Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Kaisaniemen, tai siis nykyisin Helsingin Yliopiston, metroasemalla on ollut jo vuodesta 1995 valoteos Verkosto. Laituritason vitriineissä on yksittäisiä neonputkia, joiden impaktia olen useasti kyseenalaistanut. Onneksi lapseni osasi oikaista tämänkin harhaluuloni ja avata silmäni.

Useita kertoja ajaessamme metrolla aseman ohi, Frida huusi rattaista ”sammakko!” Ehdin aina nähdä vain vihreän rinkulan. Oli pakko mennä erikseen katsomaan tätä sammakkoa. Ja siellä se oli, selkeämmin kuin olisin arvannutkaan. Ei yhdentekevä, eikä pelkkä neonputki, vaan hauska sammakko. 

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Vauvan ensimmäisen vuoden, ja oikeastaan vielä ensimmäisen taaperovuodenkin sai olla aika rauhassa ulkopuolisten toiseen lapseen liittyvistä kysymyksiltä. Ei enää. Ilmeisesti tavoitteellinen ikäero kuuluisi olla enintään 3 vuotta. Tämän laskurin perusteella minun kuuluisi tulla raskaaksi N-Y-T. 

 

 

Itselläni on tiettyjä syitä, miksi toinen lapsi ei ole kuulunut lähitulevaisuuden toiveisiin. Etenkään ennen Fridan 3-vuotissyntymäpäiviä. Toisinaan taas toiveisiini hiipii ajatus vauvasta. Tai siis lapsesta. Vauvakuumeen oireiden ilmetessä pitää aina tarkistaa, ovatko ne pelkkää vauvakuumetta, vai haluaako myös lapsen.

Haluaisin kehittää osaamistani työelämässä, mutta onko uran kannalta koskaan täydellistä aikaa saada lapsi? Tai voisinko löytää työtä, jota tehdä vauva-arjessakin? En suostu uskomaan, että ovet sulkeutuisivat yhden avautuessa. Ystävien raskausuutiset ja Fridan kasvava omatoimisuus herättävät uudenlaisia ajatuksia. Toivon, että voisin vielä joskus tuntea pienet potkut vatsassani, nähdä Frida isosiskona ja meidät nelihenkisenä perheenä. Kuinka hullunkurista se olisikaan! Tänäänkin juoksimme ympäriinsä, yksi keppihevosella, toinen läppärinsuoja hattuna ja kolmas kissapäähine päässään. Kyllä tähän sirkukseen vielä neljäs sopisi. 

 

 

Vauvavuosi oli minulle henkisesti paljon helpompi kuin toinen vuosi. Omat kehitysalueet kasvattajana nousivat esiin, ja olen kiitollinen, että olen saanut keskittyä niihin. Olen tietoisesti halunnut ottaa aikaa omaan äitiyteeni ja lapseeni tutustumiseen. Tiedän, etten olisi kestänyt toista lasta vielä. Vuosi on ollut erityisen haastava muiltakin elämän osa-alueilta, ja koen edelleen olevani ison muutoksen alla miettiessäni millaista elämää haluan itselleni ja perheelleni rakentaa. Menen asioihin täysillä, ja silloin se saattaa olla jostain muusta pois. Nyt on aika hieman tasapainottaa panoksia. Ainakin hetkeksi.

 

 

Elämää voi harvoin suunnitella, ja lastakin voi vain toivoa tai olla toivomatta. Muistetaan siis milloin vauva-ajatuksista on sopiva kysyä. 

Hyvien ystävien kesken, valmiina ottamaan vastaan kaikenlaiset vastaukset. Ilot, surut ja pelot. 

 

 

(Britax B-READY rattaat ovat ainakin valmiina elämänmuutoksiin. Muunneltavat rattaat on saatu.)

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

​Allu näki maanantaina bussin ikkunasta, kun Fridan päiväkotiryhmä käveli puistosta. Fridan hymy nähdessään isänsä liikennevaloissa odottavassa bussissa, oli kuulemma sydäntäsärkevän ihana. Minusta tuo näky Allun lähettämässä kuvassa on kokonaisuudessaan sekä sydäntäsärkevä, että ihana. Jotenkin konkreettinen todiste siitä, että 2-vuotiaallamme on täysin omat kuvionsa päivisin. Jutut, joista emme tiedä paljoakaan. Siellä se painelee reippaasti eteenpäin ja bondailee ryhmänsä lasten ja aikuisten kanssa. Uskon, että lapsesta tuntuu samalta, jos hän saa tutustua vanhempansa työpaikkaan.

Tuijotin kuvaa koko työmatkani ajan. Sydän mutkalla ikävöiden ja ihmetellen.

 

 

Nyt lentokone odottaa ja on aika palata kotiin omien tyyppien luo. Viimeisin kuvaviesti kotoa oli Allun uusista silmälaseista, jotka olivat vääntyneet Fridan kiukutellessa. Tunteesta toiseen siis.

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

 

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Allulle on ollut luontaisempaa pysyä rauhallisena haastavissa tilanteissa Fridan kanssa. Olen ajatellut eron johtuvan syvälle juurtuneesta kontrollintarpeestani tai jonkinlaisesta vajaavaisuudestani spontaaniin sopeutumiskykyyn. Keskustellessamme Myrskyn Sydän verkkovalmennuksen mindfulness-osioista, selvisi, että Allulla onkin jo käytössään aika hyviä keinoja pysyä rauhallisena haastavissa tilanteissa. Syy löytyi armeijasta. 

 

 

Koska armeijassa joutuu jatkuvasti odottamaan tai jonottamaan jotakin, sekä kestämään fyysisesti pitkäkestoisia rasitteita tietämättä milloin mikäkin loppuu, oppii vähitellen suhtautumaan tilanteisiin neutraalisti. Ja koska palveluksessa on läpileikkaus koko ikäpolvesta, päätyy yleensä automaattisesti marssimaan jonkun idiootin kanssa. En ole käynyt armeijaa, mutta näin Allu asian kuvaili. Käytännössä siis ainoa keino selviytymiseen on hyväksyä, että paska kestää määräämättömän ajan. Sitten turruttaa itsensä harmaalle alueelle, jossa ei mieti seuraavaa määränpäätä, tai sitä mitä haluaisi tehdä. Sitä ei ole. Näin odotus tuntuu lyhyemmältä, eikä tule luotua ennakkoon kuvitelmia muusta. 

Vertaa edellistä esimerkiksi tilanteeseen, jossa lapsi kiukkuaa ja temppuilee esimerkiksi unta vastaan jo toista tuntia, ja sinä haluaisit jo päästä lempisarjasi ääreen tai saada muuten hetken omaa aikaa. Idea on, ettet ikinä pääse sinne. Etenkään, jos ajattelet sitä. 

Minulla on myös toinen kokemus armeijan ja mindfulnessin yhteydestä: Isäni oli koko työikänsä armeijan sotilassoittajana, enkä muista hänen koskaan menettäneen malttiaan.

 

 

Tuon kuvituksen on tehnyt Frida ja hänen ystävänsä Louna, ollessaan äitiensä kanssa after workeilla. Mielestäni teos kuvastaa hyvin mindfulnessin löytymistä. 

 

Lue myös:

Lapsi kehittyy lähisuhteissaan

Mindfulnessia vanhemmille, osa 1

Mindfulnessia vanhemmille, osa 2

Kun sähköposti opastaa toimivimman tavan rauhoittaa lapsen kiukku

Tunnetaitoja kirjoista

Kuinka pysyä rauhallisena, kun lapsi raivoaa?

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

 

Lasten huomiot ympärillä olevista ihmisistä ovat joskus erittäin tarkkaavaisia, ja usein todella yllättäviä. Olen silti hämmästynyt, kuinka tarkasti 2-vuotias jo havannoi minua. Tässä muutama esimerkki meidän yhteisistä lukuhetkistä. Selvää CV-kamaa.

 

 

Luemme Numeroita-kirjaa.

Tuo äiti!

- Totta, en tykkää käyttää housuja kotona, joten paita ja alushousut -yhdistelmä on hyvin yleinen näky meillä.

 

 

Luemme Millainen minä? -kirjaa.

"Hmmmm, olen rauhallinen. Rento olo silittää sisintäni."

Äiti tauhallinen (rauhallinen).

- En tietenkään ole aina rauhallinen, mutta ilmeisesti olen ollut sitä riittävän usein. Saman kirjan tunnevaihtoehdoista Allu on Fridan mukaan aina utelias, joka pitää kyllä paikkansa. Rauhallisuuskaan ei siis voi olla täysin tuulesta temmattua.

 

 

 

Luemme Anna-lehteä.

Tuo äiti! Toti tyytikät (tosi tyylikäs), ammattilainen. 

- Käy. Otan vastaan tämän kohteliaisuutena. (Ja voisin pukeutua lähes aina setteihin.)

 

 

 

 

Lue myös:

Mukulan suusta: Vaimo

Mukulan suusta: Äiti työpaikka

Mukulan suusta: Äiti koko ajan pomon kanssa

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Teininä norkoillessani ystävien kanssa erään lappeenrantalaisen kauppakeskuksen käytävällä, eräs Jumalan sanansaattaja kysyi meiltä mihin uskomme? Vastasin ponnekkaasti uskovani itseeni. Se ei miellyttänyt kysyjää, mutta mielestäni vastaus ei edelleenkään ole ihan tuulesta temmattu. Mitä ihmettä sitä tekisi, jos ei uskoisi itseensä? 

Toisinaan tarvitaan lisäksi hieman sitä, että myös joku toinen uskoo ja antaa mahdollisuuden. 

Olen miettinyt tänä vuonna todella paljon tätä ihmisiin uskomista ja investoimista, visioita ja rohkeutta. Koen eläväni murrosvaihetta, jossa tiedän tarvitsevani jotain uutta tiettyihin elämäni osa-alueisiin. Olen muistellut millaisia tilaisuuksia minulle on annettu, joskus jopa pelkästään hyvän tuntuman tai pienen näytön ansiosta.

 

 

Kun opiskelin Käsi- ja Taideteollisessa, vaatesuunnittelun opettajani pyysi minua tekemään rakennekuvat omaan mallistoonsa. Haave vaatesuunnittelijan ammatista kariutui kuitenkin lopulta siihen, ettei usko omiin kykyihin silti ollut tarpeeksi iso. 


Olen päässyt kuvittamaan pienten järjestöjen tapahtumien esitteitä ja suunnittelemaan muita visuaalisia elementtejä. Piirustus ja maalaaminen jäivät jossakin matkan varrella muiden harrastusten varjoon ja taitojen heikko ylläpito ei nykyään innosta edes aloittamaan uutta.


Joskus käy niin. Silloin haaveiden pitää muovautua uudestaan tai jäädä odottamaan rohkeutta. On myös kertoja, jolloin toisen osapuolen havaitsema potentiaali luo kauaskantoisia mahdollisuuksia.


Minut valittiin ohjaajakoulutukseen liikuntakeskuksessa, jossa treenasin säännöllisesti. Työskentelin kyseisessä keskuksessa ryhmäliikunnan ohjaajana 5 vuotta. Rakas sivutyö pysyi mukana vielä 9 vuotta sen jälkeenkin ja muutti kanssani kaikki kaupunkeihin, joissa olen asunut.


Sain mahdollisuuden edetä urallani muuttamatta asuinpaikkaani. Minuun uskottiin, ja yritys investoi kauttani viikottaisiin junamatkoihin ja hotelliöihin, sillä haluttiin oikea ihminen oikeaan paikkaan. Tehtävä kasvatti minua samalla kohti seuraavaa tehtävää.


Allu uskoi minun pystyvän löysäämään otettani tilanteiden hallintaan, ja harjoitteli kanssani tilanteisiin  heittäytymistä. Muistan vieläkin sen päivän, kun uskalsin muka-oksentaa metron portaissa. Ja Allun yllättyneen ilmeen. Sittemmin muotit ovat karisseet ympäriltäni yhä enemmän.


Olen blogin kautta saanut tehdä yhteistyötä yritysten kanssa, jotka uskovat sen ilmeeseen ja kirjoitustyylin, eli minuun. Tällä oman kirjoitustaidon ylläpitoon aloitetulla blogilla olen ollut mukana todella mielenkiintoisissa, opettavaisissa ja hauskoissa jutuissa. 

 

 

Sattumalla on elämässä paljon vaikutusta, mutta erityisen paljon niillä ihmisillä, jotka uskovat sinuun ja näkevät potentiaalin. Pitää vain tulla ensin näkyväksi, jotta nähtäisiin. Loput pitää tehdä itse, kasvaa odotusten mukaisesti ja niiden yli. Oli alku sitten sattumaa tai ei. 

 

Kuka on viimeksi uskonut sinuun ja antanut mahdollisuuden?

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN´

Share

Pages