Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Jos joulua ei pysty selittämään 2-vuotiaalle uskonnollisin perustein, eikä toisaalta halua kertoa joulupukista ja lahjoistakaan, niin miten sen sitten kuvailisi?

"Joulukalenterin avulla lasketaan päiviä jouluun, jolloin on vapaata. Vähän kuin pitkä viikonloppu."

Tosi tarina, vaikka ehkä maailman huonoin selitys onkin. En keksinyt mitään muutakaan tajutessani, ettei lapseni todennäköisesti ole koskaan kuullutkaan joulukalenterista. Olen tavallaan perinteiden kannalla, ja tykkään rakentaa omia pieniä juttuja omalle perheelle. Tänä vuonna kaikki on kuitenkin jäänyt. Emme ole tehneet mitään jouluksi. Ei pipareita, riisipuuroa tai joulukortteja, puhumattakaan musiikista, koristeista tai edes lahjoista. Ei mitään. Allu tulee työmatkalta kotiin juuri viikko ennen joulua, enkä usko tilanteen muuttuvan lähtiessäni omalle, muutaman päivän työmatkalle juuri ennen joulua. Rankan vuoden ja jatkuvan reissaamisen vuoksi olemme päättäneet olla joulun ihan rauhassa kotona. Vähän kuin pitkä viikonloppu vapaalla. 

Jos minulla olisi aikaa mennä ostoksille, löytäisin varmasti ihania lahjoja ja kehittelisin herkullisia jouluruokia. Toisaalta Frida saa ympäri vuoden kaiken tarvitsemansa tavaran ja enemmänkin. En halua rakentaa joulua lahjojen ympärille. Sen sijaan, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, haluan olla ja tehdä yhdessä. Ja ehkä meillä on vihdoin joulun pyhinä aikaa tehdä vaikka pipareita yhdessä. 

 

 

Skidilän joulussa, vanhassa tulitikkutehtaassa Kalliossa, saatiin sentään nauttia rennosta joulumenosta ja joululaulujen yhteislaulusta. Suosittelen ehdottomasti vierailemaan. Jouluverstas on avoinna torstaihin saakka. 

 

 

 

Taisin viime vuonnakin ottaa aika iisisti:

Paineeton joulu

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Vauvan ensimmäisen vuoden, ja oikeastaan vielä ensimmäisen taaperovuodenkin sai olla aika rauhassa ulkopuolisten toiseen lapseen liittyvistä kysymyksiltä. Ei enää. Ilmeisesti tavoitteellinen ikäero kuuluisi olla enintään 3 vuotta. Tämän laskurin perusteella minun kuuluisi tulla raskaaksi N-Y-T. 

 

 

Itselläni on tiettyjä syitä, miksi toinen lapsi ei ole kuulunut lähitulevaisuuden toiveisiin. Etenkään ennen Fridan 3-vuotissyntymäpäiviä. Toisinaan taas toiveisiini hiipii ajatus vauvasta. Tai siis lapsesta. Vauvakuumeen oireiden ilmetessä pitää aina tarkistaa, ovatko ne pelkkää vauvakuumetta, vai haluaako myös lapsen.

Haluaisin kehittää osaamistani työelämässä, mutta onko uran kannalta koskaan täydellistä aikaa saada lapsi? Tai voisinko löytää työtä, jota tehdä vauva-arjessakin? En suostu uskomaan, että ovet sulkeutuisivat yhden avautuessa. Ystävien raskausuutiset ja Fridan kasvava omatoimisuus herättävät uudenlaisia ajatuksia. Toivon, että voisin vielä joskus tuntea pienet potkut vatsassani, nähdä Frida isosiskona ja meidät nelihenkisenä perheenä. Kuinka hullunkurista se olisikaan! Tänäänkin juoksimme ympäriinsä, yksi keppihevosella, toinen läppärinsuoja hattuna ja kolmas kissapäähine päässään. Kyllä tähän sirkukseen vielä neljäs sopisi. 

 

 

Vauvavuosi oli minulle henkisesti paljon helpompi kuin toinen vuosi. Omat kehitysalueet kasvattajana nousivat esiin, ja olen kiitollinen, että olen saanut keskittyä niihin. Olen tietoisesti halunnut ottaa aikaa omaan äitiyteeni ja lapseeni tutustumiseen. Tiedän, etten olisi kestänyt toista lasta vielä. Vuosi on ollut erityisen haastava muiltakin elämän osa-alueilta, ja koen edelleen olevani ison muutoksen alla miettiessäni millaista elämää haluan itselleni ja perheelleni rakentaa. Menen asioihin täysillä, ja silloin se saattaa olla jostain muusta pois. Nyt on aika hieman tasapainottaa panoksia. Ainakin hetkeksi.

 

 

Elämää voi harvoin suunnitella, ja lastakin voi vain toivoa tai olla toivomatta. Muistetaan siis milloin vauva-ajatuksista on sopiva kysyä. 

Hyvien ystävien kesken, valmiina ottamaan vastaan kaikenlaiset vastaukset. Ilot, surut ja pelot. 

 

 

(Britax B-READY rattaat ovat ainakin valmiina elämänmuutoksiin. Muunneltavat rattaat on saatu.)

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

​Allu näki maanantaina bussin ikkunasta, kun Fridan päiväkotiryhmä käveli puistosta. Fridan hymy nähdessään isänsä liikennevaloissa odottavassa bussissa, oli kuulemma sydäntäsärkevän ihana. Minusta tuo näky Allun lähettämässä kuvassa on kokonaisuudessaan sekä sydäntäsärkevä, että ihana. Jotenkin konkreettinen todiste siitä, että 2-vuotiaallamme on täysin omat kuvionsa päivisin. Jutut, joista emme tiedä paljoakaan. Siellä se painelee reippaasti eteenpäin ja bondailee ryhmänsä lasten ja aikuisten kanssa. Uskon, että lapsesta tuntuu samalta, jos hän saa tutustua vanhempansa työpaikkaan.

Tuijotin kuvaa koko työmatkani ajan. Sydän mutkalla ikävöiden ja ihmetellen.

 

 

Nyt lentokone odottaa ja on aika palata kotiin omien tyyppien luo. Viimeisin kuvaviesti kotoa oli Allun uusista silmälaseista, jotka olivat vääntyneet Fridan kiukutellessa. Tunteesta toiseen siis.

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

 

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Lokakuussa vihdoin vähän helpotti. Tai ainakin hieman totuimme uuteen rytmiin ja löysimme uusia toimintamalleja. Tässä kuukauden mieleenpainuvimmat palat ja luetuimmat jutut!

 

 

Menoja ja yhteistä aikaa. Fridan päiväkoti-väsymys alkoi helpottaa ja viikonlopuille pystyi vihdoin suunnittelemaan menojakin. Kävimme ystävien kanssa Slow Food festareilla Fiskarsissa, sekä muissa tapahtumissa ja ravintoloissa Helsingissä. Syyskuussa venyneet nukutusajat rauhoittuivat uusilla ratkaisuilla, joten omaa aikaa sekä voimavaroja saatiin turvattua lokakuussa paremmin. Rattaissa nukuttaminen osoittautui pelastukseksi päiväuniaikaan,  sillä Fridan saa helposti nostettua rattaista omaan sänkyyn heräämättä. Nukahtamista odotellen ollaan välillä kärrytelty kaksikin tuntia, kun juuri oikea uni-ikkuna ollaan menetetty hetkeä aiemmin. Yllätykseksi yhden päivän nukkumattomuus hissin rikkoutumisen vuoksi kostautui viikon mittaisella unitaistelulla, mutta jälkikäteen sitäkin voi pitää vain yhtenä viikkona, jolloin asiat olivat kuten olivat. (Silloin, kun olo on tosi zen ja upea.) Muita syksyn romahduttamia unirutiineja, kuten yöunille nukahtamista itsekseen, aloitettiin kannustamaan tarrojen keräämisellä.

 

 

Oma lokakuu oli edelleen juoksua aikaa vastaan. Lounaaksi valmistamani kasvisosekeitto, jota en ollut jaksanut (illalla) ja ehtinyt (aamulla) soseuttaa, kuvasi arkeani täydellisesti. Oli kuitenkin myös yksi päivä, jolloin nojailin Hakaniemen kauppahallin seinään ja söin gluteenitonta korvapuustia. Aloitimme Jaakko Kahilaniemen kanssa mielenkiintoisen videoprojektin, joka toivottavasti valmistuu talven aikana. Otsatukan kasvattaminen oli ärsyttävimmässä vaiheessa lokakuussa, mutta onneksi oli trikoopannat ja pipot.

 

 

Lokakuun luetuimmat:

1. Katse pohjaan (eli miten minusta tuli mineraalimeikin käyttäjä)

2. Mukulan suusta: Äiti koko ajan pomon kanssa 

3. Miten eettinen ja ekologinen neule syntyy

 

Top 10 joukossa oli myös kaksi postausta viime vuodelta:

Mummulta mukulalle: norjalaismyssy (ohje)

Lidlin kashmirneule: laatua laaduttomasti

(Neuleesta pitäisi varmaan tehdä uusi juttu, sillä se on säilynyt tosi hyvänä!)

 

 

Sinnikäs taistelija tuo taapero. Periksiantamattomuus on korostunut entisestään, mutta eipä sitä moittiakaan voi. Hieno piirre. Pahin tunnekäyttäytyminen, eli pureminen ja repiminen on huomattavasti vähentynyt jatkuvan harjoittelun tuloksena. Ilmeikäs pelleilijä juttelee hauskoja juttuja, innostui maalaamisesta ja on tullut entistä omatoimisemmaksi. Päiväkodista kuultujen huhujen perusteella Frida on aina ensimmäisenä valmiina ulkovaatteissa, koska pukee itse. Ensimmäisiin naamiaisiinsa hän sai valita kaupassa minkä tahansa puvun, ja päätyi kissa-hattuun. On kuulemma Kissa Pentunen. 

 

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

 

Niin perheenjäsenten, kuin ympäristön luomat roolimallit vaikuttavat hurjasti siihen, millaisen suhteen lapsi muodostaa liikkumiseen. Se mistä teemme normaalin osan arkea, kuin huomaamatta. Lasten ja nuorten liikkuminen tuntuu jakautuneen rajusti kahtia. On niitä, jotka eivät liiku lainkaan, ja niitä, jotka liikkuvat jopa liikaa. Hajonta tavallisissa liikunnallisissa perustaidoissa ja vartalonhallinnassa voi olla huima. Mielestäni tärkeintä lasten liikkumisessa on kannustaminen. Sopivien ja innostavien liikuntamuotojen löytäminen, sekä tietysti lapsen tarpeisiin vastaaminen tekemättä liikunnasta liian isoa asiaa. 

 

 

Molemmat ääripäät liikuntatottumuksissa ovat vahingollisia. Mielikuva 10-vuotiaasta, joka ei pääse kyykkyyn tai osaa juosta on pelottava. Se on kuitenkin todellinen, ja yleistyvänä ilmiönä se muokkaa jopa genetiikkaamme tulevaisuudessa. Mutta liika on liikaa toisessakin ääripäässä. Entisenä himoliikkujana tiedän mistä puhun. Silloin, kun treeni ja ravinto pyörittävät koko elämää, eikä millekään spontaanille toiminnalle ole varaa. Omien vinoutuneiden ajatusten suoristaminen vei aikansa, ja olen äärimmäisen onnellinen siitä, ettei liikunta ja tulokset enää määritä tekemisiäni jatkuvasti. Liikunnan ilo on muutakin, kuin äärirajoilla oloa. Olin kesällä mukana Allas Sea Poolin perhesunnuntai-tapahtumassa, jossa tubettaja Pernilla Böckermania haastateltiin. Tulin todella surulliseksi, kun monen teini-ikäisen roolimalli kertoi liikunnan, ravinnon ja levon määrittelevän hänen koko elämäänsä. Hän sanoi ylpeästi miettivänsä niitä jatkuvasti. Esimerkiksi juuri sillä hetkellä hän kertoi miettivänsä oliko juonut tarpeeksi vettä sinä päivänä. 

Liikunnan on tarkoitus olla osa elämää, ja elämässä on muutakin upeaa koettavaa. Suorituskeskeisessä liikunnassa armollisuudelle itseään kohtaan ei juuri ole tilaa. Kuinka voimme olla ehjiä ja hyväksyviä, jos emme osoita armollisuutta edes itseämme kohtaan? 

Koin itseni kömpelöksi liikkujaksi lapsena, ja olin todella varovainen kokeilemaan uutta ja ylittämään itseäni. Vaikka liikunnan harrastaminen menikin aikuisena toisinaan överiksi, kehitti se myös jotain hyvää kehossani. Hahmotan kehoani hyvin, sekä pystyn haastaamaan itseäni niin fyysisesti kuin henkisesti. Kaikkien mutkien kautta hyväksyin lopulta myös kehoni, ja nyt osaan kuunnella sitä paremmin. On ihana seurata, kuinka luonnollinen liikkuja Frida on, ja kuinka varmasti hän luottaa omiin voimiinsa. Uskon, että pienillä asioilla ja yhteisillä hetkillä on paljon merkitystä kasvatuksessa. Olen pyrkinyt pitämään silmät auki asioille, joista näen Fridan innostuvan, sekä myös niistä, joita hän ei koe omaksi. Luomme mahdollisuuksia niiden perusteella. Ulkoilemme ja käymme uimassa yhdessä, mutta liikumme myös kotona jatkuvasti. Pelleilemme, juoksemme ja hypimme pupuhyppyjä jonossa keittiöstä makuuhuoneeseen. Roikumme ja keinumme voimistelurenkaissa, tasapainoilemme bObles-huonekaluilla ja teemme kuperkeikkoja. Lähes joka ilta Frida ilmoittaa myös tanssiajan, jolloin hän ojentaa kaikille aurinkolasit, Allu laittaa musiikin ja sitten tanssimme vallattomasti, kunnes Frida ilmoittaa tanssiajan päättyneen. Nyt päiväkoti-arjessa pidemmät ulkoilureissut keskittyvät usein viikonloppuihin. Äitiys- ja hoitovapaalla yksi parhaista asioista oli juuri upeat ulkoilumahdollisuudet, eli aikaa liikkua päivällä. Nykyään arjen isoin liikuttaja on päiväkoti, jossa onneksi liikutaan sekä ulkona että sisällä, mutta myös panostetaan muidenkin taitojen kehittämiseen. Hyvillä varusteilla on hurjan tärkeä osa, jotta ulkoilun ilo vahvistuu neljän vuodenajan maassa.

 

 

Luvut ja tunnustukset eivät ole meille tärkeitä, emmekä halua kannustaa asioiden tekemiseen suoritusten kautta. Emme ole esimerkiksi keränneet Fridalle uimamerkkejä uimataidoista. Vaikka tiedämme hänen osaavan merkkiin tarvittavat taidot, emme pakota häntä sukeltamaan juuri sillä uimakerralla, kun pisteitä kerätään. Siksi en myöskään osannut kirjata tarkkoja liikuntatunteja viikon ajalta Reima Kidventure-haasteeseen.

Erilaisia kannustimia tarvitaan erilaisille perheille, mutta aitoa liikunnan iloa jokaiselle. 

 

Haalari, joka huokuu liikunnan iloa.

 

Haalari, joka on pesun jälkeen taas valmiina uusiin seikkailuihin.

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Viisi viikkoa päiväkotia on nyt takana. Kun minulta on kysytty miten se on lähtenyt käyntiin, vastaukseni on ollut hieman epäröivänä ihan hyvin.

Koko ajan paremmin. 

Ja onhan se totta. Jo toisella viikolla Frida jäi itkemättä hoitoon, mutta silti meidän työmatkojen jälkeen itku ja ripustautuminen on ollut joka viikko taas sydäntäsärkevää. Torstait ovat olleet vaikeimpia, osittain varmasti juuri työmatkojen, ja osittain jo kertyneen väsymyksen takia. Päiväkoti on ihana, ja Frida viihtyy siellä hyvin. Pieni ryhmä ja hyvä, välittävä meininki on ollut pelastus etenkin alun muutoksissa. Hoitajia on vasta kaksi, joka helpottaa hoitosuhteen rakentumista. On ihana kuulla, kuinka he kertovat ihastuneina yksityiskohtia Fridan tekemisistä. Niistä tiedän, että lapseni voi olla oma itsensä hoidossa.

 

 

Vaikeinta on ollut väsymys. Fridan päiväunet ovat ensimmäisten viikkojen aikana kestäneet korkeintaan puolitoista tuntia. Sama tyyppi nukkui ennen päiväkotia, ja nukkuu edelleen viikonloppuisin, yli kolmen tunnin unia. Iltaisin ja viikonloppuisin väsymys on ollut pääosassa. Vaikka aloittaisimme iltatoimet heti ruuan jälkeen, pääsen makuuhuoneesta ulos kaksi tuntia ensimmäisen kirjan lukemisen jälkeen, siis lähempänä puoli kymmentä. Kaikki nukutusrutiinit ovat menneet roskiin. Oikeastaan osasin varautua siihen etukäteen, mutta lapsen väsymyksen värittämä raivo turhauttaa ja surettaa eniten. Raapiminen, potkiminen ja pureminen pitää ottaa joka ilta vastaan, kuin ne tapahtuisivat ensimmäistä kertaa. Se on ihan järkyttävän raskasta. Yöt ovat sentään sujuneet melko rauhallisesti. Viikonloppuihin emme ole sopineet mitään, sillä toisinaan emme ole päässeet ruokakauppaa pidemmälle. Frida saattaa nukkua jopa neljä tuntia päiväunia ja olisi uudestaan valmis yöunille jo pari tuntia heräämisen jälkeen. 

 

 

Se, että kaikki nämä kuuluu tähän aikaan on hetkittäin vaikea hyväksyä. Happinaamaria omille kasvoille ei tahdo aina löytyä, kun omat työpäivätkin menevät taistellen aikaa (ja väsymystä) vastaan. Ja silti pitäisi muistaa, että asiat voisivat olla niin paljon huonomminkin. 

Pidetään peukkuja seuraavalle viidelle viikolle. Ehkä me taklataan tuo väsymyskiukkukin vielä!

 

 

Onko teilläkin alkanut päiväkoti nyt syksyllä? Mihin asioihin aloitus on vaikuttanut? 

 

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Pages