Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Löysin Mutsie -blogin, kun etsin äitiysblogeja raskausaikana. En osannut valmistautua synnytykseen juuri muuten, kuin lukemalla synnytyskertomuksia blogeista. Irene jakoi synnytyskertomuksensa osiin ja muistan, kuinka odotin tarinan viimeistä osaa kuin kuuta nousevaa. Olinhan itsekin menossa kuukauden sisään synnyttämään. Samaistuin blogiin ja Irenen ajatuksiin vauvavuoden aikana, ja Mutsien sivut olivatkin koneellani klikkauksen päässä. En tunnistanut masennusta blogin teksteistä ja instagramista, kunnes Irene myöhemmin kertoi "koliikkiäitiydestään". Kirja Hullu kuin äidiksi tullut kertoo viiltävän samaistuttavan tarinan äitiyden mullistuksista ja synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Se itkettää ja naurattaa.

 

 

Oma raskausaikani oli kolmen ensimmäisen kuukauden jatkuvaa pahoinvointia, kivuttomia supistuksia (jestas mikä termi) ja loppuajan kömpelyyttä lukuunottamatta erittäin onnellista aikaa. Synnytys meni hyvin ja voin hyvin. Pääsin ajoissa liikkeelle ja olin keskustassa kahvittelemassa alle viikon ikäisen vauvan kanssa. Naurattaa vieläkin, kuinka vietimme kahvilassa ylimääräisen puolitoista tuntisen vain, koska vauva kävi itkemään välittömästi vaunuihin laitettaessa. En tietenkään uskaltanut kokeilla loppuisiko itku, jos työntäisin vaunuja pari metriä, joten tein  monta tarkistusimetystä ja -vaipanvaihtoa. Kuinka pihalla olimmekaan! Tuntui silti luonnolliselta olla heti ihmisten ilmoilla, vaikka taidot eivät vauvan kanssa olleetkaan vielä hallussa.

Löysin silti tuttuja ajatuksia ja toimintamalleja Irenen kirjasta. Side vauvaan on jotain, mihin ei voi täysin valmistautua etukäteen. Kuten ei niihin kaikkiin tunteisiin, joita uusi rooli, hormonit ja väsymys aiheuttavat.

"Kun tulin takaisin, näin jo ulkoa olohuoneen ikkunasta, kuinka mies kantoi keinutellen kasvot vääränä karjuvaa vauvaa ympäri olohuonetta. Astuin anteeksi pyydellen sisään kotiovestani. Tunsin pistoksen sydämessäni - minulla ei ollut oikeuttaa ottaa vapaata tärkeimmästä tehtävästämme, joka kuului: pitää huolta vauvastamme, pitää hänet tyytyväisenä ja itkemättömänä.

Tunsin outoa huolta muiden vauvaani hoitavien ihmisten puolesta, Jaakonkin. Huolehdin, kuinka hän selviäisi monta tuntia itkevän vauvan kanssa. Tein kaikkeni, ettei hän ajattelisi sekuntiakaan, että lapsi oli virhe. Se oli minun aikaansaama virhe. Hänellä olisi ollut vasta nelikymppisenä aikaa tällaiseen, itkevän vauvan kanniskeluun. Olin valmis ottamaan suuremman vastuun vauvasta, jotta kaikki muut pysyisivät tyytyväisinä. Erityisesti hän ja vauva. Toisaalta en ollut lainkaan halukas ottamaan yhtään enempää vastuuta kuin mieskään. Se tuntui niin epäreilulta, kun olin sentään tehnyt suurimman työn siihen asti. Oksentanut kahdeksan kuukautta. Venynyt, tuskaillut, revennyt ja valunut. Miehen elämä jatkui ennallaan, hän kävi töissä ja harrastuksissa. Minusta ei ollut jäljellä enää mitään. Vain ja ainoastaan minua painoi valtava huoli ja vastuu."

Etteikö saisi kipuilla ollenkaan menetetyn vapautensa puolesta? Sitä, että vauvan syntymästä lähtien on tarpeellinen koko ajan ja jatkuvasti. Välillä pidin täysin mahdottomana sitä, että vauvalla voisi olla heti uudestaan nälkä. "Vastahan imetin! Eikö täällä enää pääse edes suihkuun?" Toisaalta tarrauduin ihanaan vauvaani niin, etten edes halunnut lähteä ruokakauppaa pidemmälle yksin. Halusin kontroloida päivien kulkua, ja olla mukana lapseni jokaisessa hetkessä. Allu hoiti Fridaa hienosti alusta lähtien ja luotin häneen täysin. Muille en jättänyt lastani vasta kun luotin että he hoitavat lastani juuri, kuten minä haluan häntä hoidettavan. Kontrollifriikki minussa saattoi kasvaa pari pykälää, mutta en muuttaisi toiminnassani mitään. Se oli minulle luonnollinen tapa kokea äitiyteni, oma leijonaemo sisälläni.

 

 

"Äitiydessä tarvitsee väkisinkin vertaistukea, usein myös ammattilaisen. Sellaisten naisten ja miesten apua, jotka auttavat jäsentämään omia ajatuksia, käsittelemään ylenmääräisiä huolia ja pelkoja ja palauttavat tarvittaessa maan pinnalle. Tukea ja tietoa tarvitsisi jo ennen äidiksi tulemista. Muutama terapiaistunto ei olisi pahitteeksi jo raskauden aikana neuvolassa."  

​"Kun Jaakko eräänä iltana ehdotti, että menisin nukkumaan kahdeksalta ja hän hoitaisi vauvaa koko yön alakerrassa, se tuntui taatusti samalta kuin jos olisin vaeltanut kaksi kuukautta erämaassa ilman vettä ja ravintoa ja joku olisi sitten taluttanut minut pizzapuffetiin. Kun heräsin, olin kuin uudesti syntynyt. Uni. Se on parempaa kuin mikään maailmassa."

Nautin vauvavuodesta, viihdyin kotona ja olin aktiivisesti mukana kerhoissa, jumpissa ja lounailla. Suurin syy oli ystävät, erityisesti uudet ystävät. Tietyt itkuiset kaudet selittyivät varmasti hormoneilla ja väsymyksellä, eivätkä kestäneet pitkään. Suurin huoli ja stressi äitiyslomalla tuli silti ulkopuolisilta tekijöiltä ja vaikuttivat omaani sekä perheeni tulevaisuuteen. Oli tiettyjä asioita, joissa sain epäoikeudenmukaista kohtelua ja koin itseni hylätyksi. Herkässä tilassa, elämän suuressa mullistuksessa jotkin jäljet eivät haalistu. Tunnetilojen kuvailu auttoi minua tunnistamaan myös omaa ahdistustani, valtavaa painoa rinnan päällä.

Hullu kuin äidiksi tullut antaa vertaistukea ja ymmärrystä synnytyksen jälkeiseen masennukseen, mutta myös äitiyden tuomiin mullistuksiin. Kirja on kaikille, huolimatta sukupuolesta, tai siitä onko synnyttänyt. Se tuo vaietut asiat päivänvaloon ja tekee niistä aivan tavallisia. Niin, että me muut äidit nyt nyökyttelemme, kuinka kirjan tekstit olisivat voineet olla omasta kynästä, vaikka olemme olleet hiljaa tähän asti.

 

(Irene Naakan Hullu kuin äidiksi tullut -kirja saatu Minerva kustannukselta.)

 

 

​Lue myös:

Synnytyskertomus

Se ei lopu synnytykseen

Auttaako perspektiivi väsymykseen?

Jos olisin nyt raskaana

Yksinäisyydestä lapsen kanssa

Voiko hoitovapaalla uupua?

 

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

 

 

 

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

​Pahat ajatukset leviävät kuin rutto ja mustaavat koko mielen. Olen tietoisesti kääntänyt ajatuksiani myönteisimmiksi. Etten uutta yrittäessä epäonnistu, vaan saatan tarvita aikaa opetella. Eikä sittenkään kaikki jutut ole minua varten. Olen pohtinut, miten puhun itselleni verrattuna siihen, miten puhun muille. En ole koskaan niin sanotusti lyönyt lyötyä, mutta olen piiskannut itseäni pienestäkin mokasta. Kyse on paitsi omasta hyvinvoinnista, myös tulevaisuuden työkaluista. Siihen, miten oma sisäinen puheeni ja asenteeni asioihin, vaikuttaa myös lapseni sisäisen puheen muodostumiseen.

Pahimmillaan on tuntunut siltä, että pelkästään räpiköin. Olen upottavassa vedessä, juuri ja juuri pinnan päällä. Silloin jokainen paha ajatus kasvattaa uuden pahan ajatuksen ja hetken päästä on jo vaikea hengittää. Tässä ajatusputkessa risteilevät kaikki elämäni osa-alueet ja niissä onnistuminen. Tai epäonnistuminen. Seuraavassa hetkessä onkin jo vaikea nousta sängystä.

 

 

Vanhemmuuteen liittyy niin paljon muutosta, itsensä kohtaamista, uuden opettelua ja ihan vaan väsymystä, että kuka tahansa meistä kulkee toisinaan mieli mustana. Etenkin, jos on tyyppi, joka pyrkii kontroloimaan asioita ja vielä olemaan kaikkialla yhtä aikaa. Miten ihmeessä muut pystyvät hoitamaan itsensä, parisuhteensa, lapsensa, ystävyyssuhteensa ja työnsä täysillä, ilman kompromisseja? Aina on asioita, joita pitäisi tehdä. 

On valittava kummasta on kyse: joko en onnistu missään elämäni roolissa tai sitten sekä vaatimustasoni että perspektiivini on väärät. Hyvillä ajatuksilla on silti vielä paljon harjoiteltavaa voidakseen joka kerta päihittää mieltä täyttävät pahat ajatukset. Pysäyttää pahojen ajatusten virta, hyväksyä paha olo ja yrittää sitten keskittyä hyvään. Olen etsinyt myös työkaluja tähän, viimeisimpänä olen käynyt Myönteisiä keinoja kasvatukseen -verkkokurssin.

 

 

Muutokset arjessa, erityisesti työhön liittyvä epävarmuus ja uusien suuntien hakeminen, on vaikuttanut ajatuksiini paljon. Kaikki ajatukset eivät suinkaan ole ollut niitä myönteisimpiä. Yhtäkkiä kaikki käsilläni oleva aika on merkityksellistä niin monelle ja monella tapaa. En halua kertoa työhöni liittyvistä seikoista enempää, mutta välillä olen tarrautunut tähän blogiinikin, kuin se olisi ainoa pelastukseni paitsi saada onnistumista, myös kontakteja. Siksi pari menetettyä hyvää yhteistyökumppania ja Lilyn yhteisöllisyyden heikkeneminen on kolahtanut pahasti. Ilman Lilyn nostoja ja yhteydenpitoa Lilyn vaihdettua tuottajaa, ja ilman ainuttakaan maksettua mainontaa, lukijamääräni on silti kasvanut lähes 10 000 lukijaan kuukaudessa. Silloinkin, kun postauksia on ollut huomattavasti vähemmän kuin ennen. En tavoittele tiettyjä lukijamääriä tai työtä bloggaajana, mutta analysoinnista on ollut apua näkökulmien laajentamiseen. 

 

Kun ajat ovat haastavat, tarjoaa se myös parhaimman alustan muutokseen. Millaisia keinoja sinulta löytyy ruokkia hyvää pahan sijaan?

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Fridan syntymän jälkeen olemme olleet Allun kanssa kahdestaan elokuvissa, keikoilla ja ravintoloissa. Olemme myös käyneet kuntosalilla ja hassutelleet ruokakaupoissa. Pari kertaa olemme yöpyneet myös hotellissa. Frida on silti aina ollut hoidossa samassa kaupungissa, lähellä meitä. 

Perjantaina yllätin Allun järjestämällä Fridan yökylään äitini luo Lahteen. Viimeksi olemme olleet kaksin kotona kokonaisen illan, yön ja aamun vuonna 2015. Ennen Fridan syntymää. Suunnitelmissa oli vain nauttia aikatauluttomuudesta, joten en edes varannut ravintolaa illaksi. Lopulta söin kaksi illallista, ensin Date+Kalessa ystäväni kanssa, ja heti perään Allun kanssa Pjazzassa. Aamulla oli ihanaa nukkua pitkään ja aloittaa aamu Pikku Kakkosen sijaan musiikilla ja tanssimalla kahdestaan. Ei se sen kummempaa tarvitse. 

 

Kuvituksena on muumit, jotka ystäväni Tiina teki Fridalle. Ne pääsivät sunnuntaina heti paketin avaamisen jälkeen Fridan hoidettaviksi peiton alle. 

 

 

PS. Fridalla oli Lahdessa kaikki hyvin. Tietysti. He olivat äitini ja siskoni kanssa katsomassa Super teatterin Värikkäät -esitystä, josta riitti juttua vielä sunnuntainakin. Mitään suuren suurta mielenosoitusta ei tullut vanhempien osaksi. Kuulemani perusteella sellaisia yleensä tulee yökyläilyjen jälkeen. 

 

 

Milloin viimeksi olette olleet kahdestaan kotona, ilman lapsia? 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Riveiltä ja rivien välistä, ja ehkä etenkin instaa seuraavat lukijat ovat huomanneet syksyn ja alkutalven ottaneen koville. Moni juttu muuttui töiden ja päiväkodin aloituksen myötä, ja pitkään jatkunut epätietoisuus ja voimavarojen rajoilla eläminen on haastanut perhe-elämää. Luonnollisesti myös uhma-aika seurasi 2-vuotissyntymäpäivää siihen samaan syssyyn. 

Mutta nyt jokin on muuttunut! Uhma-mukulasta tuli joulun myötä leppoisa pälpättäjä, joka hoivaa pehmoleluja ja isäänsä, hihittelee, on aamuisin ensimmäisenä ja omatoimisesti pukenut päällensä, sekä nukahtaa iltasadun jälkeen itsekseen. Päiväkodistakin saimme palautetta, kuinka Frida naureskelee ja tarinoi hoitopäivät, eikä arkaile enää uudempia (lue 4kk jo töissä olleita) hoitajia.

 

 

Joten siskot (ja veljet), antaa tulla ja mennä. Pysähdy nauttimaan, kohta se menee ohi. Sitä käsittämättömän kiukun ja naurettavan suloisen päätösvallan aikaa, kuten myös tätä lauhkea viihdetaiteilijan seuraa tulee vielä ikävä. 

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Tällä viikolla olen ollut taas parin yön työmatkalla Latviassa. Työpäivän jälkeen pieni museovierailu Diorin ihastuttavassa maailmassa ja Skype-puhelu kotiin museon kahvilassa teen ja kakkupalan kanssa. Oli muuten ensimmäinen gluteeniton kakku, jonka olen Baltian työmatkoilla löytänyt normaalista kahvilasta. Riika yllättää.

 

 

Riikaan suuntaaville vinkiksi tämä hauska pieni museo ja sen kahvila vanhassa kaupungissa. Modes Muzejs eli Fashion Museum tarjoaa kaksi kertaa vuodessa vaihtuvan näyttelyn. Pieni ja sympaattinen paikka, kuten kahvilansakin.

 

 

Viikko on mennyt taas super nopeasti, kuten reissussa aina. Nyt kotiin rutistamaan tärkeimpiä. Viikonlopuksi on luvassa jotain ihanaa!

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Tiukan vuoden päätteeksi halusin koostaa muutakin kuin instagramin yhdeksän tykätyintä kuvaa. Jotain myönteistä omasta vuodesta, että muistaisin sen olleen muutakin kuin voimavarojen kamppailua ja epätietoisuutta tulevaisuudesta. 

 

9 parasta omassa vuodessani 2017 olivat:

 

1. Lisäaika kotiäitinä.

2. Koti täynnä naurua ja pari arjen viihdetaiteilijaa.

3. Rennompi suhtautuminen asioihin.

4. Oma aika.

5. Tunne- ja tietoisuuskurssit, sekä Avoimen Yliopiston markkinoinnin opinnot.

6. Uudet tuttavuudet ja syventyneet ystävyyssuhteet.

7. Puolensa pitäminen ja miellyttämisen tarpeen murentaminen.

8. Laatuun ja ajattomuuteen panostaminen, ja tavaran vähentäminen.

9. Kaljakävelyt ja Helsingin hotellilomat parisuhteen voimistajina.

 

 

9 parasta eli tykätyintä kuvaa Instagramissa:

 

 

 

9 luetuinta postausta vuonna 2017 olivat:

 

1. Mummulta mukulalle: norjalaismyssy (ohje)  - tämä oli yllätys!

2. Älä mahdu muottiin

3. "V***n ylisuojelevat vanhemmat!"

4. Päiväkotisalaisuudet, jotka opin kantapään kautta

5. Valitsimme epätasa-arvoisen perhevapaan

6. Lidlin kashmirneule: laatua laaduttomasti

7. Salamapäätös opiskelevaksi kotiäidiksi

8. Pitäisikö Vimman laittaa Letit tauolle

9. Imetystissit, osa 3

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Pages