Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Vuosi sitten Fridalla todettiin voimakas maitoallergia. Jo ensimmäinen rasituskokeen annos, 0,5ml, maitoa aiheutti ihoreaktion. Muita allergioita ei ole tullut esiin, ja odotinkin, että Fridan keho sietäisi maitoa jo paremmin. Olimmekin rasituskokeessa loppuun asti, mukula joi annetun maidon annos kerrallaan ja oireili enää vain vatsavaivoilla ja ihon kutinalla. Lääkäreiden mukaan allergia on parantunut hienosti ja maidon voi ottaa ruokavalioon suurentamalla määrää vähitellen. Parasta tutkimustuloksessa on se, ettei meidän tarvitse enää varoa. Emme kuitenkaan aio antaa Fridalle lehmän maitoa säännöllisesti. 

 

 

Allergian vuoksi muutimme omiakin ruokailutottumuksiamme ja jätimme maitotuotteet ruuanlaitosta sekä välipaloista. Käytännössä juusto on ollut jääkaappimme ainoa maitotuote, ja kananmunien ohella pääsääntöisesti ainoa käyttämämme eläinperäinen tuote. Paitsi, että ärsyynnyn tehotuotetun maatalouden kannattamisen aivopesusta suomalaisten terveyssuositusten takana, perusteeni maitotuotteiden välttelyyn johtuu myös ravintoterapiallisista seikoista. Lehmänmaidon kaseiini lisää kehon limaisuutta.

 

 

Jos diagnoosin suurin huojennus oli se, ettei jokaisessa ravintolassa tarvitse erikseen tentata maitotuotteiden perään, niin suurin huoli diagnoosissa oli päiväkodin maitopakko. On uskomatonta, että maitotuotteiden välttelyyn päiväkodissa tulee olla lääkärintodistus. Lehmämaitotuotteisiin lisätty kalsium on samaa kalsiumia jota lisätään kasviperäisiin vaihtoehtoihin. Luonnollista kalsiumia saa pavuista, siemenistä ja lehtivihreistä. Kyse on pelkästään vanhanaikaisista asenteista. Sillä kokemuksella, jolla seurasin päiväkodin arkea pari viikkoa, lapsille annetaan käytännössä pelkkää maitoa juotavaksi koko päivän aikana. 

 

 

Kerroin allergiasairaalassa avoimesti siitä, että pidämme ruokailutottumuksemme ennallaan jatkossakin. Altistamme toki nyt pari viikkoa Fridaa enemmän maidolle, jotta tiedämme onko allergia oikeasti väistynyt, vai tarvitsemmeko lisätutkimuksia. Tähän mennessä olemme antaneet Fridalle vasta juustoa, jota tyttö toki syö mielellään. Terveydenhoitajan kommentti "maitoproteiinia on kyllä todella tärkeää saada", aiheutti yllättävän suuren vastareaktion minussa. Minähän armon vuonna voi kohdata hyväksyntää kasviperäisten vaihtoehtojen valitsemisesta? 

 

 

 

Lue lisää:

Maitoallergia

Nyt maistuu: Quarnpannukakku

Spurtti Tallinnaan

Maidoton kotijogurtti

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Niin koitti aika, kun takkihullujen vanhempien piti etsiä vaatehuoneesta riittävästi tilaa vaatteilleen, ja antaa vilkkaalle taaperolleen lisää leikkitilaa. Tai ehkä he halusivat olohuoneeseen enemmän tilaa ja vähemmän leluja. Ilman kompromisseja ei selvitty, sillä vaaterekki toimi aiemmin makuuhuoneen tilanjakajana ja pinnasänky muutti nyt lähemmäs vanhempien sänkyä. Sitten piti kesyttää vielä matto.

 

Tämä tarina oli arvatenkin meidän kodista. Järjestelyjen ja kompromissien jälkeen muodostunut leikkitila tarvitsi vielä maton. Tai koko makuuhuone tarvitsi mattoa, sillä edellisen reuna oli taittunut vauhdikkaassa menossa tavalla, jota ei enää saanut pelastettua. Vaaterekin hävittäminen huoneesta paljasti niin paljon lattiatilaa, että mattokaupoille oli pakko myöntyä. Lisäksi ajatus paljaasta ja kovasta lattiasta herhiläisen vauhdissa vähän hirvitti. Etenkin, kun Frida hyppii usein suoraan pyllylleen. 

Löysin Krunan Olo-huone second hand & lifestyle -liikkeestä pitkän räsymaton edullisesti, mutta L-muotoinen alue tarvitsi vielä mattoa erityisesti leikkien alle. Meillä on tällä hetkellä periaatteellinen ajatus olla ostamatta kotiin mitään isoa, sillä valmistaudumme jo (ainakin ajatustasolla) muuttamiseen lähitulevaisuudessa. H&M Homen lastenhuoneen matoissa on todella hyvä liukueste, joka on tavallaan maalattu puuvillamaton nurjalle puolelle, joten tarkastelin valikoimaa aluksi sieltä. Onneksi Allu ei muistanut töiden jälkeen käydä ostoksilla, sillä samana iltana bongasin norjalaisen Kaaos-merkin Hopscotch -maton Pikkuotuksen nettikaupasta. Kyllä, se maksoi tuplasti enemmän kuin H&M:n matot, mutta en voinut vastustaa kiusausta hyppyruutu-matosta. Sen kokokin oli täydellinen tilaan. 

 

 

Erittäin hyvien, realististen tuotekuvien perusteella tiesin jo tilatessa, ettei matto tule pysymään lattiassa kiinni. Ohut, erikoisen muotoinen puuvillamatto liukuu ja aaltoilee pienestäkin tönäisystä. Unelmoin löytäväni jotain nestemäistä, siveltimellä levitettävää liukuestettä, mutta googlettamisen jälkeen päädyin lopulta Clas Ohlsonille tavallisille liukuestematto-ostoksille. Ostoskoriini päätyi leikattavan liukuestematon lisäksi karheaa liukuesteteippiä.

Ensin matto piti tietysti silittää.

 

 

Höyryttämisen ja silittämisen jälkeen leikkasin liukuestematosta sopivat palat ja kiinnitin ne mattoon liukuesteteipillä. Kokemus kertoo, että liukuestematto ei ole riittävä kevyiden mattojen kanssa. Pesin lattian vielä juuri ennen maton levittämistä, sillä muovisen liukuesteen teho heikkenee pölystä. Kokeileva yhdistelmäni toimi ja matto vaikutti heti jäävän tukevasti lattiaan. JES!

 

 

Lopuksi viimeistely höyryttimellä. Maton kulmat piti painaa litteämmäksi, jotta yleisilme olisi siistimpi ja toisaalta matto jäisi lähemmäs lattiaa koko matkaltaan. Frida jaksoi odottaa työn valmistumista.

Kohta voidaan hyppiä!

 

 

Ja kyllä, hyvin pysyy!

Olen kuullut, että äiti-pisteitä saa myös kekseliäisyydestä. Ja lapsen kanssa hyppimisestä. 

 

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Glitter-tennareita ja hempeitä rusetteja, yksinkertaisia linjoja ja hersyviä tyllihameita, sekä parhaita leluja. Töölöntorille on avattu uusi lasten lifestyle-liike. Nona K. yhdistää moderneja ja klassisia tuotteita yhden katon alle tavalla, jota en ole aiemmin vielä nähnyt Helsingissä. Lupaan, että sisään kannattaa mennä, vaikka liikkeen suloiset vetonaulat, tyttömäiset mekot ja röyhelöt, eivät kuuluisikaan juuri sinun ostoslistallesi. Valikoimiin kuuluu nimittäin paljon muutakin.

 

 

Tutustuimme bloggareille järjestetyissä avajaiskarkeloissa liikkeen valikoimaan. Tuotteiden ja merkkien määrä yllätti ja tuotteiden esillepanoihin ja inspiroivaan tilaan oli panostettu. Nona K. myy ainakin Hummelin, NoaNoan, Wheatin, Jellycatin ja Djecon tuotteita. Lisäksi valikoimiin kuuluu oma mallisto, Nona K. Oman merkin alta löytyy Suomessa valmistettuja vaatteita ja asusteita. Liike täydentyy koko ajan uutuuksista, joten suosittelen myös seuraamaan Nona K. instagramia. Avajaistarjouksena kaikista tuotteista saa -15% alennuksen maaliskuun ajan.

 

Ennen joulua vinkkasin Vilacin helmillä täytetyistä, puisista musiikkipalikoista. Täällä niistä on supersuloiset hahmot, joita en ollut ennen nähnyt! (Kuvassa ylähyllyn neljäs vasemmalta.)

 

 

Liikkeessä on myös ihastuttava leikkinurkka, jossa voi leikkiä vaikka kahvikutsuja tai käydä kauppaa. Frida tiesi heti (kieli pitkällä) mitä macarons-leivokselle piti tehdä. Kuten tiesi myssyjenkin paikan. 

 

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Olin mukana Papun SS17 aikuisten malliston kuvauksissa. Ennätysmäärä tuotteita kuvattiin studiolla kahden mallin päällä, rennolla asenteella ja aidolla tunnelmalla. Minua kysyttiin malliksi (uskoakseni) osittain ystävän kautta ja osittain haluttujen ulkoisten piirteiden vuoksi. Kuvaukset eivät siis liittyneet mitenkään blogiini, mutta halusin tarjota kurkistuksen kuvien taakse ja välittää teille fiiliksiä tästä tammikuussa unelmoidusta kesästä. 

Dream.

 

 

Papulaisten välittömien ja hersyvien ihmisten, ja ihastuttavaan mallistoon tutustumisen lisäksi päivien mieleenpainuvimmat yksittäiset asiat olivat upea, Zuii luomukosmetiikalla tehty meikkipohja (joka teki ihosta täydellisen!) sekä Terhi Pölkin beiget tennarit. Ah.

Mitään kuvausasentoa ei aseteltu, eikä tarkkoja ohjeita ollut. Menin kameran eteen, tunnustelin oloani vaatteissa, liikuin, tanssin, unelmoin ja nauroin. Parhaimmat kuvat kun saattavat tulla vähän vahingossa. Papun puolesta on tärkeää, että tuotteet näyttävät kuvissa todellisilta, joten mitään ylimääräisiä muokkauksia ei tehty. Törmään erilaisissa facebook-ryhmissä kyselyihin mallistojen sovituskuvista. Mallistokuvien perusteella voi suoraan nähdä, miltä M-koon vaatteet näyttävät minulla, 168cm pitkällä ja 60-kiloisella naisella. Joistakin tuotteista oli S-koko, kuten pellavaisessa Dream-mekossa ja topissa. 

 

 

Papun SS17 Dream malliston Drop 2 tulee myyntiin muuten huomenna (23.3.) vapauttaen esimerkiksi tuon ihanan pellavaisen Dream -setin sekä Mesh - paidan ja hameen saataville!

 

En enää tarkalleen muista mitä kuvittelin poimivani, marjoja vai hedelmiä, mutta hämmennyin miettimään poimitaanko ne maasta vai puusta. Tuloksena tuli tämä kuva.

 

Jutun kuvat ovat joko minun tai Papulaisten ottamia. Malliston kuvat otti valokuvaaja Mikko Ovaska. Tunnistatte varmaan mitkä ne näistä kuvista ovat!

 

 

Lue myös: 

SS17 suosikit: PAPU (adults)

SS17 suosikit: PAPU (children)

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Yhteistyössä: Geffer Group / Lasten PR

 

 

Kukapa ei haluaisi helliä ja suojata lapsensa ihoa. Näissä purkeissa on ihastuttanut luonnollisuus, hieno koostumus ja hemmottelevat tuoksut, sekä leikkisät nimet ja yksinkertaisen tyylikäs ulkoasu. Fridankin mielestä purkeissa on jotain erityisen kiehtovaa ja pieni hoivailija haluaa omatoimisestikin (tarpeettoman usein) käyttää niitä.

Australialaisen Milk Babyn tuotteissa on käytetty mahdollisimman luonnollisia ja hoitavia ainesosia. Sarja tarjoaa hyvinvointia pienelle keholle ja mielelle puhdistaen, kosteuttaen ja hoitaen. Toisin sanoen apuja liikkuvampiin päiviin ja rauhallisempiin öihin. Milk Babya myy Suomessa tällä hetkellä vain Geffer Group

 

 

Spotty Tots -ihonhoitovoide rauhoittaa ja korjaa ärtynyttä ihoa. Se auttaa myös haavojen, hiertymien ja ihottumien hoidossa. Fridalle tulee välillä todella kuivia alueita ihoon ja voide paransi niiden kuntoa. Jopa niin paljon, että neuvolan lääkäri totesi ihon olevan hyvässä kunnossa, vaikka juuri viikkoa aiemmin tyttö oli saanut todella pahan ihoreaktion kylkeen ruoka-ainekosketuksesta. Silloinkin voide auttoi ja rauhoitti. 

Koostumus on kevyt, voide levittyy hyvin ja siinä on mieto tuoksu. Aineosina on käytetty shea voita, aloe veraa, sekä manteli-, avokado- ja jojobaöljyä.

 

 

Sleepy Bubs on suihkutettava hierontaöljy, joka tuoksuu ihanan rauhoittavalta. Emme harmikseni käyneet vauvahieronnassa, mutta tästä motivoituneena iltatoimet ovat sisältäneet enemmän kuvioiden piirtämistä ihoon ja rauhoittavia ihonhoitoliikkeitä (joita kai hieronnaksi voisi kutsua).

Laventeli ja ruusunmarja antavat öljylle runsaasti hellivää tuoksua, ja lisäävät öljyn kosteuttavia ja rentouttavia ominaisuuksia. Kehäkukkaäljy tuo antiseptisia ominaisuuksia ja auringonkukkaöljy välttämättömiä rasvahappoja.

 

 

Fairy Detangler -selvityssuihke on kesyttänyt meidän pörröpään ja takkutukan. Ilmeisesti Frida on perinyt minun hennon hiuslaatuni, joka pahimmillaan muistuttaa hattaraa. Suihke vähentää takkuja tekemällä hiuksista liukkaat ja kiiltävät. Pelargoniaöljy paitsi tuoksuu raikkaalta, sen luvataan myös auttamaan päätäiden ehkäisyssä. Todellinen tehotuote!

 

Alkutilanne.

 

Kuiviin hiuksiin suihkutettuna. (Toimii paremmin takkujen ehkäisijänä märissä hiuksissa, mutta kuvaus- ja mukulasyistä esimerkki näin.)

 

Vaikutus vielä päiväunien, leikkien ja muutamien raivareiden jälkeen.

 

Snotty Grotty on nuhanenien huonetuoksu, joka rauhoittaa ja helpottaa tukkoisuutta. Tehoyhdistelmä eukalyptusta ja piparminttua, kamferiöljyä ja kamomillaa, sekä ylang ylangia ja sitruuna-myrttiöljyä. Ilmassa sen tuoksuva vaikutus haihtuu mielestäni suhteellisen pian, mutta flunssa-aikaan tehostin sillä suihkun vaikutusta kylpyhuoneessa ja suihkutin sitä myös harsoon pinnasängyn viereen. 

 

 

Milk Baby sarjaan kuuluu lisäksi esimerkiksi Protect Me -aurinkosuoja, joka sopii pienillekin vauvoille 3 kuukauden iästä alkaen, sekä nimisuosikkini Moisturising Qweam -kosteusvoide. 

 

Lopuksi vielä ihana lahja lukijoille:

Alekoodilla MARI10 saat -10% alennuksen kaikista tuotteista Geffer Groupin verkkokaupassa. Milk Babyn lisäksi maahantuojan valikoimiin kuuluu esimerkiksi Crazy Safety kypärät, Fabelab sisustustuotteet ja bObles huonekalut. Koodi on voimassa maaliskuun loppuun saakka. 

Osallistu myös arvontaan blogin instagramissa, jossa voit voittaa Milk Baby tuotepaketin, jonka arvo on 50€. 

 

 

*Milk Baby tuotteet on saatu yhteistyössä Lasten PR:n ja Geffer Groupin kanssa.

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Olen niin huono keksimään esimerkkejä asioista, että otin tämän blogeissa kiertävän faktalistauksen todellisena haasteena. Paljastin heti kärkeen ensimmäisen faktan, mutta ei oteta sitä laskuihin. Esimerkkien esittämisen puute on muuten erityisen ärsyttävää työhaastatteluissa, mutta toki myös muutenkin. Eilen Allu yritti yllyttää minua listaamaan kymmenen esimerkkiä suomalaisista ei-kaupallisista räppäreistä ja toistaiseksi olen päässyt viiteen. 

 

1. En juuri koskaan pese pyykkikoria tyhjäksi, vaan sen pohjalla odottaa ei-niin-kiireistä-pyykkiä. Harvinaisemmat värit ja materiaalit saavat odottaa pesuaan tärkeämpien alta. Yleensä ei-niin-kiireiset ovat pyyhkeitä tai vieraslakanoita. Tällä hetkellä siellä on esimerkiksi puhtaat, punaiset farkut, jotka odottavat värjäystä mustiksi. Ovat odottaneet jo kuukausia.

2. En tykkää koriste-esineistä, vaan pidän ennemmin pöytien, kaappien ja hyllyjen tasot tyhjinä muutamia tarkoin valittuja ja käytännöllisiä tavaroita lukuunottamatta. Mieluiten annan jokaiselle tavaralle oman säilytyspaikan. Tämä on yksi syy, miksi ahdistun keittiössämme, jonka koko on tarkoitettu lähinnä yksiön tarpeisiin. Joudun pitämään tavaroita liikaa näkyvillä.

3. Sekoitan silloin tällöin m- ja p-kirjaimen kirjoittaessani. En tiedä miksi, mutta aloitan kirjoittamaan esimerkiksi pääsen-sanaa m-kirjaimella, tai kirjoitan kuupe, kun pitäisi kirjoittaa kuume. Pätee niin tietokoneella, kuin käsin kirjoittaessa. Tietokoneella kirjoittaessa tosin huomaan virheen ajoissa, mutta käsin kirjoittaessa väärä kirjain ehtii yleensä ensin.

4. Minulla on huono ääreisverenkierto. Sormeni ja varpaani ovat yleensä kylmät ja joskus ne muuttuvat jopa valkoisiksi.

5. En osaa katsoa elokuvia tai sarjoja kotona yksin tekemättä jotain muuta samalla. Olen kyllä harjoitellut.

6. Ajattelin ennen, että saunasiideri tai viinilasillinen ruuan kanssa on pelkästään turhia kaloreita, joten niiden juominen on täysin turhaa. Nykyään olen jo löytänyt tissuttelun ilon. Suunnittelematon viinilasillinen on ihana nautinto. 

7. Ärsyynnyn pesemättömistä kattiloista, paistinpannuista ja muista keittiötarvikkeista, joita tarvitaan usein. Mielestäni ne pitää aina pestä käsin ja heti käytön jälkeen. Erityisen ärsyttävää toimintaa, jos keittiö jaetaan usean ihmisen kesken. Tästä huolimatta Allu ehtii silloin tällöin muistuttamaan minua pestävästä kattilasta juuri, kun olen tarttumassa siihen. En siis onneksi joudu ärsyyntymään asiasta ainakaan kotona.

8. En yleensä leivo reseptistä, vaan teen kaapin antimista tai halutuista aineksista tavoitellen oikeaa rakennetta ja sopivaa makua. Jauhot muokkaan aina gluteenittomiksi tai ravinteikkaimmiksi. Kuten joku on joskus sanonut, perustaidot hallittuna voi soveltaa.

9. Yskäni kuulostaa tekoyskältä. Kielsin Allun humoristiset väitteet asiasta, kunnes kuulin Zoolander-yskää muistuttavan yskäni videolta. Kiitos nykyteknologian. Pari viikkoa sitten sairastamani keuhkoja repivä yskä tosin sai jo Allultakin kiitosta suorituksestaan. 

 

 

 

Lue myös:

13 hämmentävää kuvaa puhelimesta

BAD MOM

Onnelliset ikkunat

Sääntöjä ja sanontoja perintönä

Kotiäitiyden jälkeen, osa 2/4: KOTIVAATTEET

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

 

Share

Pages