Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Tasan vuosi sitten palasin töihin kahden vuoden äitiysloman, hoitovapaan ja opintovapaan jälkeen. Osasin odottaa sitä, että arki muuttuu täysin. Olisi jatkuva kiire ja hyvin todennäköisesti tuntisin jonkinlaista riittämättömyyttä kaikessa mitä tekisin. Nautin ajasta kotona, mutta toisaalta määrätietoisuuteni nauttii työstä kodin ulkopuolella. Tiesin myös, että aika oli oikea. Se puoli vuotta opintovapaalla, jolla olin pidentänyt kotona oloa Fridan kanssa, oli tärkeä lisäaika meille molemmille. Jotenkin hassusti ajattelin, että kaikki kiva loppuu, kun työt ja päiväkoti alkaa, mutta huomasin jo heti alkuun, ettei se ollutkaan ihan niin. 

On todella yleistä, ja siis aivan normaalia, että parinkin vuoden tauon jälkeen paluu työelämään vaatii ponnisteluja. Kun elämäntilanne on muuttunut täysin, ei vanhoihin työrooleihin sujahdetakaan ihan tuosta vaan. Tästä ei juuri puhuta. Naisia kohdellaan työpaikoilla kaltoin jo muutenkin niin paljon, ettei kukaan halua enää lisätä vettä myllyyn kertomalla, että "hei, vaatiikin vähän aikaa tottua, kun jokainen osa-alue elämässäni haluaa multa kaikkea koko ajan". Että "oottakaa hetki, kyllä mä kohta oon ihan entiseni". Puhumattakaan siitä, ettei lapsi välttämättä sujahda päiväkotiin kuin kala veteen, ja tottuminen voi viedä fyysisesti voimia niin lapselta kuin siten myös aikuiselta. Tarve todistaa, ettei mikään ole muuttunut, eikä äitiysloma ole pehmentänyt aivoja on suuri. Silti kaikki on muuttunut, mutta ei välttämättä lainkaan huonompaan suuntaan töidenkään kannalta. Ei tarvitse tulla entiselleen. Ei, jos se tarkoittaa ilmaisia ylitöitä ja jatkuvaa kireyttä. Opin tekemään työtäni järkevästi. Valitsin merkityksellisimmät ja tuloksellisimmat asiat, noudatin työaikoja ja hyödynsin etätyötä kun halusin maksimoida ilta-ajan lapsen kanssa. Vaikka enhän tätä tietenkään heti oppinut.

 

 

Itselläni pelkästään työelämään tottuminen uudessa elämäntilanteessa ei riittänyt, vaan jouduin taistelemaan tieni takaisin. Ei siis mikään ihme, etten tuntenut itseäni tervetulleeksi. Tämän tosin ymmärsin vasta työpsykologin vastaanotolla. Talvi tuntui siltä, kuin olisin räpeltänyt hukkumista vastaan. Tai kuin niissä unissa, joissa juokset, mutta et pääse mihinkään. Olin totaalisen lukossa enkä tajunnut edes sitä kuinka paljon se näkyi myös ulos. Lopulta se musersi minulta uskon omaan ammattitaitooni ja vei sängyn pohjalle. Tosin vain iltaisin ja viikonloppuisin, sillä työt piti hoitaa. Ärsytti, etten pystynyt käyttämään edes sitä pientä vapaa-aikaani perheeni kanssa nauttien. Omana itsenäni. Saatoin itkeä illat sitä, mitä joku työkaveri, tai yleensä vielä jonkun tiimin esimies oli sanonut, tai edes katsonut minua. Tuntui, kuin rinnalleni olisi asetettu valtava paino. Kävelin töihin kyyneleet silmissä ja töissä en aina saanut henkeä. Ehkä olin niin jumissa, että unohdin hengittää. Kuvittelin tiettyjen ihmisten toivovan, etten ikinä sanoisi mitään palaverissa, koska olen niin tyhmä, minulla on huonoja ideoita, enkä kuuluisi paikkaani. Sepä se, uupuneena kaikesta tulee henkilökohtaista. Tämänkin opin työpsykologilta. Analysoin missä tilanteissa, ja miksi tunsin riittämättömyyttä ja huonoutta, sekä sitä mikä niissä oli totuudenmukaista ja mikä vain tunnetta. Hävetti ja vähän naurattikin, että sain työuupumuksen puolessa vuodessa. Tilanteeni ei kuitenkaan ehtinyt mennä pahaksi, sillä hain apua nopeasti. Se, että joku kuunteli ja vakautti ajatukset käynnisti eheytymisen. Se, että joku sanoo, etten ole huono, vaan olen saanut huonoa kohtelua, ja antaa sitten muutamia vinkkejä päästä asiassa eteenpäin. En ollut kuvitellut pahaa oloa, en ollut sopeutumaton kummajainen, vaan olin oikeutettu siihen. Jokaiselle tilanteessani olisi käynyt niin, kuin minulle kävi. 

Psykologini oli ihan hauska. Tuumittiin viimeisellä kerralla yhdessä, että miksi ihmeessä minun pitäisi tehdä töitä niin, että jatkuvasti ylittäisin itseni ja pyrkisin saamaan lisää vastuuta. Että näin oli ihan hyvä, ja kyllähän parhaansa tekeminen riittää.

 

 

Tsemppiä kaikille, jotka palaavat nyt syksyn myötä työelämään. Jos se tuntuu vaikealta, muista, että se on normaalia. Jos se tuntuu tosi vaikealta, niin varaa aika työpsykologille. Tee se ennen, kuin suunnittelet vaihtavasti työtäsi vain sen vuoksi että kuvittelet, ettei rooliisi voi sovittaa vanhemmuutta. Jos työyhteisössäsi ei ole perheellisiä, muistuta palaveriajoista ja yhdenvertaisuuslaista. Muista itse, että olet tosi hyvä, vaikka oletkin vanhempi. Äläkä yritä tehdä enempää kuin pystyt.

 

 

Lue myös: 

#Uraoivallus: Valitse taistelusi

Pahoja ajatuksia

Salamapäätös opiskelevaksi kotiäidiksi

Opintovapaa hoitovapaan sijaan? Lue tämä!

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Jossakin rankan kevättalven tiimellyksissä, ja aivan huomaamatta, hiukseni olivat kasvaneet kainaloita hipoviksi. Minulla ei oikeastaan koskaan ole ollut pitkiä hiuksia, mutta äitiysloman ja hoitovapaan aikana hiukset venähtivät salakavalasti. Tyyli oli aina ponnarilla ja leikkausvälit räjähdyspisteeseen pitkitettyjä. Koska en ole mielestäni koskaan omistanut pitkää tukkaa, olen oikeastaan aina haaveillut siitä. Nyt kun hiukset ovat useasti olleet reippasti yli olkapään, en tykkääkään siitä. Se roikkuu perässä kuin mikäkin piiska. Suorana, liukkaana ja hentona. Pakko pitää kiinni. Klassinen tapaus.

Olin jo päättänyt, että kun otsatukan kasvatus saavuttaa maagisen polkkarajan, pätkäistään loputkin hiukset samaan mittaan. No, en jaksanut ihan odottaa niin pitkään, ja leikkasin hiukset jo kevyeen polkkamittaan.

 

 

Ne satunnaiset kampaamokäynnit olen vieraillut missä tahansa kampaamossa, jossa on aikatauluuni sopiva vapaa aika muutaman sentin tasaukseen tai otsatukan tarkistukseen. Yleensä vielä samalle päivälle tai ainakin samalle viikolle. Viimeksi tosin valitsin kampaamon Fridan mukaisesti, eli sieltä jossa lasten hiusten leikkaus on onnistunut aiemminkin hienosti. Nyt halusin mennä hemmottelu edellä ja varata ajan ekokampaamosta. Valitsin Vallilan Heilin puhtaasti siitä syystä, että paikka huokuu Sturenkadun kulmaan asti lämpöä ja hyvää tunnelmaa. Olin painanut asian merkille useasti ohimennessäni. Vähän kuten yksi tilitoimisto Flemarilla, joka vaikutti niin huikeelta paikalta, että lähes hakeuduin valekirjanpitäjäksi, kun ikkunassa ilmoitettiin vapaasta työpaikasta. Varasin ajan energialeikkaukseen, mutta sovimme jo puhelimessa, että jos leikkaustapa ei sopisi hiuksiini homma voidaan hoitaa ihan normaalisti. Tuolissa lopulta selvisi, että polkkamittaisiin hiuksiini enerialeikkaus ei välttämättä olisi se paras mahdollinen. Halusin nimittäin polkasta ennemmin skarpin graafisen ja hieman 90-lukua muistelevan, kuin kerrostetun ja kevyen, joten tämä teknisempi ja hiusten kasvusuuntia mukaileva leikkaustapa olisi toiminut pidemmässä mallissa paremmin. Varatusta energialeikkauksesta halusin silti vartin intialaisen päähieronnan. Se oli aivan ihanaa. Toisin kuin luulin, intialaisessa päähieronnassa käsitellään myös hartiat ja niska, sekä pidemmässä hieronnassa myös kasvojen lihakset. Eli hieronta keskittyy stressijännitystä kerääviin paikkoihin. Se sopi hyvin. Törkeisiin mittasuhteisiin edennyt työstressi vaati hetken taukoa, ja muutama tunti ennen lomaa ja Lontoon lentoa sain hetken hengähtää. Sitten kävin vielä toimistolla viimeistelemässä viimeiset pakolliset työt, tallensin sähköpostiin automaattiset vastaukset ja kohtasin mieheni rautatieasemalla. Aivan hyvä lomalle laskeutuminen.

 

 

Sattuneista syistä ja erityisesti siitä, että yritin pitää hermoromahdukset minimissä ja yöunet kuudessa tunnissa, tälle lomalle ei ole tehty ajastettuja postauksia. Kirjoittelen, kun on sopiva väli ja kodin lämpötila hieman alhaisempi.

Terkut pakastetun harson alta, jossa ajatukset pysyi kasassa juuri tämän kirjoituksen verran. Nautinnollista, ihanaa ja kuumaa heinäkuuta! 

 

 

Lue myös:

Perhe-elämää Kalliossa: Kampaajalla

3 x miksi otsatukan kasvattaminen on kamalaa

Tukka ylös!

Tuuheat hiukset ilman fööniä

Otsiksesta verhoiksi

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

 
 

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Kuinka monta lastenhoitohuonetta tiedät?

Kuinka monta hoitohuonetta tiesit, ennen kuin sait lapsen?

Entä pari vuotta lapsen syntymän jälkeen? 

Uudet äidit ja isät ovat alkuun aivan ummikkoja arkipäiväisessä liikkumisessa vauvan kanssa. Käsi ylös, jos tiesit heti hissit ja reitit vaunujen kanssa. Epävarmalle, vasta imetykseen ja vaipanvaihtoon totuttelevalle äidille saattaa olla vaikea uskaltautua ihmisten ilmoille. Mitä sitten, kun vauvalle tulee nälkä? Entä minne mennä, kun niskakakka yllättää? Itse olin aika varma lähtijä kaupungin vilskeeseen ja yleisten lastenhoitohuoneiden armoille jo alle viikon ikäisen vauvan kanssa. Silti muistan istuneeni pitkät pätkät Stockmannin kahdeksannen kerroksen hoitohuoneen pöntön päällä imettämässä, ennen kuin löysin kuudennen kerroksen lastenhoitotilan keinutuoleineen. Ystäväpiirissäni ei silloin juurikaan ollut lapsia, joten vinkkejä ei juuri herunut. Myöhemmin tuli varmuus imettää vaikka seisten keskellä vaatekauppaa, mutta sitten taas rintahepulien aikaan oli helpompi vain istua rauhallisessa paikassa imettämässä. Hoitohuoneisiinkin rutinoituu yllättävän helposti. On liian helppoa kulkea samoja reittejä, vaikkei tuttu hoitohuone olisikaan ihan vieressä. Esimerkiksi yksi Helsingin keskustan parhaimmista lastenhoitotiloista, Forumin Muumiaiheinen taukopaikka oli pitkään meiltä piilossa. 

Saatat ajatella, että kyllähän vaipanvaihto ja imetys onnistuu tarvittaessa vaikka hikisen minivessan pöntön päällä. Kyllähän se onnistuukin. Tarvittaessa. Silti laadukkaat lastenhoitohuoneet helpottavat elämää, joka toisinaan on pienen lapsen kanssa aika ylösalaisin. Tai ainakin vaativaa. Vaippa pitää vaihtaa NYT, ruokaa pitää saada NYT ja vaatteet pitää vaihtaa NYT. Lastenhoitohuone pitää löytää NYT. Yhtäkkiä hoitohuoneet ottavat melko ison ja merkittävän roolin lapsen kanssa liikkuessa. Kyse ei ole pienestä asiasta. Kaikki mikä auttaa uusia vanhempia ulos muiden ihmisten ilmoille vauva-ajan mullistusten uuvuttamana on tärkeää. 

 

 

Minulla on kolme upeaa ystävää ja kollegaa, jotka haluavat tehdä hoitohuoneiden löytämisestä helpompaa. On ollut hurjan inspiroivaa nähdä miten idea viedään eteenpäin. Ettei vain jäädä ihmettelemään, että miksi se Forumin hoitohuone oli niin vaikea löytää aluksi, ja olisipa kätevää kerätä hoitohuoneiden puskaradio yhteen paikkaan. Vaipanvaihto.fi kerää muutakin tietoa lapsiystävällisistä kohteista, kuten syöttötuoleista, potista sekä imetys-ja leikkinurkkauksista. Sivuston kartan avulla on helppo löytää haluamaansa kohteeseen ja kirjautuneena voi tallentaa omia suosikkeja, arvioida kohteita, sekä lisätä uusia löytöjä. 

Asiakaskokemusta tukemaan Vaipanvaihtopisteen jengi tekee myös hoitohuoneiden stailauksia ja pieniä pintaremontteja. Sivuston omasta blogista, Mutsisatsi satsaa, voi lukea lisää stailauksista, sekä arviointeja tuotteista ja kohteista. Olen työskennellyt pitkään näiden tyyppien kanssa samoissa tiimeissä ja tiedän, että nämä myynnin ja visuaalisen markkinoinnin ammattilaiset taikovat laatua ja kodikkuutta hoitohuoneisiin ja liikkumiseen lapsen kanssa. Ehkä itsekin joskus rakennan stailauskohteita vaipanvaihtopisteen tyttöjen kanssa!

 

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Kun jäin äitiyslomalle kolme vuotta sitten, en tiennyt mitään kaupungin leikkipuistojen toiminnasta. Ajan ja ystävien myötä kuulin aamupäivien vauvamuskareista ja avoimista kerhoista. Leikkipuistotoiminnan kynnys oli itselleni kuitenkin liian korkea. Kuvittelin, että tunkeutuisin muiden sisäpiiriin ja toisaalta pelkäsin jääväni ulkopuolelle. Hassusti myös ajattelin, etten halua tutustua ihmisiin vain sen vuoksi, että he ovat samassa elämäntilanteessa. Kaikki ennakkokäsitykseni osoittautuivat vääriksi. Onneksi ystävien kanssa tällaisetkin kynnykset ovat matalampia ja löysin itseni ensimmäisiltä muskareilta tanssittamassa Fridaa ja perjantain nyyttärikahveilta jutustelemassa univaikeuksista ja allergioista. Sitten aloin itsekin seurata lähimpien leikkipuistojen viikko-ohjelmaa. 

En ehkä solminut uusia sydänystäviä leikkipuiston pihalla, mutta sain paljon juttuseuraa ja vertaistukea. Ystävistä, joiden kanssa kävimme puistoissa, tuli läheisempiä. Seuraavat treffit oli helppo sopia, eikä kukaan jäänyt yksin. Parasta tietysti on, ettei leikkipuistojen toiminta kysy rahaa. Harvalla kun on varaa lattemammailla (tai -pappailla) kahviloissa joka päivä. 

 

 

Muskareiden, askarteluiden ja kerhojen lisäksi leikkipuistot järjestävät esimerkiksi kirppareita ja valokuvausta. Viime kesänä kävimme myös ilmaisessa puistoruokailussa, mikä on huikea kädenojennus kaupungilta lapsiperheille. Aamupäivän puistoleikit ja ruokailu puistossa ennen päikkäreitä oli yksi toimivimmista taaperopuuhista viime kesänä. Leikkipuisto Linja tarjoaa tänäkin kesänä ilmaisen kesäruuan alle 16-vuotiaille lapsille. Esimerkiksi Linjan puiston ohjelmassa on kesälläkin viikonpäiviin rytmitetysti musiikkia, liikuntaa, askartelua, perinneleikkejä ja satuhetkiä. Puiston erikoisuus on myös uima-allas, johon lasketaan vesi arkipäivisin. 

 

 

Tänä kesänä muistelen näitä hetkiä ja leikkipuistojen tarjoamia aktiviteetteja erityisellä lämmöllä. Frida tosin jatkaa puuhastelua ryhmissä ja retkeilee puistoissa päiväkodin kanssa. Kesälomalla vieraillaan taas yhdessä muskarin ja puistoruokailun merkeissä.

Tämä kirjoitus on erityisesti kaltaisilleni, joille leikkipuistotoiminnan kynnys tuntuu liian korkealta. Kaupungin leikkipuistot tekevät tärkeää työtä lapsiperheiden puolesta ja toiminta on tarkoitettu ihan kaikenlaisille perheille. Ethän siis jää yksin.

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

 

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Yhdistelmä poikkeuksellisen aurinkoista toukokuuta ja ensimmäistä äitiysloman jälkeistä työkesää on saanut kaipaamaan kolmea edellistä kesää. Aikaa, joka oli täynnä valoisia päiviä ulkona, ja jonka hetkissä oli helpompi olla kiinni. Työarki imee helposti oravanpyörään, jossa (muiden kuin työhön liittyvien) asioiden havainnointi ja pysähtyminen on koko ajan vaikeampaa. Kun kovatempoisesta suorittamisesta on kerran irtautunut, saa ihan uudenlaisen perspektiivin moniin asioihin. Oivallus siitä, ettei määrä korvaa laatua on tuonut itselleni myös onnistumisia työssä, jossa olen tehnyt parempaa tulosta kuin ennen äitiyslomaa.

Vaikka menneitä äitiysloman kesiä muisteleekin lämmöllä, tässäkin ajassa on kaikki hyvin. Merkitys korostuu pienissä hetkissä, joista pitää napata kiinni. Lämpimät kesäillat saa hetkeksi hengähtämään normaalista työn, päiväkodin ja kodin muodostamasta kehästä, ja nauttimaan vielä ulkoilusta yhdessä perheen kanssa. Lisäksi työpaikallakin on onneksi myös niitä ihan oikeita ystäviä, joiden kanssa voi mennä nauttimaan lounasta Espan nurmikolle ja jutella ilman keskeytyksiä. Ystäviä, joiden kanssa vielä viime kesänä jaettiin ilot ja huolet leikkipuistojen ja kesätapahtumien parissa. 

 

 

Allu sai palan muistojeni kesää aloittamalla talvilomaviikkonsa retkeilemällä Fridan kanssa Mustikkamaalla. Sain näitä ihania kuvia ihasteltavaksi työpäivän aikana ja kotona kuulin mitä kaikkea neljä tuntia kestäneellä retkellä oli tapahtunut. On hienoa, miten lähellä Helsingissäkin on luonnon tarjoamia elämyksiä. Ja ihan ilmaiseksi. Molempien silmissä säihkyi puhdas ilo. Tänään Frida pääsee toistamiseen Mustikkamaalle, sillä päiväkoti tekee sinne retken. Ylpeä patikoija lupasi näyttää muille parhaimmat paikat retkikohteesta.

Kesän hetket ovat erilaisia kuin ennen. Niistä on myös otettava erilailla kiinni, yhdessä ja erikseen. Ja sekin on ihanaa. 

 

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Tiedätkö sen tunteen, kun heräät lapsen viereltä ja olet menettänyt puolitoista tuntia rauhallista ilta-aikaa?

Minulle käy niin usein. Nukutan lapseni nukuttamalla itseni. Homma ei ole lainkaan suunniteltua, sillä viimeiset ajatukseni voivat liittyä makuuhuoneesta lähtemiseen ennen kuin Frida nukahtaa. Joskus nukahdan jo kirjaa lukiessa. Supervoimani taitaa siis olla nukahtaminen silmänräpäyksessä. Yleensä minun nukutusvuorolla Allu tulee herättelemään puoli kymmenen maissa, eli kun aikaa on kulunut se puolitoista tuntia. 

Eilen illalla Allu oli ulkona ja minä tietysti nukutin Fridan. Heräsin 23.30 kun vieressäni pyörivä mukula vaati uutta vaippaa. Vaihdoin vaipan sängyssä ja jäin silittelemään Fridaa uuteen uneen. 2.00 heräsin siihen, etten ole vieläkään siirtänyt lasta omaan sänkyynsä, enkä toisaalta tehnyt mitään muutakaan. Allu tuli kotiin samalla, kun hipsin makuuhuoneesta hammaspesulle. Kaikki tekemättömät asiat, jotka olin suunnitellut tekeväni viettäessäni omaa aikaa lauantai-iltana, siirtyivät taas jonnekin tulevaisuuteen. Ärsyttävää. Olin suunnitellut tekeväni Voimavaroja vanhemmuuteen -verkkokurssin harjoituksia ja lukevani sen aineistoa. Vastailla sähköposteihin ja ehkä vielä kirjoittaa blogia tai Mom's one line a day -kirjaa, joka taas on jäänyt täyttämättä. Mutta nukuin 11 tunnin yöunet muutamalla väliherätyksellä. Lähimainkaan sellaisia unia ei olekaan nukuttu sitten ensimmäisten vauvakuukausien, joten ehkä ne olivat ihan tarpeelliset unet. 

Sitä se valmennuskurssikin opettaa. Olla myötätuntoisempi itseä kohtaan, sekä suojata ja hoitaa omaa tahdovoimaa. Onhan nukkuminen tavallaan omaa aikaa parhaimmillaan. Voisi ehkä useamminkin antaa itsellensä luvan jatkaa hyvin alkaneita unia aamuun asti. Olo on ollut tänään nimittäin aika hyvä. Sitä paitsi Allu vei Fridan Leikkiluolaan ja minä olen paitsi siivonnut, myös tehnyt niitä omia juttuja. 

 

 

Kumpi teillä nukahtaa ensimmäisenä, lapsi vai vanhempi?

 

 

Lue myös:

Kaikki ne tunnit jotka olen menettänyt

Väsymyksen tragikomedia eli kun äiti on vähän väsynyt

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’

Pages