Jälkipuhe - Épilogue

Ladataan...
Ranskalainen mies

 

 

Se loppuu näin:

On syntymäpäiväni. Makaan kyljelläni lattialla, katson tyhjyyteen ja kyyneleet valuvat toiselle poskelle vieden ripsivärin mukanaan. Fabrice istuu sohvalla olohuoneessa. Kaikki on pysähdyksissä ja ympärillä on täysin hiljaista.

En ole nukkunut viime yönä, enkä ole syönyt mitään, sillä minulla ei ole nälkä. Oikeastaan minulla on niin paha olo, että voisin oksentaa hetkenä minä hyvänsä.

Olisi parempi lähteä heti, mutta en voi, sillä lentoni on vasta seuraavana päivänä. Toisaalta en haluaisi lähteä, mutta minulla ei ole vaihtoehtoja.

* * *

Aiempi matka ranskalaisen miehen luo oli mennyt hyvin. Olimme olleet Fabricen kanssa intensiivisesti yhdessä ja lähtiessäni myöhästyin junasta, koska olimme hyvästelleet liian pitkään.

Ennen viimeistä matkaani olimme viestitelleet päivittäin ja kummallakin oli toista ikävä, tai ainakin uskon niin.

Kun sitten taas matkustin junalla Ranskan läpi, maisemia katsellessani huomasin, että taianomainen tunne oli väistynyt. Satumaasta oli tullut arkinen. Se ei ollut ainoa asia.

Jälleennäkeminen tuntui hyvältä. Kiersimme festivaaleilla, jotka olivat vallanneet Fabricen kotikaupungin ja tapasin Fabricen ystäviä. Paikallisen sanomalehden toimittaja haastatteli minua siitä, miten koin festivaalit ulkomaalaisena ja kuinka pystyin seuraamaan ranskankielisiä esityksiä.

Aina se ei ollutkaan helppoa. Aloin tuntea itseni hieman ulkopuoliseksi, enkä pelkästään kielikysymyksen takia. Kun Fabrice suukotteli olkapäätäni, en voinut vastata hellittelyyn. Se olisi tuntunut teennäiseltä.

Otin ikävät tunteet puheeksi.  Fabrice myönsi, että jokin on muuttunut. Ettei hän osaa sitä selittää, mutta hän ei enää välittänyt minusta niin kuin ennen.

Sanat tarttuivat kurkkuun ja ääni vapisi, kun yritin selvitellä syitä. Ymmärsin, että mitään ei ollut tehtävissä. Sanoin, että pidän hänestä yhä ja että tulen kaipaamaan häntä. Että hän oli unelmani ranskalaisesta miehestä, mutta nyt oli aika herätä unesta.

Sen jälkeen juttelimme kaksi tuntia avoimemmin ja syvemmin kuin koskaan ennen. Puhuminen auttoi hieman kuristavaan tunteeseen. Silti, Fabrice ei enää ollut poikaystäväni.

Fabrice sanoi, että on pahoillaan.  Hän sanoi, että taustalla saattaa vaikuttaa se, että hän ei halua sitoutua ennen Norjaan lähtemistä vakavasti, eikä suunnitella elämäänsä kovin pitkälle. Hän haluaa elää hetkessä ja nauttia siitä. Sanoin, että ymmärsin, turhankin hyvin.

Kuitenkin, kun valot oli jo sammutettu, Fabrice sanoi:

- Voinko kysyä yhtä henkilökohtaista asiaa?

- Mitä?

- Miksi mä nyt haluan suudella sua?

Kävi klassisesti.

Yöllä en kuitenkaan nukkunut ja aamulla olo oli tyhjä ja turtunut. Syntymäpäiväni kului sumussa. Seuraavana aamuna hyvästelin Fabricen viimeisen kerran. En katsonut taakseni. Kun laskeuduin narisevia puuportaita rappukäytävässä ja kuulin oven kolahtavan perässä, annoin kyynelten taas tulla.

Kun istuin huippunopeassa junassa ja myöhemmin lentokoneessa, Ranska alkoi tuntua taas kaukaiselta unelta. Ranskassa vallitsi toinen todellisuus ja olin nyt palaamassa omaani, siihen oikeaan.

Sen pituinen se.

* * *

Lentokentällä Suomessa odottaa kuitenkin yllätys. Ranskan kännykkäni piippaa ja ihmettelen, kuka minulle enää lähettäisi viestejä vanhaan numerooni.

Viesti on söpöltä toimittajapojalta, joka haastatteli minua festivaalien aikana.

"Hi there! Listen. It's true, I don't know you. But I'd like to. And yes I KNOW you have a boyfriend and don't want you to think that I'm trying to chat you up. I just think that it could be nice to communicate a little bit with you, 'cause you seem to be a nice person, interesting, pretty and cultured. If my memory is good, you're leavin on today, so here's my e-mail. If, one day, you wanna write me, I would be glad. Bon voyage! -Martin"

Nappaan kassini hihnalta ja marssin varovainen hymy huulillani bussipysäkille paahteiseen iltapäivään.

Share
Ladataan...

Kommentit

Jes jes jes, tarina jatkuu siis? :)

ihme ja kumma

kiitos siitä, etten oo ainoa kuka elää epätodellisen olon keskellä, just palattuaan Suomeen. Ja etten oo ainoa kenellä oli ulkomailla ihana, hankala, ilahduttava, surettava, ja ehkä ihan vähän liian unimainen juttu fab alkuisen tyypin kanssa. :)

elämä tosiaan jatkuu.

:) 

Ranskalainen mies

Anna: Tarina ei valitettavasti jatku. Sähköpostiviestien vaihto ei ole kovin dramaattista, enkä suunnittele uusia matkoja Ranskaan. Mutta uusi blogi on kyllä ideoinnissa, ehkä saan sen pian aukikin :)

katrichristina: Meitä on varmasti moooonia samanlaisia, mutta tiet ei vaan yleensä kohtaa missään! Mutta kyllä nämä Fabricet ja Fabiot on niitä, joita sitten kasikymppisenä kiikkustuolissa voi muistella ilkikurinen hymy naamalla, vaikka nyt olisikin haikeaa.  Hymyjä sinne kanssasiskolle :)

Appelsiini (Ei varmistettu)

Löysin sattumalta blogisi ja ekan postauksen luettuani sydän kiertyi rinnassa. Niin tutulta tuntui. Toista postausta en edes pystynyt lukemaan kokonaan, sillä se oli kaikki niin tuttua. Minulla oli belgialainen poikaystävä, joka täytti kaikki 17-vuotiaana päiväkirjaani listaamani haaveet unelmamiehestä. Hän oli ranskankielinen, äärimmäisen huomaavainen ja kaikinpuolin ihana. Vuoden olimme lähisuhteessa meille molemmille vieraassa maassa, vuoden kaukosuhteessa, joka kaatui mahdottomuuteensa. Olemme olleet toisinaan yhteyksissä ja täytyy sanoa, että muisto tuosta rakkaudesta viiltää edelleen. Elättelen toiveita, josko vielä joskus, jossain...

Ah! Ei nuo Fabricet todellakaan helposti unhoitu. Lämmöllä, mutta samalla epätodellisin tuntein muistelen tuota aikaa. En ehkä enempää lue tätä blogia (näytti loppuneenkin jo), sillä se herättää jotakin minussa, mistä en pidä. Mutta kiitos! Tiedän konkreettisesti, että on muitakin saman kokeneita. Bizou ja kaikkea hyvää jatkossa!

Kommentoi

Ladataan...