Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Muutama ystäväni on juuri nyt raskaana, ja se on saanut minut miettimään ja fiilistelemään omaa, vuoden takaista raskausaikaa. Koko viime vuosi tuntuu nyt ihanalta ja ihmeelliseltä, vaikka se ei silloin koko ajan siltä tuntunutkaan. Mietin osasinko olla läsnä, ja varastoida ainutlaatuisia hetkiä tarpeeksi. 

Tietyt hajut tuovat edelleen raskauspahoinvoinnin mieleen, mutta jo nostalgisella tavalla. Tuoksumuisti muodostaa kummallisen pahan olon ja onnen yhdistelmän. Puistattaa, mutta samalla tekee mieli huokaista, kuinka ihanaa ja uutta kaikki olikaan. Raskausajan pahoinvoiviin, mutta onnellisiin muistoihin minut vie tuoksujen lisäksi yksi paikka. Taloyhtiön sauna. Saunan lauteilla tuijottelin kasvavaa mahaani ja levitin hiuksiini Moroccanoil naamiota. Naamion tuoksu ällötti vielä pahoinvoinnin loputtuakin, ja yhä edelleen, mutta käytin sen urhoollisesti loppuun. Saunan jälkeen kaadoin Pommacia viinilasiin ja nukahdin sohvalle kesken elokuvan. Ihanan tavallista ja tylsää, silti ikimuistoista ja jännittävää.

Luulen, että jos joku tuoksu muistuttaa minua myöhemmin vauvavuodesta, tulee siitä samanlainen sekava onnellisuuden tunne. Se tuoksu voisi olla Meiran tehtaan tuoksu. Ihana kahvin ja mausteiden värittämä ilma niin monella vaunulenkillä.

Hengitän tuoksuvaa ilmaa ja pitkien etsintöjen jälkeen saavutettua onnellisuutta.

 

Ystävilläni on tismalleen samanlaisia tunteita, pelkoja ja ihmetyksiä, kuin minulla oli vuosi sitten. Epätodelliselta tuntuvaa odotusta ja valmistautumisen vaikeutta. Mietin mitä sanoisin vuoden takaiselle minälle. Mikä helpottaisi ja rohkaisisi? Millaisia vinkkejä antaisin raskauteen ja ensimmäisiin kuukausiin äitinä? Millaiset vauvan tarvikkeet olivat parhaimpia?

Oma tunne vie oikeaan suuntaan. Ohjeet, listat ja muiden kokemukset voivat auttaa tunnistamaan omia tarpeita, ja niistä voi poimia hyviä vinkkejä. Oma synnytyssuunnitelma on silti parempi tyhjänä, kuin täytettynä muiden toiveilla. 

Hetken ainutlaatuisuuden arvostaminen ja tunnistaminen. Kaikki kehossa tuntuu niin uudelta, että on vaikea arvioida omia voimavaroja. Kiireessä ja muiden vaatimuksiin vastatessa jättää itsensä helposti viimeiseksi. 

Vertaistuki päihittää turvaverkon. Voi kysyä hölmöjä, kuten miten maidonkerääjää kannattaa käyttää. Tai tunnustaa tiputtaneensa puhelimen vauvan päälle, ja olla silti hyvä äiti. 

Tunteiden ristiaallokossa tulee tehtyä myös ylilyöntejä. Ja se on täysin ok.

Tarve luo uusia tuotteita ja iso valikoima lisää mahdollisuuksia. Kannattaa pysyä valppaana vaihtoehdoille ja kysellä kokemuksia. Erilaiset lapset, vanhemmat ja kodit vaativat erilaisia tuotteita. 

 

Kuvat: Baby Wallaby

Pikkuinen pujotetaan toukkapussin turvaan.  /  Huppupyyhe on klassikko.  /  Pehmeitä ja kivan näköisiä vauvan pussilakanoita on vaikea löytää.  /  Ensipeitto auttaa arjen rutiineissa, sekä lisää unenlaatua ja turvaa.  /  Kaksipuolinen vaunuverho mahdollistaa käytön molemmin puolin. Raidat näyttävät raikkailta!

 

Psst! Arkistoista löydät esimerkiksi synnytyskertomuksen, raskauskilot ja juttua synnytyksestä palautumisesta.

 

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Kunpa todellista tietoa tarjottaisiin enemmän. Ja oikeita uutisia.

Pari päivää sitten Iltalehti uutisoi, kuinka Krista Kosonen palasi upeana julkisuuteen vain 3kk synnytyksestä. Krista totesi viisaasti, ettei halua kommentoida hoikkaa olemustaan. 

Synnytyksestä ja raskaudesta palautuminen on paljon enemmän kuin vatsan nopea pieneneminen. Vatsa ei ole entisensä heti synnytyksen jälkeen. Mikään muukaan kehossa ei ole entisensä. On asioita, jotka oikeasti yllättää kun saa vauvan syliinsä. Niitä, joista ei puhuta yleisesti. Neuvola on hiljaa ja lehdet kaunistelevat. Itse en osannut valmistautua jälkisupistuksiin, huonoon ryhtiin, erkauman hoitoon, järkyttävään hikoiluun ja siihen eritteiden ilotulitukseen. Mutta tunsin itseni upeaksi ja kauniiksi jo Kätilöopistolla. 

Se, kuinka nopeasti vatsa palautuu ei ole tärkeää. Äidin hyvinvointi ja riittävyyden tunne on. Kirjoitin aiemmin jo muistoja ensimmäiseltä neuvolakäynniltä ja raskauskiloista sekä synnytyksestä. Lupaan kertoa rehellisesti myös palautumisestani. Kaikille uteliaille. Tiedoksi ja tueksi. 

Ainiin, eilisessä Kultainen Venla-gaalassa loisti Marja Hintikka, Krista Kosonen ja Maria Veitola. Upeita naisia. Piste.

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

En osannut valmistautua synnytykseen. Ajatus tuntui epätodelliselta loppuun asti. Vältin tietoisesti suunnittelemasta synnytystä liian tarkkaan. En siis suunnitellut sitä ollenkaan. Laskettu aika oli 18.8. ja vasta elokuussa aloitin lukemaan synnytyskertomuksia netistä. Koskettavia ja jopa viihdyttäviä kertomuksia siitä, mitä synnytyksessä tapahtuu. Tai voi tapahtua. Minulle synnytys oli hieno kokemus. Tämä kirjoitus on kaltaisilleni synnytyskertomus-googlettajille. 

Lasketun päivän iltana, kahdeksan aikaan, tuli pari voimakkaampaa supistusta. Päätimme unohtaa porraskävelyn Katri Valan puistossa, löhöillä sohvalla ja katsoa Modern Familya Netflix:stä. Kello 22.10 aloitimme kellottaa supistuksia. Minuutin supistuksia 8 minuutin välein. Nytkö se alkaa!? Tunnin kuluttua supistukset tulivat tiheämmin, noin 5 minuutin välein. Puoliltaöin soitin Kätilöopistolle. Supistukset kestivät minuutin, mutta väli oli 3 minuutista 14 minuuttiin. Otin panadolin ja menin jumppapallon kanssa suihkuun. Kyllä tässä ollaan synnyttämään lähdössä! 

Kello 3.00 supistusten väli oli ollut kolmen tunnin ajan 2,5-6 minuuttia. Supistukset kestivät edelleen minuutin kerrallaan. En pystynyt enää olemaan kotona. Pyysin Allua soittamaan Kätilöopistolle. Nyt lähdetään! Toivoin, että seuraavan kerran palaisin kotiin vasta vauva kanssa. Taksikuski ei tiennyt missä Kätilöopisto on eikä ilmeisesti ollut koskaan saanut kyytiinsä synnyttävää naista. Ei mitään hidastusta töyssyissä. 

3.20 kätilö saattoi meitä synnytyssaliin ja tunsin hieman lapsivettä menevän. Salissa kätilö käveli tietokoneelle ja jäimme keskelle huonetta hölmistyneinä. Mihin jätän kengät, takin ja tavarat? Laitanko nyt sairaalavaatteet päälle? En näe jumppapalloa huoneessa. Tilanne oli sekava ja outo. Synnytys oli käynnissä, kohdunsuu oli auki 3-4cm. Kätilö toi jumppapallon ja menin suihkuun. Supistukset vahvistuivat ja suihkussakaan ei ollut enää hyvä olla. En saanut sairaalavaatteita, joten puin oman mekkoni. Kätilö kertoi, että Helsingin kaikki synnytyssairaalat olivat täynnä. 

Supistukset kävivät todella kipeiksi. Koko kehoni oli krampissa vaikka yritin hengittää ja rentouttaa kehoa. Makasin sängyllä ja tärisin kivusta. Huusin supistusten aikana. Eihän minun pitänyt huutaa. Kätilö katsoi minua silmiin ja totesi "taidat todella olla kipeä". Minun piti saada kipupiikki reiteen, kätilö viipyi ja palasi kertoen, ettei muut kätilöt pitäneet sitä hyvänä ajatuksena. Sain kokeilla ilokaasua. Kolme supistusta, eikä ilokaasu auttanut yhtään. Ehkä en osannut tekniikkaa tai sitten se ei ollut minua varten. Viskasin naamarin pois. 

Kello 6.00 kohdunsuussa ei ollut tapahtunut edistystä. Anestesialääkäri tulisi antamaan minulle fentalyynia kipuun. Odottaminen tuntui ikuisuudelta. 6.45 sain selkärankaan kipulääkkeen. Kipu helpotti ja tunsin kuinka lantioni rentoutui. Lapsivettä alkoi valua sängylle. Lämpötyynyt selässä alkoi polttaa ja halusin ne pois. Varttia myöhemmin aamuvuoro alkoi ja kätilö vaihtui. Aivan ihana, herttainen kätilö! Kunpa vauva syntyisi ennenkuin vuoro taas vaihtuu! 

Supistusten aikana tuijotin Allun kädessä olevaa käärme-tatuointia ja hengitin jokaisen suomun kohdalla. Tiesin missä kohdassa helpottaa. Sain nukuttua lääkkeen voimalla. Yhdeksän maissa kipulääkkeen teho heikkeni ja sain epiduraalin. Olo pysyi samana. Käärmeen suomujen laskemisen lisäksi laskin viereisen talon aamuauringossa kylpeviä ikkunoita. En halunnut liikkua sängystä. Kätilö kertoi tarinoita, mutta antoi meille myös rauhaa levätä. Viereisistä huoneista kuului jatkuvaa huutoa. Voi en halua huutaa ponnistusvaiheessa. Epiduraalin vaikutus kestäisi pari tuntia ja saisin uuden annoksen. Minun pitäisi vain kertoa, kun puudutteen teho vähenisi. Pyysin Allua hakemaan lehtiä meille. 

10.45 epiduraalin teho laimeni ja kätilö lähti hakemaan uutta annosta. Sitä ennen hän auttoi minut vessaan. Rakko pitäisi olla tyhjä ennen epiduraalin laittoa. Istuin vessassa ja yritin. Apua, tekee mieli ponnistaa! Huusin Allua painamaan kutsua. Kätilö tuli heti. Minut talutettiin takaisin sänkyyn. Vauvan pää oli jo tulossa. En saisi enää epiduraalia. Oli liian myöhäistä myös pudendaalipuudutukselle. "Olet hengittänyt vauvan pään jo ihan alas", sanoi kätilö rohkaisevasti. Nyt hengitys piti muuttaa ponnistukseksi. Mutta vielä piti katetroida. Tässä kohtaa menin synnytystilaan. En muista kipua, enkä ponnistuksentarvetta. Olin hiljaa ja ponnistin. Kätilö kehui ja kannusti. Musta tukka näkyi. Kolmannella ponnistuksella teki mieli lopettaa siihen mihin kahdella edelliselläkin, mutta päätin jatkaa. Jos nyt jatkan niin vauva syntyy. Ja niin syntyikin. Kätilö heitti katetrin pois ja otti vauvan vastaan. Avustava kätilö ei ehtinyt paikalle eikä vauvan päätä ehditty tukea. Frida syntyi 19.8. klo 11.40. Ponnistusvaiheen kestoksi kirjattiin 5 minuuttia. 

Huutava suippopäinen ja tummatukkainen vauva pujotettiin mekkoni sisään rinnalleni. Moi. Oletpa pieni! 

 

Repeämien tarkistus oli kuin odottaisi voittoa arpajaisissa. "Pieni repeämä, kaksi tikkiä", sanoi kätilö. Huh. Olimme synnytyssalissa vielä reilut kolme tuntia. Pidimme tyttöä ja kokeilin imetystä. Allu kylvetti ja mittasi Fridan kätilön kanssa, 3560g ja 51cm. Kätilö sanoi minulle, että oli ollut hienoa olla näin hyvän ensisynnyttäjän kanssa. Ponnistin kuulemma kuin vanha tekijä. En ollut edes osannut toivoa mitään tietynlaista kätilöä, mutta jälkeenpäin ajattelin, että minulle sattui juuri sellainen kätilö mitä tarvitsin. Lempeä, äidillinen ja kannustava.

 

 

Emme saaneet toivomaani perhehuonetta, mutta onneksi tyttö syntyi päivällä niin meillä oli koko päivä yhdessä aikaa ihastella häntä. Oli Taiteiden yö, Allu käveli kotiin Kurvissa 22.00, muttei muista nähneensä yhtään ihmistä. Olimme sairaalassa kaksi yötä. Heräilin yöllä, tuijotin tyttöä ja lähettelin kuvia ja videoita Allulle kotiin. Päivät vietimme yhdessä sairaalassa. Huonekaverin sain vasta toisena yönä. Ensimmäiset päivät elimme syvällä vauvahattarassa. Tunnetila on paremmin muistissa kuin tapahtumat.

Share