Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Hurjan hauska Vegepotretti -työpaja. Aikuinen-lapsi -työparilla oli mahdollisuus tehdä hävikkikasviksista ja -kukista mielikuvituksellinen omakuva. Teoksen muuttumista voi seurata materiaalien kuivuessa, ja tehdä siitä vaikka videon. Fridan keskittyminen ei riittänyt kokonaisen tunnin askarteluun, mutta meitä ei Allun kanssa haitannut teoksen viimeistely Fridan leikkiessä autoilla ja nukeilla. 

 

Vähän läheisyyttä HIPPO-lavan edustalla.

 

Päivän teatteriksi valikoitui Tanssiteatteri Hurjaruuthin Flora ja Fauna. Frida ei kokenut esitystä lainkaan pelottavana, vaikka olikin ihan suositusiän alarajoilla, vaan seurasi valojen, liikkeen ja musiikin vuorovaikutusta. 

 

Lauantain sää antoi periksi katutaiteellekin. 

 

 

Lauantai vietettiin perheen kesken Lasten taidefestivaalit Hippaloilla Hämeenlinnassa. Askartelua, Pom Pom -kahvilan herkkuja, temppuilua, teatteria ja musiikkia. Sekä tietysti rentoa aikaa yhdessä. Runsas ohjelmatarjonta takasi sen, että kolmannellekin päivälle olisi riittänyt tekemistä. Ensi vuodelle pitää laittaa oma muistiinpano hotellia varten, sillä välimatka ja erityisesti lähdöt ja pakkaamiset tuntuivat hieman raskailta pitkien päivien päätteeksi. 

 

Työpaja- ja teatteri-liput saatu blogin kautta. 

 

 

Lue myös:

Viikonloppuna Hippaloille

Hippalot-perjantai kuvina

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Vauva- ja taaperoteatteri AEIOU:n Sinä ja minä -esitys oli hurmaava, visuaalinen ja hauska. Erittäin piristävä kokemus myös äidille!

 

On toiveiden täyttymys, kun onnistuu saamaan hyvää suolaista ja makeaa. Gluteenittomat herkut kun eivät koskaan ole itsestäänselvyyksiä.

 

Pikku Kakkosen Nalle oli Fridalle iso juttu. Kaatosade ei tosifaneja haittaa.

 

Matti Pikkujämsä teki muotokuvia kirjakaupalla. Taustavärivaihtoehtojen määrä oli mykistävä ja lopputulos liikuttava.

 

 

Perjantai vietettiin Hippaloilla sateisissa, mutta iloisissa merkeissä. Onnistunut reissupäivä sisälsi teatteria, musiikkia ja suosikki-Nallea, leikkiä ja muotokuvan. Niin paljon ihanaa ja ihmeellistä, ettei Frida malttanut nukkua päiväunia kovista yrityksistä huolimatta. Onneksi paluumatkalla uni voitti ja pieni festarimukula nukkui koko junamatkan. Jäi voimia toiseenkin festaripäivään. 

Lauantain kuvat järjestän blogiin myöhemmin!

 

 

 

Lue myös:

Viikonloppuna Hippaloille

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

 

Uusi festariviikko on käynnistynyt! Lasten taidefestivaali Hippaloiden tapahtumatarjonta on niin monipuolinen, että se vaatii pienen suunnitelman. Toki myös sen takia, että jos haluaa osallistua maksullisiin työpajoihin ja esityksiin, liput kannattaa varata etukäteen. Tapahtuma itsessään on ilmainen ja se sisältää myös paljon ilmaista ohjelmaa ja työpajoja. Jo 40-vuotias, eri taiteenlajeja yhdistävä lasten festivaali on suunnattu koko perheelle. Aiomme olla Hämeenlinnan Verkatehtaalla perjantaina ja lauantaina, sekä mahdollisesti vielä sunnuntainakin. Näihin ainakin menemme:

 

Vauva- ja taaperoteatteri AEIOU: Sinä ja minä. "Siskokset Raita ja Pallo valmistautuvat syntymäpäiväänsä pyykkäämällä kaiken: vaatteet, esineet ja itsensä. Esityksen kohokohdat syntyvät hullunkurisista tilanteista esineiden ja siskosten kutistuessa, venähtäessä ja muuttaessa muotoaan. Esitys on palkittu Slovenian Nukketeatteripalkinnolla 2013." Esitykset perjantaina, liput 8€.

 

Tuntupolku. "Vauvoille ja taaperoille suunnattu moniaistinen elämystila, johon tutustutaan oman aikuisen kanssa. Näyttelyn on toteuttanut Vantaan kaupungin lastenkulttuuripalvelut." Tuntupolku on avoinna kaikkina festaripäivinä ja se on maksuton.

 

HIPPO-lava: Tuomo ja Nalle. "Mukana matkalaukullinen Nallen laululeikkejä ja TV:stä tuttuja Tuomon lauluja. Esityksen jälkeen kulttuurikeskus PiiPoon perhesirkusryhmä yhdistelee teatterin ja sirkuksen elementtejä Abrakadabra -esityksessä." Nalle on yksi Fridan suosikeista Pikku Kakkosessa, joten tätä odotetaan jo kovasti. Esitys on perjantaina, ja siihen on vapaa pääsy. 

 

Vegepotretti. "Herkulliset omakuvat syntyvät tuoreista vihanneksista, kukista ja kasveista. Työpajan ohjaa taidekasvattaja Auni Tuovinen." Vegepotretti on suunnattu 2-10-vuotiaille, joten odotan innolla millaisen omakuvan nuorimmasta päästä oleva osallistuja taiteilee. Työpajoja järjestetään jokaisena festaripäivänä, ja se maksaa 8€ (lapsi ja aikuinen -työpari).

 

HIPPO-lava: The Bätmans. "Maalailevia tarinoita ja pirteää poppia esittävä helsinkiläinen The Bätmans vie kuulijansa matkalle maailman eri paikkoihin." Konsertti on lauantaina ja siihen on vapaa pääsy. 

 

Tanssiteatteri Hurjaruuth: Flora & Fauna. "Tanssillinen luontomatka, joka yhdistää videotaidetta, musiikkia ja tanssia aisteja kutittelevaksi kokonaisuudeksi. Luonnon kiehtoviin yksityiskohtiin zoomaavassa esityksessä hyödynnetään uutta teknologiaa kuten liiketunnistimia äänen ja kuvan tuottamiseen." Esitykset lauantaina, liput 8€.

 

Dinoilua-työpaja. "Muovailutyöpaja, jossa tehdään savesta tai muovailuvahasta oma dinosaurus osaksi yhteistä teosta, joka rakentuu tekijöiden mukaiseksi festivaalin aikana." Vapaa pääsy jokaisena festaripäivänä. 

Myös Leikki 100 -leikkipiha ja Katuliitukarkelot ovat varmasti meidänkin ohjelmassa, jos vain sää sallii. Molempiin on vapaa pääsy. 

 

 

Kuplamaa. "Kuplii, pärskii, vaahtoaa. Värit sekoittuu, erottuu, katoaa. Juhlahumua, hassuja hattuja, koristeltavia hahmoja ja värikästä menoa tarjoaa perjantain iltaohjelma Kuplamaa." Vapaa pääsy. 

 

HIPPO-lava: Höpinätötterö. "Lastenmusiikkiduo, jonka vinkeän vinksahtanut show tarjoilee hupia ja huumoria koko perheelle." Konsertti on sunnuntaina, ja siihen on vapaa pääsy. 

 

 

Voisiko viimeistä viikkoa hoitovapaalla, kotiäitinä, enää paremmin juhlistaa, kuin tällaisella kattauksella? 

 

 

Kuvat ja esittelyt: Hippalot

 

 

Lue myös: 

Lasten taidefestivaali HIPPALOT 2016

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Huh, olipahan festarilauantai! Skidit Festarit onnistui lumoamaan niin lapset kuin aikuiset. Frida ei vielä ymmärtänyt, että festaripäivänä kannattaisi herätä hieman myöhemmin kuin 5.13, mutta jaksoi vielä bailata viimeisen esiintyjän, Babytronin keikan alussa. Aika huikea suoritus 2-vuotiaalta.

Skidit Festarit oli juuri sellaiset kuin muistin ja odotin, vanhemmatkin viihtyivät erinomaisesti. Kaikenlaista menoa, ihania juttuja, evästä ja virkistystä oli tarjolla, enkä usko että Frida jäi kaipaamaan mitään. Itseäni jäi harmittamaan vain se, etten ehtinyt Vieno Motorsin kasvivieheiden koristamaksi. Pitää ehkä ensi vuonna ottaa omaa aikaa festareilla!

 

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Yhteistyössä: Skidit Festarit ja Lasten PR

 

 

 

Skidit Festarit, yksi kesän odotetuimmista menoistamme (ja niistä harvoista suunnitelmistamme), täyttää pian Kaikupihan Kalliossa! Vaikka Frida ei ollut viime vuonna vielä vuottakaan, meillä oli super hauska päivä. Tässä mielestäni piileekin lasten tapahtumien ydin. Vanhemmat nauttii siinä missä lapsetkin. Erityisesti tällaiset muuntautuvat, modernit ja kulttuuriset, mutta silti lapset edellä -suunnitellut tapahtumat ovat lähellä sydäntäni. Puhutaan siis todellisesta kaupunkifestivaalista. 

 

Festarilauantai (29.7.) tulee olemaan täynnä tuoretta lastenmusiikkia, hyvää ruokaa ja meininkiä. Festarit lupaa tarjota musiikkia, jota ei muualla kuule. Skidejä varten muodotettu erikoiskokoonpano SiSiDisko soittaa tuttuja ja tuntemattomia lastenlauluja 70-lukulaisella tanssillisella vivahteella. Musiikkia tapahtumaan tuo myös Babytron feat. Lieminen. Uusin musiikkilisäys on Puluboin ja Ponin lauluja -konsertti, joka lupaa ratkiriemukkaan, teatteria ja musiikkia yhdistävän esityksen. HAM Helsingin taidemuseo tuo anarkofloristisen selfiestudion festarivieraille. Vieno Motors: How to Prepare 3.0 - Skidit edition pukee ihmisiä ja kulkupelejä kasviviehein. Mimosa Palen Vaeltavat Kuhilaat eli lehtipuhaltimien kanssa seikkailevat performanssihahmot ovat mukana menossa koko päivän. Cirko - Uuden sirkuksen keskus osallistuu festareille Valomatka -työpajalla, jossa yhdistyy nykysirkus ja varjoteatteri. 

Herkuista festareilla vastaa vegaaniravintola Roots, Lähi-idän kasvisruoan taituri Levant ja pieni jäätelötehdas 3 kaverin jäätelö. Siltasessa toimintansa aloittanut Onda on tapahtumassa myös mukana. Festareilla tulee olemaan myös pieni erikoistuotteiden basaarialue. 

Huomioitavaa on myös, että vaihtoehtoisesti kommunikoivat lapset ovat otettu festareissa huomioon Rinnekoti-Säätiön puolesta. Heidän Aistisuihku vie festarivieraiden haju-, maku-, tunto-, näkö- ja kuuloaistimukset seikkailemaan erilaisissa paikoissa.

 

 

Skidit Festarien perhelipun saa nyt alennettuun hintaan. Valitse Liveton sivulla TARJOUS -20% : PERHELIPPU (4HLÖ). Lippupaketin hinnaksi jää 33,50€. Tarjous on voimassa 24.-26.7. 

 

 

 

 

Nähdään festareilla lauantaina!

 

PS. Tässä vielä hieman muistoja viime vuodelta.  

 

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Viikonloppuna uitiin meressä, hiekassa, altaassa ja laiturilla. Fridan uinti-into on niin hurja, että veteen hyppimistä piti hieman jo rajoittaa. Allu nautti lomastaan poikien reissulla ja me kesäpäivistä tyttöjen kesken. Aktiiviset päivät menoissa tiesi lyhyitä päiväunia rattaissa ja homma kostautuikin iltaisin yliväsyneen raivottaren kanssa. Toisaalta tällaisia kesäpäiviä ei ole tehty hukattaviksi sisätiloissa.

 

 

Perhesunnuntai-tapahtuma innoitti käymään ensimmäistä kertaa Allas Sea Poolilla. Täytyy myöntää, että olin positiivisesti yllättynyt paikasta! Frida iloitsi uimisesta, musiikista ja portaista. Olin kuvitellut paikan pinnallisemmaksi, mutta se oli lapsenkin kanssa aika helposti lähestyttävä. Kahvilan palvelutaso ja toimivuus oli kuitenkin pieni pettymys, sillä näin erottuvalta ja hienolta paikalta toivoisi yhtenäistä linjaa kaikkialla.

 

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Pages