Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

​Sanon sen ääneen. Lapsen tunteita on joskus todella vaikea ottaa vastaan.

Frida juoksee karkuun tai levittelee lähtöön pakatut tavarat juuri, kun pitäisi olla jo menossa. Hän puree, repii ja potkii raivoisasti tunteidensa vallassa. Joskus jopa hämmentyessään. Kiire ja aikataulut, ulkopuolelta tuleva paine haastaa omien tunteiden hallintaa. Ja kenelläpä ei joskus olisi kiire.

Paitsi lapsella.

 

 

Minulle ei ole luontaista sanoittaa tunteitani. Sulkeudun helposti konfliktitilanteissa ja varastoin tunteita sisälleni. Tästä syystä saatan osoittaa turhautumista ja pettymystä irrallisissa tilanteissa, ja kun mitta täyttyy, se todella täyttyy. Silloinkin yleensä ennemmin pakenen tilanteesta. Olen mukavuusalueellani, kun voin kontroloida tilanteita edes jossain määrin. Meteli ja yhtäaikaisesti hoidettavat asiat saavat minut voimaan pahoin. 

Nämä ovat kaikki asioita, joita olen aktiivisesti työstänyt erityisesti lapsen myötä. Olenhan se aikuinen, joka omalla käytöksellään ja toiminnallaan vaikuttaa siihen, miten lapseni tulevaisuudessa käyttäytyy ihmissuhteissaan. Matka tunteiden hyväksymiseen vie aikaa, ja alkuun koin rauhallisuuteni olevan toisinaan jopa päälleliimattua. Kuin naamari, jonka puin päälleni, mutta jonka pitäminen oli lopulta äärimmäisen väsyttävää. Pysyin rauhallisena lapsen kanssa, mutta esimerkiksi hänen nukahdettuaan sisälleni kerätty turhautuminen ja kiukku ahdisti. Hyväksyntä ja rehellinen rauhallisuus rakentui harjoituksen myötä, mutta joskus yhä sorrun tekorauhallisuuteen. Tietysti toisinaan käy myös niin, etten pysty siihenkään. Huutaminen on minulle silti vieras tapa osoittaa kiukkua. Mutta se hetki, kun lapsi riehuu ja kiukkuaa, minä kimitän nopeaan tahtiin käytöksen sopimattomuudesta vedoten kiireeseen ja manaten myöhästymistä, on sekä tilanteena että tunteena aivan kamala. Olo on kuristava ja toivoton. Eikä se edes auta mitään. Oma pää ei voi toimia järkevästi, eikä lapsikaan rauhoitu. Rennon letkeä ja huoleton meno on tehokkain tapa saada lapsi esimerkiksi pukeutumaan ulos. Mutta entä, kun elämä ei ole jatkuvaa musikaaliakaan. Välillä kiristää ja kiukuttaa. 

Kun lapsena halusin aina kaupasta jotain, vanhempani päättivät useiden itkuraivareiden ja kaupasta kantamisten jälkeen, etteivät he eivät ottaneet minua enää mukaan. Eivät he, kuten eivät muutkaan, tienneet silloin, että lapselle kuuluisi osoittaa myötätuntoa ja huomioida sanallisesti, kuten "Ymmärrän, että haluaisit sen lelun. Nyt ei kuitenkaan ole syntymäpäiväsi, eikä meillä ole muulloin tapana ostaa leluja. Voisimmeko laittaa tuon ihanan lelun toivelistallesi, kun on seuraava syntymäpäiväsi?" 

Ei. Silloin kaupasta lähdettiin kantamalla ja kuten allekirjoittaneelta, lopulta evättiin pääsy kauppoihin kokonaan. Nyt, yli kolmekymmentä vuotta myöhemmin, voin nojata uusiin kasvatus- ja toimintamalleihin, jotka huomioivat myös lapsen tunteet. 

 

 

Olen lukenut varhaisesta vuorovaikutuksesta ja tunnetaidoista, sekä osallistunut luennoille ja kursseille. Yhden kurssin jälkeen löysin myös ilmaisen Vanhemmuuden voimapostin, jonka sähköpostiviesteissä annetaan vinkkejä myönteiseen ja lempeään kasvatukseen, sekä omaan hyvinvointiin. Voimaposteissa on tietoa myös kursseista ja verkkovalmennuksista. Osallistuin tänä syksynä myös Myrskyn sydän -verkkovalmennukseen, jonka avulla voi löytää rauhallisia ja tietoisia toimintatapoja lapsen raivotessa. 

Kyseessä on kolmelle viikolle jaettu, itseopiskeltava kurssimateriaali. Viikkoteemoista on kirjallinen, tulostettava aineisto, sekä aihetta syventävä äänite ja kaksi mindfulness-äänitettä. Lisäksi viikkottain on lukuvinkkejä linkkimuodossa, sekä ehdotuksia kirjallisuudesta. Valmennus sisältää myös kysymyksiä, joiden avulla tietoa voi soveltaa omaan taustaan ja oman perheen tilanteeseen. Oli tehokasta miettiä kysymysten avulla omia toimintamalleja ja luoda niistä toimivampia. Osittain kurssin aiheet linkittyivät myös Mindfulnessia vanhemmuuteen -kurssiin, jonka kävin Ipanaisella viime keväänä. Se tuki itseopiskelua hyvin. 

Ensimmäisen viikon teemoihin sisältyivät voimakkaat tunteet ja niiden tausta omassa kasvatuksessa. Mitä kehossa tapahtuu suuttuessa, oma kasvuprosessi ja selkäydinreaktiot, sekä mindfulness apuna vanhemmuudessa. Paljon itsetutkiskelua ja omia pohdintoja linkitettynä annettuun materiaaliin, sekä johdanto mindfulnessiin. Viikko antoi ymmärrystä omiin toimintatapoihin ja työkaluja uusiin näkökulmiin.

Toisella viikolla teemat paneutuivat hengityksen rooliin, sekä vinkkeihin oman sekä lapsen rauhoittumisen tukemiseen. Poimin sieltä esimerkin tukea lapsen rauhoittumista hengityksen avulla pitämällä pehmolelua vatsan päällä ja seuraamalla sen liikettä. Kiukkua voi myös hätistää kiukkueläimen avulla, kuten murisemalla karhukiukun ajatuksella. Oma osionsa oli lisäksi tunteiden tarttumiseen sekä oman hyvinvoinnin ylläpitämiseen liittyvät tekstit ja pohdinnat. Itselle jäi mieleen myös aktiivinen kuuntelu, eli toisen ihmisen kokemuksen huomioiminen ja sen sanominen ääneen, kuten "Sua taitaa ärsyttää, kun sanon sinulle tästä". Lapsen ärsyttävältä tuntuva käytös on merkki täyttymättömästä tarpeesta, johon usein on hyvä syy ja tarve. Siksi aikuisen on tärkeää nähdä ja sanallistaa se lapselle. Itse noudatan hankalissa tilanteissa tunteesta etäännyttämistä. "Sen sijaan, että sanot olevasi kiukkuinen voit sanoa tuntevasi kiukkua. Se voi auttaa sinua muistamaan, että kiukku nousee, laantuu ja menee sitten ohi, ja sinä pysyt samana – hetkelliset tunteet eivät määritä sitä, kuka olet."

Kolmannen viikon teemoissa vahvistettiin aikuisen ja lapsen taitoja, kuten tunnetaitoja, tunteiden säätelyä, tilanteiden korjaamista sekä itsemyötätuntoa. Tunteita ei voi valita, mutta niiden volyyminappulaan voi pyrkiä vaikuttamaan esimerkiksi voimistamalla myönteisiä tunteita ja sietämään sekä rauhoittamaan haastavampia tunteita. Itselläni haaste on erityisesti sisäinen mielenpuhe, joka komentaa ja tuomaroi kasvattaen tunteet vielä suuremmiksi. Lopulta on vaikea päästää niistä irti. Aineistossa annettiin työkaluja positiiviseen viestiin ja pieniin muutoksiin, sekä oman toimintasuunnitelman tekemiseen. Itsemyötätunnon askeleita, tiedostamista, hyväksyvää suhtautumista ja aktiivista ystävällisyyttä oli mielenkiintoista harjoitella. Lapsen kanssa tehtäviin harjoituksiin (joka soveltuu myös aikuisille) oli lisätty myös vihreät ja punaiset ajatukset -työkalu, jonka avulla kielteiset ajatukset muutetaan hyvää tekeviksi ajatuksiksi. Esimerkiksi "en koskaan onnistu" on vihreänä ajatuksena "teen parhaani ja se riittää". Liian usein tulee puhuneeksi itselleenkin aivan liian syyttävästi. 

 

Kuvat: Jaakko Kahilaniemi

 

 

Lyhyesti:

Ota vastaan ja hyväksy. Hengitä. Säädä. Korjaa tarvittaessa. Ole armollinen. Kehu onnistumisista. Toista. 

 

 

Oletko tehnyt mindfulness- tai tunnetaitoharjoituksia lapsen myötä?

 

 

(Osallistuminen Myrskyn sydän -verkkovalmennukseen on saatu Kasvun Taika -palveluista.)

 

 

Lue myös:

Lapsi kehittyy lähisuhteissaan

Mindfulnessia vanhemmille, osa 1

Mindfulnessia vanhemmille, osa 2

Kun sähköposti opastaa toimivimman tavan rauhoittaa lapsen kiukku

Tunnetaitoja kirjoista

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

 

Kun sähköpostin otsikossa luki "mikä on toimivin tapa rauhoittaa lapsen kiukku?", olin heti valmiina lukemaan lisää. Kyse on Kasvun Taikan Vanhemmuuden voimapostista, jossa on juuri alkanut ilmainen miniverkkovalmennus, Myönteisiä keinoja kasvatukseen. Neljäosaisen valmennuksen teemana ovat keskity vahvuuksiin, kommunikoi rakentavasti, ymmärrä lapsen tunteita ja pysy rauhallisena, sekä huomioi itsesi ja omat tarpeesi vanhempana. 

Vinkiksi vaan, jos siellä on muitakin tunnetaitoja harjoittelevan lapsen (eli hermoja raastavan uhman kanssa eläviä) vanhempia. Itse ainakin nostan nöyränä, mutta tarmokkaana käden pystyyn. Tässä äitiydessä on vielä paljon opettelemista!

  

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Miltä opiskelu kotiäitinä tuntui? 

Olen pyöritellyt tätä postausta mielessäni pitkään, enkä vieläkään osaa tarkasti eritellä tunteita rajattuna vain näihin kahteen rooliin. Tavallaan rakastin sitä ja vihasin sitä. Ratkaisu opiskella ja jäädä vielä puoleksi vuodeksi kotiin Fridan kanssa oli paras ratkaisu tarjolla olleista mahdollisuuksista, ja olen äärimmäisen tyytyväinen, että uskalsin sen tehdä. Sain kasvattaa ammattitaitoani ja tunnustella opiskelua. Pystyimme antamaan Fridalle lisää aikaa kotona ennen päiväkotia. Aikaa, jonka koen, että hänkin tarvitsi. Aikuiskoulutustuen avulla pystyimme maksamaan myös laskut tilanteessa, jossa aiempi hoitovapaa oli jo syönyt säästöt. 

Näiden asioiden lisäksi päällimmäisenä mielessä kevään jälkeen on silti tarinat eroista, jotka tapahtuvat sellaisten aikojen jälkeen, jolloin parisuhteen molemmilla osapuolilla on ollut omia, tärkeitä tavoitteita ja aikaa vieviä hankkeita. Uusia juttuja. Kevään aikana, etenkin opiskelusta kertovissa teksteissäni kuulunut ahdistus on kummunnut juuri siitä. Ei se pelkkä opiskelu sitä tehnyt. Oli aivan liikaa tehtäviä, työtunteja ja ulkopuolisia rasitteita. Piti tuottaa niin paljon tulosta, että parisuhteen piti taipua säästökohteeksi. 

Yhdessä tekemisen, vitsailun ja hölmöilyn sijaan oli päiviä, jolloin emme puhuneet sen jälkeen kun Frida oli saatu unille. Allu teki kahta työtehtävää ja tuli joko illalla kotiin tai työmatkojen vuoksi ei sitäkään. Minun piti lukea illat, sillä päivällä lukuaikaa ei tietysti ollut kuin Fridan päiväunien aikaan pari tuntia. Absurdia kyllä, mutta olin vihainen, että minä olin se joka joutui pyytämään Fridalle hoitajaa, että pääsin täyttämään omaa tavoitettani. 

Viime keväänä pysäytin itseni liian monta kertaa puhumasta Allulle tavalla, jolla en ikinä olisi uskonut puhuvani hänelle. Kommunikoimme huonosti. Kuten rasittuneet ihmiset. Onneksi suhteen alusta asti ollut syvä kunnioitus ja arvostus, avoimuus, sekä tietysti letkeä huumori voittivat vaikeidenkin hetkien jälkeen. Muutaman kuukauden mittainen aika oli tarpeeksi lyhyt estämään pysyvien haittojen syntymisen, mutta tarpeeksi pitkä muistuttamaan siitä, miten toimivasta voi saada rikkinäisen.

 

GIF: Jaakko Kahilaniemi

 

Jos kuitenkin palataan pelkästään opiskelevana kotiäitinä olemiseen, se tuntui juuri tarpeeksi monipuoliselta ja kunnianhimoiselta minulle. Kun kerroin opiskelupäätöksestäni isälleni, hän sanoi, että tyttärensä tuntien pärjään varmasti mainiosti. Olinhan aiemmin suorittanut kaksi tutkintoa yhtä aikaa. Vedän itselleni tärkeitä asioita läpi kovalla voimalla.

Opiskelu kotiäitinä tuntui siltä kuin eläisi kahta elämää. Fridan ollessa hereillä olin äiti, joka ei laittanut ainuttakaan ajatusta kurssikirjoille tai deadlineille. Fridan nukkuessa olin opiskelija, joka imi tietoa nenä kiinni kurssikirjassa, näpytteli vastauksia tietokoneelle, söi iltaisin suklaata ja joi lasin viiniä. Opiskelija, joka sai kuulla aviomieheltään, kuinka luetut asiat astuivat käytäntöön havaintoja tehden ja uusia termejä käyttäen.

Kahden roolin yhdistäminen vaati täydellistä ajoitusta. Niin päivittäisenä suunnitelmana, kuin se olisi vaatinut meidän elämäntilanteessakin. Ilman minun opiskelua tai Allun tilannetta meillä olisi ollut kelpo kevät. Molemmat yhtä aikaa oli liikaa.

Opiskelu itse tuntui melko samalta, kuin 13 vuotta sitten. Opin edelleen parhaiten visuaalisen muistin kautta, unohdan lukea otsikot ja saan paineen alla muistikatkon tärkeimmistä ja yleisimmistä termeistä ja asioista. (E-kirjat ja pieni näyttö eivät muuten tue visuaalisen oppijan oppimista.) Kirjaston lukurauha sentään oli jotain uutta. Samoin univelka, jota ei voinut tasoittaa. Etenkin silloin, kun lukuaika oli hävinnyt sairasteluihin tai Allun poissaoloihin, oli vaikea olla suorittamatta lukemista pakon vuoksi. Laskin pisteitä ja asetin tavoitteita tiettyihin arvosanoihin, vaikka olin päättänyt olla tuijottamatta niitä. Vanhat tavat istuvat tiukassa.

 

PS. Jos mietit opiskelujen aloittamista yhtä pitkän tauon jälkeen huomioi myös, että siivoaminen, televisio ja syöminen eivät ole ainoita paheitasi tenttiurakan edellä, vaan kuvioihin on tullut mukaan myös sosiaalinen media. Voihan värinä ja välke.

 

 

Lue myös: 

Salamapäätös opiskelevaksi kotiäidiksi

Ensimmäinen opiskeluviikko lukuina

Valitsimme epätasa-arvoisen perhevapaan

Läpi meni!

Näin opiskelin kotiäitinä

Opintovapaa hoitovapaan sijaan? Lue tämä!

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Olin kevään Lapsimessuilla Leea Mattilan luennolla, jossa käytiin läpi lapsen lähisuhteiden merkitystä. Sitä millaisia vaikutuksia varhaisella vuorovaikutuksella ja turvallisella kiintymyssuhteella on. Luento sai minut herkistymään, sillä aihe oli niin tärkeä lapsen kehityksen kannalta. Teki mieli huhuilla ohi käveleville ihmisille, että pysähtykää kuuntelemaan asioita, joilla on oikeasti merkitystä. Messulauantain luennolla oli nimittäin runsaasti tilaa.

Itselle luento antoi lisää ymmärrystä. Syitä miksi on niin tärkeää esimerkiksi sanoittaa tunteita. Ja miten erityisesti suomalaisille tyypillinen kasvatustapa lisää turvattomuutta ja välinpitämättömyyttä. Varhaisesta vuorovaikutuksesta ja turvallisesta kiintymyssuhteesta on toki helppo löytää kirjoituksia, mutta koska luento kosketti niin syvästi halusin koota siitä vielä tärkeimmät ylös. 

 

Ihminen toimii aikuisenakin varhaisten vuorovaikutustensa varassa. Kiintymystyyli näyttää esimerkin yhdessä olemisesta, eikä se ole sama asia, kuin rakkaussuhde. Pienelle lapselle kiintymystyyli on strategia saada hoivaaja lähelle. 

Turvallinen kiintymyssuhde puskuroi mielenterveyttä. Se syntyy kokemuksesta aikuisesta, joka kuuntelee ennustettavasti ja johdonmukaisesti, sekä reagoi oikealla tavalla ja oikea-aikaisesti. Se tarkoittaa negatiivisten tunteiden tyynnyttämistä ja positiivisten vahvistamista, sekä uteliaisuuden tukemista. Kukaan ei kuitenkaan ole täydellinen, eikä turvallinen kiintymyssuhde perustu täydellisyyteen. Yhteyttä tulee aktiivisesti korjata.

Turvattomuutta lisää välttelevä, ristiriitainen ja jäsentymätön kiintymyssuhde. Yllättävää ehkä, mutta monet vanhat kasvatustavat kuuluvat juuri näihin. Välttely on juuri se suomalaisille tahattomasti tyypillinen (tai opittu) kiintymyssuhteen tapa. Kun esimerkiksi viedään huomio pois rokoteneulasta johonkin leluun, vaikka rokotuksen voisi kertoa sattuvan hetken. Tai nukutetaan huudattamalla. Lapsi oppii nukahtamaan, koska hän oppii ettei hänen tunteisiinsa vastata, eikä hän saa apua niiden säätelyyn. Jopa neuvoloissa elää vahvasti vanhat huudattamiseen ja keuhkojen vahvistamiseen liittyvät myytit. Tunteiden tukahduttaminen ja tunneilmaisujen välttäminen opettaa, ettei säätelyapua ole saatavilla. Ristiriitaisessa kiintymyssuhteessa lapsen tunteisiin reagoidaan epäjohdonmukaisesti. Toisinaan kiinnostuva, toisinaan epähuomioiva reagointi opettaa lapselle liioittelemaan tunneilmaisujaan. Jäsentymätön kiintymyssuhde vaatii jo vakavaa laiminlyöntiä tai väkivallan ja pelon johdosta lapselle ei synny ainoatakaan selvää strategiaa. Syntyy pakonomaista miellyttämistä. 

Hyvä vuorovaikutus vaikuttaa esimerkiksi lapsen oppimiskykyyn, tunne-elämän kehitykseen, maailmankuvaan, persoonallisuuteen, sosiaaliseen kyvykkyyteen ja biologiseen kehitykseen. Tunteiden säätelyn kehittyminen vaatii vuorovaikutusta aikuisen kanssa. Vauva oppii havaitsemaan omia tilojaan ja muokkaamaan niitä, kun vanhemmat tekee sen ensin hänen puolestaan.  Jos aikuisella on vaikeuksia säädellä omia tunteitaan, ongelmalla on taipumus jatkua ja se siirtyy vauvaan. Siksi aikuisen omalla kuormituksella ja esimerkiksi parisuhdeongelmilla on vaikutus vuorovaikutusongelmien syntyyn. Toki ne voivat juontua myös esimerkiksi lapsen keskosuudesta tai temperamentista. 

 

 

Tärkeimmät vinkit: 

Ole utelias lapsen sisäisestä elämästä. Kurkista käytöksen taakse mielentiloihin ja lapsen näkökulmaan.

Yhteys on kaiken edellytys. Tutkimusten mukaan aktiivinen korjaaminen on merkittävämpi asia suhteen kannalta kuin se, että kaikki olisi aina hyvin. 

Ole leikkisä ja jaa myönteisiä tunteita lapsen kanssa. 

 

 

Lue myös:

Mindfulnessia vanhemmille, osa 1

Mindfulnessia vanhemmille, osa 2

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

 

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Tietoinen vanhemmuus on itsensä kasvattamista. Olen kiitollinen, että olen ollut avoin tunteilleni ja ajatuksilleni. Etsinyt uusia toimintamalleja ja omaa tapaa vanhemmuuteeni ja löytänyt tien, jota kulkea. 

Ennen Mindfulnessia vanhemmille -kurssia mietin tavoitteitani ja ajatuksiani. Niiden joukossa oli muun muassa halu olla tyynempi, saada työkaluja arkeen ja toimia omien voimavarojen sisällä. Vahva miellyttämisen tarve saa minut monesti myöntymään muiden tahtoon ja vaieta omista tunteistani. Ajatusten hiljentäminen, ja läsnäolo on joskus todella vaikeaa, ja vaikka en kärsikään unettomuudesta vaikuttaa se keskittymiskykyyni päivällä. Meditaatio-harjoitukset auttavat rauhoittamaan sinkoilevia ajatuksia ja levottomuutta. Enemmän kuin konkreettisia harjoituksia, olen silti hyödyntänyt enemmän ajatus- ja toimintamalleja käytännössä. 

 

Listasin Mindfulnessia vanhemmuuteen -kurssin mieleenpainuvimpia asioita ja kantavimpia ajatuksia omaan arkeeni:

Mitä lapsi tarvitsee minulta juuri nyt?

Myönteisten ja kiitollisten asioiden kertominen iltaisin.

Aivojen sumeustilan laukaiseminen hengityksellä.

1 hengitys tilanteelle, 1 lapselle ja 1 itselle.

Nyt on näin.

Ota jokainen tilanne uutena.

Olla todella läsnä joka päivä joku hetki.

Kuuntele miten puhuttelet itseäsi.

Vuorimeditaatio.

 

 

PS. Olen opettanut Fridallekin hengitysharjoituksia rauhoittumiseen. Käytämme niitä suuttumus- ja rauhattomuustilanteissa. On aika suloista, kun pieni mukula keskittyy hengittämään syvään ja rauhoittuu.

 

 

Mindfulnessia vanhemmille -kurssin vetäjänä toimi Heli Mäkelä. Helin tekstejä ja harjoitteita voi löytää hänen Kasvun Taika -yrityksensä sivuilta. Ipanaisen kurssikalenterista löytyy erilaisia luentoja ja kursseja vanhemmuuteen liittyen. 

Osallistumiseni Mindfulnessia vanhemmille -kurssille oli yhteistyössä Ipanaisen kanssa. 

 

Lue myös:

Mindfulnessia vanhemmille, osa 1

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Lapsi kasvattaa myös vanhempaa, ja välillä olen huomannut olevani uusien tilanteiden äärellä. Kohdannut tunteita, ajatuksia ja toimintamalleja itsessäni, joita haluan tutkia tarkemmin. Tiedostaa enemmän ja muuttaa sisäänrakennettua, automaattista toimintaa. Suorittaminen ja asioiden kontrollointi elää minussa edelleen, vaikka olenkin jo vuosia tehnyt niiden pehmentämisen eteen töitä. Vanhemmuus koettelee toisinaan juuri niitä herkkiä kohtia. Sain mahdollisuuden osallistua Ipanaisessa järjestettyyn Mindfulnessia vanhemmille -kurssille. Neljä 1,5 tunnin tapaamista ei toki tee kenestäkään mindfulness-mestaria, mutta se avasi tietä uuteen ymmärrykseen. Matka tulee varmasti näkymään myös täällä blogissa jatkossa, mutta keräsin kurssin aikana ja pian sen jälkeen läpikäymiäni tunteita, ajatuksia ja vinkkejä yhteen. 

 

 

Mindfulness vanhemmuudessa on sitä, että on oikeasti läsnä. Lapsiperhearki vaatii usein suunnitelmallisuutta, ja kallistuu helposti suorittamiseksi ja ennakoimiseksi. Ajatukset ja teot keskittyvät helposti johonkin muuhun, kuin käsillä olevaan hetkeen. Mietin usein millainen olen Fridalle, kun aamupäivällä teemme lähtöä päivän ulkoiluun tai lounastreffeille. Valmistelenko pelkästään lähtöä ja järjestelen aamun sotkuja, vai pysähdynkö tarpeeksi usein myös piirtämään munakoisoa, maistamaan leikkikeitoksia, tai katsomaan, kuuntelemaan ja koskettamaan arvostavasti. Välillä päässä kohisee kuin ampiaispesässä, kun ajatukset kamppailevat huomiostaan. Kuinka erotella ajatuksista ne, jotka koskevat vain tätä hetkeä. Ja tunnistaa ne, jotka ovat vain ajatuksia, eikä totuuksia. Mindfulness on sitä. että hyväksytään asiat sellaisina kuin ne ovat. Nyt on näin. 

Vanhemmuuteen voi ammentaa lisää rauhallisuutta ja johdonmukaisuutta mindfulnessin avulla, sekä edistää turvallisen kiintymyssuhteen syntymistä tietoisuuden ja hyväksynnän kautta. Lapsen tarpeiden huomioiminen ja oman käyttäytymisen säätely ovat avainasemassa. 

Kuinka kehittää tunnetaitoja hankalissa tilanteissa? On tärkeää tunnistaa hetki, jolloin hermo alkaa mennä, ja kehittää tapa pysäyttää ylireagointi. Se välitön reagointi, automaattiohjaus, johon keho on tottunut. Oman käyttäytymisen hallinta mahdollistaa järkevämmät valinnat tilanteen selvittämiseen. Vanhemmuudessa, ja etenkin turvallista kiintymyssuhdetta rakentavassa vanhemmuudessa, puhutaan lapsen tunteiden sanoittamisesta. Minun sukupolveni (puhumattakaan vanhempieni sukupolvi) ei ole tottunut sanoittamaan tunteitaan, ja siksi koen omienkin tunteiden tunnistamisen ja hyväksymisen joskus vaikeaksi. Voi olla aika haastavaa sanoittaa lapsen tunteita, jos ei osaa tehdä sitä itsekään. Huutaminen ja kovat äänet saavat minut säikyksi ja käpertymään kuoreeni, sillä en ole tottunut sellaiseen omassa lapsuudessani. Huutaminen on siis itselleni ihan äärimmäinen vaihtoehto, mutta johonkin turhautuminen ja suuttumus pitää purkaa. Ihan kaikilla kuitenkin keittää joskus yli, ja nekin tunteet ovat ok. On eri asia käydäänkö tilannetta läpi myöhemmin. Lapsellekin tulee aina selittää tapahtunut ja pyytää anteeksi. Omat tunteet pitää myös selvittää. Mihin oikeasti reagoin ja miksi? Mitä tapani reagoida kertoo minusta tai tarpeistani? 

 

 

Onnen eväitä, myönteisten tunteiden lisääminen. Onnellisuuden malli rakentuu kotoa, ja iso osa riippuu asenteesta. Myönteisen näkökulman ottamista on siksi hyvä harjoitella. Lapsi ottaa mallia vanhemman onnesta ja tavasta käsitellä asioita. Onnen rakennuspalikoita voi opettaa jo varhain. Lisäksi kiitollisuutta aiheuttavia asioita voi harjoitella sanomaan joka päivä. Olin jo ajatellut haluavani rakentaa rutiinin päivän kiitollisuuden aiheista, kun Frida kasvaa isommaksi. Kurssilla tajusin, että voisin aloittaa sen jo nyt. Vaikka Frida ei osaa vielä ilmaista asioita, voin tehdä sitä hänen kanssaan jo nyt. Ja Allun. Huomioin onnea ja kiitollisuutta päivittäin, mutta en välttämättä sano niitä ääneen. 

Myötätunto itseä kohtaan on välttämätöntä. Itsensä kritisoiminen, puutteissa ja epäonnistumissa vellominen eivät lisää kenenkään hyvinvointia. Vanhemmuudessa kohtaa jatkuvasti asioita, joista voi tuntea syyllisyyttä ja riittämättömyyttä. Lapselle tulee antaa esimerkkiä siitä, että virheet ovat sallittuja ja epätäydellisyys on osa elämää. Siksi on väliä soimaako itseään epäonnistuttuaan. Puhutteleeko itseään eri tavalla, kuin puhuttelee hyvää ystävää epäonnen tai erehdyksen hetkellä. Nykyään osaan nauraa itselleni paljon paremmin, kuin vielä muutama vuosi sitten. Silti mokatessani ensimmäisten ajatusten joukossa on, mitä muutkin ajattelevat ja olenpa nyt huono. Miksi ihmeessä haluaisin opettaa lapselleni yhtä tuhoavaa itsekritiikkiä? 

 

 

Kurssin vetäjänä toimi Heli Mäkelä. Helin tekstejä ja harjoitteita voi löytää hänen Kasvun Taika -yrityksensä sivuilta. Ipanaisen kurssikalenterista löytyy erilaisia luentoja ja kursseja vanhemmuuteen liittyen.

Osallistumiseni Mindfulnessia vanhemmille -kurssille oli yhteistyössä Ipanaisen kanssa. 

 

 

Edit: Lue myös osa 2

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Pages