Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

 

Olisinpa tiennyt, ettei tarvitse olla valmis, ei tarvitse tietää suuntaa tai olla aina paras siinä mitä tekee. Mokaaminen ja itselle nauraminen on hurjan paljon tärkeämpää kuin koulun arvosanat. Muiden mielipiteet eivät ole totuus minusta, ja että rumasta ankanpoikasesta voi tulla vielä joutsen. Olisinpa tiennyt, etten tule olemaan koko elämääni se luokan isoin tyttö ja itsensä hyväksyminen avaa vielä upeita ovia elämässä. 

Olisinpa tiennyt, että miellyttämisen halu ja toisten tahtoon taipuminen tulee viemään minut vielä ikäviin tilanteisiin, ennen kuin alan ymmärtää, ettei asioihin tarvitse tyytyä. Onneksi olen pohjimmiltani aikamoinen sisupussi. 

Ja se oikea, josta niin kovasti haaveilin. Olisinpa tiennyt, että tunnistan hänet kyllä, kunhan vähän odotan. Se on se tyyppi, jota en ennen tuntenut, mutta jonka aina halusin. Se, josta en halua muuttaa yhtään mitään, ja se, joka ei halua muuttaa minusta mitään. 

Ja sitten vielä. Olisinpa tiennyt ottaa iisimmin, pitää välipäiviä treenaamisesta ja tehdä jotain ihan muuta, jatkaa piirtämistä, syödä hiilihydraatteja, välttää solariumia, ostaa vähemmän vaatteita, sijoittaa rahaa ja tallentaa muistoja. Ja sen, että huulilävistyksestä jää ikuinen jälki.

 

 

Jos palaisit nuoruuteesi, mitä kertoisit itsellesi?

Maaret Kallio rohkaisi olemaan osa myönteistä some-aaltoa kertomalla viestejä tämän päivän nuorille palaamalla kuvien kautta omaan nuoruuteensa. Hesarissa on luettavissa juttu viidestä suomalaisesta aikuisesta ja siitä, mitä he kertoisivat nuorelle itselleen. Maaretin omat sanat voi lukea hänen sivuillaan

 

 

 

Lue myös:

Kiusaamisen pahin jälki

Omakuvasta, sodasta ja rauhasta

#älämahdumuottiin

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Viime kesän reissuilta on jäänyt yksi löytö kaivelemaan. Jyväskyläiseltä kirpputorilta, ehkä jostain sieltä Seppälän suunnilta, löysimme nauruhermoja kutkuttavan lippiksen. Allu -one step ahead. Kaikessa kamaluudessaan ja naurettavuudessaan parasta lippiksessä oli, että teksti oli aivan oikeassa. Merkitys korostui mitä pidemmälle syksyä mentiin.

Allu on paitsi aviomieheni, yksi upeimmista kollegoistani. Draivillaan, visiollaan ja ratkaisukyvyllään inspiroiva energinen moniasiantuntija. Lisäksi hän on saavuttamassa minunkin uraunelmaani. Kirjaimellisesti one step ahead.

 

 

Jotenkin luulen, että lippis saattaisi löytyä vielä Jyväskylästä. Tai jostain muualta. Jonkun papan hattuhyllyltä kenties.

Auttaisitko hieman? Jos löydät sen ja postitat, lupaan hyvittää sen sinulle!

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Ei hotelliyötä.

Ei illallista ravintolassa. 

Ei lahjoja.

3 tunnin päiväunet.

Sadevaateostoksia lapselle.

Lauantain perhesauna.

 

Illalla aikaa kahdestaan, treffit olohuoneessa, lasi viiniä ja elokuva. Sitten ajatus hääkuvasta Suomi 100 -teemalla. Sinistä sormiväriä kasvojen poikki. Kylpyhuoneessa hihittelyä Fridan nukkuessa makuuhuoneessa. 

2. hääpäivämme. 

 

Vaikka päivän juhlallisuustaso ylitti vain pienesti edellisen vuoden, aihetta juhlaan silti on. 

Olen onnekas, kun saan olla juuri tuon miehen vaimo. Hän saa minut nauramaan (vaikka joskus tajuankin vitsit viiveellä). Elämä tuntuisi paljon vaikeammalta, jos ei voisi nauraa joka päivä. Rakastan myös sitä, kuinka syviä keskusteluja käymme. Olemme joissakin asioissa täysin samanlaisia, ja joissakin kuin yö ja päivä. Hän on opettanut uskallusta oman itseni kanssa. Voittamaan pelkojani ja heittäytymään. Hän on inspiraationi. Hänen kanssaan saan olla aidosti se kuka olen. 

 

 

 

Kuvitus on Jaakko Kahilaniemen GIF-kokoelmasta, joka otettiin tasan vuosi sitten. Päivä ensimmäisen hääpäivämme jälkeen. 

 

 

Kiinnostuitko ensimmäisen hääpäivän juhlallisuustasosta?

Ensimmäisen hääpäivän pohjalukemia

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Miltä opiskelu kotiäitinä tuntui? 

Olen pyöritellyt tätä postausta mielessäni pitkään, enkä vieläkään osaa tarkasti eritellä tunteita rajattuna vain näihin kahteen rooliin. Tavallaan rakastin sitä ja vihasin sitä. Ratkaisu opiskella ja jäädä vielä puoleksi vuodeksi kotiin Fridan kanssa oli paras ratkaisu tarjolla olleista mahdollisuuksista, ja olen äärimmäisen tyytyväinen, että uskalsin sen tehdä. Sain kasvattaa ammattitaitoani ja tunnustella opiskelua. Pystyimme antamaan Fridalle lisää aikaa kotona ennen päiväkotia. Aikaa, jonka koen, että hänkin tarvitsi. Aikuiskoulutustuen avulla pystyimme maksamaan myös laskut tilanteessa, jossa aiempi hoitovapaa oli jo syönyt säästöt. 

Näiden asioiden lisäksi päällimmäisenä mielessä kevään jälkeen on silti tarinat eroista, jotka tapahtuvat sellaisten aikojen jälkeen, jolloin parisuhteen molemmilla osapuolilla on ollut omia, tärkeitä tavoitteita ja aikaa vieviä hankkeita. Uusia juttuja. Kevään aikana, etenkin opiskelusta kertovissa teksteissäni kuulunut ahdistus on kummunnut juuri siitä. Ei se pelkkä opiskelu sitä tehnyt. Oli aivan liikaa tehtäviä, työtunteja ja ulkopuolisia rasitteita. Piti tuottaa niin paljon tulosta, että parisuhteen piti taipua säästökohteeksi. 

Yhdessä tekemisen, vitsailun ja hölmöilyn sijaan oli päiviä, jolloin emme puhuneet sen jälkeen kun Frida oli saatu unille. Allu teki kahta työtehtävää ja tuli joko illalla kotiin tai työmatkojen vuoksi ei sitäkään. Minun piti lukea illat, sillä päivällä lukuaikaa ei tietysti ollut kuin Fridan päiväunien aikaan pari tuntia. Absurdia kyllä, mutta olin vihainen, että minä olin se joka joutui pyytämään Fridalle hoitajaa, että pääsin täyttämään omaa tavoitettani. 

Viime keväänä pysäytin itseni liian monta kertaa puhumasta Allulle tavalla, jolla en ikinä olisi uskonut puhuvani hänelle. Kommunikoimme huonosti. Kuten rasittuneet ihmiset. Onneksi suhteen alusta asti ollut syvä kunnioitus ja arvostus, avoimuus, sekä tietysti letkeä huumori voittivat vaikeidenkin hetkien jälkeen. Muutaman kuukauden mittainen aika oli tarpeeksi lyhyt estämään pysyvien haittojen syntymisen, mutta tarpeeksi pitkä muistuttamaan siitä, miten toimivasta voi saada rikkinäisen.

 

GIF: Jaakko Kahilaniemi

 

Jos kuitenkin palataan pelkästään opiskelevana kotiäitinä olemiseen, se tuntui juuri tarpeeksi monipuoliselta ja kunnianhimoiselta minulle. Kun kerroin opiskelupäätöksestäni isälleni, hän sanoi, että tyttärensä tuntien pärjään varmasti mainiosti. Olinhan aiemmin suorittanut kaksi tutkintoa yhtä aikaa. Vedän itselleni tärkeitä asioita läpi kovalla voimalla.

Opiskelu kotiäitinä tuntui siltä kuin eläisi kahta elämää. Fridan ollessa hereillä olin äiti, joka ei laittanut ainuttakaan ajatusta kurssikirjoille tai deadlineille. Fridan nukkuessa olin opiskelija, joka imi tietoa nenä kiinni kurssikirjassa, näpytteli vastauksia tietokoneelle, söi iltaisin suklaata ja joi lasin viiniä. Opiskelija, joka sai kuulla aviomieheltään, kuinka luetut asiat astuivat käytäntöön havaintoja tehden ja uusia termejä käyttäen.

Kahden roolin yhdistäminen vaati täydellistä ajoitusta. Niin päivittäisenä suunnitelmana, kuin se olisi vaatinut meidän elämäntilanteessakin. Ilman minun opiskelua tai Allun tilannetta meillä olisi ollut kelpo kevät. Molemmat yhtä aikaa oli liikaa.

Opiskelu itse tuntui melko samalta, kuin 13 vuotta sitten. Opin edelleen parhaiten visuaalisen muistin kautta, unohdan lukea otsikot ja saan paineen alla muistikatkon tärkeimmistä ja yleisimmistä termeistä ja asioista. (E-kirjat ja pieni näyttö eivät muuten tue visuaalisen oppijan oppimista.) Kirjaston lukurauha sentään oli jotain uutta. Samoin univelka, jota ei voinut tasoittaa. Etenkin silloin, kun lukuaika oli hävinnyt sairasteluihin tai Allun poissaoloihin, oli vaikea olla suorittamatta lukemista pakon vuoksi. Laskin pisteitä ja asetin tavoitteita tiettyihin arvosanoihin, vaikka olin päättänyt olla tuijottamatta niitä. Vanhat tavat istuvat tiukassa.

 

PS. Jos mietit opiskelujen aloittamista yhtä pitkän tauon jälkeen huomioi myös, että siivoaminen, televisio ja syöminen eivät ole ainoita paheitasi tenttiurakan edellä, vaan kuvioihin on tullut mukaan myös sosiaalinen media. Voihan värinä ja välke.

 

 

Lue myös: 

Salamapäätös opiskelevaksi kotiäidiksi

Ensimmäinen opiskeluviikko lukuina

Valitsimme epätasa-arvoisen perhevapaan

Läpi meni!

Näin opiskelin kotiäitinä

Opintovapaa hoitovapaan sijaan? Lue tämä!

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Blogi on nyt virallisesti taaperoajassa! Kuvat ja kuvauskin vastaavat paremmin nykytilannetta. 

Nämä Jaakko Kahilaniemen ottamat kuvat ovat otteita meidän 1-vuotiskuvista viime syksyltä, eli sekä meidän avioliiton, että Fridan ensimmäisen vuoden kunniaksi otetusta sarjasta. Vakavien ja editoriaalisten kuvien rinnelle paljastan huomenna enemmän hassuttelevia kuvia.

Tervetuloa seuraamaan!

 

 

 

Lue myös:

Hääkuvia

Kurkistus kuvauksiin

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Vaikka olenkin ollut se, joka on ollut jo puolitoista vuotta kotona lapsen kanssa, Fridalla ja Allulla on aivan omat juttunsa. Sitä on ihana seurata. Tietyt asiat ovat parhaita juuri isän kanssa tehtynä.

 

Kutitukset ja kutitustarinat. Mikään kutitus ei naurata niin paljon, kuin isän kutitukset ja niihin liittyvät hölmöt sepitykset. 

Juoksuleikit. Taikasanoilla "Onneksi kukaan ei ole sängyn päällä!" alkaa kaiken keskeyttävä kilpajuoksu makuuhuoneeseen meidän sängyn päälle. Kun kuulee "plöp" juostaan kädet mäkihyppääjän asennossa kohti peittokasaa tai rullattua patjaa.

Suihkussa käyminen. Suihkussa on omat rituaalinsa, kuten katon koskettaminen ja ensimmäisille kylmille vesipisaroille nauraminen. Nykyään Frida seisoo jo yksin hanan alla ja työntää pään veden alle. Suihkusta kuuluu iltaisin naurua, kehuja ja lopuksi aina "äitiiii!".

Kirjojen lukeminen. Allun tapa lukea kirjoja Fridan kanssa on ilmeisesti niin mieleenpainuva, että tyttö ohjaa meidänkin yhteisiä lukuhetkiä samaan suuntaan. Tarinan ohella kirjojen sivuilla näkyviä asioita tulee sanoa niin monta kertaa, kuin Frida niitä osoittaa. Lukuhetki toistaa usein lempikirjojen suosikkeja, kuten "munakoiso, munakoiso, munakoiso, munakoiso ... " Tai "salamanteri, salamanteri, salamanteri ..." Toinen keino on pyytää Fridaa osoittamaan asioita kirjojen sivuilta. Silloin saa paljon enemmän vaihtelua sanoihin.

Musadiggailu. Allu soittaa ja Frida äänestää tanssijaloillaan kelpaako biisi jatkoon vai ei. Uusia biisejä kokeillaan joka viikko. (Näistä hetkistä syntyy suosikkeja, ja myös blogin levylautasella-sarjan kirjoitukset.) Ensimmäinen yhteinen musadiggailuhetki on jäänyt muistoihin, kun isä ja tytär istuivat levysoittimen edessä ja Frida kuuli musiikkia ensimmäistä kertaa LP-levyltä. Vauva jähmettyi seuraamaan molempia kaiuttimia, tarkkaili ääntä kuin tennispeliä seuraten, ja lopulta nukahti Allun syliin. 

Piiloon! Piiloleikkejä on harrastettu niin paljon, että jo Allun ääni toisessa huoneessa saa aikaan Fridan innostuneen piiloutumisen. Tyttö odottaa peiton alla kikattaen, että isä tulee etsimään. Välipalalla, jopa Talk-murut ja muut jogurtin lisukkeet pitää piilottaa tökkimällä niitä lusikalla ja sanomalla "piiloon piiloon piiloon!"

Jano-ääni. Se alkoi siitä, kun suuri jano taltutettiin niin nautinnollisesti, että suusta kuului "ääääh". Pian Frida jo katsoi Allua niin ihailevasti ja odottaen, että jano-ääni oli pakko tehdä uudestaan. Matkimishommiahan siitä seurasi, ja parhaimmillaan olen kuullut Fridan vielä juuri ennen nukahtamistaan esittävän janon sammuttamista ja kikattavan itsekseen. 

 

 

Kiitos Allu ja Frida, että teette kodista joka päivä pienen sirkuksen. Ilman teitä olisin vakavampi ja tylsempi.

Kiitos Allu, että tahdot ja valitset olla läsnä.

 

 

Lue myös:

Valitsimme epätasa-arvoisen perhevapaan

Mukulan levylautasella

Vauvan levylautasella

13 hämmentävää kuvaa puhelimesta

Tällä viikolla viestiteltyä

Miehen tunnustus lähes vuoden takaa

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Pages