Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Viime kesän reissuilta on jäänyt yksi löytö kaivelemaan. Jyväskyläiseltä kirpputorilta, ehkä jostain sieltä Seppälän suunnilta, löysimme nauruhermoja kutkuttavan lippiksen. Allu -one step ahead. Kaikessa kamaluudessaan ja naurettavuudessaan parasta lippiksessä oli, että teksti oli aivan oikeassa. Merkitys korostui mitä pidemmälle syksyä mentiin.

Allu on paitsi aviomieheni, yksi upeimmista kollegoistani. Draivillaan, visiollaan ja ratkaisukyvyllään inspiroiva energinen moniasiantuntija. Lisäksi hän on saavuttamassa minunkin uraunelmaani. Kirjaimellisesti one step ahead.

 

 

Jotenkin luulen, että lippis saattaisi löytyä vielä Jyväskylästä. Tai jostain muualta. Jonkun papan hattuhyllyltä kenties.

Auttaisitko hieman? Jos löydät sen ja postitat, lupaan hyvittää sen sinulle!

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Kuva: Mikko Ovaska / Papu

 

Tämä kampanja-muija oli 100-prosenttisesti mukana hommassa ja osti elämänsä ensimmäiset osakkeensa. Googletin (tietysti) "arvo-osuustili Julia ihminen", jonka jälkeen tein siirtoni. Kiitos siis raha-jutuista Julia. Muuten päätös oli todella helppo. Tiedän sijoittamastani alasta tarpeeksi uskaltaakseni ottaa sen riskit myös perinteisenä raha menee menoihin -tyyppinä. Esimerkiksi teknologiayritys vaatisi minulta paljon suurempaa perehtymistä.

 

PS. Papun joukkorahoitus on avoinna vielä viikon. 

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Tällä viikolla olen ollut taas parin yön työmatkalla Latviassa. Työpäivän jälkeen pieni museovierailu Diorin ihastuttavassa maailmassa ja Skype-puhelu kotiin museon kahvilassa teen ja kakkupalan kanssa. Oli muuten ensimmäinen gluteeniton kakku, jonka olen Baltian työmatkoilla löytänyt normaalista kahvilasta. Riika yllättää.

 

 

Riikaan suuntaaville vinkiksi tämä hauska pieni museo ja sen kahvila vanhassa kaupungissa. Modes Muzejs eli Fashion Museum tarjoaa kaksi kertaa vuodessa vaihtuvan näyttelyn. Pieni ja sympaattinen paikka, kuten kahvilansakin.

 

 

Viikko on mennyt taas super nopeasti, kuten reissussa aina. Nyt kotiin rutistamaan tärkeimpiä. Viikonlopuksi on luvassa jotain ihanaa!

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Allun kahden viikon työmatka päättyi lopulta, mutta kotiintulo oli hieman nihkeä. Rooman reissun jälkeiset neljä päivää olivat täällä kotona uhman uuvuttavat ja päättyivät vielä flunssaisen lapsen yövalvomisiin. 

Laitoin Fridan perjantai-iltana nukkumaan ja ihan varmuuden vuoksi otin puhelimen taskuun. Jos sattuisin nukahtamaan itsekin. Allulla ei ollut avainta, sillä hän oli jättänyt sen siskolleni, joka asui meillä matkamme aikana. Heräsin tarkistamaan puhelinta, jossa oli 8 vastaamatonta puhelua ja nämä viestit:

 

 

Ei ollut iloinen kotiinpaluu. Italian lennonjohtajien lakon vuoksi jo aamusta lentokentällä päivystänyt aviomies meni suoraan nukkumaan minun säilyttäessä koiranpentu-ilmettä aamuun asti. Huumoria sikeäunista vaimoa ja koko surkuhupaisaa tapahtumaa kohtaan löytyi lopulta lauantaina. 

Minua naurattaa edelleen se, etten ole herännyt edes ovikelloon. Ja, että ajoin mieheni kaljalle väsymykselläni.

 

 

Työmatkoissa ja unihommissa on ennenkin sekoiltu:

Romahdus klo 22.14

Vaimon tunnustuksia vauvavuodesta

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Teininä norkoillessani ystävien kanssa erään lappeenrantalaisen kauppakeskuksen käytävällä, eräs Jumalan sanansaattaja kysyi meiltä mihin uskomme? Vastasin ponnekkaasti uskovani itseeni. Se ei miellyttänyt kysyjää, mutta mielestäni vastaus ei edelleenkään ole ihan tuulesta temmattu. Mitä ihmettä sitä tekisi, jos ei uskoisi itseensä? 

Toisinaan tarvitaan lisäksi hieman sitä, että myös joku toinen uskoo ja antaa mahdollisuuden. 

Olen miettinyt tänä vuonna todella paljon tätä ihmisiin uskomista ja investoimista, visioita ja rohkeutta. Koen eläväni murrosvaihetta, jossa tiedän tarvitsevani jotain uutta tiettyihin elämäni osa-alueisiin. Olen muistellut millaisia tilaisuuksia minulle on annettu, joskus jopa pelkästään hyvän tuntuman tai pienen näytön ansiosta.

 

 

Kun opiskelin Käsi- ja Taideteollisessa, vaatesuunnittelun opettajani pyysi minua tekemään rakennekuvat omaan mallistoonsa. Haave vaatesuunnittelijan ammatista kariutui kuitenkin lopulta siihen, ettei usko omiin kykyihin silti ollut tarpeeksi iso. 


Olen päässyt kuvittamaan pienten järjestöjen tapahtumien esitteitä ja suunnittelemaan muita visuaalisia elementtejä. Piirustus ja maalaaminen jäivät jossakin matkan varrella muiden harrastusten varjoon ja taitojen heikko ylläpito ei nykyään innosta edes aloittamaan uutta.


Joskus käy niin. Silloin haaveiden pitää muovautua uudestaan tai jäädä odottamaan rohkeutta. On myös kertoja, jolloin toisen osapuolen havaitsema potentiaali luo kauaskantoisia mahdollisuuksia.


Minut valittiin ohjaajakoulutukseen liikuntakeskuksessa, jossa treenasin säännöllisesti. Työskentelin kyseisessä keskuksessa ryhmäliikunnan ohjaajana 5 vuotta. Rakas sivutyö pysyi mukana vielä 9 vuotta sen jälkeenkin ja muutti kanssani kaikki kaupunkeihin, joissa olen asunut.


Sain mahdollisuuden edetä urallani muuttamatta asuinpaikkaani. Minuun uskottiin, ja yritys investoi kauttani viikottaisiin junamatkoihin ja hotelliöihin, sillä haluttiin oikea ihminen oikeaan paikkaan. Tehtävä kasvatti minua samalla kohti seuraavaa tehtävää.


Allu uskoi minun pystyvän löysäämään otettani tilanteiden hallintaan, ja harjoitteli kanssani tilanteisiin  heittäytymistä. Muistan vieläkin sen päivän, kun uskalsin muka-oksentaa metron portaissa. Ja Allun yllättyneen ilmeen. Sittemmin muotit ovat karisseet ympäriltäni yhä enemmän.


Olen blogin kautta saanut tehdä yhteistyötä yritysten kanssa, jotka uskovat sen ilmeeseen ja kirjoitustyylin, eli minuun. Tällä oman kirjoitustaidon ylläpitoon aloitetulla blogilla olen ollut mukana todella mielenkiintoisissa, opettavaisissa ja hauskoissa jutuissa. 

 

 

Sattumalla on elämässä paljon vaikutusta, mutta erityisen paljon niillä ihmisillä, jotka uskovat sinuun ja näkevät potentiaalin. Pitää vain tulla ensin näkyväksi, jotta nähtäisiin. Loput pitää tehdä itse, kasvaa odotusten mukaisesti ja niiden yli. Oli alku sitten sattumaa tai ei. 

 

Kuka on viimeksi uskonut sinuun ja antanut mahdollisuuden?

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN´

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Päiväkodin alusta lähtien Fridasta on näkynyt se, että päiväunet ovat arkisin kolmasosa totutusta (tarpeellisesta) ja unia on otettu viikonloppuisin reilusti takaisin. Univaje ja muutokseen kuuluva väsymys on aiheuttanut voimakasta reagointia, jonka vuoksi olemme rauhoittaneet arkea päiväkodin ulkopuolella. Ulkopuolisten, tai edes ystävien on ollut ehkä vaikea ymmärtää tilannetta, sillä Frida osoittaa tunteensa tietysti vahvimmin meille. Olen itsekin ollut hieman hukassa asian suhteen, sillä tuntuu, että ystävien lapset vain sujahtavat uuteen arkeen. Lapsen (sekä siten meidän kaikkien) nukuttujen tuntien vähetessä ja väsymyksen kasvaessa olen itsekin mennyt tunteesta toiseen. Välillä on hävettänyt kieltäytyä asioista lapsen unen turvaamisen vuoksi. Olen ajatellut muiden pitävän minua nuivana ja takakireänä äitinä. Toisaalta olen ollut myös turhautunut sen vuoksi, ettei arki-iltoihin tai viikonloppuihin voinut alkuun suunnitella ruokakauppaa kummempaa ja päivät pyörivät unen varmistamisen ympärillä. Alun haasteista ollaan selvitty selvemmille vesille ja Fridakin on jo hitaasti tottunut uuden arjen rytmiin. 

Kulunut viikko on kuitenkin ollut syksyn kovin taisto väsymystä vastaan. Yhden päiväunettoman lauantain vaikutukset ylettyivät pidemmälle, kuin olisin ikinä kuvitellut. Otin täysin rennosti vastaan viestin siskoltani, jossa sanottiin, ettei hän saa Fridaa nukkumaan meidän poissa ollessa. Sellaistahan se lasten kanssa välillä on. Menköön aiemmin yöunille ja turvataan sunnuntain päiväunet kotona, ajattelin. Homma ei kuitenkaan mennyt ihan niin. Väsymys ei antanut rauhaa, ei auttanut nukahtamaan eikä pitänyt unta yllä yölläkään. Onneksi joustava työaika antoi valvotun yön jälkeen mahdollisuuden sallia Fridalle hieman enemmän aamu-unta ja aloitin työt myöhemmin alkuviikosta. Se auttoi vähän, mutta kun vielä torstai-iltana yritin laittaa hysteeristä, kuin kivusta huutavaa lasta nukkumaan, päätin ettei meidän kenenkään enää tarvitse sietää väsymystä. Frida oli liian väsynyt rauhoittumaan ja minä liian väsynyt ottamaan enää vastaan potkimista, puremista ja repimistä. Päiväkodissakaan Frida ei ollut ollut oma itsensä, joten päätin tehdä perjantain työt osittain kotona. Hain Fridan lounaan jälkeen päiväkodista kotiin nukkumaan. Sain tehtyä lähes kolme tuntia töitä, kunnes makuuhuoneen ovi aukesi ja iloiseti jutteleva lapsi hyppi paikalle. 

 

Nukuttaminen päiväunille vaati puolitoista tuntia kävelyä. Kahvi tuli tarpeeseen ja ulkoilu valoisaan aikaan teki myös aika hyvää ajatuksille. 

 

Pehmeästi kotitoimistolla.

 

Työn toimintaympäristön muutos ja joustavuus on parasta modernissa työelämässä. Se, että lyhyesti sanottuna läsnäolon sijaan vaaditaan tulosta. Itse en välttämättä valitse kotia etätyön tehokkaimmaksi muodoksi, mutta perheellisenä se voi olla huikea apu haastavissa tilanteissa. Muuten valitsen paikan tehtävien perusteella. Yleensä se on silti yhä toimisto, mutta arvostan liikkuvuutta sekä mahdollisuuksia muokata omaa työtä ja vaikuttaa omaan ja perheensä hyvinvointiin.

Levätyn viikonlopun jälkeen voimat on saatu takaisin, ja sunnuntai-iltana nukkumaankin meni rauhallinen lapsi.

 

Onnistumisia uuteen viikkoon!

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’

Share

Pages