Elämää suurempaa

Räyhälä

Arkeni on ollut viime aikoina sellaista sekasortoa, etten ole pystynyt keskittymään tosissani yhtään mihinkään. Enkä vihaa mitään niin paljon kuin sitä, etten pysty keskittymään. 

Yksi henkireikä minulla on kuitenkin ollut tänä keväänä - Yle Teeman televisiosarja Klassinen Suomi. Olen ehkä jokin verran jäävi arvioimaan sarjan mullistavuutta suuren yleisön näkökulmasta, mutta voin sanoa nauttineeni jokaisesta hetkestä. On tavattoman mielenkiintoista kuulla monien aktiivisten ja vaikutusvaltaisten tekijöiden näkökulmia maailmastamme - tai pikemminkin juuri siitä todellisuudesta, jossa itsekin elän.

Mielenkiintoisten puheenvuorojen, sympaattisten arkistokuvien ja hauskojen anekdoottien lisäksi sarjalla on mielestäni suurempikin agenda: tehdä klassista musiikkia ja suomalaisen taidemusiikin kenttää tunnetummaksi. Aihe on monestakin syystä omaa sydäntäni lähellä ja voisin jauhaa tästä ikuisuuden, mutta tänään haluaisin jakaa vain erään ohjelman kautta mieleeni palanneen asian, jonka parissa en ole jostain kumman syystä viettänyt juurikaan aikaa viimeisimpinä vuosinani. Jostakin, mikä on mielestäni elämää suurempaa. Tärkeää, merkityksellistä ja kiehtovaa. Niin unessa kuin todellisuudessa.

Einojuhani Rautavaaran musiikki.
 

 

Eikä ole muuten ensimmäinen kerta, kun musiikki pelastaa jälleen elämäni. Tänään muistan taas, että loppujen lopuksi millään muulla kuin musiikilla ja taiteella ei ole väliä.

 

 

Kuuntele lisää tai ole neliö. Teoksia 87-vuotiaalta Rautavaaralta kyllä löytyy.

Share

Kommentoi