Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Otsatukan kasvattamisen ensikuukaudet olivat tietysti ärsyttäviä. Niiden aikana kuvattiin lisäksi paria mainos- ja taidejuttua, joita katsoessani nyt näen kasvoillani ainoastaan kasvatusvaihetta. Toisaalta pahin aika meni nopeasti ohi, ja nyt otsis ylettyy jo ponnarille päälaelle! 

 

 

Omaksi yllätykseksi wet look alkoi myös kiinnostaa, mutta en ole rohkaistunut vielä kokeilemaan kunnolla. Kerron myöhemmin onnistunko.

Jos emmit otsatukan leikkaamista, mieti ennemmin sen ylläpidon haasteita, kuin sen pois kasvattamisen ongelmallisuutta. Kolmessa kuukaudessa alkaa paremmat vaiheet. 

 

Iloa viikonloppuun!

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Kuten aiemmin kerroin, hyväkuntoisten hiusteni salaisuus on laittamattomuus ja oikeat, hoitavat tuotteet. Koska aika on priorisoitu muille asioille, kuin hiusten lämpökäsittelyihin ja laittautumiseen, mutta hennon lasimaiset hiukset vaativat rakennetta, tarvitsin täsmäaseen arjen pelastukseen. Kaipaatko vinkkiä samaan haasteen?

Tässä se on: Less Is More Mascobadogel on maailman paras muotoilutuote, joka ei edes tarvitse föönejä ja kihartimia toimiakseen. 

 

 

Laitan illalla pestyjen hiusten tyveen Mascobadogeeliä ja kiepautan hiukset yöksi ylös löysälle nutturalle tai letille. Geeli antaa rakennetta tehokkaasti ilman lämpölaitteitakin ja tyvi saa ilmaa yön aikana. Latvoihin tulee pieni laine, joka tosin omassa piikkisuorassa hiuslaadussani kestää noin puoli tuntia. Tuuheus ja tuki säilyvät silti koko päivän. Yleensä, etenkin talvisin, hiuksiani vaivaavat takkukasaantumat, mutta tänä vuonna olen päässyt helpolla niissäkin. Riittoisa matkakoko maksaa alle kympin, joten vinkkiä on helppo testata pienelläkin panoksella. 

Aamulla avaan nutturan, harjaan hiukset ja suihkutan pituuksiin hieman suolasuihketta tai kiiltosuihketta.

 

 

En suinkaan keksinyt tätä Mascobadogel-vinkkiä itse, vaan sain sen Monalta vieraillessani Greenlips Beautyn myymälässä Turussa. Hän tietää varmasti kaiken luonnonmukaisista hiustuotteista ja niiden käytöstä. Kuten olen aiemminkin todennut upeista ammattilaisista, tällaiset kullanarvoiset ohjeet ja kohtaamiset merkitsevät lopulta paljon arjessa ja omassa hyvinvoinnissa. Siksi halusin sen jakaa teillekin, toivottavasti siitä on apua!

 

 

Hiuksista aiemmin:

Kuinka sainkaa hyväkuntoiset hiukset?

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Deodorantti ei totisesti ole ollut ensimmäisenä vaihtolistallani siirtyessäni luonnonkosmetiikkaan. Vähän kuin hammastahnakin, sen liian tehokas synteettinen vaihtoehto on aiheuttanut epäilyksiä luonnollisemman tuotteet toimivuudesta. Siitäkin huolimatta, että monet luonnonkosmetiikan meikit ja ihonhoitotuotteet ovat osoittautuneet jo synteettisiä ystäviään paremmiksi. Luonnonmukaisten deodoranttien valikoima on hirvittävän suuri, ja aivan kuten synteettisissäkin, se mikä toimii toisella ei välttämättä sovi toiselle. Testailuilta on vaikea välttyä.

Olen kokeillut rohkeasti luonnonmukaisten deodoranttien erilaisia koostumuksia, jauhemaista ja voidemaista. Toki myös perinteistä roll-onia, mutta sen teho ei riitänyt, joten jätetään se huomiotta. Käytössäni on ollut jonkin aikaa The Ohm Collectionin Deo Dorant ja Flow Cosmeticsin Kehäkukka deodoranttivoide. Toinen päätyi lopulta jatkuvaan käyttöön. 

 

 

Flow Cosmetics Kehäkukka deodoranttivoide on alumiiniton ja vegaaninen. Se sisältää ruokasoodaa, joka vähentää tehokkaasti hienhajua, mutta  saattaa monissa deodoranteissa ärsyttää ihoa. Flow Cosmetics on kuitenkin kehittänyt tuotteen ihoystävälliseksi, eikä se ärsyttänytkään ihoani soodasta huolimatta. Plussaa ehdottomasti helppoudesta, koostumuksesta ja raikkaasta tuoksusta. Deodorantti oli voiteenakin tehokas, eikä pettänyt hikisinäkään päivinä. Miinus siitä, että se luvatusta tahraamattomuudestaan huolimatta, kellastutti kerralla pari valkoista laatu t-paitaani.

 

 

The Ohm Collectionin Deo Dorantia kokeilin jo loppukesästä, kun sain siitä maailman suloisimman, pieneen lasipulloon pakatun näytteen kosmetiikka-tilaukseni mukana. Deodorantti on alumiiniton ja vegaaninen, kuten Flow Cosmeticsinkin deodorantti. Ruokasoodan lisäksi jauhemaisen deodorantin tehon salaisuus löytyy erityisestä kasviraaka-aineiden sekoituksesta, Ohm Blendista®. Deo Dorant on tituleerattu kaikkein tehokkaimmaksi saatavilla olevaksi luonnonkosmetiikan deodorantiksi, enkä ihmettele sitä yhtään. Se ei tuki kainalon imusolmukkeita, eikä tahraa vaatteita. Plussaa ehdottomasti tehokkuudesta, sekä kauniista ja hygieenisesta pakkauksesta. Deodorantti kulkee kätevästi matkalla, myös käsimatkatavaroissa (kiitos myös sen ihanan näytepullon), ja on todella riittoisa. Jauhemaiseen koostumukseen tottuminen, eli sopivan käyttötavan löytyminen, kestää hetken aikaa. Todella hikisinä päivinä kainalot ovat tuntuneet märiltä, mutta teho ei ole pettänyt. Kookos ja laventeli ovat olleet tähän mennessä suosikkituoksujani. Ne ovat sopivan mietoja ja raikkaita, eivätkä siten riitele muiden tuoksujen kanssa.

Erikoista ehkä, mutta olemme aiemmin käyttäneet Allun kanssa samaa deodoranttia. Seuraava tavoite on saada hänet kokeilemaan tätä myös! Pakkaus mahdollistaa yhteisen purkin käytön, joka kuulemma yhdellä ihmisellä saattaa kestää jopa 6kk.

 

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Kävin pari viikkoa sitten kampaajalla leikkaamassa "huonot pois" eli lopputuloksena lähti reilu 5cm. Edellisestä käynnistä oli jo puoli vuotta, joten olin täysin varautunut lyhennykseen. Leikkauksen jälkeen kampaaja kehui hiuksiani harvinaisen hyväkuntoisiksi. Havahduin siihen itsekin. Hiukseni ovat ohuet, lasimaiset ja aivan piikkisuorat. Kolme vuotta sitten luovuin mustasta hiusväristä, ja tie omaan väriin on vaatinut lähes saman ajan. Raskaus, synnytys ja imetys kadottivat osan hiuksistani, mutta jotain hyötyä niistäkin oli. Sain hyväkuntoiset hiukset.

 

 

Resepti oli lopulta yksinkertainen. Nimittäin luonnollisuus. Lopetin suoristus- ja kiharrusrautojen käytön. Aikaa hiustenkuivaajankaan käyttöön ei juuri ole ollut lapsen jälkeen. En ole myöskään värjännyt hiuksiani pitkään aikaan. Hävettää myöntää, mutta parin vuoden ponnari-vaiheen jälkeen jouduin oikeasti pyytämään vinkkejä muotoilutuotteiden käyttöön.

Olen vaihtanut myös kaikki tuotteet luonnonkosmetiikkaan, ja olenkin löytänyt itselleni sopivan sarjan Less Is Moren tuotteista. Laittaudun harvoin kunnolla, joten tehokkaampia ja myös itselle uusia tuotteita on kiva ensin kokeilla matkakoossa. Sopii myös paljon reissaavalle hienosti.

 

(Osa matkakokoisista tuotteista on saatu.)

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Lähes viikottaisissa työmatkoissa Latviaan ja Liettuaan on se hyvä puoli, että ne mahdollistavat uusiin tuotteisiin ja tuotemerkkeihin tutustumisen. Tutustuin liettualaiseen Uoga Uoga merkkiin jo kesällä ihan koti Suomessa, mutta tuorekosmetiikan valikoima on sen valmistusmaassa huomattavasti suurempi. 

Jos olet matkustamassa Liettuaan, kannattaa ehdottomasti etsiä Uoga Uogan myyntipiste. Kyseessä on yksi Liettuan johtavista kosmetiikkavalmistajista, mutta kaikki tuotteet valmistetaan käsin tuoreista raaka-aineista ja pienissä erissä. Pienet valmistusmäärät varmistavat tuotteiden säilyvyyden, ja samasta syystä kaikkia tuotteita ei myydä Liettuan ulkopuolelle. 

Uoga Uogaa myydään Vilnassa jopa Rimi-marketeissa, joten niitä on helppo löytää. Lisäksi erillisiä myyntipisteitä on ostoskeskuksissa ympäri Vilnaa. Omani olen ostanut Akropolis ostoskeskuksesta. Valitettavasti tuotteisiin tutustuminen vaatii marketissa google kääntäjää, sillä sekä tiedot tuotteissa että yrityksen nettisivuilla on liettuaksi. Uoga Uogan englanninkielisillä nettisivuilla näytetään vain Liettuan ulkopuolella myytäviä tuotteita. Erillisissä myyntipisteissä saa tietysti palvelua englanniksi. Meikkien hinnat ovat muutaman euron edullisemmat kuin Suomen jälleenmyyjillä. 

 

 

Eyeliner Forest Path - Maailman paras kulmaväri! Olen käyttänyt tussia, kynää ja sivellinväriä, mutta tätä parempaa en ole kokenut. Väri on vahamainen ja tekee luonnollisen lopputuloksen helposti. Samalla värillä on helppo sipaista rajausta silmiinkin. Olen onnistunut tekemään kevyitä rajauksia jopa arkiaamuisin! Hinta noin 9€.

Huulikiilto, joka ei tahmaa ollenkaan. Olen huulipuna-muijia, mutta tämä huulikiilto on ihanan voidemaista. Ihan kuin levittäisi huulille hoitoa, joka antaa myös väriä ja kiiltoa. Tuoksukin on ihanan marjaisa. Hinta noin 8€.

Voidemaisesta huuli-&poskipunasta on tullut suosikkini viime kesän jälkeen. Poskipuna-friikkinä riski on hamstrata liikaa sävyjä, sillä punat ovat riittoisia, vaikka niitä sipaisisi huuliinkin säännöllisesti. Hinta noin 13€.

Kookos valloittaa! Silmänympärysvoide on tuhtia tavaraa, ja joskus tekee mieli levittää sitä ravitsemaan koko kasvoja. Pieni purkki on silti liian iso pelkäksi silmänympärysvoiteeksi, sillä se on käytettävä puolessa vuodessa avaamisen jälkeen. Hinta noin 6€.

 

 

Käsimatka-matkaajan pelastus, Naked in the field -kasvojen pesuaine. Valkoista savea, laventelia ja ruusua. Pakkaan jauhetta matkoille erilliseen purkkiin, eikä sitä tarvitse eritellä nesteisiin käsimatkatavaroissa. Jauhe tosin saattaa aiheuttaa hilpeitä hetkiä turvatarkastuksissa, mutta tähän asti kukaan ei ole kysellyt mitään. Tätä voi käyttää myös naamiona. Hinta noin 6€.

Mojito-herätys vartalolle. Herkullinen tuoksu virkistää ja täyteläinen vartalovoide tekee ihosta ihanan kimmoisan. Ja tämäkin matkaajalle sopivassa 100ml pakkauksessa. Hinta noin 11€. 

 

 

PS. Jos Liettua ei ole matkasuunnitelmissa, niin Uoga Uogaa saa parista suomalaisesta verkkokaupasta (Greenlips Beauty ja Soul Sisters) sekä joistakin kauneushoitoloista ympäri Suomea. 

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

 

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

​Ihoon ilmestyy kuivia kohtia jo paljon ennen pakkasten rasituksia. Huomaan tarvitsevani erityistä hoivaa iholleni etenkin työmatkoilla, jolloin mukaan käsimatkatavaroihin mahtuu vain pieni määrä kosmetiikkaa. Käteni ovat aina kylmät, ja pienikin muutos lämpötiloissa saavat ne kuivan ryppyisiksi ja joskus jopa pienille haavoille. Fridan posket ovat vaatineet suojaa ja hoitoa paljon enemmän nyt päiväkodin alettua, kuin aiemmin. Pienet sääret ja käsivarret ovat toisinaan kurjan karheat. Olen käyttänyt niihin sheavoita, mutta purkin käytettävyys ja koostumus ei toimi kaikissa tilanteissa. Pari tehovoidetta suojaa meitä tämän talven menoissa.

Tuubista iholle.

 

 

Weleda Skin Food on paksu ja täyteläinen voide, jonka pohja koostuu mehiläisvahasta. Täysin luonnollinen voide palauttaa rasittuneen ihon ja parantaa solujen uusiutumista. Olen käyttänyt sitä paitsi korjaamaan omaa sekä Fridan ihoa, myös korostusvoiteena poskipäillä ja huulten kuorinta-aineena tehostettuna sokerilla ja hunajalla.

 

"Äitii mää rasvasin ite!" Tuubi sai uuden muodon.

 

Petit&Jolie Nourishing Cream on lapsen herkälle iholle suunniteltu, täysin luonnollinen voide. Ravitseva voide hoitaa ihon vaativia kohtia, ja sisältää luomulaatuista karitevoita ja manteliöljyä. Tämä kulkee meillä päiväkodissa mukana, joten Fridan ihoa voi hoitaa näppärästi aamulla hoitoon viedessä. Hoitajatkin löytävät sen tarvittaessa päivän aikana. Fridan suussa tämä kulkee Lintu-rasvana.

 

(Tuotteet saatu blogin kautta.)

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Pages