Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Tiedätkö sen tunteen, kun heräät lapsen viereltä ja olet menettänyt puolitoista tuntia rauhallista ilta-aikaa?

Minulle käy niin usein. Nukutan lapseni nukuttamalla itseni. Homma ei ole lainkaan suunniteltua, sillä viimeiset ajatukseni voivat liittyä makuuhuoneesta lähtemiseen ennen kuin Frida nukahtaa. Joskus nukahdan jo kirjaa lukiessa. Supervoimani taitaa siis olla nukahtaminen silmänräpäyksessä. Yleensä minun nukutusvuorolla Allu tulee herättelemään puoli kymmenen maissa, eli kun aikaa on kulunut se puolitoista tuntia. 

Eilen illalla Allu oli ulkona ja minä tietysti nukutin Fridan. Heräsin 23.30 kun vieressäni pyörivä mukula vaati uutta vaippaa. Vaihdoin vaipan sängyssä ja jäin silittelemään Fridaa uuteen uneen. 2.00 heräsin siihen, etten ole vieläkään siirtänyt lasta omaan sänkyynsä, enkä toisaalta tehnyt mitään muutakaan. Allu tuli kotiin samalla, kun hipsin makuuhuoneesta hammaspesulle. Kaikki tekemättömät asiat, jotka olin suunnitellut tekeväni viettäessäni omaa aikaa lauantai-iltana, siirtyivät taas jonnekin tulevaisuuteen. Ärsyttävää. Olin suunnitellut tekeväni Voimavaroja vanhemmuuteen -verkkokurssin harjoituksia ja lukevani sen aineistoa. Vastailla sähköposteihin ja ehkä vielä kirjoittaa blogia tai Mom's one line a day -kirjaa, joka taas on jäänyt täyttämättä. Mutta nukuin 11 tunnin yöunet muutamalla väliherätyksellä. Lähimainkaan sellaisia unia ei olekaan nukuttu sitten ensimmäisten vauvakuukausien, joten ehkä ne olivat ihan tarpeelliset unet. 

Sitä se valmennuskurssikin opettaa. Olla myötätuntoisempi itseä kohtaan, sekä suojata ja hoitaa omaa tahdovoimaa. Onhan nukkuminen tavallaan omaa aikaa parhaimmillaan. Voisi ehkä useamminkin antaa itsellensä luvan jatkaa hyvin alkaneita unia aamuun asti. Olo on ollut tänään nimittäin aika hyvä. Sitä paitsi Allu vei Fridan Leikkiluolaan ja minä olen paitsi siivonnut, myös tehnyt niitä omia juttuja. 

 

 

Kumpi teillä nukahtaa ensimmäisenä, lapsi vai vanhempi?

 

 

Lue myös:

Kaikki ne tunnit jotka olen menettänyt

Väsymyksen tragikomedia eli kun äiti on vähän väsynyt

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Omassa tyylissäni on muutama toistuva elementti:

Setit. Tykkään yhtenäisen ylä- ja alaosan luomasta vaikutelmasta, ne ovat aina nappivalinta tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Erilaiset housut. Aloitan yleensä asukokonaisuuden rakentamisen valitsemalla housut. (Tämän vuoksi kriiseilin raskausajan puketumisesta.)

Takit. Erilaisilla takeilla saa luotua mielenkiintoa asukokonaisuuksiin. Ainoa huono puoli niissä on, että ne vievät hirmuisesti tilaa vaatekaapissa. 

Muuttuva siluetti. Runsaita tai yksinkertaisia muotoja. Mittasuhteilla leikittelyä ja hyvin laskeutuvia materiaaleja.

Clean and simple. Vähemmän on enemmän.

 

Näihin panostan yhä enemmän:

Laatu. Luonnonmateriaalit, ajattomuus ja hyvä suunnittelu. 

 

 

 

Mitkä ovat sinun tyylisi kulmakivet ja mihin haluat panostaa pukeutumisessasi?

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Muoviton maaliskuu herätti monet suomalaiset kuluttajat toimimaan ympäristön puolesta. Vaikka kampanjaan ei olisikaan osallistunut itse, asioiden esiin tuominen on varmasti avannut silmiä entistä enemmän. Vesistöihin päätyvä mikromuovi on pitkäikäinen ympäristöriski, joka kantautuu eläinten ravintoon ja päätyy juomaveden mukana ihmistenkin elimistöön. Muovit keräävät itseensä myrkyllisiä aineita, jotka sitten vapautuvat kantajan elimistöön. Mikromuoveja irtoaa esimerkiksi isommista muovikappaleista, autonrenkaista, kosmetiikasta ja tekstiileistä. Tekokuituvaatteet ovat yksi isoimmista mikromuovin aiheuttajista. Käytössä ja pesun yhteydessä mikromuovia ajautuu viemäriverkoston kautta vesistöihin. Mediassa parjattu fleece ei siis ole ainoa vältettävä materiaali. 

Vaikka suosin luonnonmateriaaleja yhä enemmän vaatevalinnoissani, on ostoksia, joita on vain pakko tehdä. Näitä on etenkin lapsen tekniset ulkovaatteet. Viimeksi viikonloppuna tunsin piston sydämessäni ostettuani softshell-haalarin Fridalle. Pehmeä sisäpinta sen paljasti. Pahinta mikromuovia. Miksi en katsonut tarkemmin? Olisiko kuorihaalari ollut edes hieman parempi valinta kevääseen? Toisaalta tajusin, että kyseessä on asia, joka pitää tasapainottaa muilla keinoilla. Lapsen ulkoilu Suomessa vaatii ainakin toistaiseksi näitä keinokuituisia teknisiä ominaisuuksia, sillä luonnollisia vaihtoehtoja ei ole tarjolla, mutta valitsen kerrastoihin ja asusteisiin luonnonmateriaaleja, joista tarjontaa onneksi riittää.

Muutos on matka, myös muoviasioissa. 

 

 

 

Eri yritykset ovat alkaneet myydä Guppy Friend -pesupusseja osana väliaikaista ratkaisua estää mikromuovin pääseminen vesistöihin keinokuituisia tekstiilejä pestäessä. Erityinen pesupussi on käytännöllinen ratkaisu, joka kerää talteen 99% vaatepesussa irtoavista mikromuoveista ja luonnon säästämisen lisäksi pussi säästää vaatteita ja pidentää niiden käyttöikää. Mikromuovi kerääntyy pussin saumoihin, joista se on helppo kerätä ja hävittää jätteiden mukana. Pesupussi on tehty nailonista ja sen voi kierrättää samankaltaisten materiaalien kanssa, vetoketju irroitettuna. 

Guppy Friend -pesupusseja myy ainakin Reima, Partioaitta, Filippa K, Mini Rodini. Yhden pussin hinta on noin 30€. 

 

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Yksi turhauttavimmista asioista jonka tiedän, on hukkaan heitetty aika. Se, kun täysin yksinkertaiseen asiaan kuuluu suhteettoman pitkä aika tai jonkin asian tekeminen on täysin hyödytöntä. Vanhempana minulla on yksi ajankäytön kipupiste.

Lapsen nukahtamiseen käytetty aika. 

Olen menettänyt lukemattomia tunteja lapseni taistellessa unta vastaan. Fridalla on erittäin kilpailukykyinen määrä päättäväisyyttä ja tiukkaa jääräpäisyyttä. Samalla kyseessä on myös tyyppi, joka tarvitsee paljon unta, eikä toisaalta siedä vajaiden unien tuomaa väsymystä. Kun rattaista tai sängystä kuuluu "Mä en nuku iki-NÄ. Ei mis-SÄÄN nime-SSÄ.", tietää että edessä on pitkä tahtojen taisto. 

Puolitoista tuntia tuntuu olevan se raja, jonka jälkeen unen odottaminen muuttuu ajan haaskaukseksi. Kahden tunnin jälkeen homma menee yliväsyneeksi taistoksi ja kolmen tunnin jälkeen katsotaan kummalla liehuu valkoinen lippu ensimmäisenä. Yleensä Frida luovuttaa, mutta sitten päiväunet onkin jo kolme tuntia myöhässä ja loppupäivän suunnitelmat joudutaan perumaan. Se on turhauttavin kohta. Yöunien myöhästyminen taas kerryttää seuraavan päivän univelkaa automaattisesti, mutta myöhäiset päiväunet eivät silti vaikuta yöuniin. Pari kertaa Frida on voittanut ja ollut ilman päiväunia, mutta sitten helvetti onkin ollut irti. Kerran jopa viikon ajan. 

Itse olin se lapsi, joka nukahti jopa mansikkalatkun (mansikkamaitoa talkkunajauholla) viereen ruokapöydässä. Nukahdan edelleen sekunnissa lähes mihin vain. Siksi en aina ymmärrä, miten nukahtaminen voi olla niin vaikeaa. Tässä rauhattomuudessa Frida on selvästi tullut enemmän Alluun, joka saatiin lapsena nukahtamaan leikkimällä piilosta ja odottamalla, että tyyppi nukahtaa piiloonsa.

 

 

Sillä kaikella ajalla, jonka olen hukannut unipelleilyyn tänä talvena, olisin itse voinut ainakin lukea 3 kirjaa ja 20 lehtiartikkelia, katsoa 15 elokuvaa, kirjoittaa 20 postausta blogiin ja nauttia 25 kuppia kahvia selaillen nettiä. Erityisesti olisin halunnut käyttää ne lukemattomat minuutit vain olemiseen. Saada omaa aikaa ja parisuhdeaikaa. Näistäkään hukatuista mahdollisuuksista mikään ei harmita niin paljon kuin kaikki ne menetetyt yhteiset kivat. Kun päiväunien jälkeen sovitut leikkipuistot, treffit, Hop Lopit, uimahallit tai ihan vaan Prisman kauppareissut joudutaan perumaan. 

Harjoittelemme Fridan kanssa rauhoittumis- ja nukahtamistaitoja, mutta herra mun vereni, että homman hitaus turhauttaa välillä. Toisaalta jos se kaikki aika on hinta siitä, että Frida oppii tarvittavia työkaluja rauhoittumiseen ja unen etsintään, ne eivät ole menneet täysin hukkaan.

 

 

Lue myös:

Pois pinnasängyn viereltä

Helposti parempaa unta

Uneton Sörnäisissä

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Löysin Mutsie -blogin, kun etsin äitiysblogeja raskausaikana. En osannut valmistautua synnytykseen juuri muuten, kuin lukemalla synnytyskertomuksia blogeista. Irene jakoi synnytyskertomuksensa osiin ja muistan, kuinka odotin tarinan viimeistä osaa kuin kuuta nousevaa. Olinhan itsekin menossa kuukauden sisään synnyttämään. Samaistuin blogiin ja Irenen ajatuksiin vauvavuoden aikana, ja Mutsien sivut olivatkin koneellani klikkauksen päässä. En tunnistanut masennusta blogin teksteistä ja instagramista, kunnes Irene myöhemmin kertoi "koliikkiäitiydestään". Kirja Hullu kuin äidiksi tullut kertoo viiltävän samaistuttavan tarinan äitiyden mullistuksista ja synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Se itkettää ja naurattaa.

 

 

Oma raskausaikani oli kolmen ensimmäisen kuukauden jatkuvaa pahoinvointia, kivuttomia supistuksia (jestas mikä termi) ja loppuajan kömpelyyttä lukuunottamatta erittäin onnellista aikaa. Synnytys meni hyvin ja voin hyvin. Pääsin ajoissa liikkeelle ja olin keskustassa kahvittelemassa alle viikon ikäisen vauvan kanssa. Naurattaa vieläkin, kuinka vietimme kahvilassa ylimääräisen puolitoista tuntisen vain, koska vauva kävi itkemään välittömästi vaunuihin laitettaessa. En tietenkään uskaltanut kokeilla loppuisiko itku, jos työntäisin vaunuja pari metriä, joten tein  monta tarkistusimetystä ja -vaipanvaihtoa. Kuinka pihalla olimmekaan! Tuntui silti luonnolliselta olla heti ihmisten ilmoilla, vaikka taidot eivät vauvan kanssa olleetkaan vielä hallussa.

Löysin silti tuttuja ajatuksia ja toimintamalleja Irenen kirjasta. Side vauvaan on jotain, mihin ei voi täysin valmistautua etukäteen. Kuten ei niihin kaikkiin tunteisiin, joita uusi rooli, hormonit ja väsymys aiheuttavat.

"Kun tulin takaisin, näin jo ulkoa olohuoneen ikkunasta, kuinka mies kantoi keinutellen kasvot vääränä karjuvaa vauvaa ympäri olohuonetta. Astuin anteeksi pyydellen sisään kotiovestani. Tunsin pistoksen sydämessäni - minulla ei ollut oikeuttaa ottaa vapaata tärkeimmästä tehtävästämme, joka kuului: pitää huolta vauvastamme, pitää hänet tyytyväisenä ja itkemättömänä.

Tunsin outoa huolta muiden vauvaani hoitavien ihmisten puolesta, Jaakonkin. Huolehdin, kuinka hän selviäisi monta tuntia itkevän vauvan kanssa. Tein kaikkeni, ettei hän ajattelisi sekuntiakaan, että lapsi oli virhe. Se oli minun aikaansaama virhe. Hänellä olisi ollut vasta nelikymppisenä aikaa tällaiseen, itkevän vauvan kanniskeluun. Olin valmis ottamaan suuremman vastuun vauvasta, jotta kaikki muut pysyisivät tyytyväisinä. Erityisesti hän ja vauva. Toisaalta en ollut lainkaan halukas ottamaan yhtään enempää vastuuta kuin mieskään. Se tuntui niin epäreilulta, kun olin sentään tehnyt suurimman työn siihen asti. Oksentanut kahdeksan kuukautta. Venynyt, tuskaillut, revennyt ja valunut. Miehen elämä jatkui ennallaan, hän kävi töissä ja harrastuksissa. Minusta ei ollut jäljellä enää mitään. Vain ja ainoastaan minua painoi valtava huoli ja vastuu."

Etteikö saisi kipuilla ollenkaan menetetyn vapautensa puolesta? Sitä, että vauvan syntymästä lähtien on tarpeellinen koko ajan ja jatkuvasti. Välillä pidin täysin mahdottomana sitä, että vauvalla voisi olla heti uudestaan nälkä. "Vastahan imetin! Eikö täällä enää pääse edes suihkuun?" Toisaalta tarrauduin ihanaan vauvaani niin, etten edes halunnut lähteä ruokakauppaa pidemmälle yksin. Halusin kontroloida päivien kulkua, ja olla mukana lapseni jokaisessa hetkessä. Allu hoiti Fridaa hienosti alusta lähtien ja luotin häneen täysin. Muille en jättänyt lastani vasta kun luotin että he hoitavat lastani juuri, kuten minä haluan häntä hoidettavan. Kontrollifriikki minussa saattoi kasvaa pari pykälää, mutta en muuttaisi toiminnassani mitään. Se oli minulle luonnollinen tapa kokea äitiyteni, oma leijonaemo sisälläni.

 

 

"Äitiydessä tarvitsee väkisinkin vertaistukea, usein myös ammattilaisen. Sellaisten naisten ja miesten apua, jotka auttavat jäsentämään omia ajatuksia, käsittelemään ylenmääräisiä huolia ja pelkoja ja palauttavat tarvittaessa maan pinnalle. Tukea ja tietoa tarvitsisi jo ennen äidiksi tulemista. Muutama terapiaistunto ei olisi pahitteeksi jo raskauden aikana neuvolassa."  

​"Kun Jaakko eräänä iltana ehdotti, että menisin nukkumaan kahdeksalta ja hän hoitaisi vauvaa koko yön alakerrassa, se tuntui taatusti samalta kuin jos olisin vaeltanut kaksi kuukautta erämaassa ilman vettä ja ravintoa ja joku olisi sitten taluttanut minut pizzapuffetiin. Kun heräsin, olin kuin uudesti syntynyt. Uni. Se on parempaa kuin mikään maailmassa."

Nautin vauvavuodesta, viihdyin kotona ja olin aktiivisesti mukana kerhoissa, jumpissa ja lounailla. Suurin syy oli ystävät, erityisesti uudet ystävät. Tietyt itkuiset kaudet selittyivät varmasti hormoneilla ja väsymyksellä, eivätkä kestäneet pitkään. Suurin huoli ja stressi äitiyslomalla tuli silti ulkopuolisilta tekijöiltä ja vaikuttivat omaani sekä perheeni tulevaisuuteen. Oli tiettyjä asioita, joissa sain epäoikeudenmukaista kohtelua ja koin itseni hylätyksi. Herkässä tilassa, elämän suuressa mullistuksessa jotkin jäljet eivät haalistu. Tunnetilojen kuvailu auttoi minua tunnistamaan myös omaa ahdistustani, valtavaa painoa rinnan päällä.

Hullu kuin äidiksi tullut antaa vertaistukea ja ymmärrystä synnytyksen jälkeiseen masennukseen, mutta myös äitiyden tuomiin mullistuksiin. Kirja on kaikille, huolimatta sukupuolesta, tai siitä onko synnyttänyt. Se tuo vaietut asiat päivänvaloon ja tekee niistä aivan tavallisia. Niin, että me muut äidit nyt nyökyttelemme, kuinka kirjan tekstit olisivat voineet olla omasta kynästä, vaikka olemme olleet hiljaa tähän asti.

 

(Irene Naakan Hullu kuin äidiksi tullut -kirja saatu Minerva kustannukselta.)

 

 

​Lue myös:

Synnytyskertomus

Se ei lopu synnytykseen

Auttaako perspektiivi väsymykseen?

Jos olisin nyt raskaana

Yksinäisyydestä lapsen kanssa

Voiko hoitovapaalla uupua?

 

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

​Pahat ajatukset leviävät kuin rutto ja mustaavat koko mielen. Olen tietoisesti kääntänyt ajatuksiani myönteisimmiksi. Etten uutta yrittäessä epäonnistu, vaan saatan tarvita aikaa opetella. Eikä sittenkään kaikki jutut ole minua varten. Olen pohtinut, miten puhun itselleni verrattuna siihen, miten puhun muille. En ole koskaan niin sanotusti lyönyt lyötyä, mutta olen piiskannut itseäni pienestäkin mokasta. Kyse on paitsi omasta hyvinvoinnista, myös tulevaisuuden työkaluista. Siihen, miten oma sisäinen puheeni ja asenteeni asioihin, vaikuttaa myös lapseni sisäisen puheen muodostumiseen.

Pahimmillaan on tuntunut siltä, että pelkästään räpiköin. Olen upottavassa vedessä, juuri ja juuri pinnan päällä. Silloin jokainen paha ajatus kasvattaa uuden pahan ajatuksen ja hetken päästä on jo vaikea hengittää. Tässä ajatusputkessa risteilevät kaikki elämäni osa-alueet ja niissä onnistuminen. Tai epäonnistuminen. Seuraavassa hetkessä onkin jo vaikea nousta sängystä.

 

 

Vanhemmuuteen liittyy niin paljon muutosta, itsensä kohtaamista, uuden opettelua ja ihan vaan väsymystä, että kuka tahansa meistä kulkee toisinaan mieli mustana. Etenkin, jos on tyyppi, joka pyrkii kontroloimaan asioita ja vielä olemaan kaikkialla yhtä aikaa. Miten ihmeessä muut pystyvät hoitamaan itsensä, parisuhteensa, lapsensa, ystävyyssuhteensa ja työnsä täysillä, ilman kompromisseja? Aina on asioita, joita pitäisi tehdä. 

On valittava kummasta on kyse: joko en onnistu missään elämäni roolissa tai sitten sekä vaatimustasoni että perspektiivini on väärät. Hyvillä ajatuksilla on silti vielä paljon harjoiteltavaa voidakseen joka kerta päihittää mieltä täyttävät pahat ajatukset. Pysäyttää pahojen ajatusten virta, hyväksyä paha olo ja yrittää sitten keskittyä hyvään. Olen etsinyt myös työkaluja tähän, viimeisimpänä olen käynyt Myönteisiä keinoja kasvatukseen -verkkokurssin.

 

 

Muutokset arjessa, erityisesti työhön liittyvä epävarmuus ja uusien suuntien hakeminen, on vaikuttanut ajatuksiini paljon. Kaikki ajatukset eivät suinkaan ole ollut niitä myönteisimpiä. Yhtäkkiä kaikki käsilläni oleva aika on merkityksellistä niin monelle ja monella tapaa. En halua kertoa työhöni liittyvistä seikoista enempää, mutta välillä olen tarrautunut tähän blogiinikin, kuin se olisi ainoa pelastukseni paitsi saada onnistumista, myös kontakteja. Siksi pari menetettyä hyvää yhteistyökumppania ja Lilyn yhteisöllisyyden heikkeneminen on kolahtanut pahasti. Ilman Lilyn nostoja ja yhteydenpitoa Lilyn vaihdettua tuottajaa, ja ilman ainuttakaan maksettua mainontaa, lukijamääräni on silti kasvanut lähes 10 000 lukijaan kuukaudessa. Silloinkin, kun postauksia on ollut huomattavasti vähemmän kuin ennen. En tavoittele tiettyjä lukijamääriä tai työtä bloggaajana, mutta analysoinnista on ollut apua näkökulmien laajentamiseen. 

 

Kun ajat ovat haastavat, tarjoaa se myös parhaimman alustan muutokseen. Millaisia keinoja sinulta löytyy ruokkia hyvää pahan sijaan?

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Pages