Korpimailla

Räyhälä

Hello darkness my old friend.


Olen ihan autuaana täällä korvessa. Tyhjyydessä. Mummolassa, keskellä kirjoja, valokuvia ja hiljaisuutta. Hiljaisuutta, jonka rikkoi eilen vain Radion Sinfoniaorkesteri saapuessaan ensimmäisenä kotimaankiertue-etappinaan tänne. Oli aika jännää nähdä konsertti täältä käsin.

Juhlistin liikuntahallissa järjestetyn konsertin väliaikaa euron mehulasillisella ja painelin siitä melko suoraan saunaan.

Täällä lomailu on aina hyvin yksinkertaista, ja siksi tänne alkaa kaivata usein. Aurinko nousee suunnilleen klo 10 ja laskee klo 14. Silloin käyn ulkona, otan kuvia upeista lumisista maisemista ja niistä hetkistä, jolloin kelmeä valo säteilee autiolla taivaalla ja muuttaa korpimaiseman ikuisesta pimeydestä vaaleanpunaiseksi, suorastaan hattaraksi. Tai värjää taivaan valkoiseksi, jossa on ripaus pimeää. Kävelen sydämeni kyllyydestä.

Sitten tulee sinistä ja sitten tulee hämärää.

Lumivaipan alla lepäävät niin lapsuuden leikkimökit kuin talot, puut, kasvit ja järvet. Vain kanava virtaa jääkylmää vettään voimalaitoksen molemmin puolin, ja vesi vie kylmän talven tunteen koko kylään. Oman rantapaikkamme käynnin lumi on kuronut umpeen.

Sisällä mummolassa on kuitenkin lämmin. Mummu on tikannut tuttuun tapaan sukkia ja lapasia vaikka kelle, ja itse saan toivomani mustan kaulurin Helsingin viimaisia talvia varten. 

Saunomme, paistamme uunilohta, juomme punaviiniä sukulaisten kanssa. Ostan leipäjuustoa.

Tehtävälistalla on lueskelun, lenkkien, kirppisten, pikkuaskareiden ja kylpyläkäynnin lisäksi vain ajattelua ja kirjoittamista ja yksinäisyyttä. Mielipuuhaani. 

 

Ja viimeiseksi jäävä kysymys, joka pitäisi ratkaista mahdollisimman pian, mutta ehkä vasta kuitenkin joulun jälkeen.

Mitä helvettiä seuraavaksi?

Share

Kommentoi