalaistaa yhä enemmän kirjaoppineita terveydenhoitajia vailla kokemusta. Oma kokemukseni neuvolasta on kuin sokea johdattaisi sokeaa. Valitettavasti. 

Uusi terveydenhoitajamme oli onneksi valmis keskustelulle ja koin pienesti, että hän vastaanotti Fridan yksilönä. Hänellä ei ollut vastauksia kaikkeen, mutta hän oli valmis ottamaan selvää. Aina positiivinen merkki.

Frida sai neuvolakorttiinsa merkinnän: 

Suloinen ja jäntevä tyttö. Varaa painon kokonaan jaloilleen. Iho, silmät ja suu ovat kauniit. Hyvä kasvu.

Voi kuinka pidän noista terveydenhoitajien kommenteista. Ulkopuolisen kehut nostattaa upeasti äiti-ylpeyttä, vai mitä?

 

Frida 5kk:

6815g 

66,5cm

 

Pingviini: Jellycat / Pieni ihminen // Body ja housut: H&M // Viltti: Papu

 

Ostin pienelle rokotteen-saajalle Jellycat:n värisevän pingviinin vaunuihin. Tästä se lahjominen alkaa! Toisaalta Fridalle nousi kuume rokotuksista ja vatsa meni heti ihan kuralle. Luulin, että viimeisestä rota-tehostuksesta päästäisiin vähemmällä. Luulin väärin. 

 

Mitä ajatuksia uudet lapsiperheiden ruokasuositukset teillä herätti?

 

Yöpaita: Lindex

 

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Kuten aikaisemmassa kirjoituksessa kerroin, olen joutunut etsimään uusia kosmetiikkasuosikkeja raskauspahoinvoinnin jälkeen. Toisaalta omat vaatimuksetkin ovat muuttuneet. Aika, jonka itseensä ehtii käyttää aamuisin, on lyhyempi kuin ikinä kuvittelinkaan. Myöskään kaikkeen merkkikosmetiikkaan ei ole enää varaa äitiyslomalla. Imetys rasittaa hiuksiani niin paljon, että kaikki ylimääräinen hiustenlaitto on nyt pannassa. Keskityn minimoimaan hiustenlähdön.

Tässä tämän hetken suosikkini: 

 

  1. H&M Beauty, Revelation body oil. Ihana, mausteisen tuoksuinen, nopeasti imeytyvä vartaloöljy. Raskausaikana tutuiksi tuli niin Bio oil kuin Madaran Sculpting oil, mutta tämä öljy on hetki ylellisyyttä suihkun jälkeen. Hajuvesi unohtuu lähes joka arkiaamu, joten tämä toimii myös mietona tuoksuna iholla. Sarjassa on myös ihana hajuvesivaha. Tuo tuttu hajuvesikoostumus lapsuuden Kreikan matkoilta. Pieni purkki kulkisi huulipunan kanssa mukana, joten tuoksun voisi laittaa vaikka hitaissa metron hisseissä. Ehdottomasti seuraavana hankintalistalla!
  2. H&M Beauty, voidemainen poskipuna. Rakastan poskipunia ja yleensä suosikkini löytyvät Diorin tai Chanelin puuteriposkipunista. Tämä antaa poskille ihanaa, luonnollisen raikasta heleyttä. Tällä hetkellä lempisävyni on Peachy Rose.
  3. H&M Beauty, Hit refresh dry conditioner. Kuivahoitoaine, joka selvittää talven huivitakut ja tekee hiuksista ihanan tuntuiset. Nyt imettäessä hiukseni takkuuntuvat entistä helpommin, joten tämä on ollut todellinen pelastus. Vahva suositus. Todella vahva suositus.
  4. Sensai, Bronzing gel. Sävyttävä geeli, joka antaa läpikuultavan sävyn. Ikisuosikki, johon ilomielin laitan muutaman kympin. Tämä ja peitevoide muodostavat nykyään meikkipohjani.
  5. Avon, Ultra color sävyttävä huulivoide. Hoitaa ja sävyttää huulet kevyesti. Raikastaa ilmettä silloin kun ei ole tumman huulipunan päivä.
  6. Kiko, eyebrow marker. Tussimainen kulmakynä. Ihastuin tähän Italiassa vuonna 2013 ja ostin heti viisi varastoon. Siitä lähtien näitä on tuotu matkoilta kotiin. Vastaavaa en ole löytänyt Suomesta. 

 

VINKKI: H&M Beauty lanseeraa ympäristöystävällisen kosmetiikkasarjan, joka sisältää luonnonmukaisempia ja ympäristöä säästävämpiä tuotteita. Tuotteet valmistetaan Ecocert-luomusertifikaatin alla. Sarjan pakkausmateriaalitkin tulevat olemaan kierrätettäviä! Tunnistat sarjan tuotteet Conscious-nimestä. Itse odotan erityisesti hiusöljyä ja naamioita. Tätä kannattaa kärkkyä. Löydät luomukosmetiikan tammikuun aikana Helsingin Forumin ja Ylöjärven myymälöistä sekä hm.comista. Suosikit tullaan viemään käsistä!

 

Mitä suosikkituotteita teillä on kiireisessä vauva-arjessa? 

Share

Pages