Festivaali on ihmisen parasta aikaa

Räyhälä

Olen tehnyt toukokuussa keikkaa eräässä vanhassa työpaikassani, ja tässä viimeisiä viedessä on pakko myöntää, että kylläpä on hauskaa olla bäk.

On hauskaa siksi, koska mukana on tuttu jengi ja tutut jutut.

On hauskaa siksi, että tapahtuma, jota teemme, on vaan kertakaikkisen mahtava.

On hauskaa myös siksi, että sieltä saa jäätelöä. Ja sipsiä. 

(Tietysti eliitti-sellaista.)

(Hmm. Vain suomalainen sekä palelee että syö jäätelöä samanaikaisesti.)

Hieman talvisesta säästä huolimatta tuntuu niinkuin olisin kesäleirillä. Tämän leirin tarkoituksena ei ole kuitenkaan ottaa Jeesusta sydämeen, vaan lisätä yleistä tietoutta ympäröivästä maailmasta, haastaa ajattelemaan sekä toimimaan oikeudenmukaisemman maailman puolesta.  
 

 

Kyllä, sí. Kyseessä on tietysti 

Maailma kylässä -festivaali, jota juhlitaan vielä tänään Kaisaniemen puistossa ja Rautatientorilla (klo 11-19). Ohjelmaa, ruokaa, tekemistä ja näkemistä riittää koko perheelle, ja kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy. 

www.maailmakylassa.fi

 

Itse löysin alueella kierrellessäni monta kiinnostavaa juttua aina sienten (siis syötävien, herranjestas sentään) kotikasvatuksesta Ukrainan lentotarjouksiin ja Tshernobylin matkailuun. Puhumattakaan mordvalaisista laulavista babushkoista (olivatkohan ne mordvalaisia...) heinäsirkoista, kirjateltasta, erilaisista adresseista, churroista...

 Tämä on se aika vuodesta kun on pakko vähän nauraa itselleen ja omalle hippeydelleen.
 

Eikun leirimoodi päälle ja suunnaksi alue, jossa pitäisi olla ennusteiden mukaan tänään hieman aurinkoisempi sää. Ehkäpä nähdään festareilla ja parannetaan samalla koko maailma!

Sunnuntaiterveisin,

Räihis

Kommentit

smagardi
astu harhaan

Kääk! Tuollaisen rintamerkin voisi kyllä huolia, vaikken niistä muuten yleensä tykkääkään!

Räyhälä
Räyhälä

Jep, se oli mustakin siisti! En jaksa yleensä mitään pikkusälää, mutta toi oli pakko hakea talteen :)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.