Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Viime viikolla kokosin lahjavinkkejä isänpäivään, ja kuten aavistin, ensimmäinen päiväkodissa askarreltu isänpäivälahja oli liikuttavan mieleenpainuva. Itse askarreltuun korttiin oli kirjoitettu Fridan kertomia ajatuksia isästä. On muuten paljon liikuttavampaa, kuin oman lapsuuteni lahjakorut, jotka tehtiin pahviin liimatuista makarooneista. 

 

 

Millaisia viestejä teidän lasten tarhareppuihin oli piilotettu isänpäivää varten?

 

 

 

Lue myös:

Mukulan suusta: Vaimo

Mukulan suusta: Äiti työpaikka

Mukulan suusta: Äiti koko ajan pomon kanssa

Mukulan suusta: Millainen äiti on paperilla?

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

 

Niin perheenjäsenten, kuin ympäristön luomat roolimallit vaikuttavat hurjasti siihen, millaisen suhteen lapsi muodostaa liikkumiseen. Se mistä teemme normaalin osan arkea, kuin huomaamatta. Lasten ja nuorten liikkuminen tuntuu jakautuneen rajusti kahtia. On niitä, jotka eivät liiku lainkaan, ja niitä, jotka liikkuvat jopa liikaa. Hajonta tavallisissa liikunnallisissa perustaidoissa ja vartalonhallinnassa voi olla huima. Mielestäni tärkeintä lasten liikkumisessa on kannustaminen. Sopivien ja innostavien liikuntamuotojen löytäminen, sekä tietysti lapsen tarpeisiin vastaaminen tekemättä liikunnasta liian isoa asiaa. 

 

 

Molemmat ääripäät liikuntatottumuksissa ovat vahingollisia. Mielikuva 10-vuotiaasta, joka ei pääse kyykkyyn tai osaa juosta on pelottava. Se on kuitenkin todellinen, ja yleistyvänä ilmiönä se muokkaa jopa genetiikkaamme tulevaisuudessa. Mutta liika on liikaa toisessakin ääripäässä. Entisenä himoliikkujana tiedän mistä puhun. Silloin, kun treeni ja ravinto pyörittävät koko elämää, eikä millekään spontaanille toiminnalle ole varaa. Omien vinoutuneiden ajatusten suoristaminen vei aikansa, ja olen äärimmäisen onnellinen siitä, ettei liikunta ja tulokset enää määritä tekemisiäni jatkuvasti. Liikunnan ilo on muutakin, kuin äärirajoilla oloa. Olin kesällä mukana Allas Sea Poolin perhesunnuntai-tapahtumassa, jossa tubettaja Pernilla Böckermania haastateltiin. Tulin todella surulliseksi, kun monen teini-ikäisen roolimalli kertoi liikunnan, ravinnon ja levon määrittelevän hänen koko elämäänsä. Hän sanoi ylpeästi miettivänsä niitä jatkuvasti. Esimerkiksi juuri sillä hetkellä hän kertoi miettivänsä oliko juonut tarpeeksi vettä sinä päivänä. 

Liikunnan on tarkoitus olla osa elämää, ja elämässä on muutakin upeaa koettavaa. Suorituskeskeisessä liikunnassa armollisuudelle itseään kohtaan ei juuri ole tilaa. Kuinka voimme olla ehjiä ja hyväksyviä, jos emme osoita armollisuutta edes itseämme kohtaan? 

Koin itseni kömpelöksi liikkujaksi lapsena, ja olin todella varovainen kokeilemaan uutta ja ylittämään itseäni. Vaikka liikunnan harrastaminen menikin aikuisena toisinaan överiksi, kehitti se myös jotain hyvää kehossani. Hahmotan kehoani hyvin, sekä pystyn haastaamaan itseäni niin fyysisesti kuin henkisesti. Kaikkien mutkien kautta hyväksyin lopulta myös kehoni, ja nyt osaan kuunnella sitä paremmin. On ihana seurata, kuinka luonnollinen liikkuja Frida on, ja kuinka varmasti hän luottaa omiin voimiinsa. Uskon, että pienillä asioilla ja yhteisillä hetkillä on paljon merkitystä kasvatuksessa. Olen pyrkinyt pitämään silmät auki asioille, joista näen Fridan innostuvan, sekä myös niistä, joita hän ei koe omaksi. Luomme mahdollisuuksia niiden perusteella. Ulkoilemme ja käymme uimassa yhdessä, mutta liikumme myös kotona jatkuvasti. Pelleilemme, juoksemme ja hypimme pupuhyppyjä jonossa keittiöstä makuuhuoneeseen. Roikumme ja keinumme voimistelurenkaissa, tasapainoilemme bObles-huonekaluilla ja teemme kuperkeikkoja. Lähes joka ilta Frida ilmoittaa myös tanssiajan, jolloin hän ojentaa kaikille aurinkolasit, Allu laittaa musiikin ja sitten tanssimme vallattomasti, kunnes Frida ilmoittaa tanssiajan päättyneen. Nyt päiväkoti-arjessa pidemmät ulkoilureissut keskittyvät usein viikonloppuihin. Äitiys- ja hoitovapaalla yksi parhaista asioista oli juuri upeat ulkoilumahdollisuudet, eli aikaa liikkua päivällä. Nykyään arjen isoin liikuttaja on päiväkoti, jossa onneksi liikutaan sekä ulkona että sisällä, mutta myös panostetaan muidenkin taitojen kehittämiseen. Hyvillä varusteilla on hurjan tärkeä osa, jotta ulkoilun ilo vahvistuu neljän vuodenajan maassa.

 

 

Luvut ja tunnustukset eivät ole meille tärkeitä, emmekä halua kannustaa asioiden tekemiseen suoritusten kautta. Emme ole esimerkiksi keränneet Fridalle uimamerkkejä uimataidoista. Vaikka tiedämme hänen osaavan merkkiin tarvittavat taidot, emme pakota häntä sukeltamaan juuri sillä uimakerralla, kun pisteitä kerätään. Siksi en myöskään osannut kirjata tarkkoja liikuntatunteja viikon ajalta Reima Kidventure-haasteeseen.

Erilaisia kannustimia tarvitaan erilaisille perheille, mutta aitoa liikunnan iloa jokaiselle. 

 

Haalari, joka huokuu liikunnan iloa.

 

Haalari, joka on pesun jälkeen taas valmiina uusiin seikkailuihin.

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Päiväkodin alusta lähtien Fridasta on näkynyt se, että päiväunet ovat arkisin kolmasosa totutusta (tarpeellisesta) ja unia on otettu viikonloppuisin reilusti takaisin. Univaje ja muutokseen kuuluva väsymys on aiheuttanut voimakasta reagointia, jonka vuoksi olemme rauhoittaneet arkea päiväkodin ulkopuolella. Ulkopuolisten, tai edes ystävien on ollut ehkä vaikea ymmärtää tilannetta, sillä Frida osoittaa tunteensa tietysti vahvimmin meille. Olen itsekin ollut hieman hukassa asian suhteen, sillä tuntuu, että ystävien lapset vain sujahtavat uuteen arkeen. Lapsen (sekä siten meidän kaikkien) nukuttujen tuntien vähetessä ja väsymyksen kasvaessa olen itsekin mennyt tunteesta toiseen. Välillä on hävettänyt kieltäytyä asioista lapsen unen turvaamisen vuoksi. Olen ajatellut muiden pitävän minua nuivana ja takakireänä äitinä. Toisaalta olen ollut myös turhautunut sen vuoksi, ettei arki-iltoihin tai viikonloppuihin voinut alkuun suunnitella ruokakauppaa kummempaa ja päivät pyörivät unen varmistamisen ympärillä. Alun haasteista ollaan selvitty selvemmille vesille ja Fridakin on jo hitaasti tottunut uuden arjen rytmiin. 

Kulunut viikko on kuitenkin ollut syksyn kovin taisto väsymystä vastaan. Yhden päiväunettoman lauantain vaikutukset ylettyivät pidemmälle, kuin olisin ikinä kuvitellut. Otin täysin rennosti vastaan viestin siskoltani, jossa sanottiin, ettei hän saa Fridaa nukkumaan meidän poissa ollessa. Sellaistahan se lasten kanssa välillä on. Menköön aiemmin yöunille ja turvataan sunnuntain päiväunet kotona, ajattelin. Homma ei kuitenkaan mennyt ihan niin. Väsymys ei antanut rauhaa, ei auttanut nukahtamaan eikä pitänyt unta yllä yölläkään. Onneksi joustava työaika antoi valvotun yön jälkeen mahdollisuuden sallia Fridalle hieman enemmän aamu-unta ja aloitin työt myöhemmin alkuviikosta. Se auttoi vähän, mutta kun vielä torstai-iltana yritin laittaa hysteeristä, kuin kivusta huutavaa lasta nukkumaan, päätin ettei meidän kenenkään enää tarvitse sietää väsymystä. Frida oli liian väsynyt rauhoittumaan ja minä liian väsynyt ottamaan enää vastaan potkimista, puremista ja repimistä. Päiväkodissakaan Frida ei ollut ollut oma itsensä, joten päätin tehdä perjantain työt osittain kotona. Hain Fridan lounaan jälkeen päiväkodista kotiin nukkumaan. Sain tehtyä lähes kolme tuntia töitä, kunnes makuuhuoneen ovi aukesi ja iloiseti jutteleva lapsi hyppi paikalle. 

 

Nukuttaminen päiväunille vaati puolitoista tuntia kävelyä. Kahvi tuli tarpeeseen ja ulkoilu valoisaan aikaan teki myös aika hyvää ajatuksille. 

 

Pehmeästi kotitoimistolla.

 

Työn toimintaympäristön muutos ja joustavuus on parasta modernissa työelämässä. Se, että lyhyesti sanottuna läsnäolon sijaan vaaditaan tulosta. Itse en välttämättä valitse kotia etätyön tehokkaimmaksi muodoksi, mutta perheellisenä se voi olla huikea apu haastavissa tilanteissa. Muuten valitsen paikan tehtävien perusteella. Yleensä se on silti yhä toimisto, mutta arvostan liikkuvuutta sekä mahdollisuuksia muokata omaa työtä ja vaikuttaa omaan ja perheensä hyvinvointiin.

Levätyn viikonlopun jälkeen voimat on saatu takaisin, ja sunnuntai-iltana nukkumaankin meni rauhallinen lapsi.

 

Onnistumisia uuteen viikkoon!

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

 

 Francesca Cavallon ja Elena Favillin Iltasatuja kapinallisille tytöille on poikkeuksellisen suuren joukkorahoituskampanjan tuloksena syntynyt kirja, joka tarjoaa vihdoin vaihtoehdon prinsessasaduille. Maailma on täynnä satuja, joissa naisen elämää määrittää suhde mieheen. Jopa Floridan yliopiston tutkimus lastenkirjoista osoittaa satujen päähenkilöiden, jopa eläinhahmojen, olevan useimmiten miespuolisia.

Millaisen kuvan ympärillä olevasta maailmasta ja sen mahdollisuuksista haluamme lapsillemme antaa?

 

 

Iltasatuja kapinallisille tytöille kertoo todellisen tarinan sadasta tytöstä ja naisesta, Kleopatrasta Venus Williamsiin. Itsenäisiä naisia, jotka ovat muuttaneet maailmaa tai oman elämänsä rohkeasti ja lupaa kyselemättä. Hallitsijoita, taiteilijoita, urheilijoita, astronautteja, tieteilijöitä, tai ihan tavallisia ihmisiä. Iltasatuja kuvittaa 60:n naistaiteilijan tekemät muotokuvat. 

 

Olen lukenut, hypistellyt ja ihastellut kirjaa nyt torstaista lähtien. Iltasatuja kapinallisille tytöille on merkityksellinen ja kaunis kirja. Upeat, sivun mittaiset tarinat liikuttavat ja innoittavat. Siitä tuli heti yksi kotimme tärkeimmistä kirjoista. 

 

Iltasatuja kapinallisille tytöille ilmestyi suomeksi 26.10.2017.

 

 

(Kirja on saatu arvostelukappaleena.)

 

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

 

Päiväkodin aloituksesta lähtien Frida on omien sanojensa mukaan tehnyt siellä vain kahta asiaa: hoitanut nukkeja tai tehnyt ruokaa. Ensimmäiset kolme viikkoa päiväkodin nuket nukkuivat ja olivat kipeitä korvasta. Sen jälkeen leikki-kattilat ovat täyttyneet pippuri-ruuasta.

Yritämme pitää lelumäärän kotona maltillisena, sillä etenkin kaikki lelupussiin mahtumattomat, isot irralliset lelut saavat minut välillä ahdistumaan todella paljon. Silti en voinut vastustaa kiusausta, ja pyysin isääni tuomaan siskoni vanhat leikkirattaat autotallista, jossa ne ovat olleet säilössä jo lähes 30 vuotta. Vielä kahden lapsen leikkienkin jälkeen sametti on tasaisen punainen ja työntöaisa kiiltää. 

 

 

​Mitäpä muutakaan vaunuissa tarvitaan matkustajien lisäksi, kuin tuttipullo ja otoskooppi. Ne rakennettiin legoista välittömästi vaunujen kokoamisen jälkeen. Sisällä kopassa on tietysti myös äitini 80-luvulla ompelema makuupussi, jonka sisään hoidettavat voi peitellä.

Sitten ollaan ”shhh” hiljaa. 

 

Isosiskoni ja minä kotipihalla Lappeenrannassa joskus 80-luvulla.

 

Muistatko leikkineesi tällaisilla?

 

 

Lue myös: 

Perintökarhu

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN’

Share

Ladataan...
Rakkautta & Mamarkiaa

Päiväkodin aamupiirissä on syyskuussa ollut teemana kirjat. Jokainen lapsi saa joka viikko tuoda lempikirjansa, joka luetaan yhdessä, ja josta sitten keskustellaan. Lastentarhanopettaja sanoi heti alussa, että Fridan keskittymisestä huomaa, että hänen kanssaan on luettu paljon. Se on kyllä varmasti totta, vaikka vaikeahan omia tapoja on mihinkään asteikolla laittaa.

Ostamme taidokkaasti tehtyjä kirjoja, joissa on oikea tarina. Fridan kasvaessa luettava tekstimääräkin on kasvanut jo hurjasti. Ensimmäisissä isommissa kuvakirjoissa oli sen sijaan paljon tutkittavaa, ja tarinaa pystyi rakentamaan niiden ympärille. Hyvien lastenkirjojen löytäminen on välillä vaikeaa, sillä kauppojen perusvalikoima tuntuu välillä jopa vähättelevän lukijoita. Tarinattomia äänikirjoja, oikolukuvirheitä ja mielikuvituksettomia kuvituksia. Kirjaston käyttö on kasvanut huimasti lapsen myötä. Saa uutta lukemista ilman ostamista, ja samalla onhan kirjastokäynnistä voi tehdä hauskan elämyksen. Kirjaston kirjoja on kiva lainata myös testilukuun ennen omaa ostopäätöstä.

Näitä kirjalemppareita on luettu hurjalla innostuksella viime talvesta asti. Niistä osa pääsi mukaan myös päiväkodin aamupiirin lukuhetkiin.

 

 

Hanna Konola, Tuulen vuosi. Tämä oli juuri sellainen kirja, joka pääsi lemppariksi heti kirjaston uutuushyllyltä, ja ostettiin sitten ihan omaksi. Tuulen kanssa puhaltelu rauhoittaa ja sen kulkua on hauska seurata kädellä. Suomen kirjataiteen komitea valitsi sen myös yhdeksi vuoden 2016 kauneimmista lastenkirjoista.

Vuokko Hurme ja Suvi-Tuuli Junttila, Leikkimään teippi! Mielestäni yksi yllättävimmistä lastenkirjoista. Visuaalinen toteutus on hieno ja todella erottuva. Frida tykkää kirjasta varmaan muista syistä, mutta osaa sen lähes ulkoa. Teippiaskarteluja on myös kokeiltu kirjan innoittamina. "Rauha maassa, kun osaa laskea kymmeneen", on yksi kirjan toistetuimmista lauseista ja mahdollisesti yksi numeroihastuksen käynnistäjistä.

Aino-Maija Metsola, Numerot. Hauskoja luukkuja ja kuvia, sekä niitä numeroita. Tämä oli ensimmäisiä erottuvia lastenkirjoja, joita löysin raskausaikana. Nykyään tiedän jo enemmän laadukkaita kustantajia ja kirjakauppoja.

Tactic, Värikäs luonto. Vähän tekstiä, mutta paljon kuvia. Värejä, eläimiä ja asioita, sekä laskemista yhdestä kymmeneen. Fridan suosikki kaikista kirjan kuvista on ehdottomasti munakoiso.

Reka Kiraly ja Marika Maijala, Lunta sataa Lupo! Hyvä kokonaisuus tarinaa, kuvitusta ja luukkuja. Fridaa kiinnostaa erityisesti kuilu-sivu ja naurattaa "Ei vieläkään pilkkuja, vain kakkaa" -kohta. Tietysti.

Reka Kiraly, Pieni suuri tarina ystävyydestä sekä Pieni suuri tarina huomisesta. Ensimmäiset pidemmät tarinat, joita Frida jaksoi helposti kuunnella loppuun asti. Opettavaiset ja kauniit tarinat, sekä monipuoliset kuvitukset. Tosin Frida myös kuvittelee pelkäävänsä mehiläisiä ja korkeita paikkoja toistellessaan kirjan lauseita. "Apua korkeialla!" (korkealla), hän huutaa jopa ylämäessä.

Jenni Erkintalo, Millainen minä? Erilaisia tunnetiloja ja ilmeitä. Viimeisillä sivuilla on kaikki kirjassa esitetyt kasvot, joista kysymme aina mikä kukin meistä on. Fridan mielestä äiti on aina rauhallinen ja isä utelias. Itselleen tyttö tosin valitsee usein surunaaman, jonka syitä sitten yritetään löytää yhdessä.

 

 

Millaisia lasten kirjalemppareita teillä on?

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Pages