Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Hoitovapaan loppuessa ja uuden työ- ja päiväkotiarjen koittaessa olo oli haikea, mutta myös toiveikas ja jopa innostunut. Olin varautunut haastavaan alkuun päiväkodissa ja uudenlaisessa aikatauluttamisessa. Lopulta kovimmat vastoinkäymiset tulivatkin aivan odottamattomista suunnista. Niitä voidaan tarkastella myöhemmin, mutta tutustutaan viikkoon ensin lukuina.

 

Fridan ensimmäinen päiväkotiviikko näytti tältä:

3 päiväkotipäivää. 

2 sairaspäivää

1 iloinen sairaspäivä mummun kanssa

3 sydäntäsärkevää itkukohtausta päiväkotiin jätettäessä

0 itkukohtausta haettaessa

1 uusi sana (jonka merkitystä emme tiedä)

2 likavaatepussia paluupostina päiväkodista

1 päiväkotiin hävinnyt pehmopupu (joka tosin löytyi myöhemmin)

 

2 tuntia toimistoapulaisena  /  1 maailman parhaimmat tarhatossut

 

Minun ensimmäinen työviikko:

4 työpäivää

1 kotipäivä sairaan lapsen kanssa

1 työmatkapäivä

1 itkukohtaus päiväkodista lähtiessä

759 juoksuaskelta joko päiväkotiin tai töihin

27 kertaa upea tunne olla taas vaikuttamassa, tukemassa ja kehittämässä

1 tyhjennetty sähköposti, joka ei ollut enää vuoteen ottanut vastaan uusia viestejä

1 konkreettinen todiste siitä, että olen kasvattanut periksiantamattomuuttani äitiyslomani aikana

1 järkyttävän iso ja vaikea päätös

 

2 kertaa katse (ja kamera) ylös  /  1 itkukohtaus siskon olkapäätä vasten keskellä Kiinalaisen Uudenvuoden juhlia

 

 

Lue myös:

Erikoisia vatsaoireita

Hassu muisti kadottaa vuoden

Ulkopuolisuudesta vanhempainvapaalla

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Allu on aina nukkunut huonosti. Herää pienimpäänkin ääneen eikä saa helposti unta uudestaan. Minä taas nukahdan heti silmät ummistettuani ja vajoan koomaa muistuttavaan tilaan, josta herään vaikeasti ja olen aivan kujalla todellisuudesta. Ennustaen vauvan tulon vähentävän yöunia tai vähintään unen laatua, ostin Allulle unimaskin. Yllätyksekseni tuo halpa, hauskana eleenä ostettu lahja olikin menestys. 

Viime kesänä pyysin saavani yhden viikon Allun lomasta sellaiseksi, ettei minun tarvitsisi nousta sängystä kertaakaan yön aikana. Kun yölomaviikkoni koitti, Allu ei enää herännytkään Fridan itkuun. Mies käänsi maski naamalla vain kylkeä. Olemme jakaneet yöllisen työnjaon perhevapaalla niin, että yleensä minä hoidan yöheräilyt. Mielestäni reilua, mutta tiedätkö sen epätoivon tunteen, kun ravaat putkeen jo seitsemättä kertaa pinnasängyn ja oman sängyn väliä? Lapsi herää uudestaan heti, kun pääset makuuasentoon. Siitä tarvitsisi lomaa edes viikon vuodessa. On nimittäin aivan eri asia kevyesti tiedostaa ympärillä olevat äänet ja jäädä makaamaan, kuin oikeasti nousta sängystä hiljentämään ne.

 

 

Allu ylisti unimaskia vauvavuoden unien pelastajaksi, joten päivitin muotonsa menettäneen halpaversion Arelan Aamu Sleep Maskiin. Sen kierrätetty cashmere on uskomattoman pehmeää. Niin pehmeää, että minäkin kokeilin jo sen unitaikaa. Ja totta, kevyt kosketus silmillä upottaa välittömästi tietoisuuden toiselle puolelle! (Ja sillä on muitakin hyvää tekeviä ominaisuuksia. 10% myyntihinnasta menee nimittäin Punaisen Ristin kautta Aleppon ja Mosulin humanitääriseen apuun.)

 

 

 

Vauvavuoden unista ja oivalluksista lisää:

Vauva yli laidan!

Vaimon tunnustuksia vauvavuodesta

Uneton Sörnäisissä

Kotiäitiyden jälkeen, osa 3/4: OPIT

Kotiäitiyden jälkeen, osa 4/4: TEKISIN TOISIN

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Päiväreissut ja vapaa meneminen on ollut yksi parhaista äitiyslomailun eduista lapsen kanssa. Hoitovapaan loppua kohti tehtävälistat ja kalenteri alkoivat kummasti täyttymään. Lounaita kuin viimeisiä ehtoollisia ja pikareissuja kuin ei koskaan enää. Tehtävälistaan jäi vielä monta tekemätöntä asiaa, mutta ystäviä ehdimme Fridan kanssa nähdä aika hienosti. Viimeiselläkin viikolla, kun päivien suurin panos oli jo päiväkotiharjoittelussa.

Hoitovapaan viimeiset reissut tehtiin Kuusankoskelle ja Tampereelle. Autolla ja junalla. Fridan kanssa ei voi lähteä kahdestaan autoilemaan, sillä ressukka ei ymmärrä pimeässä autossa istumisen merkitystä. Siksi Kuusankoskelle oli järkevä lähteä porukalla. Perillä oli kolme äitiä, kaksi vauvaa ja yksi taapero -treffit. Ja hauskat tärskyt olivatkin! Jossakin höpöttelyn, kotitekoisen pizzan, vauvojen hoidon ja mukulan perässä juoksemisen välillä kävimme  KuusankoskenTaideruukissa. Vaunu- ja kantoreppuryhmä sai nähdä juuri saapuneet Wee Galleryn ihanuudet suoraan laatikosta. Täydellinen ajoitus! Taideruukissa sijaitseva OLO | TILA -kauppa myy ensimmäisenä Suomessa näitä suloisia musta-valkoisia lasten tuotteita. 

 

 

Samalla viikolla kävimme myös Tampereella. Tällä kertaa junareissulla. Kerron matkan todellisen syyn hieman myöhemmin, mutta parin päivän reissulla ehdimme nauttimaan erikoisajasta. Minulle se oli jotain uutta ja jännää, sekä ystäviä ja perhe-aikaa. Fridalle kohokohdat taisivat olla junan leikkivaunu, mummosuma ja virkatut donitsit säilytyspussukassa. Ystäväni tekemä hauska donitsi-pussileikki rauhoitti mukavasti herhiläisen menoa Zeytuunissa. 

 

 Eikö olekin syötävän ihania!? Virkatut donitsit ja säilytyspussukka löytyvät Mie ite! -blogista.

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Viimeisessä osassa kerron mitä tekisin paremmin tai kokonaan toisin äitiysloman ja hoitovapaan aikana. Vaikka pidänkin ensimmäistä äitiyslomaani omalla tavallaan ainutkertaisena, toivon palaavani tähän listaan, jos vielä joskus jään äitiyslomalle. Ehkä siitä voi olla sinullekin hyötyä!

Hankkisin museokortin. Tämä piti tehdä, mutta en tiedä miksi se jäi. Kävin Fridan kanssa museoissa, mutta kortillisena käyntejä olisi varmasti ollut paljon enemmän. Sellaisia lyhyitäkin vierailuja lisäämässä kulttuuria ja näkökulmia.

Matkustaisin enemmän Suomessa. Kävimme lähes vuoden joka kuukausi Tampereella ja joskus Allun mukana työmatkoilla. Vauvankin kanssa on oikeasti helppo hypätä junaan ja viettää päivä muualla! Kunhan muistaa ottaa Intercity-junan. Vauvan kanssa helpottaa myös, jos saa istumapaikan vaunupaikkojen vierestä. Taaperon kanssa taas aika menee nopeasti leikkivaunussa, tuolla työmatkaajien helvetissä (tiedän senkin kokemuksella).

Veisin vauvan vauvahierontaan. Lainasin kirjastosta kirjan, mutta eihän se ole sama asia. Itse asiassa se kirja taisi jäädä kokonaan lukematta. Hieronta olisi varmasti ihana yhteinen hetki, josta saisi hyödyllisiä vinkkejä vauvanhoitoon ja rauhoitteluun. Kuulostaa ainakin täydelliseltä puuhastelulta vauvan kanssa. Ainakin babypilates, vauvajumppa, vauvauinti ja taaperojumppa osoittautuivat sellaisiksi.

Varaisin ajan vauvakuvaan. Sellaiseen söpöstelevään ja aseteltuun vauvakuvaan. Ihan vain muiston takia.

 

 

Ostaisin kädenlämmittimet vaunuihin. Sellaiset työntöaisan muhvit. Minulla on huono ääreisverenkierto ja sormet palelivat aina vaunulenkeillä, vaikka olisi ollut paksutkin hanskat. Ostin Lidlistä parilla eurolla sellaiset napsautettavat lämpötyynyt, jotka aina lenkin puolessa välissä laitoin hanskoihin. Ihan toimivat, mutta jos aina kärsii, niin kannattaisi panostaa.

Ostaisin kunnolliset talvikengät. Varpaita paleli ja Töölönlahdenkin mäet piti sutia Martenseilla ylös. 

Kävisin edes kerran kirjaston vauvakinossa. Finnkinon vauvakinoissa kävimme lähes joka kerta (miksi niitä ei muuten ole joka kuukausi?), mutta Kallion kirjaston viikottainen vauvakino jäi kokonaan välistä. Tarkistin aina elokuvat, mutta en ikinä ehtinyt, päässyt tai muistanut. Eli en uskaltanut.

Söisimme yhteisiä aamupaloja arkena. Illat venyvät ja ovat helposti täynnä hoidettavia, päivältä jääneitä asioita. Yhteinen aamu aloittaisi arkipäivät hyvällä fiiliksellä. Tai niin ainakin yhden kerran perusteella väittäisin. Raskausaikana haaveilin yhteisistä aamupalahetkistä kahvilassa ennen Allun työpäivää. Jäi kuitenkin toteuttamatta.

Aloittaisin blogin jo raskausaikana. Tai mikä se oma juttu olisikaan. Luovuutta, näkyvää lopputulosta, jotain muuta mihin uppoutua välillä. Mutta sen pitää olla joustavaa. Jos hoitovapaalla tekee töitä, aikataulu pitää olla muokattavissa. Muuten hajoaa pää.

Nukkuisin enemmän päiväunia. Ensimmäiset puoli vuotta nukuin päiväunia, mutta sitten Fridalla alkoi huonojen unien vaihe. Kun vihdoin muutaman kuukauden kuluttua vaihe väistyi ja unet taas maistuivat, niitä olikin jo huomattavasti vähemmän ja äidin hoidettavien asioiden lista suurempi.

Lukisin enemmän kirjoja. En tainnut lukea yhtäkään loppuun asti.

Täyttäisin vauvakirjaa säännöllisesti. Olen ollut surkea täyttämään kirjoja. Toisaalta blogi on päivittynyt säännöllisesti. Vauvakirjoja on kaksi ja niiden lisäksi on vielä Mom's one line a day -kirja (sitä sentään olen kirjoittanut päivittäin). Aivan liikaa tehtävää. 

Säästäisin enemmän rahaa. Enemmän mahdollisuuksia, enemmän hauskoja muistoja. Vähälläkin rahalla on tultu ihan hyvin toimeen, joten miksi ihmeessä sitä ei muka jäänyt enempää säästöön, kun molemmat oli töissä?!

Olisin pitempään kotona. Onnistuu vain suorittamalla edellisen kohdan oikein.

 

 

Lue myös:

Kotiäitiyden jälkeen, osa 1/4: ARVOT JA AJATUKSET

Kotiäitiyden jälkeen, osa 2/4: KOTIVAATTEET

Kotiäitiyden jälkeen, osa 3/4: OPIT

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

 

Ihastuin näihin joulukuussa ja olen odottanut joukkorahoitus-kampanjaa innolla. Nyt se on alkanut ja osallistuin oitis! Hyvä suomalainen idea, kaunis toteutus ja humanitäärisyys kohtaavat tässä huikeassa RAGAMUF tuoliryijyssä.

Sitä paitsi, eihän sitä tiedä jos joskus muutamme johonkin, missä kodikkuutta tuo lempituolin sijaan helpommin mukaan otettava tuoliryijy.

 

 

 

RAGAMUF on joustava tuoliryijy, joka muotoutuu erilaisten tuolien päälle antaen niille uuden ilmeen. Se työllistää Turkissa lähellä Syyrian rajaa asuvia syyrialais-pakolaisnaisia. Tuoliryijy solmitaan käsin tekstiiliteollisuuden ylijäämämateriaaleista tuotetusta neuloskuteesta. Naisille maksetaan reilua lainmukaista palkkaa. 

RAGAMUF on syntynyt Martta Leskelän intohimosta humanitääriseen työhön ja tuoliryijyn idea on muotoilija Tuula Pöyhösen käsistä. RAGAMUF lanseerattiin tiistaina Indiegogo-joukkorahoituskampanjana. Kampanjan tavoite on saavuttaa kansaivälistä näkyvyyttä ja mahdollisimman paljon ennakkotilauksia, jotta mahdollisimman monia pakolaisnaisia voidaan työllistää.

 

 

 

Kuvat ja lähteet: RAGAMUF

 

 

RAGAMUF inspiroi aiemmin:

Tekstuuri-joulukalenteri / 8. luukku

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Puolentoista vuoden irtiotto tutuista kuvioista opetti aika paljon itsestäni, muista ja arjestakin. Opin pari PowerPoint-kikkaa ja vähän muutakin, kuten:

Hyväksymään oman äitiyteni. En oikeastaan tiedä miksi jonkin sortin kontrollifriikkinä edes kuvittelin poistuvani vauvani luota alkuun. Raskausaikana ajattelin, että kyllä vauvalla on hyvä olla paljon muidenkin luona ja äidillä hyvä saada vähän omaa aikaa muualla. Ajattelen edelleen niin, mutta en vain itse pystynyt siihen. Halusin tietää mitä, milloin ja miten. Olla itse paikalla. Se oli minulle paras tapa ainakin nyt ensimmäisen lapsen kohdalla, enkä aio kokea siitä huonoa omatuntoa. 

Olla lukematta oppaita. Kun Frida oli hieman yli puolivuotias luin erään äidin parhaimmasta vinkistä olla nukuttamatta lasta. Meillä oli silloin pahin unettomuuskausi päällä ja syyllistyin valtavasti. Tuntui kuin olisin pilannut lapseni. 

Saamaan äiti-ystäviä. Erakoidun helposti, mutta onneksi en tehnyt sitä uudessa elämäntilanteessa. Tukea ja uusiä näkökulmia, vinkkejä sekä yhdessä vietettyä aikaa. Yksi tärkeimmistä asioista tällä ajalla.

 

 

Isilläkään ei ole helppoa. (Tai sillä, kumpi käy töissä.) Joskus unohdin täysin, että toisella voi olla yhtä raskas päivä takana. Erikoista on myös se, että vauvakuplassa ei aina ollut minkäänlaista ymmärrystä toisen työtä kohtaan. Vaikka tiedän tismalleen millaista Allun työ on. Kerran lähes kielsin juuri kotiin tullutta miestäni menemästä vessaan. Sitten tajusin kohtuuttomuuteni.

Kommunikointi heikkenee. Liikaa keskeytyksiä, asioita päällekkäin ja väsymystä. Ei kuule, kuulee väärin tai kuulee osan. Pitää olla selkeä ja tarkistaa sekä omaa että toisen kommunikointia. Välillä olimme (muka) tietämättämme eri kaupungeissa ja jopa eri maassa. Kerran keitostakin meinasi tulla muhennosta kokkaajan vaihduttua.

Mittarit ovat edelleen kierouttavia. Lisäsin kiertoreitin kotiin, sillä Moves-ohjelma kertoi vaunukävelyn pituudeksi (kuvitellun 10km sijaan) vain 7,5km. Myös tietyn maitomäärän pumppaaminen joka aamu kävi ahdistavaksi. Ilman mittareita on helpompaa kuunnella itseään, sillä vanha suorittaja elää silti sisälläni.

 

 

Sanomaan ei. Suunnitelmasta luopuminen ja asioista kieltäytyminen ovat olleet ehkä suurin oppi puolentoista vuoden aikana. En suostu enää venyttämään itseäni mahdottomiin aikatauluihin ja tekoihin, vain jotta muilla olisi helpompaa ja mukavampaa. Ennen pidin kynsin ja hampain kiinni suunnitellusta. Jos yö on mennyt huonosti, olen joutunut perumaan aamupäivän leikkitreffit. Turha pingottaa itseään liian tiukalle. Tämänkin jutun julkaisu viivästyi suunnitellusta, koska koneen ääreen nukahdettua ymmärsin tarvitsevani ennemmin unta. 

Ottamaan iisisti ja nauttimaan rauhasta. Ihania päiviä, jolloin ei ole mitään erityistä, eikä varsinkaan aikataulua. Ei herätyskelloa. Rauhallisia, lähes rutiinittomia aamuja. Konkreettinen muistutus muutoksesta tuli eilen, kun aamulla otin kahvikupin vessaan.

Löytänyt uuden nautinnon. Kahvi. Erityisesti iltapäiväkahvit päiväuniaikaan. Ah.

 

 

Lue myös:

Kotiäitiyden jälkeen, osa 1/4: ARVOT JA AJATUKSET

Kotiäitiyden jälkeen, osa 2/4: KOTIVAATTEET

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Pages