Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Viikonlopun hotelliloman jälkeen veimme Fridan Ateneumiin katsomaan "valtavaa kalaa". Toive oli esitetty jo muutaman kerran aiemmin kävellessämme rautatientorin lähellä. Julkisivuun ripustettu, Veljekset Von Wright -näyttelyn mainos sinihuulikalasta antoi huomattavasti suuremman mielikuvan teoksen todellisesta koosta. Frida jatkoi kyselyään kalan perään vielä silloinkin, kun jo seisoimme teoksen edessä. Kalavale aiheutti pienen pettymyksen. Onneksi näyttelyssä riitti muitakin eläimiä ihmeteltäviksi ja minä keksin tavan ehtiä lukea näyttelyn tietoja ennen kuin lapsi vaatii päästä katsomaan muuta. Luin tekstejä sylissä olevalle Fridalle kuiskien kuin tarinaa. 

 

 

Koska kalateema oli jo avattu, oli luontevaa mennä sunnuntaina vielä Sea Lifeen. Emme olleet vielä kertaakaan aiemmin käyneet siellä, mutta hommahan toimi hyvin taaperolle. Fridan suosikkeja oli pippuripallokala, siilikala ja Ateneumin oppien jälkeen tietysti huulikalat sekä niiden ruokinta. Aivan kierroksen lopussa oli akvaarion alle rakennettu matala tunneli, joka kohosi keskeltä kuplamaiseksi kurkistusikkunaksi. "Mä oon oktonautti!", kuulutti Frida akvaarion keskeltä. 

 

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Fridan hiukset ovat saaneet kasvaa vallattomaksi, latvoista kihartuvaksi pörröpääksi siitä lähtien, kun tasan vuosi sitten kävimme kampaajalla leikkaamassa vauvahiukset. Silloin hiukset olivatkin leikattu aivan lyhyiksi niskasta ja korvallisilta. Täysin piikkisuoria hiuksiani hän ei siis perinyt, mutta liukkaan ja helposti takkuuntuvan hiuslaadun kylläkin. Yleensä hiukset ovat päälaelle kerätyllä ponnarilla, mutta etenkin kotona se häiritsee Fridaa usein enemmän, kuin silmien edessä hulmuava pehko. En tajua miten se on mahdollista. Nipsit ja pannat on useimmiten ehdoton ei, mutta yksi asuste kelpaa kesyttämään hiuskiehkurat ja avartamaan näkymää. Kuninkaan kruunu, kuten hän itse vaatimattomasti ilmaisee.

Lapseni opettaa toteuttamaan asiat isosti. 

 

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

 

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Kappas, joulu tuli valmistelemattakin!

Kunnostauduimme hieman jouluhommissa viime hetkellä, ja leivoimme Fridan kanssa pipareita aattona. Hauskanpidon, eli jauhoilla ja taikinalla leikkimisen lisäksi saatiin muutama pellillinen valmiita pipareita. 

 

 

Bongasin aiemmin viikolla Ruohonjuuressa Foodinin piparkakkujen valmistuspaketin, jossa oli gluteenittomat ja ravinteikkaat tarvikkeet leipomiseen. Gluteenittomaksi taikinaksi se oli ihmeen helppo työstää myös lapsen kanssa. Maku on ihanan mausteinen ja rakenne sopivan mureneva. Valkoisen sokerin sijaan taikinan valmistukseen on käytetty kookossokeria ja rasva kirkastettua voita eli gheetä. Mitään tavallista sokeritaikinaa en olisikaan leiponut 2-vuotiaan kanssa, joten paketti oli kuin meille tehty. Ottaen huomioon tietysti myös sen, että tässä kohtaa koin pääseväni aika paljon helpommalla, kuin tekemällä kaiken alusta alkaen. Neljä ainetta sekaisin ja tekeytymään. Vähän hassuttelua ja sitten herkuttelua.

 

 

Hurraa iisi joulu!

 

PS. Kiitos äiti, että olet opettanut kelmun läpi kaulimisen. Helpottaa suuresti myös lapsen kanssa leipoessa.

 

 

 

 

 

Ai miten niin valmistelematon joulu?

Selitin lapselleni joulun tarkoittavan vapaapäiviä

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Millaista on matkustaa 2-vuotiaan taaperon kanssa kahdestaan lentokoneessa? Riittääkö kekseliäisyys ja myönteisyys kohtaamaan kaikki haastavat tilanteet? Saanko hetkeäkään hengähtää? Karkaako lapseni sillä aikaa, kun pakkaan rattaita ruumaan?

Tällaisia ajatuksia pyöri mielessäni ennen lähtöämme Roomaan.

Matka meni lopulta yllättävän hyvin. Frida ei välittänyt nousuista eikä laskuista, ei edes koko paluumatkaa rasittaneesta turbulenssista. Rattaat saatiin pakattua Ipadin ja Lasten Areenan avustuksella, ja Muumikaupasta löytyi matkustamista (ja muita matkustajia) helpottavat kuulokkeet.

Muutamia haasteita toki oli ja lisäviihdyttäjätkin olivat tarpeellisia. Lentokoneessa Fridalla oli aluksi vaikeuksia suostua turvavyöhön, ja henkilökunta joutuikin varoittelemaan meitä lennon viivästyttämisestä. Ihana ulkoinen paine, joka ei rauhoita pätkääkään, mutta pakottaa aika tehokkaasti keksimään keinot. Ipad onkin taaperon kanssa matkustaessa sekä hyödyllisin että raivostuttavin tavara.

Lasten Areena on ollut meillä harvakseltaan käytössä, lähinnä tylsinä kuumepäivinä tai pitkillä automatkoilla. Siitä huolimatta se on ollut ensikosketuksesta asti päivän kivoin asia huolimatta siitä, onko sitä katsottu vai ei. Areenan ohjelmia ei kuitenkaan voi ladata katsottavaksi ilman verkkoa. Olin varautunut tähän lataamalla lennolle Netflixistä niitä samoja Taavi Tiikereitä ja Pipsa Possuja, mutta ne eivät käyneet taaperolle. "Haluan katsoa Lasten Areenaa.", kaikui koneen viimeisestä penkkirivistä sen 37 kertaa lennon aikana. Joskus jopa kirkuen. Seurasi yltiöpäistä Ipadin naputtelua ja 3 sekunnin mittaisia yrityksiä katsoa Netflixiä. Ja joka kerta selitin rauhallisesti asian ja otin huomioon lapseni tunteet. Olin valmistellut häntä jo etukäteen kertomalla lentokoneen Lasten Areenattomasta tilasta, mutta eihän se mene 2-vuotiaan mielenmaisemaan. Koska "Haluan katsoa Lasten Areenaa. Haluan Nalle, Apina, Ankan ja Helsinki-laulun."

Perille päästiin väsyneinä, mutta onnellisina siitä, että Allu oli meitä vastassa.

 

 

Paluulento meni menoa paremmin. Poistin Lasten Areenan kokonaan näkyviltä, latasin vähän enemmän ohjelmia Netflixiin sekä piirustusohjelman vielä perinteisten kynien ja paperin lisäksi. Spotifyihin tallensin suosikit, Nalle, Apina ja Ankka -ohjelman laulut. Koska mahdollisuutta Lasten Areenaan ei ollut, Frida saattoi istua jopa 15min rauhallisesti Taavi Tiikeriä katsoessa. Eli minulle 15 minuuttia rauhallista aikaa. Muumien Maailman tunnaria sen sijaan kelailin 45 sekunnin välein, 15 minuutin ajan alkuun. Koska vain musiikki kiinnostaa. Itseasiassa Fridaa ei harmittanut paluulennolla yhtään mikään, vaikka lensimme päiväunien aikaan, eikä pieni matkustaja malttanut nukahtaa erikoisessa paikassa. 

Seuraavalla kerralla lataan kaikki mahdolliset Pikku Kakkosen sovellukset ja etsin käsiini kaikki lisätuotteet lapseni ehdottomista suosikeista. Toisaalta, jos pieniä lapsia olisi kaksi, en lähtisi ollenkaan ilman toista aikuista.

Ja vielä lopuksi, jos olet lähdössä lennolle taaperon kanssa kaksin, varaudu varmojen viihdykkeiden lisäksi lapsille suunnitelluilla kuulokkeilla. Olivat ihan todella hyvät. Muista myös, että joudut todennäköisesti ottamaan lapsen mukaan myös lentokoneen ahtaaseen vessaan.

 

Tällaisia ajatuksia oli ennen matkaa:

Tällä viikolla meillä

 

​Kerron myöhemmin, millainen Rooma oli taaperon kanssa. Kerro kommenteissa erityisistä toiveista aiheeseen liittyen!

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Viime viikolla kokosin lahjavinkkejä isänpäivään, ja kuten aavistin, ensimmäinen päiväkodissa askarreltu isänpäivälahja oli liikuttavan mieleenpainuva. Itse askarreltuun korttiin oli kirjoitettu Fridan kertomia ajatuksia isästä. On muuten paljon liikuttavampaa, kuin oman lapsuuteni lahjakorut, jotka tehtiin pahviin liimatuista makarooneista. 

 

 

Millaisia viestejä teidän lasten tarhareppuihin oli piilotettu isänpäivää varten?

 

 

 

Lue myös:

Mukulan suusta: Vaimo

Mukulan suusta: Äiti työpaikka

Mukulan suusta: Äiti koko ajan pomon kanssa

Mukulan suusta: Millainen äiti on paperilla?

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

 

Niin perheenjäsenten, kuin ympäristön luomat roolimallit vaikuttavat hurjasti siihen, millaisen suhteen lapsi muodostaa liikkumiseen. Se mistä teemme normaalin osan arkea, kuin huomaamatta. Lasten ja nuorten liikkuminen tuntuu jakautuneen rajusti kahtia. On niitä, jotka eivät liiku lainkaan, ja niitä, jotka liikkuvat jopa liikaa. Hajonta tavallisissa liikunnallisissa perustaidoissa ja vartalonhallinnassa voi olla huima. Mielestäni tärkeintä lasten liikkumisessa on kannustaminen. Sopivien ja innostavien liikuntamuotojen löytäminen, sekä tietysti lapsen tarpeisiin vastaaminen tekemättä liikunnasta liian isoa asiaa. 

 

 

Molemmat ääripäät liikuntatottumuksissa ovat vahingollisia. Mielikuva 10-vuotiaasta, joka ei pääse kyykkyyn tai osaa juosta on pelottava. Se on kuitenkin todellinen, ja yleistyvänä ilmiönä se muokkaa jopa genetiikkaamme tulevaisuudessa. Mutta liika on liikaa toisessakin ääripäässä. Entisenä himoliikkujana tiedän mistä puhun. Silloin, kun treeni ja ravinto pyörittävät koko elämää, eikä millekään spontaanille toiminnalle ole varaa. Omien vinoutuneiden ajatusten suoristaminen vei aikansa, ja olen äärimmäisen onnellinen siitä, ettei liikunta ja tulokset enää määritä tekemisiäni jatkuvasti. Liikunnan ilo on muutakin, kuin äärirajoilla oloa. Olin kesällä mukana Allas Sea Poolin perhesunnuntai-tapahtumassa, jossa tubettaja Pernilla Böckermania haastateltiin. Tulin todella surulliseksi, kun monen teini-ikäisen roolimalli kertoi liikunnan, ravinnon ja levon määrittelevän hänen koko elämäänsä. Hän sanoi ylpeästi miettivänsä niitä jatkuvasti. Esimerkiksi juuri sillä hetkellä hän kertoi miettivänsä oliko juonut tarpeeksi vettä sinä päivänä. 

Liikunnan on tarkoitus olla osa elämää, ja elämässä on muutakin upeaa koettavaa. Suorituskeskeisessä liikunnassa armollisuudelle itseään kohtaan ei juuri ole tilaa. Kuinka voimme olla ehjiä ja hyväksyviä, jos emme osoita armollisuutta edes itseämme kohtaan? 

Koin itseni kömpelöksi liikkujaksi lapsena, ja olin todella varovainen kokeilemaan uutta ja ylittämään itseäni. Vaikka liikunnan harrastaminen menikin aikuisena toisinaan överiksi, kehitti se myös jotain hyvää kehossani. Hahmotan kehoani hyvin, sekä pystyn haastaamaan itseäni niin fyysisesti kuin henkisesti. Kaikkien mutkien kautta hyväksyin lopulta myös kehoni, ja nyt osaan kuunnella sitä paremmin. On ihana seurata, kuinka luonnollinen liikkuja Frida on, ja kuinka varmasti hän luottaa omiin voimiinsa. Uskon, että pienillä asioilla ja yhteisillä hetkillä on paljon merkitystä kasvatuksessa. Olen pyrkinyt pitämään silmät auki asioille, joista näen Fridan innostuvan, sekä myös niistä, joita hän ei koe omaksi. Luomme mahdollisuuksia niiden perusteella. Ulkoilemme ja käymme uimassa yhdessä, mutta liikumme myös kotona jatkuvasti. Pelleilemme, juoksemme ja hypimme pupuhyppyjä jonossa keittiöstä makuuhuoneeseen. Roikumme ja keinumme voimistelurenkaissa, tasapainoilemme bObles-huonekaluilla ja teemme kuperkeikkoja. Lähes joka ilta Frida ilmoittaa myös tanssiajan, jolloin hän ojentaa kaikille aurinkolasit, Allu laittaa musiikin ja sitten tanssimme vallattomasti, kunnes Frida ilmoittaa tanssiajan päättyneen. Nyt päiväkoti-arjessa pidemmät ulkoilureissut keskittyvät usein viikonloppuihin. Äitiys- ja hoitovapaalla yksi parhaista asioista oli juuri upeat ulkoilumahdollisuudet, eli aikaa liikkua päivällä. Nykyään arjen isoin liikuttaja on päiväkoti, jossa onneksi liikutaan sekä ulkona että sisällä, mutta myös panostetaan muidenkin taitojen kehittämiseen. Hyvillä varusteilla on hurjan tärkeä osa, jotta ulkoilun ilo vahvistuu neljän vuodenajan maassa.

 

 

Luvut ja tunnustukset eivät ole meille tärkeitä, emmekä halua kannustaa asioiden tekemiseen suoritusten kautta. Emme ole esimerkiksi keränneet Fridalle uimamerkkejä uimataidoista. Vaikka tiedämme hänen osaavan merkkiin tarvittavat taidot, emme pakota häntä sukeltamaan juuri sillä uimakerralla, kun pisteitä kerätään. Siksi en myöskään osannut kirjata tarkkoja liikuntatunteja viikon ajalta Reima Kidventure-haasteeseen.

Erilaisia kannustimia tarvitaan erilaisille perheille, mutta aitoa liikunnan iloa jokaiselle. 

 

Haalari, joka huokuu liikunnan iloa.

 

Haalari, joka on pesun jälkeen taas valmiina uusiin seikkailuihin.

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Pages