Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

 

MARKET on avattu!

Papun, R/H:n ja Frantsilan yhteinen multi-brand-konseptimyymälä sijaitsee Pohjoisesplanadin ja Unioninkadun kulmassa, ja sen upeaa sijaintia ja huikeaa julkisivua pitää vain ihmetellä ihastellen. Harvoin pienillä suomalaisilla yrityksillä on nimittäin tällaisia mahdollisuuksia liikepaikasta. Täytyy muistaa, että Papulle ja Frantsilalle oma kivijalkamyymälä on ensimmäinen laatuaan, joten kummallakaan ei ollut valmista myymäläkonseptia vielä ennen heinäkuuta. 

 

 

Kun viime kuussa kerroin näiden vastuullisten yritysten yhteisestä myymälästä, lupasin palata raportoimaan myymälätoteutuksesta. Noin 100 neliöinen myymälätila on jaettu brändeille ja konseptit on sijoitettu erinomaisesti pinta-alaa hyödyntäen. Asiakkaan on siis helppo shoppailla myymälässä. Samanlaisella kalustuksella on luotu yhtenäinen ilme multi-brand-myymälään ja kalusteiden valinnassa piilee mielestäni yksi myymälän isoimmista onnistumisista. Ne ovat tyylikkäät, mutta persoonalliset, ja onnistuvat silti luomaan jokaiseen brändiin ominaisen tunnelman. Tuote-esittelymateriaaleissa on hyödynnetty luonnollisia raaka-aineita, puuta ja kiveä. Lisäksi luonnonkukkia ja -kasveja on hyödynnetty erityisesti Frantsilan konseptialueella. Tuote-esillepano noudatti brändien omaa konsepti- ja mallistojakoa, joka tekee tietysti ostamisen helpommaksi asiakkaalle. Itse pidän erityisesti siitä, että on myymälä, jossa voi ostaa itsellenikin jotain samalla, kun päivitän Fridan vaatekaappia. On nimittäin aivan liian yleistä, että ehdin kiertää vain "Fridan kaupat". Joukkovoimalla on siis positiivinen vaikutus liikepaikan ja yritysten hyötyjen lisäksi kuluttajalle. 

Sesongin vaihtuminen näkyy myymälässä tällä hetkellä alennusmyyntinä ja pienempänä varastona syksyn uusia mallistoja odotellessa, mutta uskon, että myymälä pidetään jatkossakin butiikkimaisena ja lisäkoot varastossa. Fasadi ja näyteikkunat on toteutettu upeilla vinyyleillä ja tuote-esittelyillä. Tämä sai ehdottoman plussan minulta, sillä matalia kaari-ikkunoita ei oikeastaan voi muuhun hyödyntääkään. Jokaista ikkunaa ei toki tarvitse täyttää ja upeaa myymälää voi näyttää myös ikkunasta. Olin iloinen, ettei mallinukkeja ollut käytetty ikkunoissa tai myymälöissä lainkaan. Ilman oikeanlaista asentoa, kokoa ja stailausta, nuket eivät tuo tuotteille mitään lisäarvoa, eivätkä ole muutenkaan kovin ekologisia. 

 

 

Frantsilan tuotteista tuttuja itselleni on oikeastaan vain yrttiuutteet ja salvat, joilla äitini hoiti lähes kaikki vaivat lapsuudessani, sekä Vauvanilo-yrttitee, jota ostin imetysaikana. Sen sijaan luonnonkosmetiikan brändinä Frantsila on ollut minulle vieraampi, vaikka olenkin tiennyt heidän Scent Labin öljyparfyymeistaan. Oman parfyymin luomisen lisäksi MARKETissa voi tutustua (ja kohta myös ostaa) Frantsilan uuteen The Garden Trilogy tuoteperheeseen. Yrttipuutarhan kauneus on koottu makuun, kosketukseen ja tuoksuun. The Garden Trilogyn tuotteet ovat suun kautta nautittava hoitosuihke, ilmansaasteilta suojaava kasvoseerumi (joka tuoksui ihanan lakritsiselta) sekä mieltä kohottava tuoksuöljy. Tämän hetkisellä stressitasolla saattoi olla tekemistä siihen, että ihastuin erityisesti De-Stress Tonic hoitosuihkeeseen. Suun kautta otettava, kuomukamomillaa, kauraa ja sitruunamelissaa sisältävä yrttivirkiste rauhoittaa ja vähentää hermoston kuormitusta. Suihkeen vaikutuksen huomasi välittömästi kehossa ja kuvailin oloani ystävälleni hieman hiprakkaiseksi. The Garden Trilogy on tällä hetkellä vielä ennakkotilattavissa ja tulee MARKETiinkin myyntiin vasta heinäkuun puolen välin jälkeen. Harmi, sillä työstressi viikkoa ennen lomaa hipoo pilviä.

 

 

MARKET on ehdottomasti paikka ostoksille ja inspiraatiolle. Pienten lasten kanssa vieraileville vinkiksi, että yksi sisäänkäynti tulee Robert's Coffeen ovesta, joten lastenhoitotilat ja kahvittelupaikka löytyy ihan vierestä. 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

 

Pienet hetket ja läsnäolo, ympärillä olevien asioiden huomioiminen ja niistä iloitseminen. Niistä oli teidän tämän kevään parhaimmat jutut tehty. Oli ihana pysähtyä hetkeksi ja lukea oivalluksia onnesta. Positiivisten asioiden huomaaminen lähtee itsestä, ja usein esimerkin innostamana. Kiitos, että olitte osana sitä.

Valitsemani Weledan kevään starttisetin ja liput Lapsimessuille voitti Iina Torpakko. Paljon onnea! Voittajalle on ilmoitettu ja paketti on jo matkalla, ehkä jopa jo perillä. 

Kuten kuvista näkyy, täällä on hemmoteltu ihoa kevätauringon innoittamina ja nautittu valoisista päivistä. Korostusvoidetta on levitetty omalle mielellekin ja hetkiin on löytynyt taas enemmän otetta. Weledan Edelweiss Sensitive aurinkosuojavoide ei jätä rasvaisen tuntuista ihoa, mutta hoitaa ja suojaa ihoa luonnollisesti auringon säteiltä. 

Nautinnollista kevättä! Huolehditaan itsestä, toisistamme sekä ympäristöstä. 

 

Aurinkosuojan teho tuplaantuu, kun sen taakse piiloutuu. Kuten aiemmassa postauksessa kerroin, iholle jää himmeän vaalea pinta, joka kertoo luonnollisen suojan laadukkuudesta. Iho ei kuitenkaan jää tahmeaksi tai rasvaiseksi. 

 

 

Lue myöa:

Weledan kevään starttisetti ja liput Lapsimessuille (ARVONTA)

Lapsimessut lähestyy! -Ohjelmavinkkini viikonloppuun 

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

 

Vaihdettuani synteettiset hajuvedet luonnollisiin tuoksuihin, olen löytänyt kaksi upeaa merkkiä. Luonnollisesta parfyymistani, Abelin White Vetiveristä, jo kerroinkin aiemmin. Nyt esittelyvuorossa on hieman kevyempi, Less is More Organic Colognes tuoksukokoelma. 

Less is Moren aromaterapeuttiset luomutuoksut on tehty luomusertifioiduista eteerisistä öljyistä. Tuoksut ovat moniulotteisia ja intensiivisiä, ne voidaan suihkuttaa iholle, hiuksiin tai tekstiiliin, ja ne luovat aina uniikin yhdistelmän tuoksua. Less is More Organic Colognes -sarja koostuu yhdeksästä luomutuoksusta, joilla kaikilla on oma tarinansa. Se kerrotaan henkilön, musiikin, paikan, mielialan ja chakran avulla. Niin kiehtova setti, että vietin tunnin pelkästään näihin yhdeksään tuoksuun tutustuen. Ihastuin erityisesti SolemnisMe & My SunshineNature BoyLovely DayBedtime Stories, Green Magic tuoksuihin. Siis kuuteen tuoksuun yhdeksästä! Vaikka tuoksut ovatkin yhdisteltävissä toisiinsa, kuusi 100ml pulloa olisi sentään liikaa (ainakin kerralla). Valitsin lopulta Solemniksen

 

 

Solemnis on yhdistelmä harvinaista ja lämpimän savuista vivahdetta, aromaattista kafferilimettiä ja raikasta suitsuketta. Tarinan mukaan tuoksu tuntuu kuin olisi astumassa Reimsin katedraaliin, jossa Ranskan kuninkaat kruunattiin. Taustalla soi Beethovenin Missa Solemnis, ja tuoksun keskiössä on intuitio, joka luo olosta juhlavan, ylevän ja mielikuvituksellisen. Tuoksu vaikuttaa kruunu-chakraan, ja se koostuu combavasta, tonkasta, ruususta, pippurista ja bergamotista. Solemnis tuoksuu ihollani syvänä ja raikkaana tuoksuna, ja pidän sen erikoisuudesta. Oli mielenkiintoista. että sitä suositellaan yhdistämään Nature Boy- ja Me & My Sunshine-tuoksuihin, eli juuri niihin tuoksuihin, joihin myös ihastuin. Vaikka tarina henkilöityy mieshahmoon, Aureliin, se on unisex-tuoksu, kuten kokoelman kaikki luomutuoksut.

 

 

Vinkkinä äideille ja raskaana oleville, sarjan Me & My Sunshine on kuin äideille ja vauvoille luotu tuoksu (vaikka monet muutkin ovat siihen ihastuneet). Se on kokoelman kevyin tuoksu, jonka rauhallinen ja maanläheinen tunnelma luo turvaa myös pikkuiselle. Lopetin kaikki hajuvedet raskauden ja vauvavuoden aikana, mutta jos nyt olisin raskaana, olisin valinnut Me & My Sunshinen ensimmäiseksi. 

 

 

(Less is More Organic Cologne Solemnis on saatu Greenlips Beautysta)

 

 

 

Kiinnostaako luomutuoksut? Lue myös:

Vaihdoin synteettiset parfyymit luonnollisiin: Abel Vita Odor

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

 

Synteettiset parfyymini on kadotettu kaapistani (eli kierrätetty niitä käyttäville), ja tilalle on tullut luonnolliset parfyymit ja tuoksut. Uskomatonta, että vielä muutama vuosi sitten täysin luonnollisista ainesosista valmistettua parfyymia oli lähes mahdotonta löytää. Nyt minun oli vaikea valita Abelin viidestä upeasta tuoksusta.

Haluan uniikin tuoksun, jota en kuitenkaan itse haista jatkuvasti päivän aikana. Sellaisen, joka tulee osaksi minua, ja antaa pienen tuulahduksen silloin tällöin olematta kuitenkaan liian voimakkaasti läsnä. Kokeilin ennakkoluulottomasti Abel Vita Odor parfyymisarjan viittä tuoksua ja pidin niistä kaikista. Se on mielestäni erityistä. 100% luonnollisten ainesosien vuoksi Vita Odor herää eloon iholla, joten jokainen tuoksu on kantajalleen aito, intiimi ja uniikki. Sen vuoksi tuoksua on vaikea valita myös paperille suihkutettuna. Se pitää kokea itse. 

 

 

Valitsin Abelin parfyymeistä (ensimmäiseksi) White Vetiver -tuoksun. Ihastuin sen erityisen viileään ja raikkaaseen tuoksumaailmaan, jossa on kermaista limeä ja minttua. Kuin nauttisi kuubalaista mojitoa rannalla. Kokoelma on luotu unisex-ajatuksella, ja White Vetiver on sitä selkeimmin. 15ml pakkaus kulkee mukana matkoilla ja antaa mahdollisuuden kokeilla myös muita tuoksuja. 

 

 

Sain kunnian tavata Abel parfyymitalon perustajan Frances Shoemackin tällä viikolla, ja olin entistä vakuuttuneempi Abel tuoksusarjan tarinasta. Kyseessä on todellinen roolimalli ja todiste siitä, että kokemattomuus ei ole este, jos on tarpeeksi uteliaisuutta ja tinkimättömyyttä. Frances Shoemack nimittäin päätti luoda täysin luonnollisen parfyymin, vaikka hänellä ei viinintekijänä ollut kokemusta kosmetiikka-alasta. Hän kieltäytyi uskomasta selityksiä, joiden mukaan luonnollisia tuoksuja ei olisi mahdollista valmistaa, ne eivät kestäisi iholla tai säilyisi pullossa. Lopulta hän kumosi ne kaikki. Abel Vita Odor parfyymit on luotu yhdessä mestariparfymööri Isaac Sinclairin kanssa. Hänen päivätyönsä on kaupallisten parfyymien parissa, mutta uppoutuu iltaisin intohimoonsa, artesaani parfyymien luonnollisten ainesosien maailmaan. 

 

Paitsi että rakastan tällaisia tarinoita, rakastan huolella mietittyjä yksityiskohtia. Ehjää kokonaisuutta. Tuoksuja, joita on työstetty vuosien ajan, jotta juuri oikea kokonaisuus löytyy. Pakettia, joka täydentää brändiä ja tekee siitä erikoislaatuisen. Sitä pientä viimeisteltyä yksityiskohtaa, käsinkirjoitetun näköistä tuoksukuvausta paketin sisällä. 

 

 

Tiesitkö tätä?

Synteettiset parfyymit suunnitellaan tuoksumaan paperilla, tämä on suunniteltu iholla.

Mestariparfymöörejä on maailmassa vähemmän kuin astronautteja.

Luonnollisten öljyjen ja niistä eristettyjen tuoksukomponenttien käyttö on täynnä yllätyksiä, ja siksi esimerkiksi saman parfyymin väri voi vaihdella erittäin.

Abel Vita Odor sarja saa täydennystä toukokuussa julkaistavalla, kuudennella tuoksulla. Sitä on kehitetty kahden vuoden ajan ja sen lopputulos on todella huikea. Tiedän, koska olen saanut jo kokeilla sitä. 

 

 

 

(Abel White Vetiver on saatu Greenlips Beautylta)

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

 

On muutama ostos, joiden tekemiseen olen ollut erityisen tyytyväinen tänä talvena. Valitsin viisi parasta, jotka ovat parantaneet vuoden kylmimpiä ja pimeimpiä kuukausia. Niitä käyttäessä ajattelen aina, että tää niin kannatti. 

 

​Vaate: Samujin villakankaiset housut. 100% luonnonmateriaali lämmittää kylminäkin talvipäivinä, vaikka kangas on hienon ohutta ja laskeutuvaa. Olen käyttänyt niitä työmatkoilla ja viikonlopun ulkoiluissa, toimistolla ja fiinimmissä tilaisuuksissa. Koska tyylini kulmakivi on erilaiset housut, kerrottakoon, että ostin kerralla kahdet, eri malliset ja eriväriset. Oli todellakin sen arvoista. 

 

 

Asuste: Studio Smoon messinkiset Silkka-korvakorut, jotka ostin äidiltä saamalla syntymäpäivälahjarahalla. Minimalistisen kauniit korvakorut, jotka sopivat tilaisuuteen kuin tilaisuuteen.

Ihonhoitotuote: Ravitsevampi kasvovoide. Vaihdoin Esse Deep moisturiserin Esse Rich moisturiser -kasvovoiteeseen. Kasvojen iho ei ole kiukutellut kuivuudesta kertaakaan talven aikana. 

 

 

Meikkituote: Sävyttävä huulivoide. Oikeasti kosteuttava, voidemainen väri huulilla, joka on lisäksi täysin luonnollinen. 

Kotiin: Iittala Essence juomalasit. Vaihdoimme värilliset Kartiot ja Ote -lasit kirkkaisiin Essence laseihin. Hienostuneen kauniit lasit tuntuvat hyvältä kädessä ja juoma näyttää niissä paremmalta. Miksi ihmeessä en ole tykännyt aiemmin kirkkaasta lasista?

 

 

Olisinpa voinut lisätä listaan joogasalin kortin tai muuta terveyttä tukevaa, mutta ehkä kevättalvi antaa siihen vielä mahdollisuuden. 

 

 

Mitkä ostokset ovat tuoneet sinulle lämpöä ja hyvää oloa tänä talvena?

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

 

Löysin Tallinnan työmatkallani ihmeellisiä kylpypusseja. Ostin testiin pari pakkausta tarkistettuani ensin huonolla saksan- ja eestinkielen taidoillani, että tuotteet varmasti ovat sertifioitua luonnonkosmetiikkaa. Googlettamisen ja parin lauantaisaunan jälkeen harmittelen nyt miksi en ostanut näitä parin euron kylpy-yllätyksiä enempää. Laita seuraavat siis korvan taakse, jos olet matkustamassa Tallinnaan!

Dresdner Essenzin, NATRUE sertifioidut ja täysin luonnonmukaiset kylpytuotteet, ovat yksittäispakattuja ihanuuksia pienten hemmotteluhetkiin. Ne on pakattu täyteen helliviä öljyjä ja aromaterapeuttisia tuoksuja. Kokeilimme Dirty Birdie Bath bubbler -kylpyporetta ja Bubble bath shoothing lavender -kylpyvaahtoa.  

 

 

Sininen pussi sisälsi ison kylpyporeen, joka poreili ammeessa kuin jättimäinen vitamiinipore. Ja värjäsi veden siniseksi. Poreessa oli mieto kehäkukan tuoksu ja hoitavina ainesosina oli käytetty seesamiöljyä ja vehnäproteiinia. Frida jännitti ensin poreesta tulevaa myllerrystä ammeessa, mutta rohkaistuttuaan kylpyyn puhui sinisestä kylvystä monta päivää. 

Violetissa pussissa oli rauhoittavaa laventelia sisältävää kylpyvaahtoa. Ainesosissa oli käytetty samaa seesamiöljyä ja vehnäproteiinia, lisäksi nestemäinen kylpyvaahto oli voimakkaan sinistä. Paitsi että kylpy oli täynnä vaahtoa, vesi oli taas sinistä! 

 

 

Löysin nämä Bio4You -myymälästä, joka sijaitsee Tallinnassa aivan sataman välittömään läheisyyteen rakennetussa, uudessa Nautica -ostoskeskuksessa. Yksittäispakattujen kylpytuotteiden lisäksi myynnissä oli hyvä valikoima luonnonkosmetiikkaa sekä lapsille että aikuisille, sekä elintarvikkeita, pesuaineita, tarvikkeita ja leluja.  

 

 

 

Lue myös:

Tuliaiskosmetiikka Vilnasta: Uoga Uoga

Työmatka Vilnassa lukuina

Työmatkalla ulkomailla: tunteita äitiysloman jälkeen

2 x tehovoide

Petit&Jolie: Luonnollista ihonhoitoa lapsille

5 x paras hoitotuote lapselle

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Pages