Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Tällä viikolla olemme olleet Fridan kanssa kahdestaan, sillä Allu on kaksi viikkoa työmatkalla. Huomasin, että olen joko tottunut syksyn aikana olemaan se joka reissaa, tai sitten Fridan uhma on saanut yhtäkkisen lisävaihteen. Vapaapäivät eivät vähennä lainkaan työmäärää, ja tiistaina ihmettelinkin taas eikö jatkuva juokseminen aikaa vastaan helpota koskaan. 

 

 

Tällä viikolla olemme:

- Nukahtaneet kylki kyljessä saman peiton alle, vaikka Allu sai juuri viime viikolla Fridan taas nukahtamaan itsekseen.

- Huomanneet, että Frida osaa vaatia sukkahousuja mekon kanssa, vaikka on käyttänyt sellaisia vain paristi mallistokuvauksissa.

- Syöneet jättiläismäisen aamiaisen Fridan pyytäessä vielä hirssi-mustikka-puuron jälkeen Yosaa, mandariinin ja banaanin. (Mitä ihmettä?!)

- Tehneet temppuratoja ja käyneet pomppimassa trampoliinilla.

- Nukkuneet kylki kyljessä, kun Frida on yöllä kömpinyt peitto kainalossa viereeni. 

- Ikävöineet isää niin, että toista ihan jännittää sortuuko nipistämään ja toista niin, että lähetti yksinhuoltajaystävälle kunnianosoituksia.

- Käyneet useita täysin mahdottomia, useita toistoja vaativia keskusteluja. Esimerkiksi:

"Haluan violetin smoothien."

"Tässä, ole hyvä."

"Ei."

(Laitan smoothien pois)

"Haluan violetin smoothien."

.......

 

 

Huomenna ikävä helpottaa, sillä lähdemme Allun luo Roomaan. Kaksin matkustaminen vähän jännittää, enkä vielä ollenkaan tiedä onko pelkillä käsimatkatavaroilla lähteminen tosi huono, vai vain vähän huono ajatus. Ainakin olemme jo valmistautuneet ostamalla uudet matkarattaat ja vähän eväitä.

 

Niin, ja Ipad on varmaan aika pakollinen lennolla? Muita viime hetken vinkkejä saa laittaa kommentteihin!

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Vauvan ensimmäisen vuoden, ja oikeastaan vielä ensimmäisen taaperovuodenkin sai olla aika rauhassa ulkopuolisten toiseen lapseen liittyvistä kysymyksiltä. Ei enää. Ilmeisesti tavoitteellinen ikäero kuuluisi olla enintään 3 vuotta. Tämän laskurin perusteella minun kuuluisi tulla raskaaksi N-Y-T. 

 

 

Itselläni on tiettyjä syitä, miksi toinen lapsi ei ole kuulunut lähitulevaisuuden toiveisiin. Etenkään ennen Fridan 3-vuotissyntymäpäiviä. Toisinaan taas toiveisiini hiipii ajatus vauvasta. Tai siis lapsesta. Vauvakuumeen oireiden ilmetessä pitää aina tarkistaa, ovatko ne pelkkää vauvakuumetta, vai haluaako myös lapsen.

Haluaisin kehittää osaamistani työelämässä, mutta onko uran kannalta koskaan täydellistä aikaa saada lapsi? Tai voisinko löytää työtä, jota tehdä vauva-arjessakin? En suostu uskomaan, että ovet sulkeutuisivat yhden avautuessa. Ystävien raskausuutiset ja Fridan kasvava omatoimisuus herättävät uudenlaisia ajatuksia. Toivon, että voisin vielä joskus tuntea pienet potkut vatsassani, nähdä Frida isosiskona ja meidät nelihenkisenä perheenä. Kuinka hullunkurista se olisikaan! Tänäänkin juoksimme ympäriinsä, yksi keppihevosella, toinen läppärinsuoja hattuna ja kolmas kissapäähine päässään. Kyllä tähän sirkukseen vielä neljäs sopisi. 

 

 

Vauvavuosi oli minulle henkisesti paljon helpompi kuin toinen vuosi. Omat kehitysalueet kasvattajana nousivat esiin, ja olen kiitollinen, että olen saanut keskittyä niihin. Olen tietoisesti halunnut ottaa aikaa omaan äitiyteeni ja lapseeni tutustumiseen. Tiedän, etten olisi kestänyt toista lasta vielä. Vuosi on ollut erityisen haastava muiltakin elämän osa-alueilta, ja koen edelleen olevani ison muutoksen alla miettiessäni millaista elämää haluan itselleni ja perheelleni rakentaa. Menen asioihin täysillä, ja silloin se saattaa olla jostain muusta pois. Nyt on aika hieman tasapainottaa panoksia. Ainakin hetkeksi.

 

 

Elämää voi harvoin suunnitella, ja lastakin voi vain toivoa tai olla toivomatta. Muistetaan siis milloin vauva-ajatuksista on sopiva kysyä. 

Hyvien ystävien kesken, valmiina ottamaan vastaan kaikenlaiset vastaukset. Ilot, surut ja pelot. 

 

 

(Britax B-READY rattaat ovat ainakin valmiina elämänmuutoksiin. Muunneltavat rattaat on saatu.)

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Allulle on ollut luontaisempaa pysyä rauhallisena haastavissa tilanteissa Fridan kanssa. Olen ajatellut eron johtuvan syvälle juurtuneesta kontrollintarpeestani tai jonkinlaisesta vajaavaisuudestani spontaaniin sopeutumiskykyyn. Keskustellessamme Myrskyn Sydän verkkovalmennuksen mindfulness-osioista, selvisi, että Allulla onkin jo käytössään aika hyviä keinoja pysyä rauhallisena haastavissa tilanteissa. Syy löytyi armeijasta. 

 

 

Koska armeijassa joutuu jatkuvasti odottamaan tai jonottamaan jotakin, sekä kestämään fyysisesti pitkäkestoisia rasitteita tietämättä milloin mikäkin loppuu, oppii vähitellen suhtautumaan tilanteisiin neutraalisti. Ja koska palveluksessa on läpileikkaus koko ikäpolvesta, päätyy yleensä automaattisesti marssimaan jonkun idiootin kanssa. En ole käynyt armeijaa, mutta näin Allu asian kuvaili. Käytännössä siis ainoa keino selviytymiseen on hyväksyä, että paska kestää määräämättömän ajan. Sitten turruttaa itsensä harmaalle alueelle, jossa ei mieti seuraavaa määränpäätä, tai sitä mitä haluaisi tehdä. Sitä ei ole. Näin odotus tuntuu lyhyemmältä, eikä tule luotua ennakkoon kuvitelmia muusta. 

Vertaa edellistä esimerkiksi tilanteeseen, jossa lapsi kiukkuaa ja temppuilee esimerkiksi unta vastaan jo toista tuntia, ja sinä haluaisit jo päästä lempisarjasi ääreen tai saada muuten hetken omaa aikaa. Idea on, ettet ikinä pääse sinne. Etenkään, jos ajattelet sitä. 

Minulla on myös toinen kokemus armeijan ja mindfulnessin yhteydestä: Isäni oli koko työikänsä armeijan sotilassoittajana, enkä muista hänen koskaan menettäneen malttiaan.

 

 

Tuon kuvituksen on tehnyt Frida ja hänen ystävänsä Louna, ollessaan äitiensä kanssa after workeilla. Mielestäni teos kuvastaa hyvin mindfulnessin löytymistä. 

 

Lue myös:

Lapsi kehittyy lähisuhteissaan

Mindfulnessia vanhemmille, osa 1

Mindfulnessia vanhemmille, osa 2

Kun sähköposti opastaa toimivimman tavan rauhoittaa lapsen kiukku

Tunnetaitoja kirjoista

Kuinka pysyä rauhallisena, kun lapsi raivoaa?

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

​Sanon sen ääneen. Lapsen tunteita on joskus todella vaikea ottaa vastaan.

Frida juoksee karkuun tai levittelee lähtöön pakatut tavarat juuri, kun pitäisi olla jo menossa. Hän puree, repii ja potkii raivoisasti tunteidensa vallassa. Joskus jopa hämmentyessään. Kiire ja aikataulut, ulkopuolelta tuleva paine haastaa omien tunteiden hallintaa. Ja kenelläpä ei joskus olisi kiire.

Paitsi lapsella.

 

 

Minulle ei ole luontaista sanoittaa tunteitani. Sulkeudun helposti konfliktitilanteissa ja varastoin tunteita sisälleni. Tästä syystä saatan osoittaa turhautumista ja pettymystä irrallisissa tilanteissa, ja kun mitta täyttyy, se todella täyttyy. Silloinkin yleensä ennemmin pakenen tilanteesta. Olen mukavuusalueellani, kun voin kontroloida tilanteita edes jossain määrin. Meteli ja yhtäaikaisesti hoidettavat asiat saavat minut voimaan pahoin. 

Nämä ovat kaikki asioita, joita olen aktiivisesti työstänyt erityisesti lapsen myötä. Olenhan se aikuinen, joka omalla käytöksellään ja toiminnallaan vaikuttaa siihen, miten lapseni tulevaisuudessa käyttäytyy ihmissuhteissaan. Matka tunteiden hyväksymiseen vie aikaa, ja alkuun koin rauhallisuuteni olevan toisinaan jopa päälleliimattua. Kuin naamari, jonka puin päälleni, mutta jonka pitäminen oli lopulta äärimmäisen väsyttävää. Pysyin rauhallisena lapsen kanssa, mutta esimerkiksi hänen nukahdettuaan sisälleni kerätty turhautuminen ja kiukku ahdisti. Hyväksyntä ja rehellinen rauhallisuus rakentui harjoituksen myötä, mutta joskus yhä sorrun tekorauhallisuuteen. Tietysti toisinaan käy myös niin, etten pysty siihenkään. Huutaminen on minulle silti vieras tapa osoittaa kiukkua. Mutta se hetki, kun lapsi riehuu ja kiukkuaa, minä kimitän nopeaan tahtiin käytöksen sopimattomuudesta vedoten kiireeseen ja manaten myöhästymistä, on sekä tilanteena että tunteena aivan kamala. Olo on kuristava ja toivoton. Eikä se edes auta mitään. Oma pää ei voi toimia järkevästi, eikä lapsikaan rauhoitu. Rennon letkeä ja huoleton meno on tehokkain tapa saada lapsi esimerkiksi pukeutumaan ulos. Mutta entä, kun elämä ei ole jatkuvaa musikaaliakaan. Välillä kiristää ja kiukuttaa. 

Kun lapsena halusin aina kaupasta jotain, vanhempani päättivät useiden itkuraivareiden ja kaupasta kantamisten jälkeen, etteivät he eivät ottaneet minua enää mukaan. Eivät he, kuten eivät muutkaan, tienneet silloin, että lapselle kuuluisi osoittaa myötätuntoa ja huomioida sanallisesti, kuten "Ymmärrän, että haluaisit sen lelun. Nyt ei kuitenkaan ole syntymäpäiväsi, eikä meillä ole muulloin tapana ostaa leluja. Voisimmeko laittaa tuon ihanan lelun toivelistallesi, kun on seuraava syntymäpäiväsi?" 

Ei. Silloin kaupasta lähdettiin kantamalla ja kuten allekirjoittaneelta, lopulta evättiin pääsy kauppoihin kokonaan. Nyt, yli kolmekymmentä vuotta myöhemmin, voin nojata uusiin kasvatus- ja toimintamalleihin, jotka huomioivat myös lapsen tunteet. 

 

 

Olen lukenut varhaisesta vuorovaikutuksesta ja tunnetaidoista, sekä osallistunut luennoille ja kursseille. Yhden kurssin jälkeen löysin myös ilmaisen Vanhemmuuden voimapostin, jonka sähköpostiviesteissä annetaan vinkkejä myönteiseen ja lempeään kasvatukseen, sekä omaan hyvinvointiin. Voimaposteissa on tietoa myös kursseista ja verkkovalmennuksista. Osallistuin tänä syksynä myös Myrskyn sydän -verkkovalmennukseen, jonka avulla voi löytää rauhallisia ja tietoisia toimintatapoja lapsen raivotessa. 

Kyseessä on kolmelle viikolle jaettu, itseopiskeltava kurssimateriaali. Viikkoteemoista on kirjallinen, tulostettava aineisto, sekä aihetta syventävä äänite ja kaksi mindfulness-äänitettä. Lisäksi viikkottain on lukuvinkkejä linkkimuodossa, sekä ehdotuksia kirjallisuudesta. Valmennus sisältää myös kysymyksiä, joiden avulla tietoa voi soveltaa omaan taustaan ja oman perheen tilanteeseen. Oli tehokasta miettiä kysymysten avulla omia toimintamalleja ja luoda niistä toimivampia. Osittain kurssin aiheet linkittyivät myös Mindfulnessia vanhemmuuteen -kurssiin, jonka kävin Ipanaisella viime keväänä. Se tuki itseopiskelua hyvin. 

Ensimmäisen viikon teemoihin sisältyivät voimakkaat tunteet ja niiden tausta omassa kasvatuksessa. Mitä kehossa tapahtuu suuttuessa, oma kasvuprosessi ja selkäydinreaktiot, sekä mindfulness apuna vanhemmuudessa. Paljon itsetutkiskelua ja omia pohdintoja linkitettynä annettuun materiaaliin, sekä johdanto mindfulnessiin. Viikko antoi ymmärrystä omiin toimintatapoihin ja työkaluja uusiin näkökulmiin.

Toisella viikolla teemat paneutuivat hengityksen rooliin, sekä vinkkeihin oman sekä lapsen rauhoittumisen tukemiseen. Poimin sieltä esimerkin tukea lapsen rauhoittumista hengityksen avulla pitämällä pehmolelua vatsan päällä ja seuraamalla sen liikettä. Kiukkua voi myös hätistää kiukkueläimen avulla, kuten murisemalla karhukiukun ajatuksella. Oma osionsa oli lisäksi tunteiden tarttumiseen sekä oman hyvinvoinnin ylläpitämiseen liittyvät tekstit ja pohdinnat. Itselle jäi mieleen myös aktiivinen kuuntelu, eli toisen ihmisen kokemuksen huomioiminen ja sen sanominen ääneen, kuten "Sua taitaa ärsyttää, kun sanon sinulle tästä". Lapsen ärsyttävältä tuntuva käytös on merkki täyttymättömästä tarpeesta, johon usein on hyvä syy ja tarve. Siksi aikuisen on tärkeää nähdä ja sanallistaa se lapselle. Itse noudatan hankalissa tilanteissa tunteesta etäännyttämistä. "Sen sijaan, että sanot olevasi kiukkuinen voit sanoa tuntevasi kiukkua. Se voi auttaa sinua muistamaan, että kiukku nousee, laantuu ja menee sitten ohi, ja sinä pysyt samana – hetkelliset tunteet eivät määritä sitä, kuka olet."

Kolmannen viikon teemoissa vahvistettiin aikuisen ja lapsen taitoja, kuten tunnetaitoja, tunteiden säätelyä, tilanteiden korjaamista sekä itsemyötätuntoa. Tunteita ei voi valita, mutta niiden volyyminappulaan voi pyrkiä vaikuttamaan esimerkiksi voimistamalla myönteisiä tunteita ja sietämään sekä rauhoittamaan haastavampia tunteita. Itselläni haaste on erityisesti sisäinen mielenpuhe, joka komentaa ja tuomaroi kasvattaen tunteet vielä suuremmiksi. Lopulta on vaikea päästää niistä irti. Aineistossa annettiin työkaluja positiiviseen viestiin ja pieniin muutoksiin, sekä oman toimintasuunnitelman tekemiseen. Itsemyötätunnon askeleita, tiedostamista, hyväksyvää suhtautumista ja aktiivista ystävällisyyttä oli mielenkiintoista harjoitella. Lapsen kanssa tehtäviin harjoituksiin (joka soveltuu myös aikuisille) oli lisätty myös vihreät ja punaiset ajatukset -työkalu, jonka avulla kielteiset ajatukset muutetaan hyvää tekeviksi ajatuksiksi. Esimerkiksi "en koskaan onnistu" on vihreänä ajatuksena "teen parhaani ja se riittää". Liian usein tulee puhuneeksi itselleenkin aivan liian syyttävästi. 

 

Kuvat: Jaakko Kahilaniemi

 

 

Lyhyesti:

Ota vastaan ja hyväksy. Hengitä. Säädä. Korjaa tarvittaessa. Ole armollinen. Kehu onnistumisista. Toista. 

 

 

Oletko tehnyt mindfulness- tai tunnetaitoharjoituksia lapsen myötä?

 

 

(Osallistuminen Myrskyn sydän -verkkovalmennukseen on saatu Kasvun Taika -palveluista.)

 

 

Lue myös:

Lapsi kehittyy lähisuhteissaan

Mindfulnessia vanhemmille, osa 1

Mindfulnessia vanhemmille, osa 2

Kun sähköposti opastaa toimivimman tavan rauhoittaa lapsen kiukku

Tunnetaitoja kirjoista

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Viime viikolla kokosin lahjavinkkejä isänpäivään, ja kuten aavistin, ensimmäinen päiväkodissa askarreltu isänpäivälahja oli liikuttavan mieleenpainuva. Itse askarreltuun korttiin oli kirjoitettu Fridan kertomia ajatuksia isästä. On muuten paljon liikuttavampaa, kuin oman lapsuuteni lahjakorut, jotka tehtiin pahviin liimatuista makarooneista. 

 

 

Millaisia viestejä teidän lasten tarhareppuihin oli piilotettu isänpäivää varten?

 

 

 

Lue myös:

Mukulan suusta: Vaimo

Mukulan suusta: Äiti työpaikka

Mukulan suusta: Äiti koko ajan pomon kanssa

Mukulan suusta: Millainen äiti on paperilla?

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

 

Niin perheenjäsenten, kuin ympäristön luomat roolimallit vaikuttavat hurjasti siihen, millaisen suhteen lapsi muodostaa liikkumiseen. Se mistä teemme normaalin osan arkea, kuin huomaamatta. Lasten ja nuorten liikkuminen tuntuu jakautuneen rajusti kahtia. On niitä, jotka eivät liiku lainkaan, ja niitä, jotka liikkuvat jopa liikaa. Hajonta tavallisissa liikunnallisissa perustaidoissa ja vartalonhallinnassa voi olla huima. Mielestäni tärkeintä lasten liikkumisessa on kannustaminen. Sopivien ja innostavien liikuntamuotojen löytäminen, sekä tietysti lapsen tarpeisiin vastaaminen tekemättä liikunnasta liian isoa asiaa. 

 

 

Molemmat ääripäät liikuntatottumuksissa ovat vahingollisia. Mielikuva 10-vuotiaasta, joka ei pääse kyykkyyn tai osaa juosta on pelottava. Se on kuitenkin todellinen, ja yleistyvänä ilmiönä se muokkaa jopa genetiikkaamme tulevaisuudessa. Mutta liika on liikaa toisessakin ääripäässä. Entisenä himoliikkujana tiedän mistä puhun. Silloin, kun treeni ja ravinto pyörittävät koko elämää, eikä millekään spontaanille toiminnalle ole varaa. Omien vinoutuneiden ajatusten suoristaminen vei aikansa, ja olen äärimmäisen onnellinen siitä, ettei liikunta ja tulokset enää määritä tekemisiäni jatkuvasti. Liikunnan ilo on muutakin, kuin äärirajoilla oloa. Olin kesällä mukana Allas Sea Poolin perhesunnuntai-tapahtumassa, jossa tubettaja Pernilla Böckermania haastateltiin. Tulin todella surulliseksi, kun monen teini-ikäisen roolimalli kertoi liikunnan, ravinnon ja levon määrittelevän hänen koko elämäänsä. Hän sanoi ylpeästi miettivänsä niitä jatkuvasti. Esimerkiksi juuri sillä hetkellä hän kertoi miettivänsä oliko juonut tarpeeksi vettä sinä päivänä. 

Liikunnan on tarkoitus olla osa elämää, ja elämässä on muutakin upeaa koettavaa. Suorituskeskeisessä liikunnassa armollisuudelle itseään kohtaan ei juuri ole tilaa. Kuinka voimme olla ehjiä ja hyväksyviä, jos emme osoita armollisuutta edes itseämme kohtaan? 

Koin itseni kömpelöksi liikkujaksi lapsena, ja olin todella varovainen kokeilemaan uutta ja ylittämään itseäni. Vaikka liikunnan harrastaminen menikin aikuisena toisinaan överiksi, kehitti se myös jotain hyvää kehossani. Hahmotan kehoani hyvin, sekä pystyn haastaamaan itseäni niin fyysisesti kuin henkisesti. Kaikkien mutkien kautta hyväksyin lopulta myös kehoni, ja nyt osaan kuunnella sitä paremmin. On ihana seurata, kuinka luonnollinen liikkuja Frida on, ja kuinka varmasti hän luottaa omiin voimiinsa. Uskon, että pienillä asioilla ja yhteisillä hetkillä on paljon merkitystä kasvatuksessa. Olen pyrkinyt pitämään silmät auki asioille, joista näen Fridan innostuvan, sekä myös niistä, joita hän ei koe omaksi. Luomme mahdollisuuksia niiden perusteella. Ulkoilemme ja käymme uimassa yhdessä, mutta liikumme myös kotona jatkuvasti. Pelleilemme, juoksemme ja hypimme pupuhyppyjä jonossa keittiöstä makuuhuoneeseen. Roikumme ja keinumme voimistelurenkaissa, tasapainoilemme bObles-huonekaluilla ja teemme kuperkeikkoja. Lähes joka ilta Frida ilmoittaa myös tanssiajan, jolloin hän ojentaa kaikille aurinkolasit, Allu laittaa musiikin ja sitten tanssimme vallattomasti, kunnes Frida ilmoittaa tanssiajan päättyneen. Nyt päiväkoti-arjessa pidemmät ulkoilureissut keskittyvät usein viikonloppuihin. Äitiys- ja hoitovapaalla yksi parhaista asioista oli juuri upeat ulkoilumahdollisuudet, eli aikaa liikkua päivällä. Nykyään arjen isoin liikuttaja on päiväkoti, jossa onneksi liikutaan sekä ulkona että sisällä, mutta myös panostetaan muidenkin taitojen kehittämiseen. Hyvillä varusteilla on hurjan tärkeä osa, jotta ulkoilun ilo vahvistuu neljän vuodenajan maassa.

 

 

Luvut ja tunnustukset eivät ole meille tärkeitä, emmekä halua kannustaa asioiden tekemiseen suoritusten kautta. Emme ole esimerkiksi keränneet Fridalle uimamerkkejä uimataidoista. Vaikka tiedämme hänen osaavan merkkiin tarvittavat taidot, emme pakota häntä sukeltamaan juuri sillä uimakerralla, kun pisteitä kerätään. Siksi en myöskään osannut kirjata tarkkoja liikuntatunteja viikon ajalta Reima Kidventure-haasteeseen.

Erilaisia kannustimia tarvitaan erilaisille perheille, mutta aitoa liikunnan iloa jokaiselle. 

 

Haalari, joka huokuu liikunnan iloa.

 

Haalari, joka on pesun jälkeen taas valmiina uusiin seikkailuihin.

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Pages